Nyt syksyllä 2010 yrityksen aloittavia / aloittaneita?

Hurjasti onnea MeMaMi =)

ON: Tuntuu että aika on pysähtynyt. Kp 12/32 menossa vasta..no onneksi tällä viikolla on "tekemistä" ns. pientä iltapuuhastelua :D Mutta sen jälkeen ei auta muu kuin odotella pari viikkoa ja katsoa onko työ tuottanut tulosta :) . Tahtoo kaiken nyt ja heti (malttamaton, ei kai?) :headwall: ja yk 2 vasta menossa...saisiko sitä kärsivällisyyttä ostaa lähimarketista?
 
Kaneli83 odottavan aika on tosiaan pitkä ja ainakin itse oon kahdessa viikossa ehtinyt kehittämään itselleni vaikka minkälaisia oireita :).

Eilen käytiin katsomassa kavereiden pikku2:sta ja hyvä etten siitä paikasta lähtenyt apteekkiin testiä ostamaan. Niin tekis jo mieli saada tietää, että joudutaanko uusintakierrokselle vai olisko jo tärpännyt. On ne vaan niin ihania nuo vauvat ja yllättävästi sitä näyttää kolmessa vuodessa unohtuvan, että miten sellaista pikkuista vaavia käsitellään. Ihan tuntui kuin ei olisi koskaan vauvaa sylissään pitänyt.
 
Täällä jännitys tiivistyy. Pitkä on aika odottaa loppu viikkoon, mutta ennen perjantaita on ainakin turha testailla. Tod.näk. perjantaikin on liian aikaisin, mutta se on ehdoton raja jonka olen asettanu ittelleni. Ei siis ennen sitä testailuja. :D

Oireita toki on jo. :LOL: No en tiedä onko todella oikeita oireita. Mutta vihlaisuja ja repäisykipuja munasarjojen tienoilla on, palelua, ajoittain menkkamaista kipua alavatsalla, tissit ehkä aavistuksen arat.

MeMaMi:lle onnittelut!
 
18.10.2010

Kuumeilijat
skorpioni07.........kp 3/31.......................yk 2........toiveissa 2
Barbapörrö........kp23/26-30...................yk 1........toiveissa 2
Punkku...............kp 14/26-32.................yk 2......toiveissa 3
Jotain................kp 27/27-32.................yk 1........toiveissa 2
Lunea................kp 22/28?....................tjot.........toiv eissa 1
AliceInWonderland..kp 8/25-30.............yk 11.......toiveissa 2
anneli80.............kp 36/35-99................yk 0........toiveissa 2
FelisSilvestris......kp 33/25-27................yk 0........toiveissa 1
Kaneli................kp 12/30.....................yk2.......toiveis sa 1
RockMama81......kp 37/28.....................yk 1........toiveissa 2
Hellun martta.....kp 41/28.....................yk 1........toiveissa 3
Gabrielle............kp 42/32.....................yk 1........toiveissa 1
Supuliini.............kp 49/32.....................yk 2........toiveissa 1
Sindi^^.............kp 21/28-32................yk 3..........toiveissa 1
Anskuliina..........kp 30/28-32.................yk 1.....toiveissa 2
Nannie...............kp 2/?........................yk 2..........toiveissa 1
AnniMu..............kp 10/?.......................yk 1..........toiveissa 1

Mukana keskusteluissa
LocoKako
Millimolli
Peikko_
Pepe10
Viuhti10
Leo81
Epa88

Plussat
Syyskuu
Otokka...............kp 31/24-25................yk 1........toiveissa 1
Lokakuu
MeMaMi.............kp 26/25......................yk 4........toiveissa 2

Päivitin omalta osaltani listaa, pitkästä aikaa.
ONNITTELUT MeMaMille plussasta :) toivottavasti saadaan lisää plussia vielä lokakuulle.

