Odotuksen Odottajat!

Kylläpäs täällä tuntuu olevan apaattinen tunnelma, pitkään aikaa ei ole kukaan mitään positiivista ilmoittanut, ei edes ultrakuulumisia. Tuntuu, että tämä meidän pino on semmoinen epätoivoisten odottelijoiden pino, mitään ei tapahdu ennen kuin saadaan tuomio tulevasta. Aika masentavaa.

veena täällä näyttää samalle. Tästä tai huomisesta tulee kp1, tiputtelee jo kuitenkin. Voiko näin lyhyellä kierrolla saada edes sitä plussaa? Ehtiikö limakalvo muodostua jos ovis tulee heti menkkojen perään? *meikä hakkaa päätä seinään*

soja, sinulta löytyy positiivista mieltä, hyvä niin. Minä en voi edes hetken päästä iloita toisen raskaudesta, sitä tulee niin kauhea vastenmielisyys itteänsä kohtaan, kun aikaiseksi ei saa yhtään mitään. Ja kateus siitä toisen mahasta ja luonnollisesti saadusta elämästä siellä.

risukasaa, älä suunnittele ihan vielä uutta pinoa, minä en taho jättää teitä. Kauhea ajatus, että pitäs jonnekin vieraaseen pinoon tunkea ittensä. Jos ooteltas mitä syksy tuo tullessaan, mitä hoitoja kellekin määrätään ja katotaan sitten, ok?

JJ-t, kiitti olkapään tarjouksesta! Musta oli ihana idea tuo sinun tapaamisehdotus :) Minä olisin heti valmis! Siinä vaan vika, että olen täältä pohjoisesta keski-suomesta, Tampereelle on ihan liikaa matkaa. Mutta jos joku olisi valmis tulemaan Jyväskylään niin se voisi minultakin onnistua.
Minulle tuli julkiselle kutsu n.4kk:ssa ja aika oli kuukauden päässä kutsusta. Mutta niinkuin tiedät, käännyttivät melkein ovella ympäri ja käskyn tulla syksyllä uudestaan. Nyt sitten olenkin miettinyt, että missähän vaiheessa sitä lähtis sitä lähetettä metsästämään, ettei sitten taas tarviis turhaan kutsua odotella.

Minua jäi vaivaamaan tuo mitä puhuttiin täällä pari päivää sitten, noista yrityskuukausista. Että ei kai kukaan ottanut itseensä siitä :ashamed: ? Kun jennulihan sai plussan yk2, mutta henkilökohtaisesta tilanteesta johtuen oli kyllä oikeutettu olemaan täällä meidän pinossamme.
Sitä tässä ajan takaa, että jos jollain on tilanne sellainen, ettei plussa ole ihan itsestään selvyys, olette kaikki tervetulleita tänne :wave: ! Vaikka olisi yk1.
Niin ja lumikeiju, sinullahan tilanne myös on hankala, että älä ajattele, ettet saisi olla täällä. Anna tulla vaan kuulumisia :)

Sitten semmoinen juttu, että onko joku väestöliitossa? Onko tietoa voiko sinne laittaa sähköpostia? Tai tarkistin jo, että osoite niillä on siellä, mutta vastaavatko viestiin? Minä olen Oulun klinikan kirjoilla. Ärsyttää, kun sitten kun lomat niillä siellä loppuvat, niin minun lääkärini soittoaika on just maanantai ja ei olla silloin edes Suomessa, niin mietin, että vastaisikohan lääkäri jos laitan sille viestiä?
Olis vaan niin kiva saada selvyyttä tähän tilanteeseen ja jonkinlaista lupausta paremmasta tulevaisuudesta. Muuten, jos soitan vasta sitten seuraavana maanantaina, mahdolliset uudet jutut voidaan ottaa käyttöön vasta seuraavaan kiertoon.
Lähinnä ajan tässä takaa sitä progesteronitestiä, haluaisin siihen lähetteen, saisi jonkunlaisen kuvan tästä luomuoviksesta, onko siitä mihinkään. Kun niitä viivojakaan en saa tikkuun.

No joo. Koitan lopettaa tämän itkemisen ja nousta suosta. Ja haudata maaliskuun vauvan. Ja tyytyä siihen, että maaliman paras häälahja jäi saamatta :'( :'(
 
kirma, :hug: annoin sulla olla vielä vanhan kierron päivän.. ilmoittelehan sitten kun (JOS) viimeinen toivonripe sen osalta menee :hug: ite ajattelisin että niin kauan pidän prosentin toivoa yllä kun ei tuu kunnon kirkasta vuotoo..
Joo, ei sitä vielä kannattaiskaan laittaa sitä hoitopinoo pystyyn, kun kellään ei varmaan ihmeempää kerrottavaa tässä odotellessa sinne tuliskaan. Ja tottakai tätä yleispinoo pidetään "elossa" siinä sen ohella! :)
Ootko käyny alkukierron ultrassa, kuinka paksulta limakalvo on näyttäny ovulaation aikoihin? Mulle gyne sano että 8mm ois ihanne joka pitäs olla, ja kiinnittymisen aikoihin mieluusti jo 12mm.. mulla ollu viimeks kp9 5mm ja ovulaatio myös melko nopeenlaista.. saattaa tulla jo kp10-12kin. Loppukierrossa kp24 oli 9mm, kun minimi ois oltava sentti. Hyvä juttu tossa on ollu se, että alkukierron ultrissa, samoihin kierron aikoihin paksuus on ollu aina vähän enemmän ku edellisessä =) siis ilman apujakin ollu parantumaan päin!
Voihan sitä kokeilla laittaa s-postia väestöliittoon, jos vaikka vastaiskin!

