Olen niin väsynyt nelivuotiaaseemme

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jellonainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jellonainen

Aktiivinen jäsen
22.07.2007
13 143
3
36
Hän on aina ollut "hankala" lapsi, saanut todella voimakkaita uhmakohtauksia ihan pikkujutuista 1,5-vuotiaasta asti. Huutaa korkealta ja kovaa. Ja pitkään. Tunteet saattavat heilahtaa laidasta laitaan ihan sekunneissa. Nyt on reilun vuoden ollut seesteisempää. Mutta silti tyttö keksii aina jotain kommervenkkejä, varsinkin pukemisen suhteen. Joka ilta ja aamu hän on viimeinen joka saa vaatteet päälleen, koska jää haaveilemaan tai alkaa pelleillä kesken pukemisen. Jos hänellä on vaikka housut jo valmiiksi katsottuna sängyllä, hän keksii ettei voi pukea niitä ennen paitaa. Joinain iltoina ei halua missään nimessä sukkia, seuraavana iltana ne on ehdottomasti saatava, jos hän huomaa ettei niitä olla hänelle antamassa. Jne.

Tänä aamuna valitsi ensin housut itselleen, ja kun oli saanut ne puolikinttuun, yhtäkkiä tyttö keksi että hänen onkin saatava hame päälleen. Ei auttanut, vaikka sanoin että sinullahan on jo tunika päällä, se on kuin hame. Siinä vaiheessa minulla keitti (kuten melkein joka aamu), laskin kolmeen, ja kun tytöllä ei ollut aikomustakaan pukea housuja loppuun, laitoin jäähylle. Jäähykään ei vain enää tahdo aina tepsiä, tai ainakin siellä joutuu istumaan välillä todella kauan, kun tyttö ei neljän minuutin jälkeen sieltä suosiolla nouse keskustelemaan asiasta kanssani. Silloin jatkan jäähyä toiset neljä minuuttia.

Mieheni saa tytön kyllä pukemaan naurattamalla ja pelleilemällä koko ajan, mutta minä en halua tehdä jokapäiväisistä asioista mitään sirkustemppuja. Minusta rutiinit nyt vain on tehtävä vaikkei aina huvittaisikaan. Eikä temppuilu rajoitu pelkästään pukemiseen, ruokailu ja nukkumaanmeno aiheuttavat myös usein ongelmia. Tässä yksi ilta otin tytön seinälampun seinästä irti, kun hän ei suostunut sitä sammuttamaan.

Meillä on kaksi lasta, joihin järkipuhe ja asioiden perusteleminen tehoavat. Ja sitten yksi kovakallo, joka yrittää pyörittää koko perhettä. On oikeasti todella rasittavaa, kun yhtä joutuu aina odottelemaan ja yhden takia tunnelma on lopulta todella kireä. Tyttö on niin rakastettava kun hän on hyvällä tuulella, ja on silloin hauska ja suloinen. Mutta tuo toinen puoli on melkein sietämätön. Toivon totisesti että luonne tasoittuu iän myötä.

Kiitos että sain purkautua!
 
Täältä löytyy kanssa 4-vuotias jääräpää neiti :/ On keskimmäinen lapsista ja kaksi muuta ihan erilaisia luonteeltaan,olleet ihan pienestä pitäen...
Joskus tuntuu että tekisi mieli repiä hiukset päästä itseltä kun ei mikään mene asia mene hänen mielestään hyvin....
Itsekkin toivon että tasottuu ajan myötä mutta luulen että itsepäinen tulee aina olemaan,on aivan kuin siskoni pienenä,siis äitini mukaan, ja hän vieläkin erittäin itsepäinen tapaus ;)
 
Kiitos teille ymmärryksestä! On aina niin huono omatunto kun en taaskaan kestänyt hermostumatta, mutta minun ja lapsen temperamentit eivät ilmeisesti vain kohtaa. En ole niin pitkäpinnainen ihminen, että selvittäisin nuo tilanteet aina tyynenä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Itsekkin toivon että tasottuu ajan myötä mutta luulen että itsepäinen tulee aina olemaan,on aivan kuin siskoni pienenä,siis äitini mukaan, ja hän vieläkin erittäin itsepäinen tapaus ;)


