Nuoret äidit miten selvisitte odotusajasta ja muiden reaktioista raskauteenne?

Eli olen 19-vuotias ja raskaana. Aluksi kun sain tietää raskaudesta mietin heti aborttia. Poikaystäväni ei kuitenkaa aborttia missään nimessä halunnut ja hän sai minut haluaman pitämään lapsen. Olin hetken aikaa jopa iloinen tilanteesta. Nyt olo on ihan hirveä. Itkettää koko tilanne ja olen ihan murtunut. Ystävät jotka tietävät asiasta paheksuvat, juoruavat ja eivät hyväksy minua enää.. Äitini kanssa en ole väleissä enää ollenkaan. Perheeltäni en saa mitään tukea tilanteeseeni. Ainoat jotka tuntuvat ymmärtävän ovat poikaystäväni perhe. Nyt raskaus on vielä sen verran alussa (viikkoja 14) ettei sentään ulospäin näy, onneksi. En tiedä mitä teen kun raskas etenee ja alkaa näkyä ulospäin. Tunnen niin kovaa häpeää, että tuskin enää sitten haluan poistua kotoa. Tuntuu niin pahalta vauvankin takia, koska äiti on tälläinen. Minun kuuluisi olla ylpeä raskaudestani, eikä välittää muista ja niiden mielipiteistä, mutta en vain pysty.

En tiedä pitäisikö hakea apua joltain psykologilta tai vastaavalta, että selviän tämän yli...

Oletteko kokeneet paheksuntaa ja syrjitää? Miten olette selvinneet?

 

En tiedä pitäisikö hakea apua joltain psykologilta tai vastaavalta, että selviän tämän yli...

Oletteko kokeneet paheksuntaa ja syrjitää? Miten olette selvinneet?

Hae apua, itsesi ja kohdussasi kasvavan pienen ihmeen vuoksi.

Itse en oikeastaan kokenut syrjintää, paheksuntaakaan en juurikaan, mitä nyt isoäitini haukkui huoraksi. Muutin puoli välissä raskautta toiselle puolelle Suomea, se antoi mulle mahdollisuuden täysin itsenäiseen elämään lapseni kanssa välittämättä vanhoista ympyröistä.
Lapsen syntymän jälkeen viimeistään kaikki (paitsi lapsen isä) ovat olleet aivan innoissaan lapsesta enkä ole kokenut enää minkäänlaista kyseenalaistamista edes.
Uskon, että sullakin helpottaa, kunhan raskaus etenee ja viimeistään kun lapsi syntyy. Ainakin sukulaisten osalta, kaverit voi joutua miettimään uusiksi.

Ole ylpeä itsestäsi, miehestäsi ja tulevasta lapsestanne. Et ole tehnyt mitään väärää, päinvastoin. Läheisesi tässä toimivat typerästi ja lapsellisesti.
Onneksi saat kuitenkin poikaystäväsi perheeltä tukea.

Voimia sulle ja hirmusesti onnea raskaudesta! :heart:
:hug:

 

yhdyn fortunate :n kirjoitukseen. !
Ja itselläni oli jokseenkin samanlaisia kokemuksia alkuraskaudesta, osa mieheni sukulaisista oli sitä mieltä, että minä pilaan mieheni elämän (en ymmärrä millä tavalla, mieheni on oppisopimuksella töissä, valmistuu kesällä, jonka jälkeen lähtee armeijaan) eihän lapsen syntymä mihinkään noihin asioihin vaikuta mikseenkään. Myös minua moitittiin opiskelujeni takia, jotka vielä olivat kesken kun sain tietää raskaudestani. Ne olen kuitenkin suorittanut loppuun ilman minkäänlaista ongelmaa. Nyt raskaus edennyt jo rv 31 niin nyt kaikki on kunnossa miehen sukulaisten kanssa, kaikki odottavat pienokaisen syntymää.

Uskon, myös että viim. kun lapsi syntyy sukulaiset lopettavat inhottavat puheet ja ymmärtävät miten ihanan lahjan olette miehesi kanssa maanpäälle saattaneet

Paljon voimia minunkin puolesta ja onnea raskaudesta ! :hug::heart:

 

Mä olin 17v kun aloin odottaa ekaa lasta ja oli vähän samantapaista kun sullakin. Ei nyt ihan noin pahasti kuitenkaan. Taisin olla koko kaveripiiristä aikalailla ensimmäinen joka sai lapsen. Eipä ollu ketää jolla olis lapsia ennestään, mutta onneksi pystyi tutustumaan muihin äiteihin siinä odotusaikana (esim. netin kautta) ja monia hyviä uusia kavereita olen saanut. Lapsen synnyttyä menee kaverit aikalailla uusiksi ja siinä tulee eroteltua oikeat ystävät ja hyvän päivän tutut. Se vaan on ilkeä totuus, ettei lapsettomia kavereita kiinnosta kuunnella vauva- ja lapsi asioita, ainakaan kauaa. Oikeat ystävät on ne jotka jää jäljelle. Ja sukulaiset yleensä hyväksyy asian aikanaan. Sukulaiset on kuitenkin osa sitä omaa elämää, halusi tai ei, kun ovat kuitenkin samaa sukua.