Kyllähän se uus lista tänne ketjun päähän tulee, jollei sitten päivitä esim. samalle sivulle, jossa jo on oma viesti+lista, niin sittenhän voi muokata siihenkin ;)
 
minulle voi laittaa tuohon listaan kp9, ja kierron pituudeksi 33 päivää.
Huokaus.Söin klomikuurin tähän kiertoon ja voi jestas näitä kuumia aaltoja. Tiedättekö, jos ne hiottaa, voiko olla että ne ei toimi niinkuin pitää?Minulle lääkäri sanoi aiemmin kun söin niitä, että ne ei toimi minulla kun saan niitä hikoilukohtauksia...nyt söin niitä vain sen takia, koska julkiset kesälomalla, ja haluan että kierto kuitenkin rullaa jollain lailla.

Eipä kuulosta kovin positiiviset olevat muidenkaan mietteet.Kiitos tosi paljon niistä ivf-hoito infoista, niitten perusteella harkitsen vakavasti, että kokeillaan sitä mahd. nopeasti.Mitenkähän lie nuo jonotteluajat julkisella niihin...että pääseeköhän niihin ehkes heti, vai vasta useamman kuukauden varausajalla....

Noh, ei tännekkään muuta ihmeempää. tämä kierron alkupuolisko on mulle aina jotenkin helpompi, osaa ajatella jotain muutakin kun kiertoansa ja raskautumista.Toista se sitten mahd. ovulaation jälkeen...
 
Kiitos risukasaa! Mutta minä kyllä luovutan jo siinä vaiheessa, kun ensimmäiset tipat ylimääräistä paperiin jää, tässä kierrossa se oli jo keskiviikkona, eli kp22. Kun pääsis tuosta tiputteluvuodosta eroon :kieh:

Tutkin noita vanhoja epikriisejä niin ultrassa helmikuussa kp9, joka oli kystakontrolli, limakalvo on ollut vaan reilut 3mm, follikkeli 17mm! Se oli eka kierto kun clomit mukana. Että eipä ihme, ettei sinne mikään tartu. Kesäkuun ultran limispaksuus ei mitään kerro, kun oli loppukiertoa, lääkäri vaan mainitsi silloin, että loppukiertoon nähden tyypillisen ohut.
 
pohtijatar ja muutkin, tarkistelkaa tietojenne oikeellisuus ekasivulta ;) koitan keretä/muistaa niitä ajantasalla pitämään! Laitoin sinne uuden ryhmänkin "kesälaitumille karanneista" joista ei ole vähään aikaan kuulumisia saatu.

kirma, vähän samaa mulla, tuntuu että ois järkevintä lakata toivomasta jo siinä vaiheessa kun tissit kipeytyy ja jomottelu alkaa (5-7pv ennen).. ja sitten kuitenkin aattelee että onhan monilla tuntunu ihan siltä kun menkat alkais ja tullu jopa pientä vuotookin ja sekin on ihan normaalia raskauden alussa.. :ashamed: vaikka ainahan ne pms-oireet on johtanu siihen yhteen ja samaan lopputulokseen...niin ei kai mulla ne mitään muuta vois tarkottaa :/
Sullahan voi olla clomit ohentanu limakalvoo entisestään! Mulle niitä ei nyt keväällä enää suositeltukaan kun pitäs päinvastoin koittaa saada limistä paksuneen jollain.
 
noista lyhyistä yritysajaoita kun puhuttiin niin en todellakaan halunnut pahoittaa kenenkään mieltä :attn: jennulillahan oli tilanne eetä muuten terve, ei estettä sillä tavalla, mutta hän on silti varmaan yksi pisimpään kuumeillut ja lopulta päätti tehdä sen ison päätöksen ja lähti hankkimaan lasta yksin, nostan hänelle kyllä hattua :heart:

kirma saattaa olla että tullaan juväskylään kesällä, ilmotan jos olaan tulossa, olishan sitä kiva nähdä ihmisiä ihan kasvokkain :D

eilen oltiin yhden palstalaisen kanssa viihtymässä ja oli ihanaa kun sai purkaa näitä asiota ja se tietää näistä! muut kaverit ei tiedä oikeestaan mitään lapsettomuudesta ja muista ongelmista.

nyt on muuten aikas huono oli ja hirvee morkkis :headwall:
 
Heippaus kaikille! :flower:

Sen verran tulin sanomaan kirman kysymykseen, Voiko väestöliittoon laittaa sähköpostia? Kyllä voi, itse olen useammankin kerran laittanut ja aina toiminut. Siis hoitavalle lääkärilleni siellä. Hyvää palvelua olen saanut. Jopa Luget puhelinreseptinä lähiapteekkiin.