Meidän keskimmäisemme luonne on kuulemma suoraan kuin tädillään lapsena. Minä en huomaa mieheni siskossa tuota kiivasta luonnetta, mutta hänen puolisonsa on kertonut että hän osaa kyllä vieläkin kiukutella ihmeellisistä asioista. Ja varsinkin alkoholi saa "toisen puolen" helposti esiin.
 
Täällä 4 vuotiaan jäärän äippä kans, mutta meillä on poika. Hiukset tekis juu mieli joskus repiä omasta päästä, kun oikeen vänkää ja vääntää. Meillä onneksi aikoja, jolloin se perinteinen puhekin vaan riittää, mutta pääasiassa tahtojen taistoa. Onneksi tietää, että mä olen kova luu itekki.
 
Jos meillä poika 5 v jää haaveilemaan kesken pukemisen (ja sitä sattuu usein) niin mä otan ja puen ne vaatteet sille. Jos on kiire päästä liikkeelle niin eipä siinä auta muu. Eiköhän tuo teininä viimeistään ala itse pukea ennen kuin äiti kerkiää apuun... ;)
 
Voi kuule, miten tuttua. Meillä tuota vetkuttamista ja kaiken maailman syiden läpikäymistä harrastaa myös tuo 4v tyttö, tosin laantumaan päin ja sen vitkuttamisen osaa kyllä sitten tuo eskarilainen. Tälle aamua oli juur eka aamu kun toimi herätyskellon kanssa, pitää olla syötynä kun kello soi, pitää olla puettuna kun kello soi, sitä sun tätä kun kello soi. Mä kyllästyin siihen jatkuvaan aamunalkuttamiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos meillä poika 5 v jää haaveilemaan kesken pukemisen (ja sitä sattuu usein) niin mä otan ja puen ne vaatteet sille. Jos on kiire päästä liikkeelle niin eipä siinä auta muu. Eiköhän tuo teininä viimeistään ala itse pukea ennen kuin äiti kerkiää apuun... ;)

Kyllä minäkin välillä autan jos tyttö nätisti pyytää, mutta kun on kaksivuotiaskin puettavana, ja aamuisin tietysti aina kauhea kiire. Kiire tulee etenkin siitä, että tuo 4v on meillä myös kaikkein sikeäunisin, eikä häntä tahdo saada ylös sängystä. Kääntää vain kylkeä kun yrittää herätellä, ja välillä juoksee takaisin sänkyyn kun on käynyt aamupissalla. Ja taas kaikki odottavat...
 
Meidän 4-vuotias poika myös alkanut olla "valikoiva" vaatteiden suhteen. Nykyään saakin sitten itse ottaa kaapista vaatteet, mä vaan sanon mitä vaatekappaleita tarvii tyyliin alkkarit, collegehousut, sukat ja pitkähihainen. Ja yleensä sitten ottaa kuitenkin pinon päällimmäiset, samat ei vaan kelpaa jos ne on äidin valitsemat.
 
JUUUU. Täällä yksi äiti, jolla suoraan sanoen hermot ovat menneet tuohon 4-vuotiaaseen poikaan. Itse epäilen jo jotain adhd-diagnoosia. Poika on todella impulsiivinen ja voimakastahtoinen, tunteet heittelee laidasta laitaan. Raivokohtauksia tulee hyvinkin pienistä asioista tai kun asiat eivät mene hänen tahtonsa tai tuttujen rutiinien mukaan. Juuri pukeminen,riisuminen, syöminen ym. asiat aiheuttaa AINA siis joka päivä kohtauksen. Tiedän, että ko. oireita esiintyy myös aivan terveillä lapsilla - ,mutta kun samalla lapsella on MONIA mainittuja oireita ja ne esiintyvät toistuvasti ja tiheästi, niin epäilyttää. Pojalla on myös 1v pikkusisko ja aluksi luulin käyttäytymisen olevan mustasukkaisuutta.

