Nuoret vauvakuumeilijat TALVI/KEVÄT 2017

@Siim
Voihan sitä listalle laittaakin :)

Ja näin yleisesti juurikin, jos vauvatoiveet toteutuvat silloin kuin olisi tarkoitus, olisin täyttämässä juuri 20-vuotta ja minulla olisi jo ammattikoulu, että lukio käytynä. Ja minullakin löytyy jo koulun ohella vuoden työkokemus omalta alalta. Rahallisesti en usko, että tulisi olemaan kovinkaan vaikeaa, vaikkei vakituista työpaikkaa olekaan, koska lähihoitajille ainakin täälläpäin riittänee sijaisuuksia niin paljon kuin vain jaksaisi tehdä. Avopuolisi olisi täyttämässä silloin 22-vuotta, ammattikoulu ja armeija käytynä, mutta vakituisesta työpaikasta ei tietoa.. tällä hetkellä on kumminkin ollut samassa työpaikassa reilu 2 vuotta ennen armeijaan lähtöä, joten saattaisi se vakituinenkin sieltä hetken päästä olla mahdollista.

Itse en ainakaan tähän hätään jaksaisi kouluttautua korkeammalle, ja jos kouluttautuisin, niin se olisi ensihoitajaksi, jossa palkkaerot lähihoitajan kanssa ovat hyvinkin pienet, työtehtävät vaihtuvat vaativimmaksi kylläkin ja koulun penkillä menisi seuraavat neljä vuotta. Opiskella kuitenkin kerkeää aina, lapsia ei näillä taustoilla välttämättä enää 30 ikävuoden jälkeen siunaannu (endometrioosia yms. suvussa.) :-/

Harmittaa vaan jos oikeasti haluamme lapsen ja osa lähipiiristä ei pidä ajatuksesta, että saa näin nuorena lapsia.. erityisesti tuo anoppi, ei oikeastaan muut pahalla katsoisi. Eivät kummankaan meidän vanhemmista ainakaan olleet vakituisessa työpaikassa tai omassa asunnossa, kun saivat ensimmäisen lapsen. Omat vanhempani muuttivat ensimmäisen kerran omaan asuntoon vasta, kun olin itse silloin melkein 10-vuotias. :-D Mutta omahan se päätös on saadaanko lapsi vai ei, kumminkin koulut käytynä ja reilusti yli täysikäisiä olisimme joten, miksi ei? :sneaky:
 
@iitata toivotaan, että luomuplussa vielä yllättäisi! :)

@Jennipä toivotaan teillekkin että nyt olisi sitten parempi kierto :) kyllä mä ainakin oon aiemmin kaikki kierrot laskin yritykseksi, Oon ymmärtänyt että kaikilla tulee joskus ovuloimattomia kiertoa, ja ilman testejähän niitä ei edes välttämättä tiedä. Itsellä ainakin 1 sellainen kierto, eikä nyt mitenkään mahdottomaksi venynyt (34pv)

Hirveän toiveikas olo tästä kierrosta, mutta tuskin nyt ekalla yrityksellä tärppää :D nyt Kai dpo 2 ja täytyy kai testata heti viikon päästä :D

@serissamay mua kyllä "pelotti" kertoa ekasta raskaudesta mun äidille, vaikka Olin "jo" 21v ja naimisissa :D
Mulla oli ihan samat suunnitelmat, kokeilin AMK opintoja, ei kiinnostanitkaan heti perään jatkaa, suoritin erityisammattitutkinnon töissä ollessa ja nyt mietinnässä alan vaihto sitten kun lapsiluku täynnä ja pari vuotta saa vielä työkokemusta kertyä että voi ansiosidonnaisella koulutustuella pari vuotta opiskella, sen jälkeen sitten tarkoitus jatkaa iltaopintoina koulu loppuun töiden ohella, kun lapset vähän isompia :) hah ehkä vähän liian pitkälle mietitty tulevaisuuden suunnitelma, mutta onpahan edes joku suunnitelma :)
 
@Jennipä kyllä mä ainaki laskisin ne ovuloimattomatkin kierrot! Kiva kun pääsit uuteen kiertoon!

@eevas peukkuja, sulla alkaa kohta olla jännät paikat? :) @nnipsu! lle myös peukkuja,eipä sitä tiiä jos heti tärppäis:love::)
Ja oli täällä muitakin kenellä piinapäivät alkamassa niin tsemppiä kaikille.