Täällä suunnassa tämä kierto siis täysin luomusti, ilman ovistestejä, ei lugeja, loman vuoksi tälläinen rento kierto! :heart:

Toivottavasti lähiaikoina joku saisi plussan! :hug: :flower: :flower: :saint:


Kesäterveisin Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Rouva Pikkumyy Mä myös harkittin että vois jättää terolutit enskierrosta, ainakin jos taas tääki kierto venyy.. luin kans tuolta jostain muualta että jos ne alottaa liian aikasin, oviksen aikaan niin ne vois tappaa munasolun?!! :$ siis oikeesti..? :eek: Meinaan kun mulla kuitenki välillä kierto voi olla sen 29 päivääki (jollei nyt viimesin ollu varhais-km) niin sittenhän oisin alottanu ne juur väärään aikaan eli kp15..! :|

JJ-t joo, luin että olitte ollu viihteellä Jouskari82n kanssa :D Jostain syystä mä aina sekotan teijän nimimerkit toisiinsa, kaipa teillä on sit niin samanlaiset tilanteet! Toiset sekottuvat on kirma ja suikku.. Me käytiin kattomassa torstaina harjufestareita, tosin bileet oli jo ohi kun liian myöhässä menttiin.. No ei se mitään käytiin pyörähtään sitten Cesarin terassilla ja Myrskyssä.. (ei taaska näkyny Kimiä, hö! :LOL: ) Ja kyllä aamusta tuntu siltä että sixpäkkiä vähemmätki pohjat ois riittäny :p Ei wanhus enää jaksa sillain ku ennen, ei... :snotty: |O
 
Sateisen ankean mukavaa sunnuntaita kaikille. Tänään mulla kp30, ja ei tietoakaan tädistä. :x

Kamala kuume oli toissa-aamuna, ja kurkku kipeytyi. Nyt sitten viime yönä kävin sairaalassa, ja CRP oli 110, sain viikon lääkekuurin. Do dii....muutaman päivän pikapaasto tiedossa, ei juuri mitään voi niellä. Huh. KAmala kipu. Joku nielutulehdus kyseessä.

No, eiköhän ne menkat ala...mutta vielä ei tietookaan. Enkä kyllä jaksa uskoa ihan siihen että putkien ruiskuttaminen olis auttanu....no, tiedä tuota. Aika sen näyttää. Jos ti aamuun mennessä ei ole vuotoa, niin ajattelin testata. Silloin kp32/28-29. (tai tod. näk kp 1)

Joo, itse olen samaa mieltä siitä, että jos mulla nyt tärppää esim. 2kk sisään siitä kun olen tänne viimein uskaltanut kirjautua, ja joku siitä mielensä saa pahaksi niin.....jos 3v yritystä takana, niin ei kai siitä voi olla suuttunut/ vetää hernettä nenään jos vihdoin onnaa??? :eek:

Jokainen meistä on koittanut raskautua eri ajan, jokaisella on eri tausta. On endoa, ja muita hankalia asioita, mitkä vaikeuttaa raskautumista. Ei kellään kuitenkaan ole oikeutta oikeasti olla kateellinen kuin mielessään sille, joka sattuu onnenkantamoisen saamaan, ja tulee raskaaksi.

Asia on vaikea, mutta sen verran aikuinen pitää olla, ettei ala täällä ketään nyösimään. Kaikki ollaan samalla viivalla. :hug:

Näillä sivuilla on sellaisia ihmiskohtaloita lapsen yrittäjissä, että sellaista kurjuutta ei toivo KENLLEKÄÄN. Ja jos meistä yksi onnistuu, niin siitä pitää olla vain iloinen. Tiedän kyllä etten se ole minä hetkeen aikaan, mutta oli kuka tahansa, hän sen ukkonsa kanssa ansaitsee. :heart:

Alan litkimään mehua, painun nukkumaan. Ei jaksa olla hereillä. PAhoittelen paasaamista, mutta piti kuulkaa pullauttaa ulos. PLUSSAN TUULIA, ja punaisia huulia..... :wave:

 
hei vaan kaikille, täällähän oli paljon kirjoteltu pitkiäkin ajatuksia viikonlopun aikana. totta että tässä meidän kauan haaveilleen pinossa nyt vähän vaisut fiilikset, mutta eiköhän tästä iloisempaan suuntaan päästä kun klinikat palailee kesälomilta ja päästään tosi toimiin.