Poika oli vauvana hyvinkin rauhallinen ja arka. Vierastaminen alkoi 3kuukauden iässä. Kumpa olisi edes yksi päivä ilman huutoa ja taistelua...

Taemppiä muillekin taistelijoille
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamma:
JUUUU. Täällä yksi äiti, jolla suoraan sanoen hermot ovat menneet tuohon 4-vuotiaaseen poikaan. Itse epäilen jo jotain adhd-diagnoosia. Poika on todella impulsiivinen ja voimakastahtoinen, tunteet heittelee laidasta laitaan. Raivokohtauksia tulee hyvinkin pienistä asioista tai kun asiat eivät mene hänen tahtonsa tai tuttujen rutiinien mukaan.

Minäkin olen huomannut, että tuon keskimmäisen mieltä järisyttävät jo aika pienetkin muutokset tuttuihin asioihin. Tällä hetkellä häneen taitaa vaikuttaa se, että minulla on jalka kipsissä, vaikkei se hänen päiväjärjestystään ole juuri muuttanut. Se on eri tavalla että isi vie ja hakee päiväkodista.

Meilläkin on tälle yhdelle kasaantunut kaikenlaisia ongelmia, hän lähti todella myöhään kävelemään (1v8kk), ja on hiukan kömpelö karkeamotoriikaltaan vieläkin. Lisäksi hänellä on hiukan epäselvä puhe on käyttää vielä yövaippaa. Mutta ei kukaan ole ehdottanut, että pitäisi tarkemmin tutkia.
 
Aika hurjalta kuulostaa. Minun pitäisi olla ikionnellinen 4 vuotiaasta tytöstäni, joka yleensä aina temppuilematta suoriutuu kaikista tehtävistää. Hän alkoi pukea itsensä (talvi)päällysvaatteita myöten jo 2 vuotiaana. Minun tarvitsi huolehtia vain vastasyntyneestä pikkuveljestä.

Helpolla olen siis päässyt teihin verrattuna. Silti hermoni palavat nopeasti, jos tyttö alkaa kiukutella turhasta. Taidan olla kamala tiukkisäiti. Voi tyttöraasuani.
 
Jellonaisen tytär kuulosti ihan minun tyttäreltä, nyt 2,5 v. Ja minulta itseltäni. Kun vahvatahtoinen tyttäreni "lyö kantapäät kenttään" -meillä ruuasta- näen itseni. Kyllä, toisinaan raivostuttaa ja hermostuttaa. Toisinaan hermostun karjumaan. Mutta normaalimenossa jaksan, koska... no, jaksanhan minä itsenikin kanssa. Tiedän, että ihan turha yrittää taistella, se on uuvutus-hivutustaistelu, jonka tuo likka voittaa.

En ole lepsu eikä lapsi pyöritä huushollia, mutta en vain jaksa taistella toisarvoisista asioista, saa vaan itsensä ja kaikki muut huonolle tuulelle.

Yövaippa-asiasta: yökasteluun puututaan ensimmäisen kerran 5-v neuvolassa. En suosittele hormonilääkitystä. Meillä meni koko homma ihan pieleen, ja lääkityksen jälkeen pissasi joka yö ja runsaasti, meni yli puoli vuotta että tilanne tasoittui.
Nyt on 6 v poika jolla menossa fermi-lakana-"hoito", se hälytinlakana. Tuon aikaisemmin, 5-6 v ei yökasteluhoitoa aloiteta, koska homma ei välttämättä ole psyykepohjainen, vaan hormonipohjainen, fysiologinen, ja odotellaan vaan että lapsi "kypsyy".

Keskimmäiset hakeavat enemmän huomiota, ja pitää olla vahva ja kovaääninen, että tulee huomatuksi. Muuten ei. Ei, vaikka äitien tarkoitus olisi toinen.

