Olen lapsena ollut ihan oikeasti todella köyhä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ex-köyhä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";25222519]Enkä lapsena koskaan kärsinyt pienituloisuudestamme. Mulla oli aina usko ja luottamus siihen, että pärjäämme. Vanhemmat osasivat hoitaa talousasioista puhumisen niin, että me lapset tiesimme tilanteen, mutta meidän ei tarvinnut raha-asioista huolehtia.[/QUOTE]

Tuo on varmaan yksi tärkeä tekijä, että lapsella on usko siihen, että perhe pärjää ja lasten ei tarvitse murehtia raha-asioista.
 
Tämä oli tuttua omasta lapsuudestani. En oo syöny perunaa sitten sen jälkeen muuta kuin ihan satunnaisesti jos jossain niitä tarjotaan.
Pikkuhiljaa alkaa peruna-inho katoamaa, ehkä niitä taas joskus vois itsekkin keittää :)
'
'Mielenkiintoinen juttu. Meillä oli lapsuudessa myös AINA perunaa, arkiruoka oli ns. pottumaito eli maitoperunat: perunat kuoritaan, lohkotaan, keitetään vedessä ja sitten keitinvesi kaadetaan pois, laitetaan maitoa ja voita sekaan ja syödään.
Tein tätä yh-opiskelijana omille lapsillenikin toisinaan.

Inhosin tuota ruokaa jo lapsena, mutta sitä söin, kun muutakaan ei ollut. ja kaikkea muutakin mitä meillä oli; jauhelihasta kastiketta, pullia, pihvejä, mureketta. joita inhosin enkä syönyt. Makaroonista söin vain spagettia, ketsupilla, en jauhelihakastikkeella .

Söin paljon leipää.

En syö nyt aikuisena perunaa kuin erittäin harvoin, esim. uuniperunaa tai vastaavaa. Jauhelihaa olen vasta nyt alkanut syömään harvoin, sekin risottona, riisin seassa ja tämäkin vain siksi, että nyt on talous niin tiukalla ettei ole varaa mihinkään. Makaroonia ja jauhelihaa missään muodossa en ymmärrä.

Mutta pahin on se peruna. Kiintiö täysi, ei kiitos enää. Hauskaa, etten ole ainoa.

Me lapset emme ole kovinkaan hyvätuloisiksi kouluttautuneet. Meillä ei arvostettu koulutusta ja kaikilla peruskoulu meni huonosti. Kotona oli puutetta ruuasta ja rahasta, mutta ei sitä rakkauttakaan liiemmin jaossa ollut, fyysistä kuritusta milloin mistäkin ihan oman suuttumuksen mukaisesti kylläkin, ei suinkaan sen takia että olisi oikeasti tehnyt jotain kiellettyä tai väärää. koskaan ei tiennyt, saako jostain jutusta tai asiasta, sanomisesta, tapahtuneesta selkäsaunan (hyppynarulla yleensä), tukkapöllyn, läimäytyksen vai monen päivän raivoamisen (äiti) ja saiko sen heti vai viikon päästä .. vaiko ei.

Ei meitä kannustettu tai kehuttu koskaan, mistään. Meistä ei mitään ikinä tulisi ja katso nyt kuinka XX saa hyviä todistuksia koulusta, miksi tekin ette voisi... en viitsinyt sanoa äidille, että ehkä syy on se, että xx:n (serkku) kotona ei koko ajan huudeta ja häntä ei hakata. Olin siis ala-asteikäinen, mutta tajusin, että kotiolot ovat syy meidän lasten huonoon koulumenestykseen. Ei niinkään niukkuus taloudellisesti, vaan kaiken muunkin puute.
 
Kuulostaapa tutulta ap:n lapsuus. Kaikki oli kohtuullisen hyvin, mutta 90-luvun laman myötä elintaso tipahti vieläkin alemmas. Ruoka oli aina samaa, perunaa tai makaroonia, tietty kaalia sesonkina. Hyrr, edelleen jätän kaalilaatikot tekemättä ja kuiva-aine kaapit täytyy pursuta ruokaa, jääkaapissa on aina oltava juustoa ja jugurttia.
 
Ja mä syön makaronilaatikkoa vain juuri uunista tulleena, en ikinä uudelleenlämmitettynä. Enkä makaroni-jauhelihamössöä koskaan. :)

SAMA!