Miusta me tosiaan ollaan kanssa kaikki täällä samalla viivalla sikäli, että jotain hankaluutta vauvahaaveisiin liittyy, eikä pahaa mieltä voine mitenkään ajassa mitata. Mulle tää palsta on henkireikä, ja vaikka aina ei jaksa kirjotella, niin mukava on lueskelle teidän kuulumisia. Olen muuten sitä mieltä, että pidetään tätä pino pystyssä, jookos :hug:

Niin, näistä mun positiivisista fiiliksistä... se on sellanen perusluonne, uskon kaikkiaan aina hyvään, sinisilmäinen kun oon. :saint:

meillä oli muuten miehen kanssa ihana viikonloppu, perjantaina appivanhemmilla grillailtiin ja sisarusten kanssa muutamillla olusilla oltiin. sitten lauantaina tehtiin 3 tunnin pyörälenkki ja jätskit matkalla syötiin, päälle vielä ruohonleikkuuta ms. pihatöitä, koko päivä siis auringossa B) Illalla meille sitten tuli ystäviä kylään ihanan pikkunyytin kanssa, oli niin kiltti 3,5kk ja 6,5kg poika että! :heart: Vaikka etukäteen jännitin vierailua, olikin se oikeesti tosi ihanaa nähdä ja haistella vauvaa ja oikeesti tulin onnelliseksi toisten onnesta! ja miehelle jo sanoin, että tämä vähensi pelkoani ja turhautumistani syksyllä jatkuviin hoitoihin (olen jo välillä vakavissani meinannut heittää pyyhkeen kehään:headwall: ) . Kyllä tollasen palleron takia kannattaa myös kärsiä ja vaikka pettyäkin jos lopputulos vois olla jotain noin ihanaa :heart:

toivottavasti tämä piristäisi meitä kaikkia ja toisi tullessaan vauvatuulia!

nyt lähden sunnuntai-illan vakkari herkulle, pannaria ja jätskii! :flower: jee :wave:
 
Ajattelin tulla kolkuttamaan tämän teidän pinon ovea, kun perjantaina alkoi 14. yrityskierto ja sen myötä tehtiin päätös, että varataan aika lapsettomuustutkimuksiin. :headwall:

Ylläripylläri: olen Pirkanmaalta. Te, jotka olette hoidoissa Tampereella, kertokaa kaikkia mahdollisia kokemuksia noista paikallisista vaihtoehdoista. Ava-klinikan olen jo hylännyt kalliiden hintojen vuoksi, mutta Ovumia ja Väestöliitto kuulostavat molemmat ihan hyviltä. Lueskelin nämä kahdeksan sivua tätä teidän uutta ketjua, ja näyttää siltä, että tuosta Väestöliitosta on eniten positiivisia kokemuksia. Ehkä sinne siis? Julkiselle taitaa olla ihan hirveät jonot?

Mitkä ne perustutkimukset muuten ovat, jotka tehdään kaikille? Onko muuta kuin tuo aukiolo ja simppa-analyysi? Kuinka nopeasti olette niihin päässeet?

Niin, ja sitten perustietoa: Nyt siis kp 3/31-42, yk 14 ja yritys aloitettiin 04/07.
 
Andala :wave: sekaan vaan kaikenkirjavaan joukkoomme! Lisäilen sut etusivun listalle! Meillä meni viime kesänä 4kk Taysiin ekaan aikaan lähetteen laittamisesta. Sen jälkeen ryhdytään nopeesti toimiin, inseminaatio oltas tehty muistaakseni jo heti seuraavaan kiertoon. Meillä on muut jutut viivästyttäny hoitojen alottamista. Ekalla kerralla ultrataan ja keskustellaan esitietolomakkeen(?) pohjalta. Mies määrätään testiin (senkin voi käydä jo valmiiks ekaan käyntiin mennessä!) ja itselle katotaan aika progesteronikokeeseen. Mulla oli valmiiks jo tk-lääkäri laittanu kilpirauhas ja prolaktiini kokeeseen. Seuraavalla ajalla voitiin tehdä johdinten aukiolotutkimus, kun eka kerralla käydessä oli menkat niin ei haluttu kuulema ruiskuttaa verta vatsaonteloon. Miehen tutkimuksen joutuu joka tapauksessa kustantaan ekan itse, joten se tehtiin väestöliitossa, tuli halvemmaks kun jossain mitä polilta suositeltiin, yliopiston labra tms. Nykyään en tiedä onko enää edullisempi kun ne hinnat väestöliitolla on vissiin vähä noussu.

Joo, ei täällä varmastikaan olla katkeria toistemme onnistumisista, me kaikki ollaan joko yritetty tolkuttoman kauan tai on muuta hankaluutta asiaan liittyen :) kaikki varmaan yhtyy siihen että eiköhän me oltas jokainen se wawwamme ansaittu :heart: en mäkään oo täällä kirjotellu vasta kun pari kuukautta, mutta sitä ennen yritystä on kyllä pari vuotta... tuolla vauivakuume-puolella vaan on vähän eri meininki, joka tuppaa toisinaan pistään vihaks. Semmosta että ollaan jo yk1 ja 2 jälkeen ihan maassa kun ei ollakaan ihan het just ja nyt tultu raskaaks.. mulla ei sellaseen oikein nykysin vaan hirveemmin riitä ymmärrys :(

Ollaan harkittu tässä että oisko nyt vihdoin aika antaa pupujen ottaa kesästä kaikki ilo irti ja teetettäs poikue joka on ollu vireillä jo varmaan pari vuotta.. oispa joskus kuukauden päästä ainakin karvapallerovauvoja kun ei muuta =) kolmelle poikaselle ois tiedossa sijotuspaikka ja yks jäis varmaan oman lauman vahvuudeks.
 