Anna kehuja ja aikaa lapsellesi. Reippaus-tarrataulun tyyppinen toimii tuon ikäisellä vielä hyvin: tarra tai joku kaunis helmi lapsipurkkiin tms. jonkin kivan ja konkreettisen kerääminen aina kun onnistuu ja suorituuu reippaasti jostain arjen asiasta, joka takkuaa. Kun on tietty määrä, saa jonkin kivan palkinnon, lelun tai uimahallireissun tai mäkkäriin tms. äidin/isin kanssa tms.

Jäähypenkki ei toimi kaikkien kohdalla. Meillä se toimi vasta kun lapsi oli 6 v. Se menettää tehonsa jos joka asiasta istutetaan ja siihen päälle vielä pitäisi alkaa keskustelemaan!! En minä ainakaan suostuisi! Että saan rangaistuksen, vaikka en oikeastaan edes tehnyt mitään, olin vain MINÄ, ja sitten pitäisi alkaa keskustelemaan miten olen taas ollut vääränlainen.
Ei onnistu.

- tuo olisi se tunne, jos minut istutettaisiin oikuttelusta jäähylle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja HEH:
Anna kehuja ja aikaa lapsellesi. Reippaus-tarrataulun tyyppinen toimii tuon ikäisellä vielä hyvin: tarra tai joku kaunis helmi lapsipurkkiin tms. jonkin kivan ja konkreettisen kerääminen aina kun onnistuu ja suorituuu reippaasti jostain arjen asiasta, joka takkuaa. Kun on tietty määrä, saa jonkin kivan palkinnon, lelun tai uimahallireissun tai mäkkäriin tms. äidin/isin kanssa tms.

Jäähypenkki ei toimi kaikkien kohdalla. Meillä se toimi vasta kun lapsi oli 6 v. Se menettää tehonsa jos joka asiasta istutetaan ja siihen päälle vielä pitäisi alkaa keskustelemaan!! En minä ainakaan suostuisi! Että saan rangaistuksen, vaikka en oikeastaan edes tehnyt mitään, olin vain MINÄ, ja sitten pitäisi alkaa keskustelemaan miten olen taas ollut vääränlainen.
Ei onnistu.

- tuo olisi se tunne, jos minut istutettaisiin oikuttelusta jäähylle.

Minä näen sieluni silmin tytön paiskomassa tarransa pois, kun suuttuisi kuitenkin siitä että häntä lahjotaan. 4v-neuvolassa oli kiva episodi, kun tyttö sai tarran rokotuksen jälkeen: ensin hän ei suostunut ottamaan tarraa, vaan painui kantapäitään tömistellen aulaan leikkimään kun minä jäin vielä juttelemaan terkkarin kanssa. Kohta hän tuli ja nappasi tarran sanaakaan sanomatta pöydänkulmalta ja palasi aulaan. Meni hetki kun ovi aukeni taas, ja tyttö viskasi revityt tarranpalat huoneeseen ja hävisi taas näkyvistä :whistle:

Minusta keskustelu jäähyn jälkeen on todella tärkeää, sillä jäähylle mentäessä on usein tunteet kuumina molemmilla osapuolilla. Jäähyn aikana ehtii rauhoittua (sekä lapsi että äiti), ja sitten minä voin selittää miksi niin ei saa käyttäytyä. Ja voidaan sopia asia halimalla.
 
Lisään vielä, että minusta tuo tarroilla palkitseminen on sinänsä ihan hyvä ajatus. Mutta ongelmaksi muodostuu se, etten voi asettaa keskimmäistä erilaiseen asemaan luonteen takia, vaan sitten kaikkien pitää saada tarroja. Ja minä joutuisin joka aamu tarratuomariksi arvostelemaan oliko pukeminen tarran arvoinen suoritus. Sitten kuitenkin kävisi niin, että esikoinen ja kuopus saisivat tarransa kerättyä nopeammin kuin keskimmäinen, sillä tämä ei varmastikaan aina yksinkertaisesti voi mitään sille, että menettää hermonsa. Ja keskimmäiselle tulisi paha mieli ja alemmuudenkompleksi siitä, että ei ole "yhtä hyvä" kuin sisaruksensa (tätäkin on meillä nähty, tyttö vertaa itseään varsinkin isoon siskoonsa). Ja into tarrojen keräämiseen lopahtaisi.
 
