ODOTUKSEN ODOTTAJAT VOL. IV

Eli tänään ultrattu eka ivf:n kontrolli ultra ja 12 follia on kasvamassa. Ihan hyvä määrä, jos suurinkin osa hedelmöittyisi ja jakautuis. Päivän viljelyn jälkeen olisi tarkoitus yksi siirtää ensi perjantaina.
Odottavan aika on piiitkä tai sitten minä olen malttamaton.
Puhuin miehellekin tänään, että yhdessäkään hoidossa en ole ollut oikein innostunut, en ole katsonut pieniä vaatteita tms. En edes raskaana ollessa. Nyt olo on jotenkin vapautunut, ehkä luotto hoitoihin on suurempi. Siispä nyt olen silmäillyt vauvan vaatteita. Esikoisestakaan en ostanut mitään ennen rv20, en uskaltanut. En kyllä edes katsellut mitään aiemmin, noh nyt silmäillään sitten senkin edestä... =)
 
Miukula :hug: :'( Tuuhan kertoon miten tämän kierron kanssa kävi. :hug:

Pantsu ok, toivottavasti munkin kerkee kasvaa tuohon 19mm mittaan :)

Astrid Tsemppiä punktioon! :wave:

Sannuli Täällä ovulaation induktioon pistelly tota menopuria ja alkukierrossa söin clomeja (joista ei mitään vaikutusta). Su irrotuspiikki ja sitten vain kotona yritetään. :D Hyviä uutisia olit sinäkin saanut, tsemppiä tulevaan kiertoon :)

Verve Pahoittelut negasta :hug:

Kirma Kiva kuulla, että homma etenee noin nopsaa :) Tsemppiä tulevaan hoitoon :wave:

Estelle heh :LOL: Plussatuulia +++++ :whistle:

Maikkis Toivottavasti siittiöt löytää perille ;)

Tvvo Mukavia uutisia, kiva kuulla! :hug:

On: Täällä tuli ultrasta hyviä uutisia, edelleen siellä 2 follia (1 kummallakin puolella) jatkoi kasvuaan, piikittelen vielä perjantain ja lauantain menopuria eli kasvattelen muniksia ja sitten sunnuntaina tuikkaan sen irroituspiikin :D Lopun voitte sitten arvailla ;) :whistle:

Minkäs paksunen limakalvon pitäs olla oviksen hetkellä?
 
Hyvää viikoloppua kaikille!
mulla ei pyöri päässä kun oispa tärpännyt ja hulluna yrittää kuvitella ja kuulostella kroppaa!!
tää ihan karseeta kun ei oo päässä muita ajatuksia. No reilun viikon päästähän sen taas tietää :|

Voiko ovulaatio tulla kahdesti kierron aikana, kun nyt taas on samat jutut kuin olettamani oviksen aikaan....?? Onneksi siippa tulee illasta kotia, joten eihän se mitään haittaa peittoja heilutella :LOL:

Tsemppiä kaikille!!!!
 
Perjantai 28.8.2009



TOIVOJAT

verve..................11/06, clomit, pregnyl, 3. iui, ivf tulossa..........2/30
Tamtam.............yli 1v...........5.IUI,clomit,pregnyl, km ........3/ ?
Sannuli-81..........10/07........3.IVF vk 37.............................8/29
möhköfanttis......pian 3v......PCOS.....hoidot alkaa..............10/?
astrid..................4v.............1.IVF/ICSI vko35....................16/28-35
kirma..................9/06..........ku10/07, 2.IVF tulossa...........18/n.28
Alisa84...............2/08...........clomit, menopur,terolut.........19/26-32
dreamer78...........................1.icsi...1. PAS/elokuu..............23/32-34
Miukula..............yli 4v. .........tamofen, puregon..................27/?
Mande...............5v. .............1.iui........................................28/36
estelle...............05/07..........luget, tutkimukset.................34/34
kaz....................07/08..........tutkimukset.......................... 8/24-35

tvvo..................km 4/09, km7/09,1.ivf
maikkis123.......2/08...km 09/08....hoidot alkaa
Katriina77........10/07..........1 IVF, 3 IUI
Himputti...........2v.
Nallekarkki...........................lääkitys
wippii...............08/08
Pipopi..............07/08