@iitata niin harmillinen tuo teidän tilanne ja tosi pitkä yritys teillä takana :cry: te varmaan pääsisitte ihan julkiselle puolelle hoitoihin vai ootko selvittäny asiaa?

Mä velloin pari pv vitutuksessa mutta mies sai onneks valettua taas uskoa että kyllä me se vauva saadaan :D Tuntuu vaan että monilla tärppää niiiiin nopsaa ja ite vaan oottelee ja oottelee :confused:
 
@Siim Julkisella on tehty tutkimuksia ja olen saanut näitä lääkehoitoja, mutta varsinaisiin järeämpiin hoitoihin ei päästä kun tämä gyne pitää minua liian nuorena. Eipä tässä enää ole ajallisesti mahdollistakaan hetkeen (muutamaan vuoteen...) sinne lähteä kun en tosiaan voi työelämästä olla kohta pois sen vaatimaa aikaa tarkoituksellisesti. :mad:
 
Hei kaikille! :)

Tunkisin itseni tänne mukaan, jos vaan sopii? :) Oon 22-vuotias (kesällä 23) ja kuumeilen kovasti vauvaa. Mies on 25-v ja kuumeilee melkein yhtä kovaa kuin minäkin :D. Mies on vakityössä ja itse opiskelen vielä ja teen samalla osa-aikatyötä. Nyt tuntuu, että aika vauvalle olisi pian sopiva aika. Ajattelimme aloittaa yrityksen keväällä. Minulle on tulossa parin kuukauden sisällä nielurisaleikkaus, niin haluaisin sen alta ensin pois.

Mä en usko, että on ikinä oikeaa aikaa saada lasta. Tärkeintä on vaan se, että lapsi on haluttu ja rakastettu, kaiken muun saa aina järjestymään! :) iästä ja rahatilanteesta viis. Ja ymmärrän toki että pitää olla tietynlainen taloudellinen turva, mutta ei vauva luksusta kaipaa. Eikä se tiedä asutaanko omistus -vai vuokra-asunnossa jne.
 
Voi iik kun ihan mahasta vääntää ja oksettaa tänään kokoustaminen "isompien pomojen" kanssa :D Voi olla että tää kierto jää ihan turhaksi stressin ja jännittämisen kannalta. Tänään ratkeaa niiiin paljon asioita tulevista työkuvioista että oon suorastaan kauhuissani :eek:

@Jennipä Laskisin kaikki mukaan.

@Hosuli- Tervetuloa minultakin, vaikka aika epäaktiivisesti tänne olen kirjoitellut.

Huomaa että oma vauvan kaipuu nostaa taas päätään kun tulee eksyttyä tänne palstalle niin paljon useammin mitä välillä :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Jennipä
Moikka menipä taas viikonloppu niin ettei ehtinyt koneelle ollenkaan:D Kirjoitanpa sitten oikein kunnon romaanin:LOL:

Täällä ei yhtään minkäänlaisia oreita, vaikka tunnustan yrittäneeni kuulostella niitä aina välillä.:unsure: kp26/29 mahdollisesti dpo10-11. Ainoa tunne on, että kuukautiset tulee piakkoin, ei sitten mitään muuta. Hitusen harmittaa, kun en usko, että ois tärpännyt. Jotenki luulen, että tuntisin sen jollain tavalla. Otan kyllä ihan mielelläni ne menkatkin, jos ne nyt sattuu ajallaan saapumaan.:) Ois tosi, jees jos eivät olisi myöhässä, niin seuraava ovis sattuis mahdollisesti niin, että olis edes teoreettiset mahdollisuudet saada plussa. =mies olisi lisääntymisetäisyydellä.

@iitata todella ikävä on tuo teidän tilanne, mutta toisaalta kiva, että on mielenkiintoinen työ, ettei elämä ole ihan pelkkää yritystä. Kyllä mäkin teille niin sitä luomuplussaa toivoisin. Ja eikös tämä maailma vähän niin toimi, että se mitä oot pitkään toivonut tapahtuu just, kun ei välttämättä enää olis niin hyvä hetki.:ROFLMAO:

Mä oon niin vanha (27), että perhe kyllä vaan riemastuu, jos saadaan vauvauutiset joku päivä kertoa. Kavereista taas en niin tiedä, mun ystävistä ei ole kenelläkään vielä lasta. Tosi työ ja matkusteluorientoituneita ovat kaikki. Eiköhän nuo silti olisi onnellisia mun puolesta:)

Ja tervetuloa @Hosuli- ! Ihanaa, että sulla mies kuumeilee kanssa. Meillä se vähän aaltoilee missä määrin se on mukana.
 
