Olen aivan loppu ekaluokkalaisen kanssa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Miranda"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Miranda"

Vieras
Hirveästi läksyjä, hirveästi harjoituksia ym. olen aivan totaalisen loppu! Lapsi tekee itsenäisesti läksyjä, mutta noita lukuharjoituksia ym. on päivässä todella paljon ja opettajalta tulee Wilmaan koko ajan viestiä, että harjoitelkaa kotona, harjoitelkaa kotona. Lapsikin on aivan poikki ja tietysti se purkautuu kiukutteluna ja turhautumisena. Lukuharjoituksia ei enää edes haluaisi tehdä. On stressaantunut. Syyslomaa oli 2 päivää ja kasa läksyjä ja lukuharjoituksia tuli lomallekin. :( Mitä tässä voi enää tehdä? Poika oli kaksi viikkoa olut koulussa ja alkoi tukiopetus ja puheterapia. Nyt sitten käy tekemässä lukuharjoituksia erityisopettajan luona kerran viikossa ja tukiopetusta on kerran viikossa ja koulua käyty vasta pari kuukautta :( Ei ole todettu mitän opppimisvaikeutta, tunnistaa kirjaimet ja lukee kuitenkin jo jonkin verran. Matikka sujuu hyvin ja käsiala siistiä ja käyttäytyy todella mallikkaasti koulussa. Opettajalta tuli viestiä, että ei osallistu tunnilla tarpeeksi ja ei ole sosiaalinen. Miten muutan lapseni sosiaaliseksi kun ei ole sellainen koskaan ollut. Liikuntatunneilla, musiikintunneilla osallistuu hyvin. Tunneilla kai sitten pitäisi olla koko ajan äänessä. En tiedä enää itä tehdä!!?? Auttakaa!

Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin täällä.
 
Opettajaan yhteys. tuon ikäisen pitäis selvitä läksyistä puolessa tunnissa. Kerro opettajalle et lapsi väsyy. ja jos ei opettaja ymmärrä niin vähennä ite niitä tehtäviä. kirjoitat vaan joko kirjaan tai erilliselle lapulle että läksyjä tehtiin nyt tämän verran ja aikaa meni niin ja niin paljon. Mutta huolehdi että tekee kaikkia tehtäviä tasapuolisesti myös niitä lukuharjoituksia.
Ja jos opettaja ei suostu yhteistyöhön niin rehtoriin yhteys.
 
pahalta kuulostaa... jotain rajaa pitäis olla...jos jo eka luokalla on tämmöinen meno, niin vaikea kuvitella mitä on muutaman vuoden päästä odotettavissa...
 
Mulla tulee kyllä mieleen, että onkohan opettaja liian vaativainen? Ei noin pienelle oppilaalle saisi tulla kohtuutonta stressiä läksyjen teosta. Ja loma pitäisi osaa LOMAA, ei silloin pitäisi joutua stressaamaan läksyistä. :( Ja mitä tuohon sosiaalisuuteen tulee, niin kysehän on vasta eka luokkalaisesta, joka vastaa harjoittelee niitäkin taitoja. Ei voi kahden kuukauden koulun käynnin jälkeen vaatia, että toinen olisi jo ihan "valmis" koululainen. Ja kaikista ei niin sosiaalisia koskaan tulekaan. Oletko koittanut puhua opettajan kanssa tästä asiasta? Jos vaikka ihan kasvotusten tapaisitte ja kertoisit näistä asioista opettajalle?
Missä vaiheessa päivää lapsi tekee läksyt? Joku lapsi tykkää, että saa hetken huilata ennen läksyjen tekoa, syödä välipalaa, tms. Toiset taas tekee heti "alta pois". Illalla kovin myöhään ei väsyneenä kannata yrittää. Voisiko läksyjä tehdä myös pienemmissä osissa? Taukoa välillä? Tosin siinä helposti sitten tuhraantuu taas kamalan paljon aikaa ja tuntuu, ettei läksyt lopu ikinä.
Neuvoisin tosiaan juttelemaan opettajan kanssa. Jos saisitte jotain tolkkua tilanteeseen. Joka tapauksessa totuus on se, että noin pieneltä ei voi vaatia kohtuuttomia, eikä läksyjen teko saisi olla ahdistavaa pakkopullaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mä tässä;27386902:
pahalta kuulostaa... jotain rajaa pitäis olla...jos jo eka luokalla on tämmöinen meno, niin vaikea kuvitella mitä on muutaman vuoden päästä odotettavissa...