Meillä syötiin aina makaroonia, makaroonia, makaroonia.. Makaroonia ketsupilla, makaroonia jauhelihalla, makaroonia ja hk:n sinistä, makaroonia juustolla... Hyi Hevonhillo... Yäk. Nykyään voin syödä makaroonia ehkä sen kerran kahdessa kuussa mutta tulee nopeasti sellanen ällö siitäkin. Spagettia pystyn kyllä syömään, mutta sitäkin täysjyvänä.
 
Meillä oli lapsuus myös tosi köyhää. Yh-äiti kyllä kävi töissä, aina kun jaksoi... Ruokaa meillä ei tehty, syötiin, mitä sattui löytymään (kivikovat hiukan homeisetkin levät oli tosi hyviä, kun ei koko vkonloppuun ollut syönyt mitään).
Veljen (jostainsaadut) vaatteet kulkivat minulle. Syntymäpäiviä ja jouluja ei juhlittu.
Nyt olen hyvin toimeentuleva, samoin kuin mieheni, ja olen tainnut ostaa lapsille jo liikaa kaikkea. Mutta päätin, jo kun ensimmäinen lapseni syntyi, että saa kaiken, mistä itse jäin paitsi, joten rakkauttakin meiltä löytyy, ja pieniä ihania hetkiä jo isohkojen lasten kanssa.
 
[QUOTE="äiti";25222349]ap, sinulla oli kuitenkin vaatteita ym et ollut alastonna.
Söit makaroonia,sinulla oli kuitenkin jotain ruokaa päivittäin.
Et nähnyt nälkää etkä ollut aliravittu.
Loppujen lopulta asiasi olivat hyvin.[/QUOTE]

Meillä vaatteet haettiin kierrätyskeskuksesta, siellä sai ilmaiseksi joka toinen lauantai vaatteita. Luistimia, suksia, monoja ja sauvoja ei koskaan ollut, vaikka ne olisi liikuntatunneilla pakollisia olleet. Koulureppuja parsittiin ja korjailtiin hakaneuloilla, et kirjat pysy sisällä. Wc-paperi oli ylellisyyttä, josta nautittiin harvoin. Jouluna syötiin kanankoipia ja hankittiin rahaa esiintymällä tonttuna isän ollessa joulupukki. Jatkuva rahapula oli karmeeta ja minusta on tyhmää olettaa lapsien olevan niin tyhmiä, etteivät ne tätä ongelmaa näe, itse ymmärsi jo hyvin pienenä, että me ei olla niin kuin muut.
Syli ja rakkaus, ei sitä mahaa täytä...
 
Minä tulen alkkis perheestä.Tuosta jo arvaakin mihin ne rahat menivät.Alkoholisima,turvattomuutta,väkivaltaa ja häpeää niistä on minun lapsuuteni/nuoruuteni rakennettu.Äiti ja isäpuoli joivat rahansa,yleensä molemmat työttömänä,mutsi kävi välillä töissä,joka tiesi tietenkin lisää ryyppy rahaa.
Ruokana oli mitä milloinki,enimmäkseen halpoja; purkkihernaria,perunoita ja kastiketta.Itse ei saanut ikinä hakea ruokaa kaapista.Olin huomattavan alipainoinen,onneksi edes koulussa sain syötyä.
Uusia vaatteita ei saatu,ei edes kirpulta,käytin vaatteita jotka sattui sopimaa, yläasteella taisi olla 2housut+1huppari joita pystyin käyttämään.Tämä siis koko yläasteen ajan.Onneksi isäni kävi välillä meitä katsomassa (noin 1-2kert/vuosi) ja antoi tuolloin vähän rahaa ,että sain itselle ostettua esim sukkia,alaushousuja jne..

Muutin pois kotoa 16v.yhteen silloisen poikakaverin kanssa.Eron jälkeen palasin kotiin pariksi kk,jonka odotin että sain uuden asunnon.Tuolloin kyllä sain itse jo rahaa,joten ei tarvinnut enää kituuttaa.
 
en itsekään saanut uusia vaatteita ja välineitä kouluun. Vanhoilla mentiin.
Ruuaksi syötiin perunoita ja puuroja. Köyhää oli mutta en voi sanoo että lapsuus olisi ollut kurja.
Erilaisuuteni ymmärsin mutta ymmärsin senkin et kaikki ei ole syntynyneet rikkaaseen perheeseen.
Olin tyytyväinen,nälkää en nähnyt.
 
