olen ansassa !MITÄ TEEN?

["emmi"]

Olen ollut naimisissa 12 miehen kanssa ja meillä on 3 lasta.Kahdella lapsellani on vaikea pitkäaikaissairaus,toinen on vaikeasti vammainen(pyörätuolissa).Sitten meillä on vielä terve poika joka on erittäin ylivilkas,hänellä on vaikeuksia koulussa ja minä en tule hänen kanssaan oikein aina toimeen.Minulla on myös sairaus joka heikentää fyysistä kuntoani hitaasti,mutta varmasti.Miehen kanssa meillä ei ole yhteistä aikaa,eikä miehellä ole kiinnostustakaan sellaiseen.Perheen kanssa yhdessä tehdään harvoin mitään,isä vie poikaa joskus ulkoilemaan.Minä tyttöjä.Taas on yksi riita takana.Mies ei saa aikaiseksi oikein mitään,sahaa vain sängyn sohvan ja tietokoneen väliä.ei paljoakaan osallistu kotitöihin.Ei ole töissäkään.juo pe ja la iltoina itsensä humalaan.Kukaan ei ole onnellinen,Vaikeaa tästä on lähteä,koska vaikeaa minun on huolehtia kolmesta haastavasta lapsesta yksin.

 

["emmi"]

siis 12 vuotta..

 

[app]

up

 

[Diijua]

No eihän tuollaisessa suhteessa ole mitään järkeä olla, viet vaan omaa aikaa elämästäsi epäonneen. Eikö lapsien hoidossa voisi auttaa joku muu sukulainen tms? Ei kukaan voi täällä tietää oikeaa parisuhdetilannettasi, mutta jos olet itse sitä mieltä, että juttu ei toimi, mies ei ole oikea, niin voisin sanoa että ehkä kannattaa lopettaa koko touhu. Varmasti pärjäät lapsien kanssa jos todella otat sen asenteen että PÄRJÄTTÄVÄ.

 

[....]

En osaa neuvoa. Voin vain kuvitella, miten raskasta sinulla on. Miehelläkin varmasti on, mutta te molemmat pääsisitte vähemmällä, jos kumpikin osallistuisi kotihommiin omalta osaltaan. Voimia sinulle!

 

["hmp"]

Kuulostaa raskaalta, mutta muista että raskaita tilanteita on perheillä monenlaisia. Eli kohtalotovereita varmasti löytyy.
Ihan ensin lähtisin selvittämään kunnan tarjoamaa apua ja varaisin itselleni viikon loman jostain edullisesta etelän kohteesta. Äkkilähtö. Saisit ihan ensin viikon omaa aikaa. Täksi ajaksi järjestät jonkun teille auttamaan viikoksi.

Sitten hakisit ammattiapua perheneuvolasta, jossa kävisitte miehesi kanssa muutaman kerran KUUNTELEMASSA toisianne, ilman syyllistämistä, jonka jälkeen voisitte lähteä hakemaan ihan pieniäkin ratkaisuja helpottamaan arkea, jotta elämän ilo palaisi takaisin.
Kaikkea ei saa kerralla, mutta pikkuisetkin asiat voivat kohottaa elämänlaatua ja halua.

Voisiko lapset päästä jollekkin tuetulle leirille, tms? Jolloin voisitte miehesi kanssa joko ottaa ihan omaa aikaa kumpikin tahoillaan ja keskittyä ihan vain siihen omaan aamukahviin, lehteen ja vaikka uimiseen tai johonkin harrastukseen.
Tai sitten otatte irtioton ja lähdette yhdessä reissuun, ihan mihin vain, pois kotoa raskaaksi käyneestä ympäristöstä.

Tärkeintä olisi nyt ensialkuun, että saatte kummatkin sitä virallista omaa aikaa, jolloin poistutaan kotoa tekemään jotain ihan vain itselle mieluista asiaa. Joskus pidempikin maisemanvaihto on tarpeellinen, jotta kokee olevansa yhä ihminen.

Lapsillekkin on tärkeää, että arjessa on jotain muutakin kuin stressiä ja riitaa.

Voimia lähteä muutoksen tielle, itsestään mikään ei muutu, mutta työllä muuttuu varmasti!

 

[Keittiönoita]

Jos mies ei saa mitään aikaiseksi, niin etkö sä jo nytkin huolehdi yksin kolmesta haastavasta lapsesta?

