Olen kauhea vaimo!

Olen ihan hirveä!
Mieheni tekee koko ajan kaiken oikein ja silti vain valitan Huudan, kiroan, nimittelen... Olen jopa lyönyt ja nipistänyt pari kertaa! Mies tekee kotitöitä, on pitkiä päiviä töissä, hoitaa ruokaostoksia, maksaa laskuja, tekee ruokaa, on lapsen kanssa. Mikä oikeus mulla on käyttäytyä näin?! Olen ihan kauhea ihminen ja ennen kaikkea kauhea vaimo! Huono vaimo ja huono esimerkki lapselle!

Miten pystyn lopettamaan käytökseni? En tahdo purkaa omaa pahaa oloani mieheeni ja pyydän aina anteeksi. Mutta kun raivo tulee en pysty kontroloimaan itseäni
Mies parka...

 

:O Mikä sua vaivaa?

 

Jos tuo on totta ja jatkuvaa, niin kannatais varmaan lähteä läkäriin selvittelemän syitä!

 

Onko miehesi liian kiltti ja nöyrä? Jos hän ärsyttää sinua, niin kyllähän siihen jokin syy on. Vai onko hän ensimmäinen ihminen elämässäsi, jolle voit turvallisesti kiukutella? Saitko lapsena rakkautta vain, jos olit vanhempiesi mieliksi?

 

Aivan! Mikä mua vaivaa! Oon ihan kauhea, eikä mulla oo mitää oikeut olla tällainen miestäni kohtaan Aina jälkeen päin mietin että oliko ihan pakko... Ei mies tehnyt taaskaan mitään väärää!
Hän on kiltti ja auttaa muita tosi paljon. Ehkä hän on ensimmäinen ihminen jolle uskallan kiukutella. Lapsuuden kodissani tunteita ei saanut näyttää ja tunteet piti padota sisälle. Mutta ei mikään oikeuta mua tällaiseen!

 

No jos sä aidosti haluat olla hyvä puoliso, niin muutat pois joksikin aikaa ja laitat sen nuppisi kuntoon päälääkärin avulla.

Perheväkivalta ei todellakaan ole hyväksyttävää ja sä tarvitset nyt hieman enemmän apua kuin kirjaston itsetuntemusoppaan lainaaminen. Hae ammattilaisapua.

 

Lääkärille en pysty menemään. Kolme kertaa olen koittanut ja saanut paniikkikohtauksen parkkipaikalla. Tulee varmaan siitä kun äitini sanoi mulle aina monesti "Joudut aikuisena hullujen huoneelle ja siitä ei ole pois pääsyä! Valkoiseen, pehmustettuun huoneeseen joudut pakkopaidassa! Hulluille käy noin!" Oon koittanut lääkäriä, uskokaa pois.

 

Ehkä hän on ensimmäinen ihminen jolle uskallan kiukutella. Lapsuuden kodissani tunteita ei saanut näyttää ja tunteet piti padota sisälle. Mutta ei mikään oikeuta mua tällaiseen!

Tiedostaminen on ensimmäinen askel toipumiseen.
Mutta apua kannattaa hakea. Jos on koo elämänsä ollut kyvytön käsittelemän tunteita, toinen ongelma heti sen jälkeen kun huomaa, että jotain on viellä, on etei toedä edes nimiä tunteille.
On ollu aika huikeeta oppia, että ei ole olemassa pelkästään "hyvä olla" ja "paha olla" vaan sitä voi olla yhtä aikaa tunteita sekä positiivisesta että negatiivisesta lokerosta. Voi olla vaikka masentunut ja onnellinen yhtä aikaa! Tai vihainen jostakin asiasta, mutta iloinen toisesta.

 

Perheneuvontakeskukseen aika ja menet juttelemaan. Tai psykologille aika, keskustelet keinoista hallita itseäsi.
Väkivaltaa ei voi hyväksyä. Näytät myös hirvittävän huonoa mallia lapsillesi.