Itse en ole köyhyydessä kasvanut, lähinnä alemman keskiluokkaisessa kodissa. Lapsuudessa 70-luvulla perusruokaa oli pottumaito, puurot ja vellit, potut ja kastike, lihapullat,makkarakastike, maksakastike, kalasoppa (itse pyydetystä kalasta), metsästys kaudella sitten riistalihaa. Maalla oli mummoloissa ja tätilöissä aika pitkälti osittainen omavaraistalous ja ei sitä sen kummemmin köyhyytenä pidetty. Urheiluvälineet kierrätettiin sukulaisten ja naapureitten kesken, jos ei omassa sakissa mennyt ja varsin vaatimatonta elämää useimmissa kodeissa vietettiin. Minun ala-aste aikana yksi meidän luokkalainen kävi ulkomailla (kun ruotsissa sukulointia ei lasketa). Ruokatraumoja ei varsinaisesti ole jäänyt ja ihan perusruokaa tykkään itse tehdä. Epäilemättä ne muut perheensisäiset ongelmat tekee köyhyydestä sietämättömän, ei pelkkä köyhyys.
 
Hmm meillä syötiin mitei päivittäin,kun olin lapsi makaronia ja nötköttiä!! Siis sitä kamalaa purkki "lihaa" :(
Uusia vaatteita ei saatu,mutta alkoholiin kyllä kotiväellä riitti rahaa ja tupakkaan!!!!

Tuo jos mikä on köyhää!
 
Ap, olet tehnyt tämän vastaavan aloituksen monen monituista kertaa. Lapsuutesi ja siihen liittyvä köyhyys on täytynyt olla todella traumaattista. Oletko hakenut ammatti/keskusteluapua?
 
Itse tulen myös todella köyhästä perheestä. Ei vanhemmat olleet missään töissä eivätkä toimeentulotuella tms. Ammuttiin jäniksiä nälkään, viljeltiin perunaa, kalastettiin pakastin täyteen, viljeltiin itse viljat yms. Kaupassa käytiin kerran viikossa. Muistan, että vanhempieni yhteiset vuositulot olivat 30 000 MARKKAA. Vessapaperina oli usein sanomalehteä tai pestiin vedellä. Mummot ostivat harrastusvälineitä käytettyinä. Imuria ei ollut, lämmitys toimi puilla, valoja ei saanut sytytellä liiaksi, pyykkiin ei viety vaatteita elleivät olleet oikeasti likaiset jne.

Katkera olen siitä, että lemmikkejäni ammuttiin, sillä ei ollut varaa eläinlääkäriin. Opin elämään säästeliäästi ja iloitsemaan pienestä. Mulle riittää pieni asunto, pienet tulot jne. mutta moni ihmettelee miksen ole vaativampi, tuhlaavaisempi, kunnianhimoisempi jne.
 
Sellainen ajatus heti heräsi, että autatko vanhempiasi taloudellisesti nyt kun olet itse hyvin toimeentuleva?

(Kesti vastata, kun oli työmenoa tässä päivällä...)

Autan jossain määrin aina välillä. Esimerkiksi nyt jouluna annan rahaa. Mutta vanhempieni suurin syy köyhyyteen on holtiton rahankäyttö eikä rahan antaminen oikeastaan auta asiaa lainkaan. Nuorempana lainasin vanhemmilleni rahaa, kunnes huomasin sen olevan jokakuinen kierre ja pahentavan vain vanhempieni holtittomuutta. Tein silloin päätöksen, ettäen enää lainaa perheelleni rahaa. Annan kyllä lahjaksi 50-100€:n summia. Vanhemmillani olisi mahdollisuus hyvään taloudelliseen tilanteeseen, jos tekisivät töitä - varsinkin omien ammattiensa töitä.
 
[QUOTE="Liinu";25222995]Ap, olet tehnyt tämän vastaavan aloituksen monen monituista kertaa. Lapsuutesi ja siihen liittyvä köyhyys on täytynyt olla todella traumaattista. Oletko hakenut ammatti/keskusteluapua?[/QUOTE]

Taidat sekoittaa minut johonkin toiseen täällä keskustelevaan, sillä tämä on ensimmäinen aloitukseni täällä. Olen satunnainen lukija ja välillä saatan kommentoida jotakin, mutta harvakseltaan.

