olen juuri "se erittäin mustasukkainen tyttöstävä". vertaistukea ja vinkkejä kaivataan.

Tapasin ihanan miehen jonka kanssa ollaan nyt sitten muutama kuukaus seurusteltu.. ongelmana kuitenkin on minun paha mustasukkaisuuteni. Aikaisemmissa suhteissa(joita ei hirveästi ole) tätä ongelmaa ei ole ollut mutta nyt kuitenkin asia alkaa häiritsemään minua itseänikin. Mies on asian kanssa kuulemma "ihan ok", mutta tietysti ymmärrän itsekin että turhat epäilemiset eivät tunnu kivalta.

Ollaan kummatkin nuoria(n 25v) eikä vakavia suhteita ennen tätä kummallakaan oikeastaan ole takana. Miehellä on ollut liuta hoitoja ja on kaverien mielestä entinen pelimies joka on minut tavattuaan muuttunut käytökseltään täysin. Mies viettää paljon aikaa kanssani ja puhuu yhteenmuutosta ja että on tosissaan.

Aluksi mustasukkaisuuteni oli vain "kukas sieltä soitteli/tekstasi"-kyselyjä mutta nyt kun tilanne on mennyt mm. siihen että olen selvittänyt hänen facebook ym salasanat(tämäkin miehelle kuulemma ok) alan itse haluta eroon tästä tunteesta.

Kovasti vakuuttelee ettei ole mitään salattavaa, ja on antanu kämppäänsä avaimen ym, mutta silti minä olen tämmöinen. Jos esimerkiksi on pitkään vastaamatta puheluihin tai ottamatta yhteyttä enkä tiedä missä mies menee, ajattelen heti pahinta ja valmistaudun henkisesti kuulemaan pettämisuutiset.

Tiedän myöskin että tämä on jo sairasta ja siksi kyselenkin mitä tehdä seuraavaksi.. vertaistukea ja apua?
 
Kovasti vakuuttelee ettei ole mitään salattavaa, ja on antanu kämppäänsä avaimen ym, mutta silti minä olen tämmöinen. Jos esimerkiksi on pitkään vastaamatta puheluihin tai ottamatta yhteyttä enkä tiedä missä mies menee, ajattelen heti pahinta ja valmistaudun henkisesti kuulemaan pettämisuutiset.

Tiedän myöskin että tämä on jo sairasta ja siksi kyselenkin mitä tehdä seuraavaksi.. vertaistukea ja apua?
Jostain syystä ajattelet, ettet ansaitse miestä, joka välittää vain sinusta ja jolle sinä yksin riität. Mieti miksi?

Pettämisiin pätee pitkälti sama sääntö kuin kaikkeen kontrolliin: mitään ei voi kontrolloida. Jos joku nyt haluaa pettää toista, niin hän kyllä ennenpitkää tekee niin, yritit vahdata perään tai et. Se kun ei ole tippaakaan sinun käsissäsi, päättääkö miehesi pettää sinua vai ei. Joten tästä päästään siihen, että miksi pettäisi? Toisaalta mikään ei koskaan ole elämässä varmaa, joten jos hän nyt jostain syystä sattuisikin sinua pettämään, niin kannattaa ajatella, että ehdit kyllä suuttua hänelle, haukkua pataluhaksi ja jättää hänet aivan hyvin silloinkin, kun saat sen selville -> ei kannata vaivata päätään moisella, ennen kuin jotain mahdollisesti joskus tulee ilmi. Huomaa, että tätä todennäköisesti ei koskaan tapahdu.
 
Samaa sanon cancermanin kanssa.

Olen itse kärsinyt myös mustasukkaisuudesta, eikä se vieläkään ole kokonaan poissa. Minusta kyllä parisuhteeseen kuuluukin sellainen terve mustasukkaisuus koska eihän se nyt aivan sama ole mitä se mies touhuaa :)

Käänteentekevää kuitenkin minulle oli yksi Dr. Phill jakso jossa juuri käsiteltiin mustasukkaisuutta. Siinä Phill sanoi että teit mitä tahansa niin et pysy vaikuttamaan siihen pettääkö toinen. Aina löytyy keino jos vain haluaa. Täytyy vain koittaa luottaa siihen toiseen. Aloin miettimään asiaa ja silloin tajusin että niinhän se on että vaikka kuinka kyttäisin ja vartioisin niin en siltikkään voisi estää sitä tapahtumasta. Pahimmassa tapauksessa juuri sillä kyttäyksellä aiheuttaisin sen että muut naiset saattaisivat alkaa kiinnostamaan.

Koita hillitä itseäsi ja luottaa siihen että mies haluaa olla juuri sinun kanssa. Ja jos jotain tapahtuu niin sitten tapahtuu ja se on sen miehen valinta johon et voi vaikuttaa. Ajan kanssa luottamus kasvaa ja tämäkin asia helpottuu. Nykyään hymähdellen ajattelen joitakin mieleen tulleita mustasukkaisia ajatuksia vuosien takaa. Älä käsitä kuitenkaan väärin en minä voi sanoa etten ole yhtään mustasukkainen, mutta paljon luottavaisempi kuitenkin.

Jos ihan konkreettista neuvoa haluat niin unohda ne salasanat ja koita pärjätä ilman.
Toivottavasti helpottaa ja saat kasvatettua luottamustasi miestäsi kohtaan sekä varmuutta itsellesi :)
 
G
Mä oon niiiin samassa tilanteessa! Me ollaan oltu nyt puolitoista vuotta yhdessä, enkä mä vaan millään pääse eroon tästä mustasukkaisuudestani. Luen poikaystäväni tekstiviestejä (tästä tavasta pääsin jo hetkeksi eroon, mutta nyt oon taas silloin tällöin yllättänyt itseni tarkistamasta kuka sille on tekstannut) ja toisinaan on tullut kurkittua sen facebook-tunnuksillekin (tiedetään molemmat toistemme tunnukset vähän kaikkialle).

Haluisin tästä eroon, tuntuu siltä että vaan ajan mun kultaa kauemmas tällä vahtaamisella. Toisaalta taas sillon kun en viestejä lue ja koitan olla kyselemättä asioista, tuntuu vaan tosi epämukavan epätietoiselta. Huoh.
 

Yhteistyössä