 

Hulluhan säsit kaiketi ootkin, kaiken kertomasi perusteella. Hoitoon vaan ja lapsi isälle.

 

Lääkärille en pysty menemään. Kolme kertaa olen koittanut ja saanut paniikkikohtauksen parkkipaikalla. Tulee varmaan siitä kun äitini sanoi mulle aina monesti "Joudut aikuisena hullujen huoneelle ja siitä ei ole pois pääsyä! Valkoiseen, pehmustettuun huoneeseen joudut pakkopaidassa! Hulluille käy noin!" Oon koittanut lääkäriä, uskokaa pois.

Voiskohan joku vertaistukiryhmä olla hyvä alku, että sais sen kokemuksen, että reaktiosi on normaali, et ole hullu, vaan jos et reagoisi äitisi kommenteihin mitenkään, silloin olisit psykopaatti. Se, että nyt reagoit terveellä tavalla sairaaseen lapsuuteesi kertoo, että olet terve. Tunne-elämän sairastuminen tietynlaisessa ympäristössä on terveen ihmisen merkki, vain oikeasti sairas yksilö selviää siitä näennäisesti ilman vaurioita -eli tosiaan se psykopaatti, jolla ei ole kykyä tunne-elämään.

 

Tiedän että tarvitsen hoitoa mutta miten aloitan sen kun en pääse sinne lääkärin luokse kun saan sen paniikkikohtauksen? Kolmesti on jo yritetty.

Eniten pelottaa just se minkälaisen mallin annan lapselle! Kauheaa että hän voi luulla että tämä olisi normaalia avioliittoa!

 

Mä olen ihan samanlainen aikaisemmin ja en tiennyt käytökseeni todellista syytä. Jotenkin itelle tuli tunne välillä,että pitää päästä pomottamaan. Mies ns hyväksy tämän koska se meni ohi ja kaikki oli taasen hyvin ja olin kiltti ja hyvä ihminen ja vaimo. Näin jälkikäteen keskusteltuna ei ollut kovinkaan fiksua toimintaa.

Itse lopulta kyllästyin siihen toimintaani ja hakeuduin saaman apua. Soitin avioliittoneuvojalle ja siellä kävin ensiksi itsekseni juttelemassa ja sitten otimme mihen siihen mukaan.

Minä purin mieheeni kaikkea mitä lapsen olen joutunut kokemaan. Oma isäni oli aina kaikkien yläpuolella. Pelolla,lyömällä ja ennen kaikkea nöyryttämällä minut on kasvatettu. Olin jatkamassa tätä samaa "perinnettä" Onneksi tajusin hakea apua ja meillä on kaikki hyvin nyt. Ainakin tuo typerä käytökseni on loppunu ja pystyn hillitemään raivoni ja ikävän toimintani.

En aluksi meinannut uskoa,että tämä voisi olla syy koska olinhan jo aikuinen ja unohtanut kaiken paskan taakseni.

Suosittelen hakemaan apua

 

Voiskohan joku vertaistukiryhmä olla hyvä alku, että sais sen kokemuksen, että reaktiosi on normaali, et ole hullu, vaan jos et reagoisi äitisi kommenteihin mitenkään, silloin olisit psykopaatti. Se, että nyt reagoit terveellä tavalla sairaaseen lapsuuteesi kertoo, että olet terve. Tunne-elämän sairastuminen tietynlaisessa ympäristössä on terveen ihmisen merkki, vain oikeasti sairas yksilö selviää siitä näennäisesti ilman vaurioita -eli tosiaan se psykopaatti, jolla ei ole kykyä tunne-elämään.

Oisko tällaiselle jossain vertaistukea... Tuskin kukaan muu käyttäytyy näin ilkeästi

 

Mä olen ihan samanlainen aikaisemmin ja en tiennyt käytökseeni todellista syytä. Jotenkin itelle tuli tunne välillä,että pitää päästä pomottamaan. Mies ns hyväksy tämän koska se meni ohi ja kaikki oli taasen hyvin ja olin kiltti ja hyvä ihminen ja vaimo. Näin jälkikäteen keskusteltuna ei ollut kovinkaan fiksua toimintaa.

