[QUOTE="vieras";25859983]Henkilökohtaisella tasolla vaihtoehtoiset elämäntavat ovat varmaan hienoja ja nautintoa tuottavia. Ne ovat vain vakava häiriöuhka taloudelle. Palaaminen vaihdantalouteen aiheuttaa kestävyysvajeen julkisiin palveluihin. Varmaan jotkut haluavat tehdä merkityksellistä työtä, vaikkapa sairaalassa, mutta jostain täytyy heille ilmeisesti palkat kuitenkin maksaa. Vai tarkoititko, että yhä useammat palaisivat perienglantilaiseen tapaan, että naimattomat tyttäret menisivät Afrikkaan sairaanhoitajiksi ilman palkaa, vain hyvähyvyyttään. Jos emme halua tukea markkinataloutta, niin voimme myös sanoa hyvästit nykyiselle hyvinvointivaltiolle. Se on hinta, mikä tulee vapaudesta ja henkilön itsenäisyydesta maksettavaksi. Sitä toivomaasi perusopetusta ja sairaanhoitoa tuskin voidaan ylläpitää ilman markkinatalouden tuottamia verotuloja. Se on jo nytkin uhattuna paljolti juuri ap:n kaltaisten ihmisten vuoksi. Itse olen päätynyt osin samaan tilanteeseen kuin sinäkin, mutta en silti ajattele kaikesta samoin ja olen lyhentänyt työaikaani enemmänkin siksi, että osaan nyt tehdä tulosta pienemmällä työpanoksella ja turhaan huhkimatta. Itsekkyyttä sekin tavallaan, mutta en silti luovu markkinataloudesta.[/QUOTE]
Onko nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota, joka aiheuttaa pahoinvointia jäsenilleen, tarpeenkaan tulevaisuudessa ylläpitää? Entä, jos tulevat sukupolvet toteavatkin, että ei ole? Markkinatalous elää sillä, että ihmiset on saatu uskomaan kuluttamisen tekevän onnelliseksi. Yhä useammat kuitenkin ovat huomanneet, että ei se tee. Työelämä on muuttunut kiireisemmäksi, työntekijöistä viedään kaikki mehut, muutoksia tulee jatkuvasti eivätkä ne muutokset ole useinkaan järkeviä muiden kuin omistajien ja sijoittajien kannalta. Työssä käyvät ihmiset joutuvat perustarpeissaan kuten ruuassa ja vaatteissa turvautumaan helppoon, nopeaan ja valmiiseen. Josta luonnollisesti joutuvat maksamaan enemmän kuin jos tekisivät itse. Mutta koska aika ja energia ei riitä tehdä itse, "tarvitaan" näitä valmiita.
Markkinoille tulee koko ajan uusia ihmeellisiä tuotteita, joita ihmiset kuvittelevat tarvitsevansa. Lisää, lisää ja lisää. Kuitenkin monet ovat alkaneet miettiä, tarvitsevatko he ihan oikeasti niitä tuotteita. Pitääkö jokaisessa huoneessa olla televisio? Vai olisiko sittenkin mukavampaa, jos koko perhe kerääntyisi illalla olohuoneeseen katsomaan yhdessä telkkaria? Vai tarvitaanko telkkaria lainkaan? Voisiko telkkarin katsomisen sijasta tehdä jotain muuta?
Meillä on ollut muutaman vuosikymmenen ajanjakso, jonka aikana ihmiset on saatu uskomaan, millaista ihmisen elämän pitää olla. Pitää olla sitä ja tätä. Jos ei ole, olet jotenkin luuseri. Omituinen olet, jos et haluakaan trendikästä kotia, autoa, työuraa, kevään muotivaatteita, omaa huonetta lapsillesi, ulkomaanmatkoja jne. Muutaman vuosikymmenen ajan Kela on määritellyt asumistuessaan enimmäisneliömäärät erilaisille talouksille, mutta nämä enimmäismäärät ovat jotenkin muuttuneet normeiksi. Kuvitellaan, että on ihan ok meidän kokoisen perheen maksaa asumisesta näin ja näin paljon. Tunnen kuitenkin nelihenkisen perheen, joka asuu kaksiossa. Tunnen 7 henkisen perheen, joka asuu kolmiossa. He eivät asu perhekokoonsa nähden näin pienissä asunnoissa sen vuoksi, etteikö heillä olisi isompaan varaa. He asuvat näissä asunnoissa, koska eivät halua maksaa enempää asumisestaan. Tämän päivän nuoret joutuvat miettimään tulevaisuudessa, haluavatko olla kaulaansa myöten veloissa tai maksaa vuokraa, joka on tuloihin nähden tarpeettoman suuri, vai tinkivätkö asumisväljyydestä ja asuvat edullisemmin. Energian hinta tulee nousemaan, joten sekin on huomioitava asumismuotoa ja kokoa valittaessa.