Piinailijat





Taustailijat

risupesä............4/06...........ivf, menopur,pregnyl
pikkuvadelma....12/06, km 6/08
Iines-74.............n.4v
Irene80.............6/06..........1.ivf/icsi, km5/09
Rosetta.............7/07...........ivf
Plamsu75..........01/06........1.ivf, puregon,pregnyl,luget
Vadelmaunelma...syksy07...IUI,menopur,pregnyl,terot
Relish...............1v10kk........iui, clomifen
UniUnna...........04/08.........clomit
shenda81........1v..............1.ivf/pas


PLUSSAT 2009

2/09 Viol..................8/07......3.iui, puregon,pregnyl, luget
3/09 Jennyli.............yk7........terot, km1/09
3/09 Pantalaimon....9/07......1.IUI clomit, menopur, pregnyl, luget
3/09 ToivoaON.........5v.........iui, metut+terolut+clomi+pregnyl
4/09 Tiinuli81........................2.IVF
4/09 nuppu86.........n1v........tutkimukset
4/09 Veena............yk24.......luomu
4/09 millis1981.....................1ivf:n 1.PAS
5/09 Riio.................3/07.......2.IUI, puregon, pregnyl
5/09 perhone.........9/07.......luomu
6/09 kanella...........3/08.......luomu
7/09 Tinkerbelle.....yk14.......luomu, luget
7/09 kellopeliappelsiini...11/07, tm08, km5/09
8/09 jastu..............yk4........4.IUI, clomit, pregnyl
8/09 Rouva B.........3v..........1.ivf, km6/09, luomu
8/09 Taikapapu......3/08......ivf tulossa, luomu
 
Hyvää viikonloppua kaikille!!
Kiitokset lohdutuksesta, nyt jo vähän paremmalla mielellä. Maanantaina on lääkäriaika, jossa saan lisää tieoa ivf-hoidosta. Punktio on suunniteltu viikolle 41. Ilmeisesti myös icsi mahdollisuudesta keskustellaan.

Plussatuulia ihanat naiset :whistle:
 
Perjantai 28.8.2009



TOIVOJAT

verve..................11/06, clomit, pregnyl, 3. iui, ivf tulossa..........2/30
Tamtam.............yli 1v...........5.IUI,clomit,pregnyl, km ........3/ ?
Sannuli-81..........10/07........3.IVF vk 37.............................8/29
möhköfanttis......pian 3v......PCOS.....hoidot alkaa..............10/?
astrid..................4v.............1.IVF/ICSI vko35....................16/28-35
kirma..................9/06..........ku10/07, 2.IVF tulossa...........18/n.28
Alisa84...............2/08...........clomit, menopur,terolut.........19/26-32
dreamer78...........................1.icsi...1. PAS/elokuu..............23/36
Miukula..............yli 4v. .........tamofen, puregon..................27/?
Mande...............5v. .............1.iui........................................28/36
estelle...............05/07..........luget, tutkimukset.................34/34
kaz....................07/08..........tutkimukset.......................... 8/24-35

tvvo..................km 4/09, km7/09,1.ivf
maikkis123.......2/08...km 09/08....hoidot alkaa
Katriina77........10/07..........1 IVF, 3 IUI
Himputti...........2v.
Nallekarkki...........................lääkitys
wippii...............08/08
Pipopi..............07/08


Piinailijat





Taustailijat

risupesä............4/06...........ivf, menopur,pregnyl
pikkuvadelma....12/06, km 6/08
Iines-74.............n.4v
Irene80.............6/06..........1.ivf/icsi, km5/09
Rosetta.............7/07...........ivf
Plamsu75..........01/06........1.ivf, puregon,pregnyl,luget
Vadelmaunelma...syksy07...IUI,menopur,pregnyl,terot
Relish...............1v10kk........iui, clomifen
UniUnna...........04/08.........clomit
shenda81........1v..............1.ivf/pas