Mullakin meni alussa äidin kanssa välit tosi vaikeeks, eikä muutkaan läheiset hirveesti ilosta pomppineet.. Mutta kyllä se siitä tasottui aikanaan. Eikä nykyään enää ole mitään tollasta, lapsi nyt n. 1,5v. Ota kaikki tuki irti niistä ihmisistä jotka ymmärtää, kyllä muutkin sen asian sulattaa vielä kun aikaa vähän kuluu.. Tsemppiä.

 

No omat sovanhemmat onnitteli, äiti piti yhteyttä mutta oli vihainen, isä ei ymmärtänyt ennemmin kuin vein vauvan näytille.
Mutta ihmettelen että vieraat ihmiset julkisesti haukkuvat.
18.v sain lapsen, ja hei ota sillä asenteella että saat lapsen eikä se ole kenenkään muun asia. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos

 

Mä oon 18v, joulukuussa on laskettu aika ja itellä pyörähtää 19 mittariin.
Meillä äiti suuttu aivan totaallisesti, huusi ja raivosi niin että melkein tuli puhelinlankoja pitkin (asuu 600km päässä). Äiti, äitipuoli ja isäpuoli olivat kaikki vastaan, ainoastaan isäni ja mieheni perhe olivat iloisia. Kaveripiirini täällä uudella paikkakunnalla on pieni ja täällä sain idiootin-leiman otsaan, mutta niistä en välitä. Kavereita eteläsuomesta joidenka kanssa en ole ollut yhteyksissä muutamaan vuoteenkaan ovat ottaneet yhteyttä. Mutta en usko että se on kaikkien kohdalla '''vilpitöntä'' iloa vaan myöskin kateutta. Mutta sen huomasin että 90% kavereistani ovat ns. hylänneet ja unohtaneet mut koska en käy enää baareissa tai istu muuten iltaa heidän kanssaan. Ja se asia on mulle ihan ok. Mun mielestä on parempi antaa semmosten ''epäkypsien'' ihmisten jäädä omaan arvoonsa ja elää itse täysillä hetkessä. Itselläni ei ole oulussa nyt kuin kaksi hyvää ystävää ja mieheni tukena ja läsnä mutta se riittää ja olen onnellinen. En tarvitse vierelleni ketään joka ei hyväksy omaa valintaani pitää lapsi.
Sinun tulisi olla onnellinen pienestä aarteestasi ja rakentaa perhettäsi miehesi kanssa yhdessä iloiten. Ja ota kavereittesi asenne siltä kantilta etteivät he edes ole oikeita ystäviä koska eivät arvosta sinua semmoisena kuin olet eivätkä valintojasi. Heillekkin tulee varmaan joku päivä elämässä se sama päätös eteen ja ymmärtävät itsekkin pudonneensa siihen kuoppaan jonka olivat kaivaneet aikaisemmin.

Nyt rv 32+6 ja äiti soittelee joka päivä ja kyselee kuulumisia ja on ostanut vaunut ym. Äidillä meni asiaan vähän aikaa sulatella mutta nyt hän odottaa lapsenlastaan yhtä innolla kuin me muutkin, myös isä- ja äitipuoleni.
Anna vanhemmillesi aikaa. Meidän äiti sanoi ''sovittelun'' aikana että eniten hän pelkäsi että mieheni jättää mut yksin lapsen kanssa, niinkuin hänelle itselleen kävi sillon kun mä olin 1 v ja pikkuveljeä viimesillään odotteleva äiti jäätiin kun iskä lähti kävelee. Myöskin opintoni oli äidilleni suuri päänvaiva, enää yksi vuosi ja valmistuisin, mutta kerkeänhän minä sitten kun on ''otollisempi aika''

Onnea kovasti ja jaksamisia, kyllä ne asiat järjestyy!

 

Sukulaisten arvion otaksuminen,ounastelu ,luulo ei ole tiedon väärti. Kun kerrot ,että äitisi ei ole sinuun yhteydessä, oletat kai ,että hän antaa sinun aikuistua rauhassa ja itsenäistyä yksinollenkin. Sitä kutsutaan sukulaisten osalta luottamukseksi,eikä niinkään hylkäämiseksi.Hienoa että teette lapsen, että tarjoat kansalaisuuden heille,sekä rakastavan kodin. Hyvää itsenäisyyspäivää.

 

Kyllä se nyt vaan niin on, että sinä olet aikuinen ihminen ja saat tehdä ihan itse omat päätöksesi. Kavereilla, vanhemmilla eikä suvulla ole nokankoputtamista Sinun elämääsi. Kyllä sinä jaksat/pystyt/kykenet. Luota itseesi! Itse olin 19 -vuotias tytärtä odottaessani. Vanhempani eivät todellakaan hyppineet riemusta kun kerroin heille olevani raskaana. Oikeastaan vain yksi kaveri(paras) jäi jäljelle raskaus/pikkuvauva-aikana, mutta sain osan näistä kavereistani takaisin parin vuoden sisällä, kun he itsekin aikuistuivat, menivät töihin jne. eikä elämä ollut heilläkään enää vain baareissa notkumista ja poikien perään itkemistä
Anna läheisille aikaa, kyllä ne siitä tokenevat, ja jolleivät, niin mitä sitä sellaisilla "läheisillä" tekeekään?
Ps. Tuskin kukaan on kateellinen kuitenkaan alle 20v vanhemmille.