 

[app]

No eihän tuollaisessa suhteessa ole mitään järkeä olla, viet vaan omaa aikaa elämästäsi epäonneen. Eikö lapsien hoidossa voisi auttaa joku muu sukulainen tms? Ei kukaan voi täällä tietää oikeaa parisuhdetilannettasi, mutta jos olet itse sitä mieltä, että juttu ei toimi, mies ei ole oikea, niin voisin sanoa että ehkä kannattaa lopettaa koko touhu. Varmasti pärjäät lapsien kanssa jos todella otat sen asenteen että PÄRJÄTTÄVÄ.

oltiin asumuserossa jonkin aikaa mutta eihän siitä tullut mitään,en jaksanut yksin.

 

[Keittiönoita]

oltiin asumuserossa jonkin aikaa mutta eihän siitä tullut mitään,en jaksanut yksin.

Eli mies saa sittenkin jotain aikaiseksi. Nimimerkki "hmp" antoi tuossa ylempänä hyviä neuvoja.

 

[app]

Jos mies ei saa mitään aikaiseksi, niin etkö sä jo nytkin huolehdi yksin kolmesta haastavasta lapsesta?

tavallaan joo,mutta kyllä se on helpompaa että asioilla voi piipahtaa ilman lapsia ja pystyy jotain harrastamaankin(2krt/vko) salilla,jo oman fyysisen kunnon ylläpitämiseksi.Kukaan mies ei varmaan halua tulla elämääni tässä tilanteessa,on tämä jo haastavaa lasten omallekkin isälle.

 

["hmp"]

Hae apua nyt ensin neuvolasta ja terveyskeskuksesta.

 

["emmi"]

[QUOTE="hmp";23722143]Kuulostaa raskaalta, mutta muista että raskaita tilanteita on perheillä monenlaisia. Eli kohtalotovereita varmasti löytyy.
Ihan ensin lähtisin selvittämään kunnan tarjoamaa apua ja varaisin itselleni viikon loman jostain edullisesta etelän kohteesta. Äkkilähtö. Saisit ihan ensin viikon omaa aikaa. Täksi ajaksi järjestät jonkun teille auttamaan viikoksi.

Sitten hakisit ammattiapua perheneuvolasta, jossa kävisitte miehesi kanssa muutaman kerran KUUNTELEMASSA toisianne, ilman syyllistämistä, jonka jälkeen voisitte lähteä hakemaan ihan pieniäkin ratkaisuja helpottamaan arkea, jotta elämän ilo palaisi takaisin.
Kaikkea ei saa kerralla, mutta pikkuisetkin asiat voivat kohottaa elämänlaatua ja halua.

Voisiko lapset päästä jollekkin tuetulle leirille, tms? Jolloin voisitte miehesi kanssa joko ottaa ihan omaa aikaa kumpikin tahoillaan ja keskittyä ihan vain siihen omaan aamukahviin, lehteen ja vaikka uimiseen tai johonkin harrastukseen.
Tai sitten otatte irtioton ja lähdette yhdessä reissuun, ihan mihin vain, pois kotoa raskaaksi käyneestä ympäristöstä.

Tärkeintä olisi nyt ensialkuun, että saatte kummatkin sitä virallista omaa aikaa, jolloin poistutaan kotoa tekemään jotain ihan vain itselle mieluista asiaa. Joskus pidempikin maisemanvaihto on tarpeellinen, jotta kokee olevansa yhä ihminen.

Lapsillekkin on tärkeää, että arjessa on jotain muutakin kuin stressiä ja riitaa.

Voimia lähteä muutoksen tielle, itsestään mikään ei muutu, mutta työllä muuttuu varmasti![/QUOTE]

Käytiin perheneuvolassa asumuseron aikaan,mies koki sen hyödyttömäksi.Nytkin kuljetaan siellä pojan ongelmien takia.Perhetyöntekijät tarjoavat ei oota(kun pyysin lastenhoitoapua ja siivousapua).Jos yhteistä aikaa haluttaisiin niin tytön(tuon pyörätuolissa oleva)voisi viedä laitoshoitoon useammaksi päiväksi.Mutta hän kyllä ikävöisi siellä,enkä osaisi rentoutua kun ajattelisin häntä.Mummi pystyy ottamaan yhden isomman lapsen vuorokaudeksi hoitoon,mutta minne se kolmas sitten.Yksin en halua reissuun,eikä tänne mitään hoitoapua saisikaan.

 

["emmi"]

tämän kestäisi jos tietäisi,että tämä on vain tilapäistä,mutta mun ja tyttöjen sairaudet etenee vain koko ajan pahemmaksi.

 

[heidi.]

Minusta kuulostaa siltä, kuin miehesi olisi masentunut? Tuo mitä kuvailit voisi sopia masennukseen ja jatkuvaan alakuloon "kun mikään ei huvita". Voisiko olla semmoisesta kyse? Tosi kurjaa jos sinusta tuntuu, että joudut yksin kannattelemaan teidän perhettä. Voisittekohan te keskustella asioista tästä lähtökohdasta? Aina ei välttämättä ihminen itse edes tajua olevansa masentunut, jälkeenpäin vasta. Jos teilläkin on ollut pitkään vaikeaa lasten kanssa niin sellainenkin voi laukaista masennuksen.

