S
sad
Vieras
Jaksaisitko tällaista? En varmaan osaa kirjoittaa johdonmukaisesti, enkä kaikkea, mutta toivotaan, että saan jonkinmoisen kuvan annettua...
Meillä on kaksi lasta, 3- ja 4-vuotiaat. Mies tekee töitä niin, että on joko reissussa tai "kotitoimistossa". Tänäkin viikonloppuna oli töissä lauantainkin, mikä sinällään on harvinaista, mutta teki kovasti työhommia myös sunnuntaina. Hänellä oli enen läppäri keittiön pöydällä, jossa kävi ihan oikeesti vähän väliä, siis tyyliin muutaman kymmenen minuutin välein, tekeen jotain työhommia tai surffailemassa netissä. Siitä kun nurisin jonkin aikaa (mielestäni tietokoneen ei tarvitse olla keittiön pöydällä, eikä koko ajan saatavilla), mieheni siirsi läpärinsä sohvan viereen. Siinä se ukko istuu päivät sohvannurkassa ja joko katsoo telkkaria tai räplää tietokonettaan. Ei kuule eikä nää muuta.
Lasten kanssa mies ei tee ikinä mitään. Tai no, ehkä pari kertaa viikossa saattaa "innostua" hetkeksi jotain pelaamaan tai vaikka leikkimään legoilla. Ulos ei mee lasten kanssa koskaan oma-aloitteisesti, eikä koskaan niin, etten minä olisi mukana. En ole ikinä yksin kotona. Mieheni sen sijaan saa sellaistakin omaa aikaa, koska minä usein saatan käydä lasten kanssa jossain. Jos minä käyn jossain joskus, vaikka kaupassa, ehtii aina soittaa,e ttä "missä oot? milloin tuut?".
Yleensä on pahalla tuulella. Lapset ei saa metelöidä, levittää leluja, ei mitään.. Saa uskomattomia hepuleita. Eilenkin mm. nuorempi huusi yläkerrassa, että hänet pitää tulla hakemaan, kun oli herännyt päiväunilta. Mies sitten meni, minun kehoituksestani. Lapsi sitten alkoi hieman kitisemään, että äidin pitäisi hakea... Mies tuli alakertaan ja painui vessaan. Minä siinä jäin kuuntelemaan, että tuliko se lapsi sieltä...? Sitten kuulin itkua ja huomasin, että lapsi edelleen odottaa yläkerrassa. Illemmalla tulimme autolla kotiin ja lapsi oli ottanut autossa lakin pois päästä. Isä meni poikaa ottamaan pois autosta ja sanoi tälle, että laittaa lakin päähänsä. No, kolmevuotias uhmassaan ei tietysti laittanut, vaikka muutaman kerran isä käski. No, isä paiskasi auton oven kiinni ja lähti sisälle... Minä jäin katsomaan, että sinne se poika taas jäi... Hain tietysti itkevän pojan autosta.
Joudun tällaiseen tilanteeseen tuon tuostakin. Isä vetää herneen nenään ja minä joudun "paikkailemaan" kun isä taas hermostui... Lapset ovat tietysti aina hämillään. Tällaisia vastaavia sattuu myös esikoisen kanssa, mutta nämä vain esimerkkinä eiliseltä.
Mies ei muutenkaan ole kovin reipas. IKINÄ ei saa mitään aikaiseksi (paitsi kokkaa perheen ruuat). Esim kinkkurasva on jouluaattosta asti ollut terassilla jäätymässä ja odottamassa roskiin viemistä (ehtii varmaan sulaa kesän tullessa
, roskiksia ei vaihda vaikka roskat tippuisi vaikka lattialle asti, kodin ilmanvaihtokoneessa on jotian vikaa - ei saa aikaiseksi katsoa, kylään ei halua lähteä eikä mielellään meillekään ota vieraita, minä taas rakastan ihmisiä ympärilläni... Huoh! Ja sitten se suuttuu, kun ei saa tarpeeksi seksiä! Ei kait mua kiinnosta, kun muuten on kaikki retuperällä! Silloin ei käy seksi mielessäkään, kun ukko käyttäytyy kuin joku penska...