Itsellä alkoi nyt piinaviikko, ens viikon alkupuolella pitäis tädin tulla kylään, jos on tullakseen. Tietysti mielummin toivoisin ettei tulis. Kiva oli vkl nähdä kaveria, jolla oli massu jo mukavasti pyöristynyt, maaliskuussa siis hällä la. Kovasti toivoi leikkikaveria, kun vain tämä asia olisikin omissa käsissä...
Tänään on ollut ihme kipuilua, ja viime viikolla poskia kuumotti niin kuin ois ollu tulossa kipeeks. Mutta mielikin kehittää kaikenlaisia oireita, joten matalalla profiililla pitää vaan ens viikkoon odotella.
 
Jep, osuis la. kesäkuun puolelle, aika loppuun kyllä :)! taidan tulla sinne kullanmuruihin kirjoittelee... Ja tietty tässä palstassa palstailevat vois sit pistää pystyyn oman sivun ku näin "läheisiksi" tultu ;)!? Sitten KUN kaikki täältä saa ne plussat pian itelleen!!! Käyn varmaan täällä vielä aluksi kun ei uskalla odottajiin siirtyy vielä,jos käy :)? On kiva lukee mitä teille kuuluu ja jännätä yhes kuka on seuraava! Vein tänään aamulla vielä pissan neuvolaan ja varmaa oli ja sain ajan vasta kk päähän 18.11...et sitä odotellessa :)! PUUH PUUH plussatuulia teille, yhtä kovia mitä täällä meillä on ainaki tänään tuullu (myrsky)
 
18.10.2010

Kuumeilijat
skorpioni07.........kp 3/31.......................yk 2........toiveissa 2
Barbapörrö........kp23/26-30...................yk 1........toiveissa 2
Punkku...............kp 14/26-32.................yk 2........toiveissa 3
Jotain................kp 27/27-32..................yk 1........toiveissa 2
Lunea................kp 22/28?.....................tjot.........toiveissa 1
AliceInWonderland..kp 8/25-30...............yk 11......toiveissa 2
anneli80.............kp 36/35-99.................yk 0........toiveissa 2
FelisSilvestris......kp 33/25-27.................yk 0........toiveissa 1
Kaneli................kp 12/30......................yk2.........toiveissa 1
RockMama81......kp 37/28.....................yk 1........toiveissa 2
Hellun martta.....kp 41/28......................yk 1........toiveissa 3
Gabrielle............kp 13/?........................yk 2........toiveissa 1
Supuliini.............kp 49/32.....................yk 2........toiveissa 1
Sindi^^.............kp 21/28-32.................yk 3........toiveissa 1
Anskuliina..........kp 30/28-32.................yk 1........toiveissa 2
Nannie...............kp 2/?.........................yk 2........toiveissa 1
AnniMu..............kp 10/?.......................yk 1.........toiveissa 1

Mukana keskusteluissa
LocoKako
Millimolli
Peikko_
Pepe10
Viuhti10
Leo81
Epa88

Plussat
Syyskuu
Otokka...............kp 31/24-25................yk 1........toiveissa 1
Lokakuu
MeMaMi.............kp 26/25.....................yk 4........toiveissa 2
 
Jotain: Juu,oon aatellu testaavani ja monta kertaa :D Mutta,yritän hillitä itseni,sillä eihän mulla menkat ole edes vielä myöhässä!!Huomenna kp 31...ja mun äiti on tulossa meille heti aamusta ja on koko päivän...joten tuskin edes aamulla kerkeisin ja toisekseen,mikä sitten oliskin tulos,niin en halua yrittää piilotella tunteita.Esikoisesta mulla ei edes näkynyt kun ehkä ihan tosi haalee viiva testissä sinä päivänä,kun oletettavasti menkat ois alkanut.Joten nyt yritän sinnitellä ainakin keskiviikkoon JOPA torstaihin :D Itsellä on kyllä,myönnettököön aika korkeet fiilikset siitä,että raskaana ollaan..........
 