@iitata aika erikoinen mielipide gynellä että oot liian nuori,ootte kuiteski kauan jo yrittäneet :sick:

Tervetuloa @Hosuli- :)

@eevas toivotaan plussaa tai tosiaan että menkat tulis ajallaan nii olis paremmat mahdollisuudet ens kierrossa :)

Mä nyt alotin tähän kiertoon totaalisen ruokavaliomuutoksen. Jätin sokerit, herkut, perunan, pastan ja riisin pois ja lisäksi oon viljattomalla ja maidottomalla. Eli syön lihaa, kalaa, kananmunia, juureksia ja kasviksia, pähkinöitä jne. Tässä kierrossa oon valitettavasti reissussa oletetun oviksen aikaan joten nyt vaan toivon että ovis tulis aiemmin. Mutta jospa tän ruokavalion myötä ehkä tapahtuis hormonitoiminnassa jotain positiivista ja sais painoki tippua muutaman kilon ja kevään aikana tulis plussa :love:
 
@Siim samalla ruokavaliolla mennään, tosin itse syön myös maitotuotteita :D 4rkl eri öljyjä menee lisänä yhteensä päivässä :D aloitin oikeastaan kierron alussa ja tarkoitus olisi jatkaa kunnes pari kiloa korvien välistä pudonnut (olen siis normaalipainoinen, mutta aina pitäisi vähän yrittää laihtua :ROFLMAO:)

@iitata toivottavasti töistä hyviä uutisia :)

@eevas, sullahan alkaa olee jo jännät päivät :)
 
  • Tykkää
Reactions: Siim
@Siim huh kuulostaa tosi reippaalta! Me ollaan miehen kanssa sokerilakossa tammikuu ja lopetin maidon juomisen joskus lokakuussa, mutta muita maitotuotteita syön kyllä edelleen. Oon käytännössä kasvissyöjä niin menee vähän liian yksipuoliseksi ilman juustoa ja jogurttia:ROFLMAO: Se sokerilakkoa vaikeampi terveysprojekti on kalan syöminen kerran viikossa. En ihan kamalasti tykkää kalasta ja sen valmistamisesta lähtevä haju on aivan kamala.:sick: Hiilareista en luovu, mun kroppa ihan selkeästi alkaa tehdä kuolemaa, jos yritän karsia niitä.:LOL: Tietty sokeri on eri asia, mutta puurot, leivät pastat hedelmät yms. on täällä ihan pakollisia tai lakkaan kokonaan toimimasta.

@mimmi92 toistaiseksi ei piinailuta yhtään, kun ei ole oireita.. Ne varmaan nostais odotuksia. Noh eipä tule pettymyksiä(y) Ehkä ens kierrossa minäkin saan jännätä:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Siim
Ei mitään pahaa töistä mutta ei selvinnyt asioita tänään vielä siinä mittakaavassa missä piti o_O

@Siim Niinpä.. Nyt kun seuraavan kerran joskus siellä käyn niin lyön kyllä nyrkkiä pöytään että nyt ei enää hermot ja mieli muutenkaan kestä tämmöstä touhua. Kuitenkin aikuisia ihmisiä tässä ollaan ja tietääkseni järkikin ihan aikuisen tasolla niin jo on kumma... Ei iän pitäisi eriarvoiseksi tehdä :mad: Yhtälailla pitäis olla oikeus päästä eteenpäin mitä vanhemmillakin aikuisilla kun yritystä on sen verran takana.
 
  • Tykkää
Reactions: Siim
@iitata todellakin pitäisi olla samat oikeudet! Eihän siinä ole mitään järkeä, ettei nuoria päästetä läpi, kun onnistuminen olisi kuitenkin käsittääkseni just nuorilla ainakin jonkun verran todennäköisempää -> ongelma tulisi todennäköisemmin ratkaistua nyt nopeammin ja yhteiskunnalle edullisemmalla, kuin mahdollisesti myöhemmin.