itse ihmettelen todella. En voinut kuvitella, että koulun aloittaminen on näin hurjaa :( Me kun piirreltiin aikoinaan paperinukkeja ja askarreltiin koko ekaluokka. Välillä vilkastiin aapista :(
 
[QUOTE="vesimeloni";27386903]Mulla tulee kyllä mieleen, että onkohan opettaja liian vaativainen? Ei noin pienelle oppilaalle saisi tulla kohtuutonta stressiä läksyjen teosta. Ja loma pitäisi osaa LOMAA, ei silloin pitäisi joutua stressaamaan läksyistä. :( Ja mitä tuohon sosiaalisuuteen tulee, niin kysehän on vasta eka luokkalaisesta, joka vastaa harjoittelee niitäkin taitoja. Ei voi kahden kuukauden koulun käynnin jälkeen vaatia, että toinen olisi jo ihan "valmis" koululainen. Ja kaikista ei niin sosiaalisia koskaan tulekaan. Oletko koittanut puhua opettajan kanssa tästä asiasta? Jos vaikka ihan kasvotusten tapaisitte ja kertoisit näistä asioista opettajalle?
Missä vaiheessa päivää lapsi tekee läksyt? Joku lapsi tykkää, että saa hetken huilata ennen läksyjen tekoa, syödä välipalaa, tms. Toiset taas tekee heti "alta pois". Illalla kovin myöhään ei väsyneenä kannata yrittää. Voisiko läksyjä tehdä myös pienemmissä osissa? Taukoa välillä? Tosin siinä helposti sitten tuhraantuu taas kamalan paljon aikaa ja tuntuu, ettei läksyt lopu ikinä.
Neuvoisin tosiaan juttelemaan opettajan kanssa. Jos saisitte jotain tolkkua tilanteeseen. Joka tapauksessa totuus on se, että noin pieneltä ei voi vaatia kohtuuttomia, eikä läksyjen teko saisi olla ahdistavaa pakkopullaa.[/QUOTE]

poika haluaa tehdä läksyt heti alta pois. on todella motivoitunut, mutta en yhtään ihmettele että on väsynyt jos minäkin olen. syyslomalla sanoin, että tehtäviä ei tehdä saat levätä ja lomailla. poika oli sitten tunnollisena niitä kuitenkin tehnyt. kaikki itse!

meillä on kaksi nuorempaakin lasta ja tuntuu, että aika ei näille pienimmille riitä. olen harkinnut jo koulun vaihtoa ja vaikka mitä! opettajan kanssa on keskusteltu. tulos: antoi toisen aapisen mukaan mistä voidaan harjoitella lisää !!!!
 
Vaikka ei ole todettu oppimisvaikeutta, niin sitä tuntuu olevan. Sen huomaa tasan siitä että lapsi väsyy. Lukuläksyt ovat ihan kivoja, jos ne sujuvat suhteellisen automaattisesti. Lapset lukevat mielellään ylimääräistäkin sitten kun se lukeminen sujuu. Sujuvuuden saamiseksi pitää valitettavasti vähän ponnistella. Jos lapsi käy puheterapiassa, jotain kielelllistä vaikeutta siis kuitenkin on? Ekapeli on ainakin mukava tapa kerrata.

Kerro myös opettajalle tuosta, että lapsi väsyy. Ope voi sitten läksyissäkin panostaa perusjuttujen kertaamiseen, ettei aina tulisi vaativia asioita jotka väsyttävät.
 
[QUOTE="vieras";27386978]Vaikka ei ole todettu oppimisvaikeutta, niin sitä tuntuu olevan. Sen huomaa tasan siitä että lapsi väsyy. Lukuläksyt ovat ihan kivoja, jos ne sujuvat suhteellisen automaattisesti. Lapset lukevat mielellään ylimääräistäkin sitten kun se lukeminen sujuu. Sujuvuuden saamiseksi pitää valitettavasti vähän ponnistella. Jos lapsi käy puheterapiassa, jotain kielelllistä vaikeutta siis kuitenkin on? Ekapeli on ainakin mukava tapa kerrata.