MeMaMi ihana kuulla, että sait vielä varmistuksen neuvolasta, onnellista odotuksen tunnetta! Pääsisipä täältä mahdollisimman moni pian samaan olotilaan! :heart:

Anskuliina maltoitko olla tänään testaamatta? Onko sulla minkälaisia tuntemuksia?

Täällä odotellaan, että vuoto loppuisi ja pääsisi vällyjen väliin... :p
 
MeMaMi Onnea oikein paljon plussasta!

Meillä oli kone huollossa yli viikon joten on tää palstailu jääny vähän vähemmälle, mutta eipä täällä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan, menat loppu toissa päivänä joten taas päästään yrittään, tähän kiertoon mulla vielä riittää noita ovistikkujakin joten ne käyttelen nyt pois ja toivotaan parasta :) Olisihan se vauva ihana, joten toivotaan että tämä olisi se mejän kierto :)!! Selailin hiukan kirjotuksianne tänä aikana, mutta en kokonaan jaksanut lukea,täytyy joku pv ihan ajan kanssa lukasta läpi... eipä tällä kertaa ihmeempiä, taidetaan lähteä tytön kanssa tuonne tuuleen ja tuiverrukseen, täällä on ollu pari pv ihan kamala ilma, mutta ei voi mitään, pakkohan sitä on ulkonakin käydä!

plussatuulia kaikille!
alice
 
Hienoa Barbapörrö! kuulostaa lupaavalta :)! Mulla vähän kans jotain oireita,mut silti vielä epäilyttää oonko raskaana, hullua eikö :confused:... Joitain nippauksia tuntunu alavatsassa ja tissit arkana,pierettää myös :ashamed: ja tuntuu et maha aika kovalla (oli sitä myös esikoisesta)...Olisin niin halunnu kertoa jo vaikka kelle,mutta ei viiti vielä...Onneks täällä saa käydä kertomassa ja jakamassa toisten fiiliksiä myös :heart:
 
Taidetaan saada Barbapörröstä kolmas plussaaja tähän pinoon =)

Kp 28/ 27 - 32 menossa eikä ainakaan vielä tietoa alkavista menkoista. Hassua miten sitä jaksaa pitää toivoa yllä ja jokainen kiertopäivä tuntuu melkein saavutukselta.
 
Aamupäivää! :)

Barbapörrö Kuulostaa lupaavalta =) Jännitellään ;)

Jotain Hurjaa, jospa tämä olisi SE kierto? ;)

Anskuliina Mikä tilanne? :)

ON: Kp 12/? Ja ovis luultavasti jo nyt? Eilen illalla "kiristi" alamahaa ja nyt tulee kirkasta limaa enemmän ku laki sallii :eek: Mutta hyvä vaan jos lyhyt kierto ois, luulin et tää eka kierto ois tooooosi pitkä :O Mutta touhuttu onneks on, aika näyttää.

Plussapuuhhh!
 
Johan se mullakin täti tuli kyläilleen ja ihan inhimillisellä kierrolla:confused: VAivaiset 38 päivää oli kierto... Joten nyt on sitten virallisesti ensimmäinen yrityskierto takana ja seuraava edessä... Miehelle jo sanoinkin, että parin viikon päästä saapi olla vällyjen välissä aktiivinen:whistle: Toivotaan , että nyt tärppäis, vaikka olenkin asentointunut siihen että pari vuotta menee yritykseen saada pikkuneidille sisarrus...
 
Mooi!

