Nuori 40+ äiti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Janneke
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Janneke

Jäsen
25.10.2004
31
0
6
Kun olen lukenut näitä juttuja siitä, kuinka 40 liian vanha äidiksi, tuolla toisella palstalla aviopuolisoiden ikäero ei saa olla liian suuri, jne, jne. Ehkäpä kyse ei olekaan fyysisestä iästä vaan henkisestä iästä. Minusta nuori ihminen on sellainen, joka on vielä fleksiibeli (anteeksi alan unohtaa suomen kieltä täällä Hollannissa, mikähän olisi suomalainen sana) ajatuksiltaan. Nuori ihminen on valmis oppimaan ja kokeilemaan uutta, vanha on jo kaavoihin kangistunut. Siispä biologisesti 40 + äiti on nuori, koska on valmis kokeilemaan ja oppimaan uutta (jokainen lapsihan on uusi omanlainen ihminen) . Toista ovat nämä ikäloput, joiden maailmaan ei mahdu mitään tavallisesta poikkeavaa.
Jos ajatellaan lapsen kannalta, eikö hänen ole parempi kasvaa sellaisten vanhempien luona, jotka ovat vielä valmiita kasvamaan ja ovat kiinnostuneita uusista asioista kuin vanhempien, jotka hyväksyvät vain yhden tavan olla ja elää. Tietenkin tuo tuttu ja turvallinen tuo lapsellekin turvallisuutta, jos maailma pysyy samanlaisena vielä tuon lapsen kasvaessa, mutta jos se ei pysykään? Yleensä maailma on tupannut muuttumaan ja jotenkin tuntuu, että nykyaikana yhä nopeammin muuttuu niin maailma kuin maailman arvot. Siispä lapselle taitaa olla onni syntyä perheeseen, jossa vanhemmilla on nuori mieli (oli se vahempien biologien ikä sitten mikä tahansa). Enkä tarkoita nuorella vastuutonta. Vastuuton voi olla yhtä hyvin 60 kuin 15 vuotiaana ja se ei aina korjaudu iän kertymisen myötä (esimerkiksi kiintymyssuhteen ongelmat eivät korjaudu useinkaan itsestään).

Jos sanotaan, ettei vanhempi äiti jaksa, usein otetaan esimerkiksi masentunut äiti - masentunut äiti ei jaksa ikään katsomatta. Tosin jos ympäristön asenteet ovat kovin vihamielisiä niin nuoria kuin vanhempia äitejä kohtaan, heillä varmasti on suurempi riski masentua, mikä ei johdu tämän vanhemman iästä vaan ympäristön ihmisten ilkeydestä ja kapeakatseisuudesta tai vain silkasta ajattelemattomuudesta. Jos kenen tahansa äidin kykyä olla vanhempi epäillään aina ja kaikkialla, niin ihan varmasti saa olla henkisesti varsin vahva tyyppi, että kaikella tällä jatkuvalla epäilyllä ei ole mitään vaikutusta.
 