En sitten tiedä yhtään voiko olla perusteena jotkut terveyshaitat miltä halutaan säästää.. Mutta luulisi venyvän yrityksenkin olevan melko raskasta henkisesti, pitäs kai sekin ottaa huomioon:unsure:
 
@iitata nyt kun tarkemmin ajattelee niin tuohan on suorastaan ikäsyrjintää :mad: seuraavalla kerralla vaan sanot suorat sanat o_O

@eevas mulle oli tuo eka viikko haastavaa ja tuli ihan pää kipeeks ku ei saanu sokeria :ROFLMAO: Mut hiilareita saa onneks juureksista, ja varmaan lisään jossain vaiheessa hedelmiä sopivassa määrin sekä viljoista kauraa ruokavalioon.
Mulla on myös IBS jonka toivon helpottuvan tällä ees osittain mutta toki salaisena toiveena on myös että tapahtuis tuolla hormonitoiminnassa jotain ihmeitä :rolleyes: :ROFLMAO:
 
Tervetuloa @Hosuli- :)

@nnipsu! ja @mimmi92 Minäkin taidan olla samoilla päivillä kuin te :) tänään dpo4.

On kyllä outo perustelu @iitata gynekologilla... Kyllä nuorien pitäisi päästä hoitoon siinä missä vanhempienkin! Sen takia kai monet nuoremmat parit menee yksityiselle ja ottaa vaikka lainaa :(

Täälläkin olisi ruokavalioon panostaminen kyllä paikallaan :rolleyes: Ollaan koko perhe vegaaneja, mutta kasviksia tulee silti syötyä liian vähän/yksipuolisesti... Sokeria käytän sentään ainoastaan ruoanlaitossa, ja herkkuja muutenkin menee aika vähän.
 
Noni, ajattelitteko mimmi ja fritang koska testailla? Mulla tosiaan joko dpo6tai5, en oo täysin varma ovulaation ajankohdasta, vaikka viime ke.aamulla sain sen kirkuvan o- plussan. Ite aattelin aikaisintaa ens viikon ke., kierrot muutenki 26-31 väliltä ni en haluu liian aikasi testailla!
 
@nnipsu! Meillä muutto viikonloppuna, joten sen jälkeen täytyy varmaan heti testata, eli onkos se sitten maanantaina mulla dpo 9, täytyy myöhemmin laskea kun en enää muista milloin oli ovis suunnilleen :D

Mekin silloin hakeuduttiin yksityiselle tutkimuksiin kun lääkäri laittoi julkisella lähetteen, mutta eivät sitten lapsettomuus polilla ottaneet vastaan, sanottiin vuoden päästä voi yrittää uudelleen. Käytiin sitten tutkimukset yksityisellä ja uudelleen julkiselle yritettiin päästä sitten aloittamaan hoidot ja lääkäri taas laittoi lähetteen. Lomalta palasin plussatikun kanssa ja postilaatikossa odotti taas palautunut lähete, olisivat ottaneet meidät vastaan, vasta sitten kun 3v yritystä täynnä, koska yksityisellä ei löytynyt vikaa.

Muok. Koko ajan vatsassa olo että menkat alkaa ihan kohta, nyt taitaa olla vasta dpo4? Ehkä se vaan taas tuntuu oudolta kun varmaankin Eka ovulaatio melkein 1,5vuoteen, en ainakaan minipillereiden ja kierukan kanssa tuntentenut mitään ovis oireita, vaikka parit menkat ehti olla synnytyksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Mimmi täällä ollut samaa pari päivää, tuntuu menkkamaisia vihlontoja/nippailuja, en jaksa uskoo itellä ainakaa raskausoireeks ko vaikka yritän ottaa rennolla otteella ni tuntuu silti koko aja kyttäävä oireita ja luulevansa niitä mahd.raskausoireiksi, ärsyttävää :cautious::p
 
@mimmi92 mulla oli kanssa ovisviikolla menkkamaisia kipuja noin viikon. Ei ne nyt ehkä niin kivuliaita olleet, mutta selkeesti tuntu jotain.