Itse lopulta kyllästyin siihen toimintaani ja hakeuduin saaman apua. Soitin avioliittoneuvojalle ja siellä kävin ensiksi itsekseni juttelemassa ja sitten otimme mihen siihen mukaan.

Minä purin mieheeni kaikkea mitä lapsen olen joutunut kokemaan. Oma isäni oli aina kaikkien yläpuolella. Pelolla,lyömällä ja ennen kaikkea nöyryttämällä minut on kasvatettu. Olin jatkamassa tätä samaa "perinnettä" Onneksi tajusin hakea apua ja meillä on kaikki hyvin nyt. Ainakin tuo typerä käytökseni on loppunu ja pystyn hillitemään raivoni ja ikävän toimintani.

En aluksi meinannut uskoa,että tämä voisi olla syy koska olinhan jo aikuinen ja unohtanut kaiken paskan taakseni.

Suosittelen hakemaan apua

Ihana kuulla että joku on lopettanut tällaisen käytöksen!
Miten lähdit hakemaan apua? Mitä sanoit kun varasit ajan?
Mun isä kans löi mua, remmiä tuli ja joskus pissasin alleni pelosta. Muutenkin haukuttiin koko ajan lyttyyn.
Se mikä on ollut huojentavaa, en ole ikinä purkanut pahaa oloani lapseen! Olen aina sanonut että lapseen ei saa ikinä purkaa! Ikinä! Eikä ole edes käynyt mielessänikään. Mies parka vaan on joutunut kohteeksi, enkä yhtään ihmettele vaikka kyllästyis kattelemaan tällaista joku päivä Saisin syyttää vain itseäni.

 

En aluksi meinannut uskoa,että tämä voisi olla syy koska olinhan jo aikuinen ja unohtanut kaiken paskan taakseni.

Sehän se syy monesti onkin, ettei paskaa voi vaan jättää taakseen, vaan se pitää käsitellä -muuten se oireilee. Paska pitää jatkojalostaa kompostiksi, kasvualustaksi, muuten se löyhkää.

 

Niin ja kerran olen joutunut myös hyväksikäytettäväksi (siis seksuaalisesti. Ei ollut isäni) Tätä en ole kertonut edes miehelleni. En kenellekään. Hävettää.

 

Oisko tällaiselle jossain vertaistukea... Tuskin kukaan muu käyttäytyy näin ilkeästi

Ihan normaalia käytöstä esim. alkoholistiperheiden lapsille.
AAL-ryhmiin saa mennä muutkin toimimattomissa perheissä kasvaneet.
Sitten on CoDa-ryhmiä läheisriipuvaisille :"Nimettömät Läheisriippuvaiset on miesten ja naisten toveriseura. Yhteinen päämäärämme on oppia muodostamaan toimivia ihmissuhteita. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu terveisiin ja tyydyttäviin ihmissuhteisiin."

 

Ihan normaalia käytöstä esim. alkoholistiperheiden lapsille.
AAL-ryhmiin saa mennä muutkin toimimattomissa perheissä kasvaneet.
Sitten on CoDa-ryhmiä läheisriipuvaisille :"Nimettömät Läheisriippuvaiset on miesten ja naisten toveriseura. Yhteinen päämäärämme on oppia muodostamaan toimivia ihmissuhteita. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu terveisiin ja tyydyttäviin ihmissuhteisiin."

