Nuori ja kantaa ottava!

memmmeli: Tilanne oli ennen raskautta sellainen että välit huonot äidin kanssa, alku raskaudesta muutto isälle ja n. raskauden puolessa välissä muutettiin miehen kanssa yhteen ja sillon alkoi sossutkin kiinnostumaan. Sairaalassa kävi sosiaalityöntekijä juttelemassa niitä näitä ja kotiin kun päästiin niin meillä kävi 2-3kk perhetyöntekijä katsomassa miten pärjätään. Kaikki tämä vain sen nuoren ikäni takia, minkä ymmärrän kyllä. Mutta totesivat kyllä sossutkin että turhaan se perhetyöntekijä käy kun meillä kaikki hyvin ja on muita ketkä sitten oikeasti tarvitsevat sitä perhetyötä niin menee hukkaan ku meillä kävi. Heh.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvin suhtautuivat eivätkä uskoneetkaan että meillä mitään ongelmia tulisi, varmuuden vuoksi silti piti meillä käydä. Ja kun sanottiin että tulkaa vaan ettei meitä haittaa, eli oltiin ihan yhteistyöhaluisia niiden kanssa niin ei tullut mitään kränää sitten. Tietty olisivat varmaan ihmetelleet jos oltaisiin kieltäydytty ja varmaan tulleet väkisin joka tapauksessa.

 

JuliaJohanna Laita yv;tä jos kiinostaa.

 

Pakko tulla kommentoimaan vaikka olenkin jo vanha akkeli, 30-vuotias mutta aihe on todella tuttu.

Oma esikoiseni on 15-vuotias tytön tyllerö, eli olen aloittanut äityyteni 15-vuotiaana.

Teiniäityys on haastava. Se ei ole mahdotonta, se ei ole väärin, mutta se on haastavaa, eikä se sovi kaikille. Ei todellakaan. Oman lapseni osalta toivon, ettei hän hankkisi vielä lasta muutamiin vuosiin, toiseksi hänellä ei edes ole valmiuksia siihen vielä henkisesti. Hassua varmaan, että itse entisenä teiniäitinä näin kommentoin, mutta lapseni elämä on ollut tyystin erilainen miten omani.

Ehkäpä siksi minusta tuli teini-äiti, koska halusin korvata ja korjata oman lapsen kautta lapsuutta, jota minulla ei koskaan ollut ja toisaaltaan hankkia sen oman perheen ja kodin, jota ilman olin 10-vuotiaasta asti. En voi hyvällä tahdollakaans anoa, että tyttäreni olisi ollut vahinko, sillä ei hän ollut ja keinoni raskautua oli ehkäpä enemmänkin kuin kyseinalainen tai hyväksyttävä.

Itse olin ensimmäiset 8kk tyttäreni elämästä sosiaalin valvovan silmän alla ja seuraavan kerran jäädessäni yksinhuoltajaksi 17-vuotiaana. Tosin toinen kerta johtui siitä, että oma sosiaalityöntekijäni halusi varmuuden vuoksi varmistaa jaksamiseni ja hoiti minulle kaiken tuen minkä vain saattoi. Ja hyvä niin.