PLUSSAT 2009

2/09 Viol..................8/07......3.iui, puregon,pregnyl, luget
3/09 Jennyli.............yk7........terot, km1/09
3/09 Pantalaimon....9/07......1.IUI clomit, menopur, pregnyl, luget
3/09 ToivoaON.........5v.........iui, metut+terolut+clomi+pregnyl
4/09 Tiinuli81........................2.IVF
4/09 nuppu86.........n1v........tutkimukset
4/09 Veena............yk24.......luomu
4/09 millis1981.....................1ivf:n 1.PAS
5/09 Riio.................3/07.......2.IUI, puregon, pregnyl
5/09 perhone.........9/07.......luomu
6/09 kanella...........3/08.......luomu
7/09 Tinkerbelle.....yk14.......luomu, luget
7/09 kellopeliappelsiini...11/07, tm08, km5/09
8/09 jastu..............yk4........4.IUI, clomit, pregnyl
8/09 Rouva B.........3v..........1.ivf, km6/09, luomu
8/09 Taikapapu......3/08......ivf tulossa, luomu



 
tvvolla kuulostaa hyvältä, tsemppiä siirtoon!

alisalla kanssa hyviä uutisia, saitteko viikonlopun hyödynnettyä ;)

ibulle pahoittelut tädistä :hug:

on. täällä on jo ensimerkit alkavasta tuhruttelusta, pms:stä ja menkkajomottelusta. hermot menee, kun koko ajan vessassa saa kytätä, että mitä nyt tapahtuu, ja milloin pitää ottaa pikkuhousunsuojat tms. käyttöön :kieh:

Mukavaa alkanutta viikkoa ja alkavaa syksyä kaikille :)
 
Hei kaikill pitkästä aikaa!


Tervetuloa Maikkis tänne puolelle - tai siis ikävää, että jouduit tänne, mutta you know ;) En olekaan tänne päivitellyt tilannettani pitkään aikaan, joten tässä se lyhyesti:elokuussa aloitettu IVF/ICSI pitkällä kaavalla yhdistelmällä Synarela+Puregon+Luget ja tänään oli punktio, josta saaliina 11 kypsää munasolua. Huomista biologin soittoa odottelen, että mikä onkaan tilanne. Meillä puolelle tehdään varmuuden vuoksi - toivoin itse niin - ICSI, kun en halua ottaa sitä riskiä, että mikään ei edes hedelmöittyisi. Keskviikkona iltapäivällä on siis siirto :heart: Täytyykin selailla ketjua taaksepäin, jotta pääsen kärryille tapahtumista ja kuulimisista. Tosin osa tässä ketjussa kirjoittelevista taitaakin olla myös tuolla syksyn IVF/ICSI/PAS -pinossa...
 
Tervehdys, käyn vähemmän täällä OO-puolella nyt kun siirryin tuonne icsi/ivf-ketjuun.

Mutta, mulla oli siis eka ICSI ja siirto oli viime viikolla, nyt menossa PP4. Yksi Top-alkio siirrettiin ja kaksi meni pakkaseen... Jännittää ja olotila vaihtelee toiveikkaasta epätoivoiseen aika nopealla tempolla. :ashamed:

Kaikille tsemppaukset tälle viikolle! :heart:
 
Tsempatkaa mua!!
ottaa niin kupoliin kun ei pysty oleen onnellinen työkaverin puolesta, joka lähti vissin neuvolaan. :'(
Tunnen itseni ilkeäksi ämmäksi, vaikka eihän hänen raskaus ole minulta poissa. Mutta jotenkin tuli niin paha mieli, että itkua pukkaa kesken työpäivän.
Kierto lähenee loppuaan ja tuskin on nytkään tärpännyt, joten epätoivo iskee päälle.
 
Heippa!

Kp 3. Taas oli sit kemiallinen raskaus, ARGH! :'( Lääkäri PITI olla onneksi jo huomenna tutkimusten jatkamiseksi, mutta olemme miehen kanssa molemmat flunssassa ja piti siirtää aika taas parilla viikolla. Jos niillä jotain apuja olisi antaa, niin tää kierto meni nyt sit ton takia... Haluaisin heti tietää, että kannattaako meidän enää yrittää luomusti vai ei!!! Tuskin sitä voidaan tietää, mutta en enää ketäis toistuvia kemiallisia.

