Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen! (vauvan nukahtamisvaikeuksista)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt äiti

Vieras
3,5 kk vauvan on ollut nyt noin 2-3 vkon ajan todella vaikea nukahtaa. Kun vauva alkaa väsähtää, alkaa itkeminen, eikä vauvaa saa nukahtamaan oikein millään keinolla, vaikka silmät ovat puolitangossa ja ihan selvästi väsyttää. Saattaa itkeä väsyneenä yli tunninkin, ei auta sylissä pitäminen, heijaaminen, silittely, vauvaekeinu, vaunukävely, autoajelu, tissiä ei huoli kun tarjoaa, huutaa vaan naama punaisena. Lopulta nukahtaa omaan itkuunsa, ja äidilläkin on jo siinä vaiheessa itku lähellä.

Pahalta tuntuu kun ei saa omaa lasta nukahtamaan.:-( Omaan sänkyyn ei ole missään vaiheessa nukahtanut, vastasyntyneenäkään, mutta aiemmin sentään vaunuihin tai tissille nukahti melko kivuttomasti ja sen kummemmin huutelematta.

Vauva saattaa ottaa kahdet-kolmet päiväunet, ja lisäksi yöunet, ja joka kerta sama huuto väsyneenä. Tuntuu että kaikki päivät ovat vain huutavan lapsen epätoivoista nukutusyritystä..

Hampaita ei ole vielä tulossa, ja lääkärillä on käytetty, terve vauva eikä oireita esim. allergioista vatsavaivoista tms.

Vertaistukea, vinkkejä? Onko tämä ehkä vain joku ohimenevä, vauvan kehitykseen kuuluva vaihe?
 
ootko kokeillut kapaloa,siihen tiukasti ja sitten vaikka keinuun istumaan vauva sylissä? Ja rattaissa jos hyssytät niin matalan kynnyksen yli tai matonkulmaa rullalle ja sen yli ryttyytät.
 
onko teillä muodostunut jo selkeä rytmi? tietyistä iltarutiineista kiinni pitäminen saattaa auttaa tai sit tuli mieleen että jos koitat laittaa nukkumaan vähän aikaisemmin ennen kuin kerkiää tosi väsyneeksi, sillai kun vähän rupeaa tulemaan väsymyksen merkkejä niin unten maille...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
ootko kokeillut kapaloa,siihen tiukasti ja sitten vaikka keinuun istumaan vauva sylissä? Ja rattaissa jos hyssytät niin matalan kynnyksen yli tai matonkulmaa rullalle ja sen yli ryttyytät.

Kapaloa olen kokeillut muutaman kerran, mutta kahta kauheampi huuto ja rimpuilu, samoin kuin kantoliinassa.

Tuota matonkulmaa/kynnystpä pitää kokeilla.

Autolla toimii mukulakivikatu hyvin, mutta keskellä yötä ei jaksaisi lähteä..:-)
 
Ohimenevää se ainakin on.. Meillä alkaa ihan sama homma ja vauva pikkusen päälle 3kk. Nyt pari päivää kunnon itkun kans nukkumaan.. Toivottavasti ei kestä kauaa.. Mää yritän laittaa vaunuun ennen kuin menee liian väsyneeksi ja heijaan sen uneen. Aika kauan saa heijata mut siellä on hiljaa ku oikeaan aikaan laittaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja minni:
onko teillä muodostunut jo selkeä rytmi? tietyistä iltarutiineista kiinni pitäminen saattaa auttaa tai sit tuli mieleen että jos koitat laittaa nukkumaan vähän aikaisemmin ennen kuin kerkiää tosi väsyneeksi, sillai kun vähän rupeaa tulemaan väsymyksen merkkejä niin unten maille...

On jo ihan selkeä rytmi, eli nukahtaa aina samoihin kellonaikoihin, ja tehdään samoja juttuja samoihin aikoihin muutenkin. Mutta vauvaa ei voi millään vain "laittaa nukkumaan".