Niin ikävältä kuin se tuntuukin, niin teini-äidit pitäisi ottaa tuen piiriin, vaikka se valvonnalta tuntuukin. Jo ihan iän vuoksi (vaikka myönnän, että suomi on pullollaan niitä "aikusia äitejä" joille pitäisi tehdä sama). Totta on se, että Teini-ikäisen kasvu on vielä kesken, halusi sitä myöntää tai ei, niin se on ja on haastavaa kasvattaa omaa lasta ja kasvaa aikuiseksi samalla itse. Huolimatta siitä, että ei oikeasti ole koskaan kerennyt lapsi ollakkaan, kuten itse en pahemmin kerennyt, sillä omat vanhempani unohtivat minut välistä jo 7-vuotiaana kotiin useaksikin vuorokaudeksi huolehtimaan pienemmästä veljestäni ja selviytymään dileemasta, etten osaa tehdä ruokaa, mutta meille nälkäisille sitä piti jotenkin taikoa raaka-aineista, joita en osannut käyttää. En silti ollut aikuinen 15-vuotiaana, kun tyttäreni ensimmäisen kerran laskettiin käsivarsilleni ja kun lupasin pyhästi suojelevan häntä kaikelta, jopa itseltäni jos tarve vaatii.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin vajaavuuteni liittyi enemmänkin parisuhteen kuin lapsen hoitoon. Toki pienen ihmisen kasvattaminen aikuiseksi (joka vielä siis on kesken9 oli pelottavaa hommaa ja haastavaa siksikin, että "normaalia" perhe-elämää imin kaikista tv-sarjoista, koska malli jonka itse sain, oli kaikkea muuta kuin normaali saati terve ympäristö lapselle kasvaa.

Haasteet joita nuorestaiästäni johtuen koin olivat lähinnä järjetön pelko, että saanko luotsattua lapsen teini-ikään, niin että löytyy edes hitusen järkeä päästä ja selvitään hengissä sinne maagiseen 18-ikävuoteen, sekä terveydenhoitoalan suhtautumisesta, jossa ylitseni yritettiin kävellä lastani koskevissa asioissa.

Pankkitilit ja muut olen kyllä saanut ihan aina lapseni puolesta hoitaa, joten sen suhteen ongelmaa ei ole ollut Huoltaja on huoltaja, iästä riippumatta (ja kyllä minulla oli oma huoltaja, eli omaa passia en saanut ilman hänen hyväksyntää, mutta lapselleni pystyin hankkimaan passin).

Oudoksi koin myös sen väliinputoajan tunteen. En kuulunut enään teineihin, mutta en aikuisiinkaan. Omien ystävien huolet ja murheet olivat ihan eri planeetalta verratteassa omiini, mutta sitten vanhoejn mammojen elämä tuntui myös aika vieraalta ja sitä karsastin.

Ja ihan totta, rehellisesti, en osaa snaoa vielläkään selviydyinkö hyvin vai hyvin huonosti ;D Sekin selvinneen sitten kun tuo teinini on ihan omillaan ja omin siivin yrittää pysyä ilmassa. Ilmeisesti en kamalan kamala ole, sillä viihtyy kotona hyvin eikä ole vielä ensimmäisiä kännejä tai tupakan polttoa aloittanut ja häneltä löytyy mielenkiintoa petrata, jotta ysiltä saisi niin hyvän päästötodistuksen, että voi mennä mihin kouluun vaan halajaa. Omaa lastakaan tuskin vielä hankkii ja varmasti voin sanoa, että ei hanki, kun pikkuveljensä syntyy kesäkuussa, koska pääsee kokeilemaan mitä se vauvan hoito oikeasti on. Ei tartte pelkän MTV:n Teen mam sarjan perusteella arvuutella.

Enkä ota kunniaa oman teinini kasvatuksesta, koska perheeseen kuuluu myös ihan mahdoton 10-v tyttö, joka on ihan eri maata ja joka varmasti, jos vaan mahdollisuuden saa, vetää ensimmäiset kännit 13-vuotiaana, ellei aikaisemmin ja jonka kanssa olen helisemässä, kun olen jo nyt vaikka luulisi, että se olisi tuo 15-v joka niitä harmaita hiuksia aiheuttaa.

Omilta lapsiltani toivon, että he valitsevat vähän helpomman tien, kuin mitä itse tein, koska elämän rakentaminen on aika haastavaa, kun sen aloittaa ekana lapsesta ja siitä sitten koulutukseen sekä uraan. Se tie on vaan kivisempi ja hitaampi niin.