Mulla olis siis tosi lupaavat oireet, mutta sitten yllättäen alamahaa alkoi riiipiä oikealta puolelta voimakkaasti (ei perusnippailuja) ja ton jälkeen kaikki oireet hävis. Testi oli haamun haamu. Mietin nyt, et olikohan kiinnittyminen sitten oikeassa munanjohtimessa, mikä olis sinänsä hyvä ettei raskaus jatku siinä tapauksessa.

KYSYMYS: jos hedelmöittyminen tapahtuu, niin silloinhan munanjohtimet ovat auki, koska siittiöt pääsee sinne? Olenko väärässä? Meille ei ole tehty (ainakaan vielä) aukiolotutkimusta, mutta kemialliset raskaudet puhuu luullakseni sen puolesta, että auki on. ?

Mande-raukka! Tiedän tunteen!!! Muakin joskus itkettää kun muilla kaikilla (muka) on onni käynyt. Tekis mieli sanoa joskus vihaisesti jotain, mut sitten sitä vaan näyttelee, että " Oonpa onnellinen teidän puolesta!"

tvvo, jospa oliskin hyvä enne ;)

Alisa kuulostaa jännälle, onnea projektin edistyessä!
 
Keskiviikko 2.9.2009



TOIVOJAT

estelle...............05/07..........luget, tutkimukset.................4/34
Ibu................07/08 .............hoidot alkamassa..................5/33
verve.............11/06... clomit, pregnyl, 3. iui, ivf tulossa.......7/30
Tamtam.............yli 1v...........5.IUI,clomit,pregnyl, km .........8/ ?
kaz....................07/08..........tutkimukset..........................13/24-35
Sannuli-81..........10/07........3.IVF vk 37.............................13/29
möhköfanttis......pian 3v......PCOS.....hoidot alkaa..............15/?
astrid..................4v.............1.IVF/ICSI vko35....................21/28-35
kirma..................9/06..........ku10/07, 2.IVF tulossa...........23/n.28
Alisa84...............2/08...........clomit, menopur,terolut.........24/26-32
dreamer78...........................1.icsi...1. PAS/elokuu..............28/36
Miukula..............yli 4v. .........tamofen, puregon..................32/?
Mande...............5v. .............1.iui........................................33/36

tvvo..................km 4/09, km7/09,1.ivf
maikkis123.......2/08...km 09/08....hoidot alkaa
wippii...............08/08
Pipopi..............07/08


Piinailijat





Taustailijat

risupesä............4/06..........2.ivf
pikkuvadelma....12/06, km 6/08
Irene80.............6/06..........1.ivf/icsi, km5/09
Rosetta.............7/07...........ivf
Plamsu75..........01/06........1.ivf, puregon,pregnyl,luget
Vadelmaunelma...syksy07...IUI,menopur,pregnyl,terot
Relish...............1v10kk........iui, clomifen
UniUnna...........04/08.........clomit
Katriina77........10/07..........1 IVF, 3 IUI
Himputti...........2v.
Nallekarkki...........................lääkitys


PLUSSAT 2009

2/09 Viol..................8/07......3.iui, puregon,pregnyl, luget
3/09 Jennyli.............yk7........terot, km1/09
3/09 Pantalaimon....9/07......1.IUI clomit, menopur, pregnyl, luget
3/09 ToivoaON.........5v.........iui, metut+terolut+clomi+pregnyl
4/09 Tiinuli81........................2.IVF
4/09 nuppu86.........n1v........tutkimukset
4/09 Veena............yk24.......luomu
4/09 millis1981.....................1ivf:n 1.PAS
5/09 Riio.................3/07.......2.IUI, puregon, pregnyl
5/09 perhone.........9/07.......luomu
6/09 kanella...........3/08.......luomu
7/09 Tinkerbelle.....yk14.......luomu, luget
7/09 kellopeliappelsiini...11/07, tm08, km5/09
8/09 jastu..............yk4........4.IUI, clomit, pregnyl
8/09 Rouva B.........3v..........1.ivf, km6/09, luomu
8/09 Taikapapu......3/08......ivf tulossa, luomu
 
Ibu, estelle ja muutkin pettymyksiä kokeneet :hug:

Mande, niinhän se on että aina kun tulee muilta noita "ilosia uutisia" tai mitä vaan raskauteen liittyvää niin muistaa miten mulla ei oo onnistunu vaikka jo neljättä vuotta samaa rämpii, ja miksen vieläkään mulle jne., :( koitan vaan parhaani mukaan välttää kaikkia niitä tilanteita, vaikka töissä se voi olla varmaan hieman hankalampaa.

