Olen onneton :(

[Neitix]

Avaudun hieman täällä, tästä on niin kovin vaikea puhua kenellekään tutulle.
Olen alle 1-vuotiaan vauvan yksinhuoltaja. Tein lapsen yksin, en tarkoituksella, mutta lapsi oli syrjähypyn tulos ja mieheni luonnolisesti jätti minut tultuani raskaaksi. Olen aina aivan yksin. Halusin lapsen, mutta en meinaa jaksaa millään enään yksinäni hänen kanssaan. Kaipaisin niin kovasti toista aikuista ihmistä kanssani jakamaan asiat. Eniten kaipaisin miestäni takasin, mutta tiedän, että häntä en voi enään saada. Tapaankohan enään koskaan ketään miestä, jonka kanssa voisimme olla perhe. Lisäksi on noloa, kun joudun kertomaan tilanteestani toisille. Siksi en enään oikein viitsi käydä missään vaikka olenkin luonteeltani seurallinen. Olemme lapseni kanssa vain kotona ja olen niin yksinäinen (((.

 

["Minä"]

Pakko sanoa : niin makaa kuin petaa...

Yritä lähteä mukaan jonnekkin perhekerhoon, avoimeen päiiväkotiin yms mit teillä päin nyt on. Sieltä voi löytyä ystäviä joilla samanikäinen lapsi.

 

[koirat on ihania]

Onko teillä eläin? Koira on kannattava, sen kanssa pääset lenkille ja tutustut varmasti muihin koiranomistajiin ja voit löytää kunnon miehen sitä kautta. Koirista voi aina puhua. Lisäksi ette olisi kokoajan sisällä, ja lapsikin oppisi pienestä pitäen eläinten käsittelyyn.
Ehkä kaukaa haettu, mutta harkitkaa...

 

[niisk]

masennut enemmän jos jäät kotiin.
minusta tuo sun tarina ei niin kamalan "paheellinen" kuitenkaan ole. ja hyvää sinä on se, että halusit lapsen ja sait myös. tuskin ihmiset nykypäivänä kovin paljon kauhistelee tällaista, tuleeko nuo ajatukset enemmän sun omasta (synkästä?) mielestä.
saisitko apua läheisiltä, eihän sun yksin tarvi pärjätä. niinkuin ei kenenkään meistä.