Mutta kaikkia seikkoja tärkeämpää on se, että oikeasti on valmis ottamaan vastuun pienestä elämästä ja olemaan aikuinen kaikessa sille pienelle ihmiselle, jotta siitä kasvaisi tasapainoinen aikuinen itsestään

 

Samaistuin niin Joosukka tuohon lapsuuteesi. Ja haluan tarjota lapselleni kun hän maailmaan päättää tulla niin aivan toisenlaisen lapsuuden, ikää minulla on pian 20 ja puoliso 30 joten lähtökohdat muuten aivan erilaiset <3 Mutta niin elävästi rupes käymään taas omaa lapsuuttani läpi !

 

Nyt oli kyllä hyvin Joosukka kirjoittanut.

 

Joosukka Upeasti kirjotettu! Olen osittain samaamieltä ja osittain erimieltä.. Mutta juu, hieno teksti!

 

heippa memmmeli ! tsemiä sulle ! oon itekkin tänävuonna täyttäny 16 ja raskaana
aluksi mietin että tekisin abortin , mutta olen liian lapsirakas. tiedän toki että olen suuren vastuun edessä, kuten varmasti säkin . rakastan kaikkia lapsia ja olisin takuulla valmis huolehtimaan siitä.

 

Mä täytin viimevuonna 16..
Tsemppiä sulle kans!
Meille abortti ei ollut vaihtoehto, koska kaikki oli suunniteltua.
Meillä on normaalista poikkeavat kuviot jo valmiiksi, joten haastetta on kyllä ihan tarpeeksi! Välillä liikaakin, mutta olen monissa asioissa oppinut, että aina on joku tie ulos. Että kyllä tämä tästä ja raskauskin alussa niin on vielä hyvää aikaa järjestellä asioita!

(Ja nyt niille jotka tulevat sanomaan, että olet niin nuori, et ole kokenut elämässäsi mitään, niin tiedoksi; että onneksi tunnette minut, kaikilla ei ole kultalusikka perseessä.)

 

Masuilija: Kannattaa varautua siihen, että sitä omaa lapsuutta tulee käytyä sitten läpi sen oman lapsen kasvun myötä. Ainakin itsellä on näin käynnyt Jos jotain postiivista niin ainakin tietää millainen vanhempi EI halua olla

Memmeli: kiituksia. Tämäkin ons emmoinen aihe, että se elää ja muuttuu sitä mukaa kun itse kasvaa ja tulee pohdittua eri kanteilta. Nyt tosiaan tulee asiaa katseltua siltä osin, kun oma tyttö on ihan justiinsa saman ikäinen kun mitä itse olin, kun syntyi. Toisaaltaan meidän elämät on niin eri planeetoilta kuin vaan voi olla ja hyvä niin.

Ja mitä tuohon elämän kokemiseen tulee, niin eipä sitä koe kuin elämällä. Samalla tavalla siihen äityyteen kasvetaan kuin kaikkeen muuhunkin. Sitten on niitä, jotka ei kasva, vaikka ämpärissä uittaisi ja pelkässä auringonpaisteessa pitäisi. Ja sen ohjeen anna vielä, että sano kuka mitä vaan, niin niin kauan aikaa, kun itseään voi peilistä silmiin katsoa ja rehellisesti itselleen sanoa, että on kaiken tehnyt oikein ja niin hyvin kuin voi, niin muiden puheilla ja sanomisilla ei ole mitään väliä. Tätä samaa mantraa hoen omillekkin lapsilleni, että muiden mielipiteillä ole väliä, tärkeintä on että itse tietää missä seisoo ja missä on.

Ei muuta kuin tsemppiä

 

Siitä pidän itsekkin kiinni, että niin kauan muilla ei ole nokan koputtamista, kun tiedän itse mitä teen ja mitä tahdon. Eikä niillä varsinkaan jotka eivät tunne. Mutta väliin joku tuntuu niin vääryydeltä, että on pakko saada ääni kuuluviin ja tuoda uusi kanta näkyviin..