Mulla on edelleen vähän jäljellä piinaa tän (koko! ) hoidon osalta ja jotenkin sitä koittaa valmistautua jo siihen negaan.. alaselkää vihlonu kuitenki jo siirrosta lähtien ja välillä nipistelly mahanki puolelta. Jospa noi luget vaan pitää ne kunnon menkkajomotukset vielä poissa.. :/ jos tää siis päättyy verisesti, niin sitte pyöritelläänkin taas peukaloita varmaan ainakin loppuvuosi kun ei tosiaan jääny mitää pakkaseenkaan :'( :headwall: :headwall:
 
Siihen loppui meidän ivf hoito eli maanantain ultrassa oli vain 2 isoa follia. Muut 10 eivät olleet kasvaneet torstaista lainkaan. Lääkäri oli tietenkin aivan huuli pyöreenä. Enskuussa uusi yritys, Zumenon alkaa 10.9, laittaisikohan se munasarjat lepotilaan ja estäisi johtofollin muodostumisen. Eilen pistin Pregnylin ja nyt kotikostit käyttöön, vaikka turhaahan se on. :snotty:
 
tvvolle :hug: ja pahoittelut hoidon tuloksesta

toivottavasti risupesä teillä nyt kuitenkin tärppäisi, vaikka ymmärrän paremmin kuin hyvin sen että alkaa jo valmistautua negatiivisiin uutisiin...

estellelle pahoittelut km:sta :'( :hug:

astridille tsemppiä jännäilyyn

vadelmaunelmalle kanssa onnea siirtoon :heart: oon taustalla lukenut tuota ivf/icsi -ketjua, ja sun uutiset näin sieltä :) me tässä odotellaan nyt sitä ensikäyntiä klinikalle (ensi viikolla), toivottavasti asia lähtisi sitten sen jälkeen etenemään!

Oon tulossa kipeäksi :( Viime viikolla oli jo tosi vetämätön olo ja kauhea väsymys, mutta kun viikonloppuna ja alkuviikosta oli ihan ok olo, niin ajattelin että ehkä se tästä. Tänä aamuna kuitenkin kurkku kipeä ja muutenkin sellainen flunssainen olo. Kunhan ei mitään sikaa nyt olisi... ;) Oviksesta viikko, joten "piinaviikko" edessä, mutta ainoaa piinaa täällä kyllä aiheuttaa pms (vatsan turvotus ja munisten jomotus) sekä tämä pöpö :LOL:
 
Heippa o-o-laiset!
Nyt pp 13 aamulla testattu haalea plussa prediktorin testillä. Ei herkällä. Nyt vaan toivotaan, että vahvistuu perjantaina, kun on virallinen testauspäivä! :D Kyllä jännittää! Ollaan myös miehen kanssa yritetty selvitellä asioita ja uskon, että vielä sopu saadaan aikaan. Varsinkin nyt kun todella näyttäis siltä, että jotain on tapahtumassa tuolla masussa! :heart:

Palaan asiaan perjantaina! Ja kaikille toivotan onnea alkaviin ja käynnissä oleviin hoitoihin!
 
Onnea Miukula!

Mulla on kohtusäryt yltyny ja tulee jo kunnon vertakin :'( :'( kyllä tää hoito alkaa olla tässä.. teen huomenna sen negan ja soitan polille että saan lopettaa turhat luget ja laittaa pisteen tälle piinalle. Parempaa menestystä muille :wave:
 
Mande Mulla ihan samat ajatukset :D Täällä vasta piinapäivät alkamassa huomenna, mutta silti en voi ajatella mitään muuta kuin tärppiä |O

Ibuu Isohali :hug:

Vadelmaunelma Tsemppiä tulevaan hoitoon! :)

Astrid Täällä kans piinapäivät käynnistymässä ja kovasti mielialat aaltoilee onnistumisen suhteen..