Andala Tervetuloa mukaan :flower: Meillä myös Tampereen klinikat vertailussa, Tayssiin ollaan jonottamassa IVF-hoitoon.

soja mulle myös kavereiden vauvat antavat voimia näihin hoitoihin.

Justiina80 Vitsit, nyt jännäillään sun puolesta!!!! Toivottavasti sulla olis tärppi käynyt =)

pohtijatar Mulle myös clomit aiheuttivat kuumia aaltoja + paljon muita oireita :/ Inhottavaa....

(.) oon jotenkin tullut siihen tulokseen että ava-klinikalle mennään, meillä kaikki alkututkimuksen ym tehty ja jatkettais vain ovulaatioinduktioita. Vertailin hintoja niin Avalla vastaanottoaika 30min 53? ja Väestöliitossa 32-63?. Vai kuinkahan se hinta määräytyy kun meille ei kuiteskaan inseminaatio tule mukaan? Joskus kirjoittelinkin tästä jo joidenkin kanssa mutta hinnat tuntu vaihtelevan samassa hoitopaikassakin, tietty tapauskohtaisesti.

Tää on nyt eka luomukierto induktioiden jälkeen ja näkyy venyvän aikas pitkälle....nyt taitaa olla jo kp36? mut ihan normaalia mun tapauksessa....

-Tiinuli-
 
No niin, vilautan tuota listaa sitten tänne sivulle, kun päivitin oman tilanteeni, eli verisissä merkeissä mennään ;) Mutta mieli on jo tulevassa, minulle on aina pahin päivä tuo päivä ennen menkkoja. Heti vuodon alettua maailma kirkastuu ja mies on ihana (loppukierto kun tulee aina tiuskittua :| )

JJ-t ilmoitahan ihmeessä jos käyntiä täällä täällä päin! Jos kävisi aikataulut yksiin. Ja kaikki muutkin joilla keski-Suomeen asiaa :wave:

Rouva Pikkumyy, kiitos infosta! Väsäänkin heti huomenna kirjeen lääkärille niin on sitten odottamassa lomilta palattuaan. Tuo oli kyllä hyvä uutinen! Ja että mahdollisen reseptinkin saa :) Mukavaa lomailun jatkoa sinulle!!

Justiina80 on kyllä paasannut ;) , mutta täyttä asiaa turiset! Se on kyllä niin totta, että ei kukaan meistä näillä sivuilla turhaan kirjoittele, kaikilla meillä on se sama valtava tuska joka yhdistää, jokainen ymmärtää sen älyttömän kaipuun siihen pieneen suureen ihanaan :heart:
Peukkuja sinulle, kun olet vielä pitänyt itsesi kurissa testaamisesta! (Tämä oli muuten minulle eka kierto sitten joulukuun, kun en ole testiä tehnyt :eek: Ällistyttävää edistystä!) Ja parempaa vointia!

soja, älä ihmeessä luovuta! Ja vaikka tulevissa hoidoissa taukojakin tulisi, on täälläkin saanut lukea niitä ihmetarinoita ylläriluomuista rankkojen hoitojen jälkeen. Ne on kyllä niin ihania ne vauvat, että kyllä täällä niiden eteen jaksetaan painaa.
Meilläkin on ihan lähisukuun syntymässä syksyvauva, tyydytän sitten siellä ahkerilla vierailuilla tätä omaa ikävää. Ja nuuskin ihanaa niskaa :heart:

Moikka vaan andala ja harmi vaan, että tänne joudut ;)
Sinähän voit myös ensin käydä tk-lääkäriltä pyytämässä lähetettä kunnallisen puolelle. Kun jos hoidot tuntuvat yksityiselläkin kestävän, niin tulee sitten sekin aika hyödynnetyksi jonottamalla samalla kunnalliseen.
Tai minkälainen käytäntö teillä siellä on, meillä kuulemma kunnallisen pääsyn aika on 2v yritystä :eek: , aivan kamalan pitkä!! Minä onneksi pääsen jo nyt syksyllä, koska edellinen raskaus ollut ns. epänormaaliraskaus.

risukasaa, ai ne puput tosiaan oikeesti lisääntyy noin nopsalla tahdilla..että kuukaudessa!!! Peukkuja siis siihen yritykseen ;)
 
kirma missä noin kauan joutuu oottaan? :eek: Oon luullu että että se vuoden yritys on joku valtakunnallinen tai jopa kansainvälinenkin määritelmä sille että voidaan jo tutkia! Ja siinähän on kans jotain tilanteita että pitäs päästä puolessakin vuodessa, esim. yli 35v. ikä tai jos tiedossa jotain hedelmällisyyttä heikentäviä juttuja, kuten endo.. no, mullahan se olikin jo varmaan melko pian pillereiden jälkeen, mutta eipä uskottu tk-lääkärillä vaikka kävin oireitani/epäilyksiäni valitteleen :/