Voi kun voisin jotenkin auttaa, vaikka pienestikin vain.

 

["emmi"]

Minusta kuulostaa siltä, kuin miehesi olisi masentunut? Tuo mitä kuvailit voisi sopia masennukseen ja jatkuvaan alakuloon "kun mikään ei huvita". Voisiko olla semmoisesta kyse? Tosi kurjaa jos sinusta tuntuu, että joudut yksin kannattelemaan teidän perhettä. Voisittekohan te keskustella asioista tästä lähtökohdasta? Aina ei välttämättä ihminen itse edes tajua olevansa masentunut, jälkeenpäin vasta. Jos teilläkin on ollut pitkään vaikeaa lasten kanssa niin sellainenkin voi laukaista masennuksen.

Voi kun voisin jotenkin auttaa, vaikka pienestikin vain.

Mies tietää,että on,mutta ei halua mitään lääkitystä,eikä mitään terapiaa.

 

["hmp"]

Jos et osaa vaatia apua (ei kaksplus, vaan terveydenhuolto) niin et sitä saa, se on valitettava fakta. Olet itsekkin varsin selvästi masentunut ja ahdistunut. Jos haluat apua, ei ole muita vaihtoehtoja kuin marssia lääkärille ja sanoa, että nyt en enää jaksa, vaan tarvitsen apua. On myös kynnys osata luovuttaa ja ottaa apu vastaan. Jos taas olet jo päättänyt, ettei mikään ole hyvä ratkaisu, niin silloin sitä ei ole.

 

[heidi.]

[QUOTE="emmi";23722302]Mies tietää,että on,mutta ei halua mitään lääkitystä,eikä mitään terapiaa.[/QUOTE]

Entä jos joku ulkopuolinen (miehen isä tai veli, hyvä kaveri, työkaveri tms.) ottaisi asian puheeksi luottamuksellisesti kahden kesken hänen kanssaan? Yrittäisi saada miehesi näkemään, että synkkyyden vyyhdin saa aukeamaan ja elämänilon voi vielä löytää. Vaikka sitten terapian ja lääkityksen tuella. Ehkä sellaisenkin ajan muisteleminen auttaisi, jolloin olitte vielä onnellisia?

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="hmp";23722307]Jos et osaa vaatia apua (ei kaksplus, vaan terveydenhuolto) niin et sitä saa, se on valitettava fakta. Olet itsekkin varsin selvästi masentunut ja ahdistunut. Jos haluat apua, ei ole muita vaihtoehtoja kuin marssia lääkärille ja sanoa, että nyt en enää jaksa, vaan tarvitsen apua. On myös kynnys osata luovuttaa ja ottaa apu vastaan. Jos taas olet jo päättänyt, ettei mikään ole hyvä ratkaisu, niin silloin sitä ei ole.[/QUOTE]
Peesi tähän. Sen verran mitä nyt ketjun perusteella ap:n tilanteesta tietää, niin itse pitäisin aika tärkeänä saada jonkinlaista selvyyttä tulevaisuuteen. Tarkoitan jo ihan sitäkin, että koska ap:llä itselläänin on etenevä sairaus, niin joku suunnitelmahan on oltava sen päivän varalle, kun hän ei enää todellakaan pysty huolehtimaan lapsistaan. Jos mies ei ole halukas olemaan se, joka auttaa, niin silloin apu on haettava yhteiskunnalta. Ap:n tilanteessa varaisin itselleni ajan lääkärille ja menisin puhumaan niin sairauden etenemisestä kuin tuosta masennuksesta ja ahdistuksestakin.

 

["emmi"]

pelkään vain että jos mennään sanomaan ettei enää jakseta,niin lapset otetaan huostaan.Siinä tilanteessa en enää jaksaisi ollenkaan.

 

[heidi.]

[QUOTE="hmp";23722307]Jos et osaa vaatia apua (ei kaksplus, vaan terveydenhuolto) niin et sitä saa, se on valitettava fakta. Olet itsekkin varsin selvästi masentunut ja ahdistunut. Jos haluat apua, ei ole muita vaihtoehtoja kuin marssia lääkärille ja sanoa, että nyt en enää jaksa, vaan tarvitsen apua. On myös kynnys osata luovuttaa ja ottaa apu vastaan. Jos taas olet jo päättänyt, ettei mikään ole hyvä ratkaisu, niin silloin sitä ei ole.[/QUOTE]

Olen tästä jokseenkin samaa mieltä. Ikävä kyllä. Mitä voimattomampi itse on taistelemaan avun saannin puolesta, sitä varmemmin apua ei saa. Ei juuri ne pahimmin masentuneet ja "väliinputoajat" eivät välttämättä saa apua koska eivät sitä osaa/jaksa/pysty vaatimaan.