Estelle Iso Hali :hug: Onpa kurjaa, jos flunssa vei tän kierron mahikset :( Ens kiertoon sitten sitäkin uhmaakkampina, eiks joo :hug:

Mande *Iso virtuaalihali* :hug:

Tvvo:lle Pahoittelut :hug: Eikös se niin mee,että yrittänyttä ei laiteta. :hug:

Miukula Iiiiiikssss!! Ihanaa :flower: Onnea!! :heart:

On: maanantaina siis irrotuspiikki pistetty ja tänään ilmeisesti ovis? Huomenna sitten alkaa pp 1, jännää!
 
Hei taas!


Varovaiset onnittelut Miukulalle ja toivottavasti asianne järjestyvät! Hieman järkyttyneenä luin tuosta teidän tilanteestanne. :hug:
Tvvo:lle pahoittelut! Miten voikaan käydä noin :( Epäreilua...

Meillä siis maanantaisesta punktiosta 11 solusta 9 hedelmöittyi. Tänään biologi soitti ja kertoi, että ovat 3 ja 4. luokan soluja eli ei yhtään huippuluokan yksilöä saatu :/ Pienoinen pettymys siis tämä mulle, vaikka biologi selittikin, miten meidän soluissa myös muut omininaisuudet ovat ratkaisevia ja erinomaisia ja että ei kuulemma tarvi olla huippuluoka alkio, että siitä tulisi vauva. Toivotaan näin. Pahan endon vuoksi lääkäri sitten ehdottikin, että siirettäisiin KAKSI ja nyt siellä sitten köllii kaksi palleroa! Toivon todella, että edes toinen tarttuisi. Pakastimeen saatiin onneksi se 7. Siirretyt alkiot olivat 4 ja 5 soluisia...Luget aloitin aamulla, mutta niistä ei onneksi ainakaan heti ole tullut muuta oiretta kun että valuttavat sitä valkoista mönjää ulos....

Masu on vähän hellä edelleen ja siirron jälkeen hieman vihloi, mutta muuten siirto täysin kivuton. Veritestipäivä olisi 14.9 ja pessimisti kun olen, pyysin jo valmiiksi reseptit PAS:ia varten :headwall:
 
Ibu
kirjoitin höpinöitäni, muttei ne tänne tullut ku netti pätki jostain syystä.
Eli uudestaan.. täti kävi viikonloppuna, kesti vain 2 pv! kierron pituus oli 36 pv! noin pitkää kiertoa ja lyhyitä kuukautisia ei ole ennen ollut. Mistähän moinen? kp 30 testasin negan eli ei tässä raskaanakaan olla.. eikös se jo tuolloin ois näkynyt? Varmaan elimistö/ hormoonit menneet kokonaan sekaisin..
 
Tännekin pikaiset kuulumiset. Eli yk 15 käynnistyi tänään. Tutkimustuloksia odotellaan, tai no miehen spermatestin tulos enää olisi tulematta, mutta pyydetään sitten kaikki kerralla. On jäänyt kirjoittelut vähemmälle viime aikoina, koska netti on pätkinyt ja töissä kiirusta. Josko sitä sitten taas intoutuisi ja kirjoittelisi, kun jotakin tapahtuu tällä rintamalla meilläkin.
 
Tervehdys kaikille piiiiitkästä aikaa. Lomilta palattuani meni aika monta hetkeä, kun luin kaikki tämän ketjun tapahtumat - ja kyllä niitä riittikin! Isoja iloja ja suruja laidasta laitaan, huh-huh. Onnittelut monille plussanneille ja kaikkea hyvää jatkossa! :hug: ja tsemppiä muille, kyllä meidänkin aika vielä koittaa.

Meillä jatkuu clomi & inssiyhdistelmä, huomenna kp. 13 ja ovista odottelen. Yritän päivittää itseni tuonne listalle, katsotaan, kuinka käy...
 

Yhteistyössä