Kiitos näistä! Pitää tutkia näitä tarkemmin ja näyttää miehelle kun tulee kotiin

 

Tässä on viellä todella ihana sivusto eheytymisestä: Kotkansyd
Mä tykkään ite ukea jokapäivä tän: Omilla siivill

 

Ihana kuulla että joku on lopettanut tällaisen käytöksen!
Miten lähdit hakemaan apua? Mitä sanoit kun varasit ajan?
Mun isä kans löi mua, remmiä tuli ja joskus pissasin alleni pelosta. Muutenkin haukuttiin koko ajan lyttyyn.
Se mikä on ollut huojentavaa, en ole ikinä purkanut pahaa oloani lapseen! Olen aina sanonut että lapseen ei saa ikinä purkaa! Ikinä! Eikä ole edes käynyt mielessänikään. Mies parka vaan on joutunut kohteeksi, enkä yhtään ihmettele vaikka kyllästyis kattelemaan tällaista joku päivä Saisin syyttää vain itseäni.

Otin yhteyttä kasvatus ja perheneuvontaan ihan soittamalla. Sitä kautta sain ajan mennä keskustelemaan ja siitä se sitten lähti.

Kerroin rehellisesti miten asia on ja kerroin myös,että se vaikuttaa meidän parisuhteeseen ja haluat asiasta keskustella. Minulta kysyttiin parin käymis kerran jälkeen,että haluanko mihen mukaan keskusteluun. Totta kai silloin hlusin ksoka meidän välejä tässä myös hodettiin. Olinhan haavoitanut ja loukannut miestäni niin miten hän ei varmasti koskaan tullut edes ajatelleeksi.
Oikeasti oli hyvä kuulla hänen mielipiteensä asiasta ja saada tietoon miten paljon hän siitä loppujen lopuksi kärsi.

Siellä sitten itkettiin monesti.

Meillä tästä on aikaa nyt parisen vuotta. Vielä tulee välillä nii pahan olo itselle siitä mitä oli tehnyt ja mitä oli tekemässä. Oikeasti tulee sellainen häpeän tunne vieläkin.Onneksi ne on nopeasti ohimeneviä koska tuleen ei saa jääsä makamaan.

Lapsiini en minäkään ole koskaan koskenut sattuttamistarkoituksessa. Onneksi lapsuuskokemukset ei vaikuttanut minuun niin. En tiedä miten sitä voisi itselleen anteeksi antaa kun tätäkin on niin vaikea.

 

Sehän se syy monesti onkin, ettei paskaa voi vaan jättää taakseen, vaan se pitää käsitellä -muuten se oireilee. Paska pitää jatkojalostaa kompostiksi, kasvualustaksi, muuten se löyhkää.

Näinhän se on,mutta sitä vain ei tule ajatelleeksi selvästi tällaisessa tilnteessa. Nyt sen tiedän kun asiaon perusteellisesti purettu

 

Miehen olisi syytä antaa sulle turpaan oikein kunnolla.

 

Toisen satuttaminen ei paranna vaan haavoittaa enemmän.

 

Näinhän se on,mutta sitä vain ei tule ajatelleeksi selvästi tällaisessa tilnteessa. Nyt sen tiedän kun asiaon perusteellisesti purettu

Niimpä, jonkunsortin pako on yleensä ensimmäinen käsittelykeino, mitä yrittää. Vasta kun huomaa, ettei se kertakaikkiaan onnistu, koittaa jotain muuta!

Pakko viellä lisätä, että minusta on tosi tärkeää purkaa nuo asiat juuri siksi, että lapset jää kantamaan niitä vanhempiensa haavoja. Esim. alkoholistiperheiden lapsen lapset, vaikka eivät olisi nähneet juomista, on usein tunne-elämältään sekavassa tilassa, kantaa kumallista pahaa oloa, joka ei tunnu johtuvan mistään, eikä se näennäsesti johdukkaan. Ne on vaan ne vanhempien käsittelemättömät haavat, vaietut salaisuudet, jotka on ollu virtahepona lapsuuden olohuoneessa, vaikka siellä ei olisi tapahtunut mitään konkreettista pahaa.
Onhan se rankkaa käsitellä asioita, mutta lopulta on kyllä rankempaa elä niden käsittelemättömien asioiden kanssa!