V
"vieras"
Vieras
Aiemmin luulin, ettei minulla olisi mahdollisuutta edes yhteen yhteiseen yöhön, mutta ehkäpä onkin. On kiva tietää, vaikken siihen välttämättä todellisuudessa lähdekään.
Tapasin tämän järkyttävän ihanan, komean ja seksikkään miehen alkukesästä. Ihastuin välittömästi kun hän tuli juttelemaan minulle niin itsevarmasti.
Sössin kuitenkin meidän asiat jo ihan alussa ja tuntui ettei miestä enää kiinnostanut. Sain alussa sellaisen käsityksen, että haluaisi muutakin kun seksiä. Emme ole kuitenkaan siis muuta tehneet kun jutelleet kasvokkain kerran ja muuten puhelimitse.
Suoraansanoen jänistin, en uskaltanut tavata heti. Sitten mies ei enää ottanut yhteyttä ja luulin, että se oli siinä. Kunnes mulla yksi päivä oli kännykkä ollut kiinni. Hän oli laittanut viestin, kyseli missä olen. Harmi tietysti, että kännykkä sattui olemaan kiinni ja olin vielä yksin kotona!
No kuitenkin, musta tuntui silti ihan helvetin hyvältä, että tämä mies edes ajatteli mua hetken ja laittoi viestiä. Luultavasti halusi nähdäkin. Voi helvetti että mä haluan sitä!
Ihan sama vaikka haluaiskin vaan panoa, niin minäkin haluan! Ehkä se vielä joskus panee mua, muille en nimittäin anna! Tämä on vaan sitä kun haluaa jotain niin älyttömän paljon, kihelmöi kun vaan ajattelen häntä. Toki mä ottaisin hänet vaikka aviomiehekseni. Mutta en saa, en voi, liian ihana mulle. Mutta saisinko yhden yön!? Kehtaisinko!?