Huh,täälä sellainen tilanne,että en ole vielä testannut kun äitini tuli eilen aamulla meille ja jäikin sitten yöksi.Lähti äsken.Tiedän kyllä jo 99,95 % varmasti,että olen raskaana!=) Esikoisesta oli aivan samat olot.Mulla alko viime perjantaina ne menkkamaiset kivut ja nivusten vihlonnat.Ovulaation jälkeen niitä oli noin 5 pv.Ihan kun esikoisestakin.Nyt on kolmena päivänä sitten jo ollut pahoinvointia :x Kaksi päivää on ollut suu niin kuiva,kun olis hiekkaa syönyt.Esikoisesta oli sama ja sitä kesti lähen puoleen väliin odotusta.Rinnoissa ei ole mitään tuntemuksia (ei ollut esikoisestakaan) Ja nyt sitten on myös hajut alkaneet öllöä ja paleltaa.Mulla on normaalistikkin todella hyvä hajuaisti,mutta ekassa raskaudessa se vielä vaan terävöity,mikä oli kauheeta!
Testaan tänään illalla,kun mies tulee kotiin,jotta saadaan yhdessä kokea se :heart:
Tänään on kp 32/28-32.Olisin ihmeissäni,jos en raskaana ole...
Palailen illalla tai huomenna asiaan ;)

Mielessä kyllä liikkuu nyt kaikenlaisia ajatuksia!!Pää on siis ihan pyörällä!
 
anneli80 pahoittelut menkoista ja tsemppiä uuteen kiertoon.

Anskuliina kuulostaa todellakin hyvältä. Palaan illalla tai huomenna onnittelemaan kun ilmoitat "virallisesti" hyvät uutiset.

Kp 29/27 - 32 ja eikä ainakaan olotilan mukaan pitäis menkkojen tänään alkaa. Toivottavasti ei tosin loppuviikollakaan.
 
Saako tulla mukaan? Olen täysin aloittelija kaikessa suhteessa. Rekisteröidyin juuri, enkä tunne oikein vielä tapoja ja termejä tms, kun en ole ennen tällaisilla sivustoilla pyörinyt. Laitoin viestin ensin 3-kymppisiin esikoisen yrittäjiin, mutta siirsinkin sen tänne...

Olen 29 v. Ensimmäinen yk takana ja menkat pitäisi alkaa ylihuomenna. Ehkäisynä on ollut jo monta vuotta kondomi. Se on ollut hyvä, koska menkat luomuna säännölliset parin päivän tarkkuudella ja tunnistan myös ovulaation tienoon, helpottaa yrittämistä.

Nyt muutaman päivän on juiminut alavatsaa, välillä sellainen menkkakipu, kun yleensä juuri menkkojen alkaessa ja välillä pistelee sivuille. Kovemmat ja pidempään jatkuvat kivut kuin normaalisti ennen menkkoja, välillä melkein irvistyttää. Toisaalta tiedän, että ihmisen psyyke saa aikaan vaikka mitä oireita. Yritän olla coolisti, ettei tulisi pettymyksiä. Tuntuu, että lapsettomuus on nykyään niin yleistä, että en voi kuvitella, että tulisi itse heti raskaaksi ja että kaikki menisi hyvin.

Juttelen yleensä tosi avoimesti perheelle ja ystävilleni kaikista asioistani, mutta tämä on hankalaa, kun sanotaan ettei ekaan 3 kk:n kannattaisi kertoa. Saati sitten, että kannattaisi selittää todennäköisesti menkkoja edeltävästä vatsan juimimisesta. Kyllä mä läheisimmille olen sanonut, että yritetään.

Pelkään, että elämä alkaa pyöriä vaan yrittämisen ympärillä ja sitten jos ei ota onnistuakseen, niin en osaa enää nauttia elämästä. Päätin jo aiemmin, että en ala pyöriä näillä palstoilla, kun se vaan lisää sitä, että ajatukset pyörii aiheen ympärillä. Täällä minä kuitenkin olen, pakko saada selittää jollekin.
 