Kiitos Janneke,
Kiitos teksistäsi, se tuntui todella hyvältä. Löysin noin kuukausi sitten tämän keskustelu foorumin. Kävin eilen lukemassa viestejä ja jäin miettimään syytä miksi juuri naisilla on niin paljon patoutunutta agressiota, joka näkyy toisten äitiyden vähättelynä ja arvosteluna. Aikaa sittten tehtiin tutkimus työpaikka kiusaamisesta, hoitoala ja seurakunta johtivat tilastoja.Tuleeko paha olo ja pakonomainen oikeassa olemisen vakuuttelu äitien pahoinvoinnista jotka siirretään äidittä tyttärille vai median mahdottomista yksipuolisista roolikuvista. Toisaalta suomalainen eteenkin koillismaalainen kasvatustyyli on korostanut itsetunnon nujertamista, luulot pois tyylillä. Erillaisuutta ei täten katsota hyvällä. Myös uhkakuvilla kasvattaminen on kuulunut peri pohjoisen suomalaiskansan tyylilajiin. Olen itse kotoisin Oulun ja Kuusamon välistä, muistan mummoni monesti uhkailleen mustalaisilla tai poliisilla kurittomia lapsia. Toisaalta äitinä ei enää pärjää entisajan meemeillä. Kaari Utrio on kirjoittanut mielenkiintoisia asioita suomalaisen naisen historiasta. Sotien ajan selviytymis tarinat jättivät jälkeensä myös vähättelevän käyttäytymismallin heikkoutta kohtaan, koska ei ollut tämänpäivän suojaverkkoja. Yksin selviytyminen on takaraivossa. Toisaalta tämä asenne tappaa ilon ja katkeroittaa. Myytit on haudattava jo haluaa hengittää. Itselläni oli tilanne opiskella hoitaa lapsia ja käydä töissä samaan aikaan. Piti todella olla luova. Opiskelin useita vuosia tein kaikki harjoitustyöni liittyen lapsiin ja peleihin, lapsiin ja mediaan, lapsiin ja mihin vain, jotta olisin saanut olla enemmän lasten kanssa. Meillä ei ollut isovanhempia lähelläkään ja käytin lastenhopitoapuna seurakunnan tyttöjä jotka keräsivät hoitotuloilla kummirahoja kehitysmaihin. Ulkoistin myös siivousasiat. Ruoka oli ajoittain aina samaa,pakasteita ja puuroa. Usein kasa hedelmiä ja toinen lapsi imeskeli raakoja kalapuikkoja. Oli pakko ajatella että eskimotkin tekee samoin. Opiskelu kaverini teki harjoitustyön keräämällä kokemuksia perheellisten opiskelija-äitien elämästä. Hyvin suuri osa heistä oli saanut/joutunut/päässyt käyttämään mielenterveyspalveluita selvitäkseen burnoutistaan. Usealla oli eroprosessi samaan aikaan koko lastin kanssa. Kokemukset olivat muokanneet heidän maailmankuvaansa hyvästä äidistä ja pärjäämisestä. Toisaalta tämä on ohjannut omaa mielipidettäni teini-äiti ja 40 plus positiiviseksi. Nut kymmenen vuotta myöhemmin, meidän alle kolmevuotias on saanut kokea hyvin erilaisen lapsuuden. Hänen kanssaan on oltu enemmän läsnä niin henkisesti kuin fyysisesti. Hermot ovat kestäneet paremmin pojan kiukuttelut, mitä nyt murrosikäinen isoveli huutaa välillä kun magic koriti on pengottu ja pakat sekoitettu. Olen uskaltanut jopa jäädä kotiin puoleksi vuodeksi mitä ennen elämässäni en olisi edes harkinnut. Oli pelko työmarkkinoilta syrjäytymisestä, pelkäsin ettei minua oteta todesta pitkän kotona olon jälkeen. Nyt naurattaa koko tehokkuuslähtöinen, saavuttamaton, mahdoton "karille ajautuva" maailmankuvani.


 
Jäi pois tuosta tekstistäni, että olen 44 ja tunnen itseni henkisesti nuoremmaksi kuin 28 vuotiaana. Jaksan enemmän, johtuneeko se sitten kilojen putoamisesta vai asenteen muuttumisesta.
 
..päistä ikää. Sain ensimmäisen elämän antaman suuren lahjan suunnitellusti tehtynä 25 vuotiaana. Viimeinen syntyi paljon odotettuna vähän alle nelikymppisenä, olosuhteiden pakosta. Sekä nuorempana tehdyistä, että näistä vanhempana tehdyistä olen huolehtinut, koska minut on siihen kasvatettu, etteivät lapset ole leikkikaluja. Olen vahvasti sitä mieltä, että nykyisin ei kenenkään ole pakko lapsia tehdä. Teiniäidit onnistuvat, jos vieressä on auttava aikuinen. Yhtä lailla vastuuttomia voi olla 40+ äideissäkin. Mutta kun ura on tehty, eikä kiire enää ole kotkottaa mihinkään, on äidiydestä nauttiminen helpompaa. Sen ajan nopeuden tajuaa vielä paremmin nyt nelikymppisenä, kuin nuorena. Kaikki eivät sitä näytä kyllä tajuavan vielä 40+ iässäkään. Olen vierestä katsellut, millaisia traumoja on jäänyt sekä vanhemmille, joiden ensimmäinen on syntynyt heidän ollessaan 16 v, että sille heidän lapselleen, jota nämä vanhemmat ovat koko ikänsä syyttäneet nuoruutensä menettämisestä. Esim. tässä jäi varsinkin äidin henkinen kehitys selkeästi kesken. Samoin olen vierestä katsellut uusperheen elämää, jossa on lapsia joka lähtöön ja sitten vielä niitä yhteisiä, koska niitä on suhteen lujittamiseksi pakko tehdä. Ja äiti panostaa siihen mieheen, jottei enää joutuisi eroamaan, vaikka on jo 40+.
Kyllä 40 + jaksaa fyysisesti jos on terve, siinä kuin nuorempikin.