Joo, tosiaan pupuilla homma hoituu 28-32vrk.ssa.. ja niillä on kuulema nelisen päivää kuussa ettei voi tulla tiineeks ja muun ajan käsittääkseni se uroksen rynkytys jotenkin laukasee automaattisesti ovulaation, siis melki koska vaan... ois ihmisilläki sama systeemi :LOL:
 
Risukasa: Oottepa ihanan nopeasti päässeet Taysiin!! Hoito on vissiin sitten ollut myös hyvää siellä? Joskus tuolla julkisella puolella vaan on vähän sellainen mitästännetuuttevalittamaanoveltakäännytysmeininki. Ehkä me kuitenkin mennään heti sinne yksityiselle, kun molemmilla on aika iso kynnys mennä tämän pikkukylän tk:hon. Mutta pitää vielä miettiä...

Kirma: Johan teillä on odotusajat siellä! :eek:
 
Andala, varsinaisissa hoidoissa ei olla vielä oltu, mutta tutkimukset on menny siellä hyvin.
Huonoja puolia on ollu että melkein joka kerta on ollu eri lääkäri (no ei välttämättä huono), ja sinne on todella vaikee saada ennaltasopimatonta soittoaikaakaan lääkärille.. julkisella saa vaatimalla vaatia ja liiotella oireitaan että sais hoitoo mitä haluaa, eikä välttämättä auta sittenkään.. esim. oon koittanu kahteenki otteeseen päästä endotähystykseen, ei oo suostuttu kun kivut ei oo kuulostanu tarpeeks sietämättömiltä eikä aiemmin ultrassa näkyny merkkejä siitä! Vasta nyt keväällä ekan kerran otettiin leikkaus puheeks kun se on sit levinny jo munasarjaanki :'( Toinen juttu on kilpirauhasarvo joka vois olla parempiki, ja viime testissä se oli huonontunu entisestään, mistä huolestuneena soitin polille ja yritin saada lääkärille soittoaikaa mahdollisen reseptin toivossa.. ei siellä vastaa kun joku hoitaja joka ei tiedä mistään mitään ja lukee vaan koneelta että eikun lääkäri on tänne viimeks kirjottanu että tuut seuraavan kerran syksyllä ja sun tulospaperissahan lukee että arvo on normaali!! Juu, niillä se raja onkin 3, vaikka tosiasiassa jo yli2nki arvolla voi olla huonontava vaikutus, ja raskaaksyrityksen kannalta ihanne ois lähempänä 1tä.. ja mulla se oli 2,5 :( Enskerran laitan peliin sellaset valitukset kaikista muistakin oireista että on se nyt kumma jollei mitään lääkettä irtoo!

Että tämmöset oli niitä huonompia kokemuksia julkisella, vaikka niissä ongelmissa toki saa ihan hyvää palvelua jotka katsotaan riittävän vakaviks..
 
Heippa kaikki! Kiva et tääl on tällanen yleispinokin. Saiskohan tänne liittyä mukaan. Täällä näyttää olevankin joitain tuttujakin :wave Olen lähinnä kirjotellu tuolla lähes kolmikymmpisissä kuumeilijoissa....

Taustaa. Yritys alotettiin 09/07. Tiedossa oli jo alusta alkaen että mulla on pco-tyyppiset munasarjat enkä ovuloi joka kierrossa, jos ollenkaan, tai tosi harvoin. Puol vuotta yriteltiin ihan luomuna, kunnes menin yksityiselle gynelle ja sainki heti clomit. Nyt on neljäs clomikierto menossa, kaksi kertaa on saatu ovulaatio mutta ei ole tärpänny. miehen simpat on tutkittu ja ne on ok. Torstaina olis sitte tästä kierrosta ultra, jossa näkee onko clomit nyt tehonnu. Kesä meni luomuillessa, ilman tulosta. Syksyllä mennään varmaan ihan lapsettomuusklinikalle jos ei ole tärppi käyny.

Nyt on menossa kp 12 eikä ole viel ovisplussaa tullu. Onneks, koska tajusin että se mun gyneaika saattaa olla liian myöhään. toivottavast ovulaatio ei vielä ole ennen sitä ollu.... Merkit kuitenki viittaa että nyt on jotain tapahtumassa. Kp7 asti on alavatsaa jomotellu ja nyt jo kolmatta päivää on tosi liukkaat kelit. Ja ollaan käytetty hyväksi tietenkin!

Kirjottelen myöhemmin lisää, nyt täytyy mennä syömään!