Huomenia,

Eilen tein testin ja kyllä sieltä haalea viiva tuli,että raskaana ollaan!!En kyllä millään tahdo uskoa,vaikka oireet on kyllä aivan oikeita.Tänään ei ole ollut vielä huonoa oloa,toiv.ei tuukkaan.Mies ei usko sen kään vertaa kun minä :D Lupasin tehdä lauantaina uuden testin,silloin varmaan näkyy jo kunnon viivat.Esikoisestakin meni yli viikko ennen kuin testi näytti vahvasti plussaa.
Nyt kun odottaa toista,on paljon rauhallisempi mieli kun esikoisesta.Silloin olin lähes ahdistunut ja paniikissa,että mitä on tullut tehtyä :D Nyt kun tietää mitä tuleman pitää,ei jännitä samalla tavalla.Vaikka kyllähän tämä muuttaa meidän elämää taas paljon!Toivon tietenkin,että kaikki menis hyvin ja pieni pysyisi matkassa.Esikoisesta mulla oli rv 6-8 pientä verenvuotoa,se oli pelottavaa!

Iitushkalle tervetuloa keskusteluun mukaan!:) Sulla on heti jännät paikat!Pian selviää onko tärpännyt!Nuo oireet juilimisesta on kyllä lupaavia!Mulla niitä on ollut viime perjantaista asti ja nivusia vihloo,siitä aloin aavistelemaankin,että saatan olla raskaana,sillä esikoisesta oli samat oireet.Tosin,samalla ajattelin,että kivut saattaa enteillä kuukautisia,sitä kun ei etukäteen voi tietää!!
Tuosta raskaudesta kertomisesta muille...olin esikoisesta todella pahoinvoiva pitkään.Asumme eri paikkakunnalla vanhemmistamme ja monista sukulaisista,joten salaaminen oli sikäli helpompaa.Kävimme yksityisellä varhaisraskauden ultrassa rv 9 tienoilla,sen jälkeen kerroimme vanhemmille ja sisaruksille.Muille paljon myöhemmin.

nyt on mentävä pesemään yks kakkapylly,joka tuossa vieressä haisee :D
 
Täälläkin tuli haalea haamu tänä aamuna testiin!!! Ihan testiajan sisällä tuli ja nyt kuivuttua on jopa vielä selkeempi! Piti testata jo tänään, kun appivanhemmat tulee tänään ja on yötä ja huomenna tulee esikoisen kummit ja nekin on yötä, joten seuraava mahdollisuus testata on vasta sunnuntaina. Sit pitäs kyllä jo olla ihan vahvat viivat.

Hieman sekavat tunnelmat täällä on. Miehelle en taida vielä sanoa edes, jos nyt sit jostain syystä ei lähtiskään vahvistumaan noi viivat. Jotenkin epäluuloinen olo, kun on vielä sen verran aikaista.
 
Anskuliina onnea hurjasti plussasta, ihanaa!! Ja tosi hienoa, että tunsit oireet noin vahvasti ja tiesit olevasi raskaana jo ennen testiä. Nyt vaan kovasti tarrasukkia ja vauvaliimaa matkaan! :heart:

Oiskohan Jotain seuraava vauvauutisen ilmoittaja, toivotaan kovasti niin! Peukut täälläkin pystyssä!!

anneli80 pahoittelut menkoista, nyt vaan tsemppiä uuteen kiertoon. Mulla osuu tod. näköisesti ovis kuun vaihteeeseen eli just omien synttäreitten aikoihin. Olisikin aika kiva synttärilahja, jos pienen pieni papunen lähtisi kasvamaan syntymäpäivän kunniaksi. ;)

Iitushka tervetuloa! :wave: Toivotaan että sun visiitti tässä pinossa jää lyhyeksi eli että ois jo tärpännyt teillä! Jännät paikat tosiaan heti, tuu ilmoittamaan sitten kun olet testannut.
 
Anskuliina isot onnittelut plussasta :flower:. Tällaiset uutiset saa aina niin hyvälle mielelle.