Kerro myös opettajalle tuosta, että lapsi väsyy. Ope voi sitten läksyissäkin panostaa perusjuttujen kertaamiseen, ettei aina tulisi vaativia asioita jotka väsyttävät.[/QUOTE]

Käy puheterapiassa, koska R-kirjain ei tule. Kyllä varmasti väsyy, kun läksyjä ja lukemista tosi paljon. Tykkää lueskella myös itsekseen esim. aku ankkoja.
 
Minka verran niita laksyja oikein on? Ei kai siella ekaluokkalaisen koulupaivatkaan ole kuin muutaman tunnin mittaisia, joten ihmettelen etta noin vasyy.

matikkaa pari sivua + tehtävä-monisteet ( tosin näistä tykkää ihan hirveästi ) eikä aikaa niihin mene kun laskee tosi nopeasti niitä. Pari sivua lukuharjoituksia + puheharjoitukset, sitten vielä se lisäaapinen ja sieltä pari sivua. Sitten tekee ekapeliä ( haluaa itse ) sitten voi olla vielä piirustus ym. läksyjä.
 
[QUOTE="miranda";27387023]Käy puheterapiassa, koska R-kirjain ei tule. Kyllä varmasti väsyy, kun läksyjä ja lukemista tosi paljon. Tykkää lueskella myös itsekseen esim. aku ankkoja.[/QUOTE]

Teillä on sitten erinomainen tilanne kunnassa, sillä meidän kunnassa ei puheterapiaan pääse R- eikä S-harjoitteluun vaan ne pitäisi oppia kouluopetuksen lomassa.

Aku Ankkoja lapset usein tykkäävät lukea, sillä niissä on kuvat. Kaikki lukeminen on hyvästä, mutta ei kannata tuudittautua siihen että sarjakuvien lukeminen riittää jos opettaja on antanut tehtäväksi esim lukea vartin päivässä.

Kuinka paljon on paljon lukemista teillä? Pyytääkö opettaja lukemaan esim. 15-30 minuuttia päivässä? Onko useita sivuja tekstiä? Olisi helpompi arvioida onko se paljon.
 
[QUOTE="miranda";27387046]matikkaa pari sivua + tehtävä-monisteet ( tosin näistä tykkää ihan hirveästi ) eikä aikaa niihin mene kun laskee tosi nopeasti niitä. Pari sivua lukuharjoituksia + puheharjoitukset, sitten vielä se lisäaapinen ja sieltä pari sivua. Sitten tekee ekapeliä ( haluaa itse ) sitten voi olla vielä piirustus ym. läksyjä.[/QUOTE]

Siis joka paivaa tuo maara? Mietin vaan, kun mun samanikaisen tyton koulupaivat Englannissa on joka pv 8.50-15.20 ja lisaksi laksyt ja lukemiset paalle. Tosin matikkalaksyt tulee yleensa kerran viikossa, sanalista ( 10+ sanaa, spellings) kerran viikossa ja pari lukukirjaa+tehtavat naista kirjoista viikossa ja lisaksi vapaasti luettava kirja jonka saa vaihtaa niin uein kuin haluaa.
 
[QUOTE="vieras";27387061]Teillä on sitten erinomainen tilanne kunnassa, sillä meidän kunnassa ei puheterapiaan pääse R- eikä S-harjoitteluun vaan ne pitäisi oppia kouluopetuksen lomassa.

Aku Ankkoja lapset usein tykkäävät lukea, sillä niissä on kuvat. Kaikki lukeminen on hyvästä, mutta ei kannata tuudittautua siihen että sarjakuvien lukeminen riittää jos opettaja on antanut tehtäväksi esim lukea vartin päivässä.

Kuinka paljon on paljon lukemista teillä? Pyytääkö opettaja lukemaan esim. 15-30 minuuttia päivässä? Onko useita sivuja tekstiä? Olisi helpompi arvioida onko se paljon.[/QUOTE]

Luuletko nyt tosissasi että meillä luetaan vaan aku ankkoja? Ei todellakaan. Olen selittänyt nyt jo 3 kertaan miten paljon lukuharjoituksia ym. tulee. Ja niitä harjoitellaan kotona ja on se ylimääräinen aapinenkin. Meidän kunnassa ei saa puheterapiaa myöskään noiden kirjainten takia ennen kuin nyt, kun kouluun tuli erityisopettaja. olen todella kiitollinen siitä.
 
Matikkaa pari sivua kuulostaa valtavalta! Meillä ei 4.luokkalaisellekaan tule kuin tehtävälaatikko (alle puoli sivua).