Tsemppiä kaikille ja iloista mieltä :heart: :heart: :heart:
 
Minulle on ihan hirveän iso kynnys tulla tänne kirjoittamaan mutta ehkä en ole ainut. Olen lukenut läpi tätä pitkää keskustelua ja tuntuu, että Te kaikki olette niin eksperttejä asiassa. Olen pahoillani en osaa tuota teidän lyhenne kieltä jota käytätte, mutta ehkä mahdun silti joukkoon.
Minun tilanteeni on siis se, että olen jättänyt ehkäisyn pois syyskuussa 06. Sen piti olla vain sitä, että jätetään se ikävä ehkäisy pois ja tullaan jossain vaiheessa onnellisesti raskaaksi. Vuoden päästä siitä tuli yrittämistä. Sen jälkeen oli pakko itkien myöntää, että jotain kai on vialla. Joulukuussa 2007 kävimme yksityisellä tutkituttamassa mitä on vialla ja kaikki on ok, ei mitään selvää vikaa. Minulla on vain välillä epäsäännölliset kuukautiset. Minulle tehtiin myös munasarjojen aukiolotutkimus ja se sattui ihan saat****sti. En tiedä onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kai se melko normaalia on. Lääkäri suositteli, että mikäli meillä ei ole valtava kiire niin odotamme rauhassa syksyyn asti ja katsomme tilannetta sitten uudestaan.
Viikonloppu minä hajosin kun kuulin, että miehi sisko on raskaana. Olen ihan kamala ihminen! Mutta en vain kestä ajatella, että he ovat yrittäneet vain muutaman kuukauden ja heti onnistuu. Totta kai pohjimmiltaan olen onnellinen mutta samaan aikaan en edes kestä kysyä miltä tuntuu. Niin siis miehen sisko ei tiedä, että me yritämme myös, vain oikeastaan minun lähimmät ystävät ja sisarukset tietää. En tiedä pitäisikö kertoa. En kestä sääliä enkä kestä kyselyjä. Omat ystävät suhtautuu hyvin vaikka heillä ei ole lapsia eivätkä edes kaavaile.
Ensi kuussa menemme lääkäriin uudestaan ja toivottavasti tuloksena on se, että kokeilemme klomia.
En edes osaa laskea kuinka monet kuukautiset minulla on takana, liian monet. Jaksan vielä toivoa, mutta tosi vähän. Enkä tiedä mikä kierron päivä minulla tällä hetkellä edes on koska minun kierto on tällä hetkellä niin sekaisin.
Mä en tiedä saanko täällä halvenksuntaa jos sanon, etten haluaisi, että koko elämä alkaisi kulkea vain lapsettomuuden ympärillä. Välillä mietin onko tämä jotenkin kosto siitä, kun en jaksa innostua muiden lapsista. Siis tarkoitan sitä, etten ole sellainen joka ryntää innostuneena katsomaan kaikkien muiden lapsia. Pidän lapsista siinä missä muistakin ihmisistä. Ja useat vauvat on ihania, mutta en minä niistä sekaisin mene. Silti ajatus omasta lapsesta on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla.
Mä en todellakaan ole ekspertti näiden lapsettomuusasioiden suhteen, kai olen koko ajan salaa toivonut ettei tarvitsisi. Tunnen kyllä suurta kanssasisaruutta teitä kohtaan.
Yritys aloitettu 09/06. Apua!
 
leni80, tervetuloa joukkoon sekavaan :wave:
Ensinnäkin, ajatuksesi ovat täsmälleen samoja, mitä varmasti jokainen meistä täällä miettii. Sitä ei ole osannut varautua siihen, ettei sitä vauvaa napsauttamalla tehdäkään. Teiniraskauksia ja vahinkovauvojahan pursuaa joka puolelta, eihän minussa siis mitään vikaa voi olla!?
Mutta annas olla kun todellisuus läjähtää päin naamaa! Eka puolivuotta menee vielä ihmetellessä, sitten alkaa jo ahdistaa ja lopulta kuukausittaiset itkut vaan pahenee ja suosta on aina vaan vaikeampaa ja vaikeampaa nousta. Ja miksi sieltä nousisi, kun tietää, että kuukauden päästä sinne syvälle vajoaa taas!
Ja sitten ne tuttavien ja kavereiden ja sukulaisten vauvakuulumiset...ne tiputtaa korkealta ja tosi kovaa. Sitä tajuaa taas kerran todella kirkkaasti, että minä olen epäonnistunut viallinen maho joka ei saa niitä kahta onnetonta solua kohtaamaan ja kasvamaan, että kaikki toiset mutta en minä.
Sitten sitä koittaa vilkuilla pitkin seiniä ja vääntää vitsiä niistä jatkuvista kyselyistä, että eikös teidän pitäis jo TEHDÄ se vauva! V***U tehään tehään koko ajan! Sitten sitä illalla itkee taas ja tippuu suohon.

