Oireita Nutri Soijasta?

Meillä ei mennytkään nuo imetys suunnitelmat aivan niin kuin olin mielessäni suunnitellut. En siis pystynytkään imettämään vuoden ikään asti, koska odotan meille pikku kakkosta ja maito kävi tosi vähiin. Nyt vihdoin ja viimein ollaan menossa allergia kokeisiin. Eli käytiin yksityisellä yleislääkärillä joka kirjoitti lähetteet keskussairaalaan altistuskokeisiin. Eka polikäynti on 20.8.

Lääkärikäynnillä juteltiin että jos onnistuisin imettämään siihen altistuskokeisiin saakka, koska sillä tavalla tyttö on lähes oireeton. Mutta toisin kävi, eli tytsy roikkui viime viikolla yöt tissillä ja kun aloin seurata pissavaippoja, niin huomasin että ne väheni päivä päivältä. Eli oli siis pakko lopettaa imetys ja siirtyä korvikkeeseen.

Lääkärin kehotuksesta aloitettiin Nutri Soijalla ja tähän asti on mennyt ihan hyvin. Ensimmäisestä purkista on käytetty n. 2/3 ja tyttö juo ihan mielellään sitä. Eilen kuitenkin kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota kun tyttö pulautti 2 kertaa (ei ole tehnyt sitä aikoihin!) ja koko vaippa-alueen iho oli yhtäkkiä täynnä pientä punaista syheröä.

Viime yönä tyttö pyöri 2,5h eikä räuhoittunut millään. Aamulla sitten huomasin, että polvitaipeessa ja poskissa oli ihottuman "alkua" ja toiseen polveen oli ilmestynyt sellainen kuin nokkosen polttama valkoinen alue punaisella reunalla.

Kuinka nopeasti yleensä vauva allergisoituu jolekin korvikkeelle? Mitä oireita muilla on tullut Nutri Soijasta? Meillä en ole huomannut mahaoireita. Soitin huomiseksi lääkärille puhelin ajan tuosta korvikkeen vaihdosta. Varmaan kokeillaan seuraavaksi Almironia. Saa nyt nähdä.

Tyttönen on nyt 9kk.
 
Meillä Almironille allergisoituminen tapahtui noin muutaman päivän jälkeen, noin hieman alle viikossa. Ei se allergisoitumien tapahtunyt yht'äkkiä, jotta voisin sanoa tarkkaa päivämäärää. Missään vaiheessa lapsi ei ollut oireeton Almironin kanssa vaikka aluksi suunta oli parempaan.

Yleensä kahta viikkoa pidetään sellaisena varoaikana korvikkeen kokeilussa. Jos siihen mennessä ei ole tullut oireita, yleensä korvike voidaan katsoa sopivaksi myös jatkossa. Joskus toki tapahtuu vielä myöhemminkin allergisoitumista. Mutta se on aika harvinaista. Nutri Soijan ollessa kyseessä meidän pojan allergologi pitää kokeiluaikana neljää viikkoa, kun sille se allergisoituminen voi tapahtua myöhemminkin kuin muiden korvikkeiden kohdalla. Meille Nutri Soija sitten sopi. Samoin sopii Neocate. Almiron ei siis sopinut.

Kuvaamistasi oireista (laajahko iho-oireet ja uniongelmat) päätellen vaikuttaisi siltä että Nutri Soija ei ehkä sovi. Pientä sopeutumisoiretta saa olla mutta allergiaoireet on haitallisia lapselle. Seuraa muutama päivä vielä Nutri Soijalla, jos olet epävarma niin näet mihin suuntaa tilanne alkaa mennä. Lääkärikin saattaa kyllä jo katkaista Nutri Soijan kokeilun ennen sitä.
 

Yhteistyössä