No mutta, jos et halua edes kokeilla, vaan näet että tilanne on hankala ja epäoikeudenmukainen toisia ajatellen. Antaa olla sitten.

Tarrataulu tai esim. helmien kerääminen purkkiin onnistuneesta suorituksesta ei ole minun oma idea, tätä käytetään aika paljon.
Jos 4 vuotiaan kanssa voi keskustella jäähyn jälkeen, myös onnistumistarrojen tms. keräämisestä voi keskustella ja sopia, kysyä, miltä tuntuisi jos aloitettaisi tällainen, koska äiti on aika väsynyt tähän temppuiluun ja ei varmaan sinustakaan ole kiva aina jäähyllä istua.

Haluat siis hoitaa asian niin, että se keskimmäinen saa rangaistuksen kun käyttäytyy huonosti. Ja silti hän edelleen käyttäytyy huonosti ja teillä on edelleen samoista asioista kädenvääntöä. Eikö se ole tästä lapsesta epäoikeudenmukaista, että hän on aina se, jota rangaistaan? Olkoonkin että hän käyttäytyy huonosti ja muut ei. Position kautta ja vahvuuksia tukien yleensä se hyvä käytös löytyy.

Minkä ikäinen on vanhempi lapsi? Jos näille muille lapsille voi kertoa, miksi keskimmäinen istuu rangaistusta, eikö heille voi kertoa miksi hän saa erityiskiitosta; siitä, mikä teiltä sujuu hyvin ja ongelmitta, tuottaa vaikeaa 4-vuotiaalle, autetaan häntä tässä tällä tavalla.

Minun idea ei ollutkaan se, että aloitetaan kaikkien kolmen kohdalla kilpaa tarrojen ja suoritusten keräys, vaan se kohdistuisi nimenomaan tähän yhteen koska ongelma on nimenomaan hänen kanssaan.

Mutta rangaistuksen ja moitteenkin kautta se menee. Lopputulos on vain sitten tuollainen vihainen lapsi, joka repii tarransa, koska kokee ettei hänestä oikeasti välitetä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Kiitos teille ymmärryksestä! On aina niin huono omatunto kun en taaskaan kestänyt hermostumatta, mutta minun ja lapsen temperamentit eivät ilmeisesti vain kohtaa. En ole niin pitkäpinnainen ihminen, että selvittäisin nuo tilanteet aina tyynenä.

Meillä ihan samaa 2,5 vuotiaan kanssa. Astetta hankalampi tapaus on ollut aina ja kyllä muilla hermot paukkuu joka päivä nykyään. Lapsi on maailman ihanin kun on parhaimmillaan, mutta tuo toinen pimeä puoli on aina ollut tässä varjostamassa :D
 
hmm, meillä samanlaista showta kohta 7v pojan kanssa. hän on tosin muutenkin erityislapsi, mutta muutamista kikoista olen huomannut olevan apua arkeen, ja nämä kikat voisivat hyvin toimia myös "normaaleilla" lapsilla.