Vähän kauhulla odottelen menkkoja, kun kuulemma ehkäisyvalmisteet usein lievittää niitä kipuja, ja mulla on taipumusta välillä olla ihan tosissaan kipeä(n) Tänään ei jomottelekaan, että ehkä ne ei vielä sitten ala:) Perjantaille odottelisin niitä, että vielähän tässä ehtii:ROFLMAO:

Se parannus luomukierrossa, että en oo yhtään pahalla päällä. Normaallisti viikko ennen menkkoja on tehnyt mieli suunnilleen kirvesmurhata kaikki ympärillä pienimmästäkin jutusta. Nyt on ihan normaali mielentila:)

@Siim mies on meillä se sokerihiiri, oon ikäänkuin "tukilakossa":LOL: Mun on ihan mahdollista syödä 1 tai 2 palaa suklaata, mutta tuo mieheke tuhoaa koko levyn sekunneissa. Iltaisin tekee kyllä mullakin mieli jäätelöä kamalasti, kun kattelen telkkaria.:p
 
@nnipsu! Ajattelin testata dpo11 eli viikon päästä. On kyllä niin negakierto-olo, etten ollut ennen kysymystäsi edes ajatellut koko testaamista :ROFLMAO:

Mulla oli raskauskierrossa oviksen jälkeen melkein jatkuvaa vaimeaa menkkamaista kipua (tai näin ainakin olen kirjoittanut). Sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, olinkin jo niin kipeä että makasin jumppapallon päällä ja itkin, kun en uskaltanut buranaa ottaa :D Eli ei kannata toivoaan menettää vaikka olisikin menkkatuntemuksia :)
 
Viimeksi muokattu:
@Fritang ohhoh ehkä täälläkin nyt olisi menkkakivut jotain muuta:LOL: Alkoi nimittäin taas joku juiliminen. Ei kyllä vielä elämää häiritse, mutten ehkä lenkille uskalla. Yleensä lenkillä tulee kramppeja, jos jo ennen on kipuja:confused:

Täälläkin varma negakierto-olo, tosi hyvä ilmaus tälle olotilalle.(y) Olin viimeviikolla ihan plussa-toive huuruissa välillä, etten tiedä mitä tässä oikein kävi. Jos alkavat niin saisivat jo kohta alkaa, ei jaksais käydä ostaan niitä testejä. Tuntee vaan olonsa sitten ihan hassuksi kuitenkin:LOL:
 
@iitata On mahtanut tuntua pahalta tuon gynekologikäynnin jälkeen :( Tuohan on aivan pöyristyttävää. Eihän se ikää katso, koska pääsee tutkimuksiin. Niin kuin monet on jo sanoneet, niin nythän olisi paras ikä tutkia! Asiat kyllä järjestyy (y)Tsemppiä <3

Ompas monella täällä ruokaremontti! Nimittäin itselläni on myös :D Mulla on aina ollut hormonien kanssa hiukan ongelmia (epäilen että mulla on liikaa estrogeeniä) niin yritän sitä ruokavaliolla korjata. Oon nyt sokerilakossa ja kotimaisista viljoista käytän vain kauraa. Lisäksi maitoa käytän vain kahviin ja sitten syön juustoja. Jugurtit syön kaurajugurttina :) Yritän muutenkin ostaa puhdasta, kotimaista (mielellään luomua) ruokaa. Mutta aina rahatilanne ei jousta siihen, että voisi kaiken ostaa luomuna. Mä yritän muutenkin löytää nyt sellaista terveellistä pysyvää elämäntapaa. Monesti mä innostun aina jostain ja sitten se lopahtaa yhtä nopeaa kun alkoikin, ja sitten olen taas suklaan ja karkin äärellä :D
Haluan myös sitten raskaana ollessa elää mahdollisimman terveellisesti, niin tämä on hyvää harjoittelua :)

@eevas Joo on se kyllä ihanaa ku oma mies kuumeilee myös. Mutta eikös se oo ihan yleistä, että ei niitä miehiä aina niin kiinnosta :D Varmaan viimeistään ultrassa nekin tajuaa, että hei siellä on meidän lapsi! Onko sun mies kuitenkin hyvillä mielin yrityksessä mukana? :)

Voi kun saisi itsekin pian ruveta piinailemaan ja testailemaan! :D:p Mäki oon lukenut monesta paikasta, et alkuraskauden oireena voi olla menkkamaista juilintaa ;)Toivon teille kaikille plussaonnea (y);)
 

Yhteistyössä