Mitä ihmettä teen? Koskaan ei oo kuulemma mikään hätänä miehellä, kun yritän jutella ja selvittää pahan tuulen syytä...
Tulee vaan mieleen, että olisikohan hän onnellisempi, jos saisi asua yksin. Vaikka tietysti väittää, että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja ikävöi kotiin kovasti, kun on reissussa...
Kiitos kun jaksoit lukea sekavan sepostukseni!
Meillä on kaksi lasta, 3- ja 4-vuotiaat. Mies tekee töitä niin, että on joko reissussa tai "kotitoimistossa". Tänäkin viikonloppuna oli töissä lauantainkin, mikä sinällään on harvinaista, mutta teki kovasti työhommia myös sunnuntaina. Hänellä oli enen läppäri keittiön pöydällä, jossa kävi ihan oikeesti vähän väliä, siis tyyliin muutaman kymmenen minuutin välein, tekeen jotain työhommia tai surffailemassa netissä. Siitä kun nurisin jonkin aikaa (mielestäni tietokoneen ei tarvitse olla keittiön pöydällä, eikä koko ajan saatavilla), mieheni siirsi läpärinsä sohvan viereen. Siinä se ukko istuu päivät sohvannurkassa ja joko katsoo telkkaria tai räplää tietokonettaan. Ei kuule eikä nää muuta.
Lasten kanssa mies ei tee ikinä mitään. Tai no, ehkä pari kertaa viikossa saattaa "innostua" hetkeksi jotain pelaamaan tai vaikka leikkimään legoilla. Ulos ei mee lasten kanssa koskaan oma-aloitteisesti, eikä koskaan niin, etten minä olisi mukana. En ole ikinä yksin kotona. Mieheni sen sijaan saa sellaistakin omaa aikaa, koska minä usein saatan käydä lasten kanssa jossain. Jos minä käyn jossain joskus, vaikka kaupassa, ehtii aina soittaa,e ttä "missä oot? milloin tuut?".
Yleensä on pahalla tuulella. Lapset ei saa metelöidä, levittää leluja, ei mitään.. Saa uskomattomia hepuleita. Eilenkin mm. nuorempi huusi yläkerrassa, että hänet pitää tulla hakemaan, kun oli herännyt päiväunilta. Mies sitten meni, minun kehoituksestani. Lapsi sitten alkoi hieman kitisemään, että äidin pitäisi hakea... Mies tuli alakertaan ja painui vessaan. Minä siinä jäin kuuntelemaan, että tuliko se lapsi sieltä...? Sitten kuulin itkua ja huomasin, että lapsi edelleen odottaa yläkerrassa. Illemmalla tulimme autolla kotiin ja lapsi oli ottanut autossa lakin pois päästä. Isä meni poikaa ottamaan pois autosta ja sanoi tälle, että laittaa lakin päähänsä. No, kolmevuotias uhmassaan ei tietysti laittanut, vaikka muutaman kerran isä käski. No, isä paiskasi auton oven kiinni ja lähti sisälle... Minä jäin katsomaan, että sinne se poika taas jäi... Hain tietysti itkevän pojan autosta.
Joudun tällaiseen tilanteeseen tuon tuostakin. Isä vetää herneen nenään ja minä joudun "paikkailemaan" kun isä taas hermostui... Lapset ovat tietysti aina hämillään. Tällaisia vastaavia sattuu myös esikoisen kanssa, mutta nämä vain esimerkkinä eiliseltä.
Mies ei muutenkaan ole kovin reipas. IKINÄ ei saa mitään aikaiseksi (paitsi kokkaa perheen ruuat). Esim kinkkurasva on jouluaattosta asti ollut terassilla jäätymässä ja odottamassa roskiin viemistä (ehtii varmaan sulaa kesän tullessa
Mitä ihmettä teen? Koskaan ei oo kuulemma mikään hätänä miehellä, kun yritän jutella ja selvittää pahan tuulen syytä...
Tulee vaan mieleen, että olisikohan hän onnellisempi, jos saisi asua yksin. Vaikka tietysti väittää, että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja ikävöi kotiin kovasti, kun on reissussa...
Kiitos kun jaksoit lukea sekavan sepostukseni!