kokeilkaa kuvittaa arkipäivän rutiineita. piirrätte pelkistettynä esim. pukemisen, hampaiden pesun yms. arkirutiinit.
jos teillä on jotain kommervinkkiä sattunut, josta on tunteet todella kuumentuneet, piirtäkää jälkikäteen tapahtunut sarjakuvana. tyttö saa itse kertoa mitä tapahtui. ja piirtäkää vielä vastasuuden varalle toinen sarjakuva, jossa lopputulos on toivottu. lapsi saa itse kertoa, kuinka siihen päästään ( sinä tietenkin autat tarvittaessa ) .
ja meillä on tarrojen sijasta nyt sellanen väriruudukko kokeilun alla. mietittiin poitsun kanssa yhdessä arkisia asioita, hyviä ja huonoja. hyviä ihan perus jutut, kuten vaatteiden pukeminen, pöydän ääressä syöminen yms. ja huonoja sitten ei toivottu käyttäytyminen. onnistuessaan väritetään yksi ruutu oranssilla, ja huonosta käytöksestä tulee musta ruutu. poika näkee konkreettisesti päivän edistymisen, onko menossa hyvä päivä, ja jos ei, voi vielä kurssia muuttaa. ja näin tulee myös ne pienetkin hyvät asiat huomioitua ja kiitettyä. lapsi saa onnistuessaan itsetuntoa, ja äitikin näkee, että eihän tämä niin mahdoton tapaus olekkaan ( itselleni sekin on tärkeää, tässä tohelluksessa kun helposti vaipuisi toivottomuuteen ja hakkaisi vain päätään seinään ) .

toivottavasti jostain näistä olisi teille hyötyä! :)
 
Nämä "negatiivis"sävytteiset viestit sitten jaksavat viihdyttää ja todella auttavat muita ongelmiensa kanssa. kiitos niistä :D. Kaikki lapset ovat omia ainutkertaisia yksilöitänsä ja perheiden tilanteet uniikkeja. Mikä toisilla tepsii, niin ei välttämättä onnistu muilla. Eikä ne "kirjojenkaan" opit kaikilla auta. Eli ei tarvitse suuttua, jos joku ei hyväksyä sinun neuvoasi ja kiitä siitä.

Edelleen tsemppiä kaikille kiukutteleville haastaville kullannupuille perheineen
 
Alkuperäinen kirjoittaja HEH:
Minkä ikäinen on vanhempi lapsi? Jos näille muille lapsille voi kertoa, miksi keskimmäinen istuu rangaistusta, eikö heille voi kertoa miksi hän saa erityiskiitosta; siitä, mikä teiltä sujuu hyvin ja ongelmitta, tuottaa vaikeaa 4-vuotiaalle, autetaan häntä tässä tällä tavalla.

Minun idea ei ollutkaan se, että aloitetaan kaikkien kolmen kohdalla kilpaa tarrojen ja suoritusten keräys, vaan se kohdistuisi nimenomaan tähän yhteen koska ongelma on nimenomaan hänen kanssaan.

Mutta rangaistuksen ja moitteenkin kautta se menee. Lopputulos on vain sitten tuollainen vihainen lapsi, joka repii tarransa, koska kokee ettei hänestä oikeasti välitetä.

Juuri tänä aamuna luin lehdestä artikkelia sisarussuhteista, ja siitä kuinka voimien loppuessa vaikealta lapselta ei vaadita samaa kuin muilta. Ja se saattaa synnyttää epäoikeudenmukaisuuden tunnetta muissa. Kyllä minusta alkaisi tuntua epäoikeudenmukaiselta, että kun yksi käyttäytyy huonosti, hän alkaa saada palkintoja samasta asiasta, minkä muut tekevät kiltisti. Kiltit ja kuuliaiset jäävät ilman huomiota ja tunnustusta tottelevaisuudesta, mutta huonosti käyttäytyvää palkitaan jos hän suvaitsee tehdä saman. Ei ole reilua. Lapsilla ikää 2, 4 ja 6v.

Tiedän kyllä että tällä hetkellä kanssakäyminen keskimmäisen kanssa on negatiivisvoittoista, sen takia haluankin jäähyn lopuksi rauhassa keskustella hänen kanssaan ja sopia asian. Mutta yhden nostaminen erityisasemaan ei ole reilua muita kohtaan.

Ja tuo tarran repiminen neuvolassa ei todellakaan johtunut siitä että lapsi tuntisi ettei hänestä välitettäisi. Hän vain halusi osoittaa mieltään sille että häntä tahdonvastaisesti pidettiin kiinni ja rokotettiin. Viesti tuli kyllä perille :)
 

Yhteistyössä