Lapsuuteni oli aika traumaattista, mutta olen päässyt sen yli melko hyvin. Olen käsitellyt asiaa melko paljon mm. opintoihini kuuluvan terapian kautta. Huomaan kyllä, että näin joulunaikaan asia nostaa välillä päätään ja huomaan, etten olekaan päässyt asian yli. Rakastava aviomies sekä tasapainoinen ja onnellinen elämä ovat auttaneet käsittelemään lapsuuttakin, mutta tosiaan näin jouluisin ja esimerkiksi äitienpäivän aikaan asiaa nousee pintaan.
 
Tää tapahtui 90-luvun lopulla. Asuin äitini kanssa kahdestaan omakotitalossa. Äiti sairastui psyykkisesti eikä pystynyt käymään töissä eikä näin ollen voinut maksaa juoksevia kuluja, ainostaan asuntolainan. Meiltä katkaistiin sähköt ja vesi. Elimme vuoden sähköttömässä talossa, talvisin oli helvetin kylmä, mulla makuupussi ja monta peittoa että pystyi nukkumaan. Leivinuunissa pidettiin tulta silloin kun saatiin varastettua jostain puuta, usein keräsin ulkoa risuja poltettavaksi. Raha riitti ruokaan juuri ja juuri, paljon haettiin myös eu-ruokakasseja.

Kesällä meidän jääkaappi oli läheisen autiotalon vanha kaivo, siellä pidettiin kannellista sankoa narun päässä ja vedettiin ylös kun tarvittiin. Juomavesi haettiin pyörällä 5 km päästä lähteestä. Vessa oli metsässä sijaitseva riuku. Pesulla käytiin järvessä niin kauan kuin pystyi, talvella sulatettiin lunta metalliastioissa leivinuunissa ja näin saatiin lämmintä pesuvettä. Peseytyminen tapahtui muovialtaan päällä, sillä viemärihän ei luonnollisesti vetänyt likavettä kun vedet oli poikki molempiin suuntiin. Pesuvedet nakattiin ovesta ulos. Suihkussa sai käydä max. kaksi kertaa viikossa kun siinä oli niin hirveä työ eikä aina ollut polttopuuta. Voitte kuvitella oliko mukavaa 16-vuotiaana kun ei saanut huolehtia hygieniastaan.

Yli vuoden vietin tätä elämää ennen kuin koulussa opettaja kysyi, onko kaikki kunnossa kun vaatteet on likaiset, haisen pahalle, läksyt jääneet tekemättä, olin laihtunut luurangoksi jne. Siitä sitten sossun kautta sijaiskotiin kunnes tulin täysi-ikäiseksi.

Näin köyhä oli meillä, väitän että oli oikeasti köyhää sen lisäksi että äitini oli sairas.
 
Tää tapahtui 90-luvun lopulla. Asuin äitini kanssa kahdestaan omakotitalossa. Äiti sairastui psyykkisesti eikä pystynyt käymään töissä eikä näin ollen voinut maksaa juoksevia kuluja, ainostaan asuntolainan. Meiltä katkaistiin sähköt ja vesi. Elimme vuoden sähköttömässä talossa, talvisin oli helvetin kylmä, mulla makuupussi ja monta peittoa että pystyi nukkumaan. Leivinuunissa pidettiin tulta silloin kun saatiin varastettua jostain puuta, usein keräsin ulkoa risuja poltettavaksi. Raha riitti ruokaan juuri ja juuri, paljon haettiin myös eu-ruokakasseja.

Kesällä meidän jääkaappi oli läheisen autiotalon vanha kaivo, siellä pidettiin kannellista sankoa narun päässä ja vedettiin ylös kun tarvittiin. Juomavesi haettiin pyörällä 5 km päästä lähteestä. Vessa oli metsässä sijaitseva riuku. Pesulla käytiin järvessä niin kauan kuin pystyi, talvella sulatettiin lunta metalliastioissa leivinuunissa ja näin saatiin lämmintä pesuvettä. Peseytyminen tapahtui muovialtaan päällä, sillä viemärihän ei luonnollisesti vetänyt likavettä kun vedet oli poikki molempiin suuntiin. Pesuvedet nakattiin ovesta ulos. Suihkussa sai käydä max. kaksi kertaa viikossa kun siinä oli niin hirveä työ eikä aina ollut polttopuuta. Voitte kuvitella oliko mukavaa 16-vuotiaana kun ei saanut huolehtia hygieniastaan.