Ja Barbapörrökin on saanut haamun. Tästähän taitaa tullakin hyvä kuukausi plussien suhteen ;).

Iitushkalle tervetulotoivotus myös

Niin ja kiitoksia kaikille tsempityksestä. Samaa toivon minäkin, mutta oon niin taikauskoinen, että en uskalla ruveta testailemaan ennen kuin voin sanoa menkkojen olevan myöhässä. Tänään on kp 30 / 27 - 32 ja jostain syystä tää päivä aiheuttaa mulle pienoisen jännityksen tunteen vatsaan. En tiedä johtuuko siitä, että perhesuunnittelun nettisivujen ovulaatiolaskurin mukaan mun kuukautisten pitäis alkaa tänään. Joten jotenkin pelkään koko ajan, että tänään tulee pettymys. Omasta olosta sen verran, että eilen kun kävin hierojalla niin siinä vatsallani maatessani huomasin tissien olevan kipeät. Nännit on arat ja lisäksi rinnan sivulla lähellä kainaloa tuntuu kipeältä. Tuntuu, että rinnat on jotenkin pinkeän oloiset. Toki mulla on yleensäkin aina ennen menkkoja tissit arat, mutta nyt tuntuvat kipeämmiltä kuin aikaisemmin. Lisäksi aamulla oli taas sellaista menkkamaista juilintaa selän puolella, mutta nyt se tuntemus on taas poissa. Eli pelko persiissä elellään tää päivä :(. Testin oon ajatellut, tehdä sunnuntaina mikäli menkat ei nyt sitten ala.
 
Onnea kaikille raskautuneille. =)

Luulin, että tänä aamuna alkoi menkat, kun aamupissalla tuli vähän vessapaperiin ruskeaa tuhnua. Mutta sen jälkeen ei mitään!! On kuitenkin on jo ilta...no voihan ne huomenna alkaa. Menkkamaisia kipuja ei ole enää tänään juuri ollut, mutta vasemmalta sivulta juiminut välillä aika ikävästi. Pelottaa, että jos olenkin raskaana, niin juuttunut torveen kiinni. Kunnon pessimisti. : /
 
Heips,

kiitos onnitteluista teille! =)

Parbapörrölle Onnittelut myöskin plussasta!!:flower: Hienoa!

Mullakin viiva oli todella haalea,teen vielä huomen aamuna uuden testin,jotta mieskin ehkä uskoisi tämän asian :D Hän kun ei oikein vielä ole sisäistänyt koko juttua.Oli kyllä suu maireena.Itseltä unohtuu koko raskaus vähän väliä,kun nyt nuo menkkamaiset olot on melki loppuneet,eikä eilen ollut juurikaan huonoa oloa.Mutta päätin,että en ressaa oireettomuutta,sillä tiedän että kohta alkaa se raskain vaihe,kun on todella väsynyt ja pää pöntössä koko ajan.Nautin siis viimeisistä normi oloista.

Iitushka,onko tullut mitään vuotoa?Jos ei niin on hyvin mahdollista,että oot raskaana!:) Peukut on täälä pystyssä,niin kun tietty kaikille!!
 
).( Kp 16/32 täällä ja ovis pitäisi olla kohta ovella (jos ei jo ole ollut). En ole vielä siirtynyt tikutteluun kun päätettiin avokin kanssa että annetaan tämän projektin edetä omalla painollaan. Eli lapsi saa tulla jos on tullakseen. Mutta arvatkaa vain miten vaikeata on olla miettimättä niitä tärppi-päiviä tms ja jatkaa ns. normi elämää. Kyllä tämä vauvaprojekti nostaa päätään päivittäin. Olisi niin ihana saada se papu jo alulleen. Olisi sit jotain mitä odottaa...argh, tahtoo jo oman tuhisevan käärön syliin! Yk2 siis vasta menossa ja täällä ollaan jo niin malttamattomana että!!!
 

Yhteistyössä