Eli jos vauva alkaa näyttää väsyneeltä ja laitan sänkyynsä, niin alkaa mieletön huuto, enkä raaski kovin kauaa huudattaakaan, kun ei sinne rauhoitu.

Jos koitan rauhoitella ja laitan takaisin sänkyyn, saan tehdä saman vaikka sata kertaa, ja aina tulee huuto, kunnes lopulta nukahtaa kesken itkunsa syliini tai sänkyynsä, ja aikaa on mennyt vähintään tunti, yleensä enemmänkin.
 
ja kantsii nyt tarkkaan miettiä mihin lapsen opetat, haluatko oikeasti että lapsi oppii nukahtamaan vain niin että vaunuja pitää hulluna vispata, nimittäin äkkiä muu tyyli ei kelpaakkaan.Mä ehkä neuvoisin olemaan kärsivällinen ja antaa vaikka pikkasen huudella sängyssä jolloin oppii nukahtamaan yksikseen ja sulla on jonkin ajan päästä super helppoa saada vauva nukahtamaan vain viemällä omaan sänkyyn.
 
Mä olisin myös ehdottanut kapalos, mutta jos ei viihdy niin ei viihdy.
Meillä on osottautunut pelastavaksi kuopuksen kanssa jumppapallo (ja se kapalo), pallon päällä kun pomppii vauva sylissä niin saa aikaan tarpeeksi pitkäkestosen tasasen hypyytyksen että vauva simahta siihen lopulta. Esikoisen kanssa tuskailtiin ja kierrettiin pikku kaksiossa ympyrää, jälkeenpäin on ihmetellyt miks hänen kanssaan ei jumppapalloa koittanut, kaikki kun oli toitottanut että vauvan kanssa sitten kävellään jnejne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mp:
ja kantsii nyt tarkkaan miettiä mihin lapsen opetat, haluatko oikeasti että lapsi oppii nukahtamaan vain niin että vaunuja pitää hulluna vispata, nimittäin äkkiä muu tyyli ei kelpaakkaan.Mä ehkä neuvoisin olemaan kärsivällinen ja antaa vaikka pikkasen huudella sängyssä jolloin oppii nukahtamaan yksikseen ja sulla on jonkin ajan päästä super helppoa saada vauva nukahtamaan vain viemällä omaan sänkyyn.

ei pidä paikkaansa. Minä nukutin esikoisen 4 ensimmäistä kuukautta syliin ja sit yhtenä iltana vain päätin että en enää nukuta niin samantein jäi yksin nukkuun ja vielä tänäkin päivänä nukuttaa ei tarvi ja poika 2v.

Noin pienen ei vielä tarvitse yksin osata nukahtaa, oppii kyllä myöhemminkin.
 
Mä nukutin syliin meidän kärttyisen nukahtajan, eli esikoisen. JA aika hytkytystä sai pitää. 4kk ikäisenä alkoi nukahtamaan tissille. Nyt kun on 2v8kk niin nukahtaa itsekseen, tosin sänkyyn pitää vielä heitellä useempaan kertaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mp:
ja kantsii nyt tarkkaan miettiä mihin lapsen opetat, haluatko oikeasti että lapsi oppii nukahtamaan vain niin että vaunuja pitää hulluna vispata, nimittäin äkkiä muu tyyli ei kelpaakkaan.Mä ehkä neuvoisin olemaan kärsivällinen ja antaa vaikka pikkasen huudella sängyssä jolloin oppii nukahtamaan yksikseen ja sulla on jonkin ajan päästä super helppoa saada vauva nukahtamaan vain viemällä omaan sänkyyn.