Siksi olisikin tärkeää, että menisit vaatimaan apua itsellesi ja teidän perheelle. Sanoisit kuten edeltäväkin ehdotti, että nyt tuli stoppi, etkä jaksa enää.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="emmi";23722364]pelkään vain että jos mennään sanomaan ettei enää jakseta,niin lapset otetaan huostaan.Siinä tilanteessa en enää jaksaisi ollenkaan.[/QUOTE]
Oletko ollut yhteydessä kuntasi vammaispalveluohjaajaan? Hänen tehtäviinsähän kuuluu kartoittaa, millaisia apuvälineitä ja tukitoimia/palveluita vammainen henkilö ja hänen perheensä tarvitsee. Ja myös huolehtia siitä, että nämä apuvälineet ja tukitoimet/palvelut järjestyvät.

 

[apuja]

Onko kunnan vammaispalvelulla tarjota mitään apua? Voisitte ehkä saada esimerkiksi tilapäishoitajan kotiin erityishoitopiiriltä, jotta saisitte miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Lapsi voisi saada myös tukihenkilön, jonka kanssa voi viettää aikaa silloin tällöin. Oletko ollut vammaispalveluun yhteydessä ja kertonut tilanteen? Entä sairaalan sosiaalityöntekijä tai kuntoutusohjaaja. Heiltäkin voi saada apua, mutta harvemmin apua tarjotaan, jos ei itse ota ongelmiaan puheeksi. Oletteko olleet sopeutumisvalmennuskursseilla? Niillä saa vertaistukea, tietoa ja vaihtelua arjen ankeuteen.

 

[apuja]

[QUOTE="emmi";23722364]pelkään vain että jos mennään sanomaan ettei enää jakseta,niin lapset otetaan huostaan.Siinä tilanteessa en enää jaksaisi ollenkaan.[/QUOTE]
Apua on vaikea saada, ellet tosissasi ole avun tarpeessa. Jos et kerro ongelmistasi, niin apua ei tule. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että kun aluksi kysyin tietyä vammaispalvelua, niin minulle sanottiin, että ei onnistu, ei ole mahdollista. Noin vuoden päästä minulla oli pahoja jaksamisongelmia ja pistettiin palaveri pystyyn. Oli yllätys, kun minulle nyt tarjottiin kyseistä palvelua suoraan ilman kysymättä. Eli tästä voi päätellä, että palveluja ei todellakaan anneta, jos niihin ei katsota olevan tarvetta. Jos siis esität reipasta ja pirteää, niin et tule saamaan mitään apua.

 

["emmi"]

Onko kunnan vammaispalvelulla tarjota mitään apua? Voisitte ehkä saada esimerkiksi tilapäishoitajan kotiin erityishoitopiiriltä, jotta saisitte miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Lapsi voisi saada myös tukihenkilön, jonka kanssa voi viettää aikaa silloin tällöin. Oletko ollut vammaispalveluun yhteydessä ja kertonut tilanteen? Entä sairaalan sosiaalityöntekijä tai kuntoutusohjaaja. Heiltäkin voi saada apua, mutta harvemmin apua tarjotaan, jos ei itse ota ongelmiaan puheeksi. Oletteko olleet sopeutumisvalmennuskursseilla? Niillä saa vertaistukea, tietoa ja vaihtelua arjen ankeuteen.

vammaispalveluohjaaja on tehnyt meille kolme kotikäyntiä.Tarjolla on siis laitoshoitopaikka lapselle jos halutaan taukoa hänen hoidosta.Mutta meillä on myös 2 muuta lasta joille ei ole hoitopaikkaa.Sairaalan sosiaalityöntekijää nähdään myös useasti tyttöjen osastojaksoilla,mutta hänkin on sanonut,että kuntamme alueella ennaltaehkäisevä perhetyö on huonolla tolalla.Sopeutumisvalmennuskurssilla ollan oltu.

 

[apuja]

Ehdota vammaispalveluohjaajalle uutta kotikäyntiä ja pyydä, että hän ottaisi mukaan myös lastensuojelupuolelta jonkun työntekijän. Yhdessä vammaispalvelu ja lastensuojelu voivat miettiä, miten pystyvät auttamaan. Teillähän on kaksi pitkäaikasisairasta ja yksi ylivilkas, joten ei riitä, että vain yhdelle lapselle tarjotaan hoitoapua.