Mikään muutos ei tapahdu hetkessä vaan uskoisin menevän noin 10-20 vuotta ennenkuin merkittävää muutosta alkaa näkymään. Tämän päivän nuoret eivät haluaisi ottaa edes opintolainaa, koska elävät - niitä pikavippeihin sortuneita lukuunottamatta - mieluummin sillä rahalla, minkä saavat. Yli 250 000 euron asuntolainat tulevat luultavasti olemaan vain harvojen herkkua, koska ihmiset eivät halua enää laittaa päätään siihen silmukkaan. Oleellista muutoksessa tulee olemaan se, että jotkut ihmiset täysin vapaaehtoisesti tyytyvät vähempään. He muuttavat halvemmille asuinalueille, koska heille muut asiat ovat tärkeämpiä kuin raha ja sen ansaitseminen. Luokkajako tulee näkymään siis alueellisestikin. 2 luokan kansalaisia tulee olemaan siis muutkin kuin työttömät ja yhä suurempi osa ihan vapaaehtoisesti. Eivätkä he pidä itseään luusereina vaan oman elämäntapansa edustajina. Käyvät töissä sen, mitä on pakko, mutta eivät enempää. He eivät määrittele itseään eivätkä muita palkkatyön ja omistamisen mukaan vaan ihan muilla perustein. Esim sen mukaan, miten he pitävät huolta toisistaan.
Kun raha ei ole enää tärkein houkutin työelämään, pitää työelämän miettiä, mikä sitten olisi. Itse asiassa tämä ei koske vain nuoria vaan myös meitä ikääntyviä, joita ei todellakaan innosta ajatus tehdä töitä edes eläkeikään asti. Mitä työnantaja voi tarjota, jotta vähään tyytyväiset edelleenkin haluaisivat tehdä yhtä paljon töitä kuin nyt?
Aika usein puhutaan siitä, että työelämän pitäisi joustaa, työolosuhteiden olla paremmat, työssä jaksamisesta ja viihtymisestä pitäisi huolehtia paremmin. Mutta mitä konkreettista on tapahtunut? Ei juuri mitään. Työhyvinvointi maksaa työnantajalle eikä työnantaja halua maksaa siitä. Aiemmin työntekijät olivat lojaaleja työnantajilleen, ahkeria ja tunnollisia. Vaikka uraputki etenikin hitaasti ja toimistopäällikön tittelin sait vasta 2 vuotta ennen eläkeikääsi, työntekijöille se riitti. Nykyisin työntekijät voidaan heittää pihalle milloin tahansa, joten tämä aiempi lojaalius on - ihan ymmärrettävistä syistä - kadonnut.
Meillä aloittaa ylihuomenna uusi henkilö töissä. Downshiftaaja. Halusimme tämän henkilön meille töihin ja siksi jouduimme miettimään, mitä voimme hänelle tarjota. Nykyistä työpaikkaa isompaa palkkaa hän ei halunnut. Hän ei halunnut uraa eikä hienoa titteliä. Hän ei halunnut työsuhdeautoa, työsuhdekännykkää eikä työsuhdenettiyhteyttä. Hän ei halunnut alaisia. Hän ei halunnut ylitöitä eikä jatkuvaa puhelimen ja sähköpostin vahtimista. Hän oli jo saavuttanut kaikki "perinteiset" työssäkäynnin edut. Ja haitat. Piti siis miettiä, mikä on se porkkana, jolla saamme juuri hänet houkuteltua meille töihin.