Joo tuota oppimisjuttua olen itsekin ajatellut. Mutta kun alun alkaenkaan vauva ei nukahtanut omaan sänkyynsä, vaan alkoi heti huutaa, ja sama vieläkin. Päivittäin sitä olen kokeillut, ja aina alkaa huutaa hysteerinsenä, sitä ei kauaa kestä kuunnella. Ja tosiaan jos ottaa hetkeksi syliin niin että vauva rauhoittuu, ja sitten laittaa takaisin sänkyyn, sama homma, vaikka sata kertaa. Siksi se sänkyyn nukuttaminen on ollut aika mahdottomuus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mp:
ja kantsii nyt tarkkaan miettiä mihin lapsen opetat, haluatko oikeasti että lapsi oppii nukahtamaan vain niin että vaunuja pitää hulluna vispata, nimittäin äkkiä muu tyyli ei kelpaakkaan.Mä ehkä neuvoisin olemaan kärsivällinen ja antaa vaikka pikkasen huudella sängyssä jolloin oppii nukahtamaan yksikseen ja sulla on jonkin ajan päästä super helppoa saada vauva nukahtamaan vain viemällä omaan sänkyyn.

Ei ikinä noin pientä yksin huutelemaan. :o
Kaikki ei vain ole helppoja nukahtajia syntymästä asti.
 
Mua harmittaa kun en tytölle kokeillut sellaista "riippumattoa", siis sellainen katosta roikkuva kehto. Meillä kanssa aina välillä nukahtaminen oli hirmuisen hankalaa vaikka vauvaa väsytti. Itsekin kun oli väsynyt niin olisi ollut ihanaa keinuttaa vauva uneen oman sängyn vieressä... Tämän riippuvan kehdon keksin kun isovanhemmat nykyisin nukuttavat mummolassa tytön päiväunille lakanassa keinuttamalla. En siis oikeasti tiedä olisiko tehonnut vauvalle, mutta nyt taapero nukahtaa tosi helposti keinutukseen.
 
Mun mielestä vauvanne on vielä aivan liian pieni nukahtamaan itsekseen. Miksei sitä syliä voi nyt antaa rauhassa, miksi on kova kiire jo opettaa nukahtamaan itsekseen? Sen vaiheen ehtii todellakin opettamaan myöhemmin... Ja voitko esim. olla sata varma siitä, ettei jo tee hampaita? Monesti vauva aloitaa hampaantekohuutonsa hyvissä ajoin... Mutta voimia sinulle kuitenkin toivotan ja kärsivällisyyttä. Meillä toistaiseksi nukahtaminen helppoa, saman ikäinen täälläkin, tiedä sitten milloin muuttuu...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iloinen Possu:
Alkuperäinen kirjoittaja mp:
ja kantsii nyt tarkkaan miettiä mihin lapsen opetat, haluatko oikeasti että lapsi oppii nukahtamaan vain niin että vaunuja pitää hulluna vispata, nimittäin äkkiä muu tyyli ei kelpaakkaan.Mä ehkä neuvoisin olemaan kärsivällinen ja antaa vaikka pikkasen huudella sängyssä jolloin oppii nukahtamaan yksikseen ja sulla on jonkin ajan päästä super helppoa saada vauva nukahtamaan vain viemällä omaan sänkyyn.

Ei ikinä noin pientä yksin huutelemaan. :o
Kaikki ei vain ole helppoja nukahtajia syntymästä asti.

Tää on totta. Samassa perheessä voi olla helposti ja vaikeasti nukahtavia lapsia. On kysymys lapsen tempperamentista, eikä mistään "opetetusta".

Yritä jaksaa pitää sylissä ja lohduttaa itkevää. Vauva onneksi kasvaa ja tuo itku ja huutaminen todellakin vähenee ja melkein jopa loppuu ajan myötä! Jaksuja!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sierra:
Mun mielestä vauvanne on vielä aivan liian pieni nukahtamaan itsekseen. Miksei sitä syliä voi nyt antaa rauhassa, miksi on kova kiire jo opettaa nukahtamaan itsekseen? Sen vaiheen ehtii todellakin opettamaan myöhemmin... Ja voitko esim. olla sata varma siitä, ettei jo tee hampaita? Monesti vauva aloitaa hampaantekohuutonsa hyvissä ajoin... Mutta voimia sinulle kuitenkin toivotan ja kärsivällisyyttä. Meillä toistaiseksi nukahtaminen helppoa, saman ikäinen täälläkin, tiedä sitten milloin muuttuu...