Että et sinä yksin ole, nyt kun olet kynnyksen ylittänyt anna kuule tulla vaan kaikki mitä mielessä liikkuu. Ja kysy jos et jotain asiaa tai lyhennettä ymmärrä, ei mekään mitään eksperttejä olla. Tämmöisiä harrastelijoita vaan ;)
Meillä on sitten alkaneet tehtailut samaan aikaan, paitsi täällä meillä on jo aikanaan todella helposti alkunsa saanut uhmaikäinen.

pilvilinna sinullekin moikka vaan :wave: , sekaan mahtuu!

risukasaa, keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä lääkäri minulle tämmöistä infoa antoi! En ollut kyllä itsekkään tiennyt, että jonotuttavat 2v, sehän on ihan
m i e l e t t ö m ä n pitkä aika itkeä vauvaa! Ja vielä jos rahaa yksityiselle ei ole. Näin taas köyhiä sorretaan.
 




KÄRSIVÄLLISET KYYTILÄISEN KAIPAAJAT




Maanantai 21.7.2008

(nm...................apuja........................kp....................ya)

kirma..................................................kp 2/26..............9/06
Andala...............................................kp 4/31-42.....yk14,04/07
Veena.................................................kp 6/24-28.......yk15
pohtijatar.......clomit, syksyllä ivf?.......kp 11/33...............2v
soja..........femoston, syksyllä PAS......kp 12/28.............n.1v
risukasaa...3.terolut, 1.iui syksyllä.....kp 12/27.............n.2v
Maricce.....1.IVF syyskuu..............kp 19/30-?.........02/06
Pupuvaimo.........menopur..................kp 20/31..........kohta 3 vuotta
Tähtisäde............clomit, femoston.....kp 20/?.............11/07
miranda-81........clomien jälkeen........kp 22/28-32
Lumikeiju...........................................kp 26/28.............yk3
JJ-t.....................................................kp 26/n.32.........07/07
Inkku83.............................................kp 27/30............1v7 kk
Justiina80..........................................kp 31/28-29.......11/05
Tiinuli81........luomuilua kesänajan.....kp ?/?.................n.3-4v



??? TAUSTALLE VAIENNEET ???

taru82..................4.clomit..................kp ?/26-28........1v2kk
tao........................clomihexal.............kp ?/24-26..........n.4v
Adelina................clomit......................kp ?/?





B) LOMAILIJAT :wave:

Orion
Rouva Pikkumyy



++IHMEIDENTEKIJÄT++



Jennuli 9.6




Tänään sain ajan ensi maanantaille TAYS:siin ja silloin suunnitellaan lääkitys ja siirto sitten syyskuussa!!! JEEE!!! Asia menee eteen päin, ihanaa, kyllä tässä on tätä odotettukin. Muuten olen yrittänyt jättää hieman vähemmälle tätä palstailua kun tähän jää niin koukkuun ja sitten ei tuu ajateltua muutakuin vauvajuttuja ja se ei ole hyvä...

:LOL:
 
Heipä hei vaan ja tervetuloo kaikille uusille! :wave: Onhan se kuitenkin lohduttavaa tietää ettei todellakaan oo ainoo tässä ikävässä tilanteessa! Lisäilen teijät etusivun listalle :)

Mulla oli viime yönä kun ukkelin kans hommailtiin, outoo viiltelyä oikeella puolen munasarjassa.. joko se on ovulaation takia kun kasvaa rakkula tai huonommassa tapauksessa endo alkaa valtaan jo sitäkin puolta.. :'( vähä kyllä pelottaa jo seuraava ultra, mikä varmaanki vasta syyskuussa!

kirma Onkohan toi lääkäri ollu tiedoissaan aivan ajantasalla..! :eek:

Leni80 mulle kävi viime syksynä vähän samoin, miehen sisko lähetti viestiä että tulossa toinen kevättalvella.. olin pitkän aikaa aivan rikki, vasta joulun aikoihin olin nähny niiden vessassa keskeneräsen pillerilevykkeen, että eipä sitte kauaa menny. En pystyny lähteen edes kylään sinne miehen sukulaisiin kun ei kiinostanu nähä ketään onnesta hehkuvaa pallomahaa.. :ashamed: Pakko oli kertoo lähisukulaisille siinä vaiheessa että tutkimuksiin on jouduttu :( Anoppi rupes just sitä ennen vihjailevasti kyseleen, että kun niin ja niin moni on nyt raskaana että jokos teillä on jotain kerrottavaa...:ashamed: ei ole, ja tuskin aikoihin tuleekaan. Toi kälyn raskaus tuli mahdollisimman pahaan saumaan meidän kannalta, kumpikin oli juuri ehkä syvimmässä masennuksessa tän asian suhteen, ja siinä se kaikki johti muutaman kuukauden eroonkin talvella.
Nyt on kerrottu mun endosta ja että oon syöny lääkkeitä. Vaikka tuskin niitä enää tän kierron jälkeen jatkan, kun ei tulosta oo tullu eikä edes muutakaan merkittävää hyötyä oo ollu.. varmaan kerrotaan myös niiden kovien keinojen alotuksesta, mutta sen tarkemmin niistä ei sitten oikein huvitakaan sellasille puhua joilla ei itsellä oo mitään tietoa tälläsestä rääkistä.
Siks tää palsta ( = te "vertaiskokijani" ) on ainaki mulle ääritärkee henkireikä ja vuodatuspaikka :heart:
 

Yhteistyössä