Ja tosiaan, tämä aihe on kyllä elävä. Eikä tästä yleinsä puhuta muutakuin nimettömänä.. Paitsi tietysti vauva- ja kakspluslehdissä. Mielestäni vaan tämä asia sais olla enemmän esillä, ihan vaan yleisesti. Niin, että on sitten niitä vanhempiakin äitejä.. Saisivat ihmiset enemmän ajateltavaa ja se ei olisi niin salassa pidettyä ja ehkä loppuis se tökkiminen nuoria kohtaan.. Meitä ihmisiä on niin moneen junaan ja osa jää vielä laiturillekkin..

 

memmeli: Tää aihe on semmoinen, että jos jossain niin tässä aiheessa se ikärasismi kukkii ja voi hyvin. JA valitettavasti me mammat itse vielä ollaan niitä ikä rasesteja mikä on tosi kurjaa, koska lapsen hoidossa vertaisverkko olisi todella todella arvokas. Mutta se on nähty, että sellaista on vaikea saada, kun äidit mätkii toisiaan kaulimella ihan joka asiasta, rintaruokinnasta parisuhteeseen.

Luultavasti kyse on siitäkin, että missään asiassa ei syyllisyyden taakkaa pahimmin saa, kuin äitiydessä ja ilmeisesti meistä osa sitten haluaa sitä omaa takkaansa keventää ja kilpeänsä kiilottaa arvostelemalla muita. JA äityydessä isolle osalle kaikki on todella ehdotonta, joko tai ei ollenkaan.

Unohtuu se, että niin kauan aikaa, kun lapsi saa rakkautta ja ruokaa sekä turvallisuutta, eikä henkistä saati fyysistä kasvua vaaranneta, niin vääriä tapoja ei olekkaan. Ainoastaan erilaisia perheitä

Esimerkiksi, mulla on sukulainen, joka oli sitä mieltä, että abortti ja minusta ei vanhemmaksi ole. Tietääkseni ei ole kantaansa asiasta muuttanut. Hänen osaltaan voin sanoa, että edes yli 40-vuotta tätä elettyä elämää ei takaa sitä, että ihmiseltä löytyy järkeä ja halua toimia omien lastensa parhaaksi. Saati, että voisi neuvoa tai olisi voinut, missään vaiheessa miten omani hoidan mutta taasen ei ole mieleenikään tullut hänen mieltänsä asiasta pahoittaa, vaan olen silloin kun olen voinut ollut tukena niin lapsille kuin aikuisille.

Se kun ei koskaan ole minulta pois

 

Joosukka Tuo on kyllä totisinta totta! Oikeasti jos olis fiksu, niin ei olis edes tällasilla keskustelupalsoilla, missä ihmiset provosoi ja nälvii hyvinkin ilkeästi toisilleen, mutta helppoahan se nimettömänä on! Tosin, eihän tämä yhtä paha ole, kuin mitä vilkaisin suomi24:n keskustelupalstaa.. Kuitenkin, monelta mielipahalta ja vereenpaineen nousulta itsensä säästäisi..

 

Helpottavaa tekstiä!
Olen aikalailla samassa tilanteessa tällä hetkellä, olen 16-vuotias ja tammikuussa 17.
Kuukautiseni ovat reilun viikon olleet myöhässä ja testin ajattelin tehdä viimeistään viikon päästä.
Ja jos tästä jotain kehkeytyy luulisin pystyväni olemaan äiti jo näin nuorena. Kertominen muille voi ainoastaan tuottaa ongelmia ja koulu täytyis myös jaksaa käydä loppuun.

 

Mulla ties miehen vanhemmat ja sisarukset monta viikkoa ennen kun kerroin omille vanhemmille, joille oli loppu viimein helppo kertoa, kun otti itseään niskasta kiinni. Asia erikseen sitten, että mitä olivat mieltä. Mutta aina elämä ei mee "normaalien" kaavojen mukaan.
Odotellaan kuitenkin mitä testi näyttää sulle.