V
vieras
Vieras
Minä sain pikkusiskon, kun olin 11v. Hoidin siskoani "aina". Sisko syntyi kesän alussa eli silloin ei ollut koulua ja koulun ohellakin hoidin siskoani todella paljon. se oli ihan vapaaehtoista, koska halusin sitä ja se pikkusiskon kanssa oleminen meni usein kavereidenkin edelle. Ja äitini antoi minun hoitaa, joskus jälkikäteen olen miettinyt että miten uskalsikin, mutta ilmeisesti näki että osaan. Mutta sain siis tehdä kaikkea, kylvetinki vauvaa ja koska sai vain korviketta pullosta niin syötin jne jne.
Ja kun siskoni kasvoi niin sain jopa pyöräillä hänen kanssaan eli niin, että ajoin äitini pyörää ja sisko siellä pyöräistuimessa. Ja paljon vaunuilin/rattailin.
Siskoni ollessa 8kk vanhempamme erosivat ja me jäimme äidin luo asumaan. Kuitenkin kun siskoni oli tasan 2v niin äitini muutti uuden miehen luokse ja koska tämä mies asui 100km päässä "korvessa" niin minä en sen ikäisenä tahtonut kavereista eroon. Olin juuri syksyll aloittamassa seiskaluokan ja kaveritkin oli tärkeitä. Koko kevään mieti ratkaisuani eli, että muutanko isälle ja oikeastaan ainut asia joka siinä mietitytti oli se ero pikkusiskosta. Mutta koska en pitänyt äitini uudesta miehestä ja sinne oli matkaa niin tein lopulta sen vaikea päätöksen, että muutin isän luo.
Koskaan en ole sitä katunut ja sisko pysyi läheisenä, vaikka näimmekin harvemmin. Nykyisin olemme hyvät ystävät, siskoni pian 20v ja minä 30v. Välimatka on edelleen sama, vaikka siskoni asuu jo omillaan, mutta silti. Olemme yhteydessä lähes päivittäin.
Mutta nyt kun itsellänikin on lapsia ja tiedän kaikenlaista tuosta kiintymyssuhteesta ja muusta niin olen alkanut miettiä, että mitenköhän siskoni koki sen muuttoni. Äitiäni ei moiset kiintymussuhteet kiinnosta enkä ole koskaan kysynyt, että miten siskoni reagoi muuttooni silloin. Minähän käytänössä katosin yks kaks koulun kevätjuhlan jälkeen hänen elämästään. Arkielämästä siis.
Turhaa tämä on, mutta olen joskus miettinyt.
Ja kun siskoni kasvoi niin sain jopa pyöräillä hänen kanssaan eli niin, että ajoin äitini pyörää ja sisko siellä pyöräistuimessa. Ja paljon vaunuilin/rattailin.
Siskoni ollessa 8kk vanhempamme erosivat ja me jäimme äidin luo asumaan. Kuitenkin kun siskoni oli tasan 2v niin äitini muutti uuden miehen luokse ja koska tämä mies asui 100km päässä "korvessa" niin minä en sen ikäisenä tahtonut kavereista eroon. Olin juuri syksyll aloittamassa seiskaluokan ja kaveritkin oli tärkeitä. Koko kevään mieti ratkaisuani eli, että muutanko isälle ja oikeastaan ainut asia joka siinä mietitytti oli se ero pikkusiskosta. Mutta koska en pitänyt äitini uudesta miehestä ja sinne oli matkaa niin tein lopulta sen vaikea päätöksen, että muutin isän luo.
Koskaan en ole sitä katunut ja sisko pysyi läheisenä, vaikka näimmekin harvemmin. Nykyisin olemme hyvät ystävät, siskoni pian 20v ja minä 30v. Välimatka on edelleen sama, vaikka siskoni asuu jo omillaan, mutta silti. Olemme yhteydessä lähes päivittäin.
Mutta nyt kun itsellänikin on lapsia ja tiedän kaikenlaista tuosta kiintymyssuhteesta ja muusta niin olen alkanut miettiä, että mitenköhän siskoni koki sen muuttoni. Äitiäni ei moiset kiintymussuhteet kiinnosta enkä ole koskaan kysynyt, että miten siskoni reagoi muuttooni silloin. Minähän käytänössä katosin yks kaks koulun kevätjuhlan jälkeen hänen elämästään. Arkielämästä siis.
Turhaa tämä on, mutta olen joskus miettinyt.