Yli vuoden vietin tätä elämää ennen kuin koulussa opettaja kysyi, onko kaikki kunnossa kun vaatteet on likaiset, haisen pahalle, läksyt jääneet tekemättä, olin laihtunut luurangoksi jne. Siitä sitten sossun kautta sijaiskotiin kunnes tulin täysi-ikäiseksi.

Näin köyhä oli meillä, väitän että oli oikeasti köyhää sen lisäksi että äitini oli sairas.

Huhhuh. Luulin oman lapsuuteni vetävän pohjilla, mutta kyllä tämä kertomus "voittaa". :/ Ihan hirveää. Onneksi pääsit lopulta pois! Saat kyllä kaiken sympatiani.
 
Melko samanlaista, paitsi vessapaperia ei säännöstelty, vaikkakin sanottiin, ettei saa tuhlata. Lahjat ei aina maksaneet satasta synttäreinä varmasti. Mut en kokenut,että oltaisiin köyhiä, oli meitäkin köyhempiä, suurilapsisia perheitä, meitä oli neljä. Äiti ompeli kaikki vaatteet meille ja kaupasta mulle ostettiin jotain, kun menin yläasteelle. Näen säästämisen järkevänä ja aina kun osaa tehdä itse, pärjää kyllä monesti! Isompana huoletti kyllä tosiaan, kun tiesin vanhempien suuresta uudesta velasta, mutta uskoin kyllä isäni olevan selviytyjä ja äitini kyllä pärjäsi myös. Joskus kyllä riideltiinkin.
Itse olen korkeasti koulutettu, teen välillä oman alan työtä, välillä olen myyjänä. Olen ylpeä siitä, miten voin säästää kotitalouden menoista mielikuvituksella ja sitten kun kaikki luulevat meidän olevan taas ahdingossa, lähdemme perheen kanssa vaikka kylpylälomalle=) Ihme että heti muut luulevat meidän olevan ihan tosi pulassa, kun korjaamme vaatteita ja lämmitämme puulla=)) Oikeestaan huvittaa joskus se ajatus.
 
MÄ pidin meidän nperhettä köyhänä mun äiti oli yh mulle ja mun pikkuveljelle ja työttömänä.
en saanut ikinä vaatteita,viikkorahaa ym
oman kännykän ostin omalla opintotuella jota sain 800mk kuukaudessa ( siinä meni muutama raha koska kännykkä maksoi 990mk ,ruuat piti ite ostaa eli oli oikeastaan vaan makaroonia,leipää,teetä.

toisin mun kaverin perhe sit oli vielä köyhempi heillä ei ollut kun muutama astia ja esim kun kylässä kävin niin maito,mehu ym juotiin jugurttimukeista.ne pestiin ja taas käyettiin.
 
Ihan mahtavaa että sinulla on tuollainen tarina. Myös minun vanhempani olivat köyhiä, en saanut juuri koskaan uusia vaatteita/leluja ja ruuat ostettiin aina halvinta mahdollista. Itse olen tällä hetkellä opiskeleva yksinhuoltaja, joten yhtä köyhä itsekin mutta opiskelen lääkiksessä ja tiedän, että 3-kymppisenä tulen olemaan hyvin toimeentuleva ja aion myös antaa omastani perheelleni ja hyväntekeväisyyteen.
 
Mä olen myös köyhästä perheestä. Molemmat vanhemmat olivat työttöminä ja rahat riitti nippanappa. Kaupassa ei saanut koskaan mitään, ne oli aina ne samat makaronit ja aina sama peruna. Limpparia tai muita herkkuja sai tyyliin kerran kuussa.
Vaatteet kierrätyskeskuksesta, harrastusvälineet oli aina ihan viimeisiä vetäviä jne.
Lapseni harmitti kun en päässyt leffaan tms kaverin kanssa kun ei ollut rahaa.
Trauman se jätti, ja teen omille lapsille nyt niin ettei heiltä puutu mitään. Saavat kaiken tarpeellisen ja joskus ylikin.
 

Yhteistyössä