Tekeekö lapsi sitten tunnilla tehtäviä ollenkaan? Sitäkö opettaja tarkoitti sanoessaan että tunnilla pitäisi osallistua enemmän? Sillä ekalla tuskin edes edetään matikassa kuin yksi aukeama tunnissa.
 
Siis joka paivaa tuo maara? Mietin vaan, kun mun samanikaisen tyton koulupaivat Englannissa on joka pv 8.50-15.20 ja lisaksi laksyt ja lukemiset paalle. Tosin matikkalaksyt tulee yleensa kerran viikossa, sanalista ( 10+ sanaa, spellings) kerran viikossa ja pari lukukirjaa+tehtavat naista kirjoista viikossa ja lisaksi vapaasti luettava kirja jonka saa vaihtaa niin uein kuin haluaa.

joka päivä
 
[QUOTE="vieras";27387092]Matikkaa pari sivua kuulostaa valtavalta! Meillä ei 4.luokkalaisellekaan tule kuin tehtävälaatikko (alle puoli sivua).

Tekeekö lapsi sitten tunnilla tehtäviä ollenkaan? Sitäkö opettaja tarkoitti sanoessaan että tunnilla pitäisi osallistua enemmän? Sillä ekalla tuskin edes edetään matikassa kuin yksi aukeama tunnissa.[/QUOTE]

tekee tunnilla kaikki tehtävät mitä pitääkin. Ei ole kyse siitä, että ei tekisi, vaan siitä että ei viittaa ja höpötä ja puhu. hiljainen on, ollut aina.
 
Jos tämä pitää oikeasti paikkaansa, mitä olet kirjoittanut, niin opetus on kyllä ylivaativaa ekaluokkalaiselle.

((matikkaa pari sivua + tehtävä-monisteet ( tosin näistä tykkää ihan hirveästi ) eikä aikaa niihin mene kun laskee tosi nopeasti niitä. Pari sivua lukuharjoituksia + puheharjoitukset, sitten vielä se lisäaapinen ja sieltä pari sivua. Sitten tekee ekapeliä ( haluaa itse ) sitten voi olla vielä piirustus ym. läksyjä. ))

Ei meillä ole tullut kuin tavulaatikoita luettavaksi ekaluokan syksyllä. Edistyneille sitten pieniä dialogeja. Fontti on suuri, joten ihan "lukemista" ei kyllä paljon tule. Jos enemmän kuin 15 minuuttia niihin kuluu niin jotain on pielessä.

Matematiikkaa ei myöskään ole joka päivä joten läksyjä siitä ei tule päivittäin. Ja sekin määrä mitä on, on ihan MUUTAMA tehtävä. Siis esim. 5 laskua + joku päättelytehtävä. Jos on monisteita, niin silloin ei tule muita laskuja. Toki lisätehtäviä saa tehdä ja usein meidänkin tyttö ne mielellään tekee (aukeaman verran ja ne ovat soveltavia tehtäviä suurin osa, esim. väritystä ja sen sellaista).
 
Ihan asiasta toiseen, mutta opetetaanko ekaluokkalaiset jo heti lukemaan normaalia tekstia vai opetellaanko isot kirjaimet ensin, teksti isoilla kirjaimilla vai kuinka? enta kirjoitus, vielakko opitaan kaunokirjoitusta?
 
paahtamista ekaluokkalaisella jonka ei vielä tarvitse osata lukea mitään. Tuossa vaiheessa lukuläksynä lukemattomalla on max puoli sivua tavuja, niihin ei kauhean pitkään mene.

Matikkaa ei voi olla joka päivä (tai sitten on tosi matikkapainotteinen koulu), läksyä korkeintaan puoli sivua.

Tuolla tahdilla opettaja sammuttaa pian sekä oppilaan että vanhemman innon koulunkäyntiin. Lomaa vasten ei anneta mitään läksyjä (mitä hiton lomaa se on jos sivukaupalla pitää koulutehtäviä tehdä, varsinkin kun on noin lyhyt loma!).

Juttele sen erityisopen kanssa noista vaatimuksista. Puhu toisten vanhempien kanssa, tuntuuko heistä opettaja vaativan liikaa? Tarvittaessa rehtorinkin kanssa. Jotenkin kuulostaa epäpätevältä nuorelta tai liian kunnianhimoiselta, lähellä eläkeikää olevalta opelta.
 

Yhteistyössä