Joo no ei nyt välttämättä itsekseen tarvitse nukahtaa, mutta kun yleensä edes nukahtaisi kun on väsynyt. Kun ei enää edes syliin, vaunuihin tai tissille nukahda kuin vasta sitten kun on sen tunnin huutanut naama punaisena ja silmät kiinni, puoliunessa. :-(

Suurin ongelma on siis se, että kun vauva on vähänkin väsynyt, hän alkaa itkeä ihan hulluna, hysteerisenä kirkumalla, samalla potkii ja huitoo, eikä meinaa millään nukahtaa.

Ikeniä tunnustelin viimeksi tänään, muttei hampaan alkuja tuntunut.
 
Uskon kyllä, että osaa olla hankala tilanne. Meillä on nukahtamiset kans herkkiä hetkiä, ei parane mitään ylimääräistä - sitä pientäkään - tulla sotkemaan, muutoin menee nukkumiset ohi ja neiti yliväsynyt... Mutta toistaiseksi kuitenkin tilanne hanskassa ja tyttö rauhoittuu suht hyvin... Meillä tytön kans on myös niin, et jos ei kunnolla röyhtäytä, niin se kyllä vaikuttaa nukahtamiseen paljonkin... Voimia edelleen, toivottavasti olisi vain ohimenevä vaihe...
 
Sylissä sitten vaan rauhoiteltava. Meillä poika ei halua liikaa ohjelmaa nukahatmisen aikoihin, hermostuu vaan siitä eli voisit kai kokeilla nukuttamista mahdollisimman lempeästi, ilman showta? Pimeässä, hämärässä jne.?
Yliväsyneenä on vaikea nukahtaa, voisiko olla jokin päivärytmin muutoksen paikka?
Kapalo kannattaa noin "vanhalle" laittaa niin että kädet jää vapaaksi. Ja ohut lakana tms. ettei tule kuuma.
Tsemppiä ja pitkää pinnaa!!
 
tuli mieleen just että meilläkin tuli tommonen itkupotkuraivari vaihe ja typy rauhoittu vain kun sängyssä oli pidin käsiä sen päällä tiukasti ettei päässyt riehumaan ja siihen rauhoittu.Ei siis mitenkään väkivaltaisesti niin kuin joku kohta varmaan väittää:) olin ihan hiljaa, vältin katsekontaktia ja pidin käsiä sängyssä niin kauan ettei enää yrittänyt kääntyillä...Tätä vaihetta ei kestänyt tosiaankaan kauaa...
 
Miellä oli kanssa vauvalla vaihe, ettei meinannut nukahtaa yöunille. Sihen auttoi, kun nukutin tyttöä sylissä hämärässä huoneessa ja taustalla hurisi imuri. Jostain syystä imurin hurina rauhoitti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mp:
tuli mieleen just että meilläkin tuli tommonen itkupotkuraivari vaihe ja typy rauhoittu vain kun sängyssä oli pidin käsiä sen päällä tiukasti ettei päässyt riehumaan ja siihen rauhoittu.Ei siis mitenkään väkivaltaisesti niin kuin joku kohta varmaan väittää:) olin ihan hiljaa, vältin katsekontaktia ja pidin käsiä sängyssä niin kauan ettei enää yrittänyt kääntyillä...Tätä vaihetta ei kestänyt tosiaankaan kauaa...

Toivottavasti ei kestäisi kauaa meilläkään, nimittäin tosi stressaavaa sekä vauvalle että minulle.
 

Yhteistyössä