Mutta kyllä naiset varmaan äitiydessään siirtävät traumojaan seuraavaan sukupolveen, jolleivät tiedosta sitä. Yleensäkin naiset, joiden elämässä on jokin pilalla. Jonkinasteisia yleistyksiä voi tehdä: äidit joilla on lapsia neljä tai enemmän luulevat että perheissä joissa on lapsia vähemmän, on enemmän rahaa käytössä automaattisesti. Tai luulevat kaikkien ainoitten lasten kasvaneen ilman rajoja hemmotelluiksi kakaroiksi. Jos äiti ei ole saanut rakkautta ja hellyyttä lapsena, hän kohtelee omia lapsiaan kylmäkiskoisesti. Tieteellisesti tämä menee sinne kiintymyssuhteen muodostamisen ongelmien puolelle. Mutta jos äiti tiedostaa sen itse, voi hän muuttaa äitiyttään ilman terapioitakin. Äiti on lastensa puolisoille (varsinkin poikien) se karmea mustasukkainen anoppi, jollainen hänen anoppinsa on ollut. JNE; JNE. Nämä "yleistykset" eivät tietenkään päde kaikkiin.

Olisin myös taipuvainen siihen käsitykseen, että suurimman osan naisista on vaikea hyväksyä toisen onnea, esim. lapsista. Ja se mielestäni saa monet näistä nuoremmista äideistä katselemaan katkerasti vanhempia äitejä: jossakin takaraivossa heillä ehkä nakuttaa se tieto, että näistä täytyisi nyt olla onnellinen, koska sitä kestää niin vähän aikaa, ja toinen tietoisuus vetää sinne makean elämän ja vapauden puoleen. Omalta kohdaltani olen kuitenkin sitä mieltä, että aika helposti tulee sitä kielteistä kommenttia näiltä nuorilta äideiltä ja se on mielestäni kateutta. Muistan kyllä myös ne vanhempien naisten katkerat kommentit ensimmäistä odottaessani, kuinka et voi enää mitään tehdä ja ainoat käyttökelpoiset vaatteet on trikoot lapsen syntymän jälkeen. Ja kummassakaan minun "äiti-iässäni" eivät nämä ikävät kommentit ole pitäneet paikkaansa.

Mutta ikä ei naista välttämättä viisastuta. Kanoja riittää joka lähtöön...
 
Kirjoituksissanne oli niin paljon hienoja asioita, ettei niitä ehdi yhdellä pikaluvulla sisäistää. Kiitos :flower: :flower: :flower: jokaisesta positiivisesta sanasta! Mun mielestä myönteisyys on eteenpäin kantava voimavara. Toki suuttumus ja viha ovat hyväksyttäviä tunteita ja ne on parempi päästää sisältään tukehduttamasta. Ois vaan ihana jos täälläkin osattais pahan olon purkamisen jälkeen jättää jokin toiveikas sana tai ilmekään (hymiöitä kun on joka lähtöön tarjolla) niin varmaan lukijankin ois helpompi myötäelää. Tämmöisenä päivänä se ei ole edes hankalaa. Aurinko paistaa, uutta lunta on hikiurakkaan asti kolattavaksi, muksut haalareihin ja "uhvoon" pirteyttä roppakaupalla noutamaan B) B) B)
 

Yhteistyössä