M
"Miranda"
Vieras
Hirveästi läksyjä, hirveästi harjoituksia ym. olen aivan totaalisen loppu! Lapsi tekee itsenäisesti läksyjä, mutta noita lukuharjoituksia ym. on päivässä todella paljon ja opettajalta tulee Wilmaan koko ajan viestiä, että harjoitelkaa kotona, harjoitelkaa kotona. Lapsikin on aivan poikki ja tietysti se purkautuu kiukutteluna ja turhautumisena. Lukuharjoituksia ei enää edes haluaisi tehdä. On stressaantunut. Syyslomaa oli 2 päivää ja kasa läksyjä ja lukuharjoituksia tuli lomallekin.
Mitä tässä voi enää tehdä? Poika oli kaksi viikkoa olut koulussa ja alkoi tukiopetus ja puheterapia. Nyt sitten käy tekemässä lukuharjoituksia erityisopettajan luona kerran viikossa ja tukiopetusta on kerran viikossa ja koulua käyty vasta pari kuukautta
Ei ole todettu mitän opppimisvaikeutta, tunnistaa kirjaimet ja lukee kuitenkin jo jonkin verran. Matikka sujuu hyvin ja käsiala siistiä ja käyttäytyy todella mallikkaasti koulussa. Opettajalta tuli viestiä, että ei osallistu tunnilla tarpeeksi ja ei ole sosiaalinen. Miten muutan lapseni sosiaaliseksi kun ei ole sellainen koskaan ollut. Liikuntatunneilla, musiikintunneilla osallistuu hyvin. Tunneilla kai sitten pitäisi olla koko ajan äänessä. En tiedä enää itä tehdä!!?? Auttakaa!
Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin täällä.
Olen kirjoittanut tästä joskus aikaisemminkin täällä.