nuorena vauva..

[pikkutyttö]

heippa kaikki..onko täällä ketään samanlaisia kuin minä?olen aina haaveillut tekeväni nuorena ensimmäiseni niin kuin äitinikin 22 vuotiaana..minä olen kyllä vasta 19 tai tänä kesänä 20, poikaystäväni on saman ikäinen..ollaan asuttu yhdessä yli kaksi vuotta ja hän on minulle juuri se oikea tiedän ja tunnen niin..hän on sanonut samoin minusta..ollaan mietitty kihlojakin ensi kesäksi..olen puhunut poikaystäväni kanssa asiasta eikä hän myöntynyt eikä kieltänytkään ajatusta pois suljetuksi..asiamme rahojen suhteen on melko hyvin..minä olen vakituisessatyösuhteessa ja poikaystäväni on koulussa jota on vielä vuoden verran jäljellä..mietittiin että jos ei tänä kesänä vaan seuraavana kesänä tehtäisiin, silloin poikaystäväni olisi jo valmistunut..olisiko se aivan edesvastuutonta ja itsekästä?eikä se ole vain se että haluan ja minun on pakko saada lapsi..minusta se olisi hyvä ajankohta tehdä lapsi..jos se vain onnistuisi..en ole itse käynyt kouluja yläasteen jälkeen ja lähtisin kouluun sitten kun lapsi olisi sopivan ikäinen perhepäivähoitoon tai tarhaan..onko kukaan miettinyt samoja asioita..?

 

[siru]

Kyllä nuorenakin voi tehdä lapsen, se milloin on sinulle oikea aika tiedät vain sinä itse.
On tietysti hyvä että ajattelet myös taloudellista puolta, koulutuksellasi ei ole väliä, ja varsinkin jos olet vakituisessa työssä niin saathan kuitenkin asiallisen äityspäivärahan.

siskoni sai ensimmäisen lapsen ollessaan 21 melkein 22 ja hyvin pärjäsi, tämä tietysti paljon ihmisestä kiinni.

Teette/saatte lapsen sitten kun oikealta tuntuu, älä hätäile kaikki kyllä menee hyvin.

luettuani tekstin kuvittelen sinun olevan vastuuntuntoinen ja ajatteleva ihminen, tekstisi kertoo että olet selvästikkin pohtinut asiaa.

Onnea ja tsemppiä mitä sitten päätättekin !

 

[hekkali]

heips! Itse olen 21 vuotias pienen pojan äiti. En koe itseäni mitenkään nuoreksi äidiksi, johtuen ehkä siitä, että myös oma äitini sai minut samanikäisenä ja muutama ystäväni on saanut vauvat minuakin nuorempina. Hyvin ollaan kaikki pärjätty. Omalla kohdallani on ollut raskasta, kohdalleni sattui ""vaativa"" vauva ja ilman mieheni apua tuskin olisin jaksanut. Ei sitä osannut ajatella aikasemmin kuinka raskasta tämä Oikeasti on, mutta en silti kadu hetkeäkään, että olen Saanut vaativan, mutta silti maailman ihanimman pikku poitsun

Miehesi on kovin nuori, onkohan hän Oikeasti valmis isäksi? Tietääkö hän mitä vauva-arki on? Se saattaa olla välillä yhtä helvettiä. Huutoa monta tuntia (minuuttikin tuntuu iäisyydeltä), yöheräämisiä, lyhyitä yöunia vuorokaudesta toiseen, kotityöt jäävät tekemättä, ei saa seksiä, nainen keskittyy vain vauvaan, parisuhde kärsii, omaa aikaa ei ole, päivät kanniskelet vauvaa ja koitat keksiä kuinka pirussa saat/pidät hänet tyytyväisenä... ja mitäs sitten jos pieni avuton nyytti onkin sairas? kaikki on kaksinverroin rankempaa. No, mutta joillakin on myös helppoja vauvoja.... mutta rankkaa se silti on. Poikaystäväsi saattaa nyt vaikuttaa halukkaalta saada lapsia, mutta entä sitten kun olet raskaana, hän voikin lyödä takapakkia. Siihenkin täytyy varautua. Miehistä kun ei koskaan tiedä....
Yksinkin ehkä pärjää, mutta sen voin tosiaan sanoa, että itse en olisi pärjännyt. Tunnen myös yksinhuoltajia jotka pärjäävät hyvin. Mutta sitten täytyy varautua siihen, että olet aivan kiinni kokoajan vauvassa. Jopa kakalla käynti vaatii suuria järjestelyjä...puhumattakaan suihkusta... ja kauppaan ja asioille on kiva lähteä kun vauva vaan rääkyy kurkku suorana. Imetys on juttu sinänsä ja aiheuttaa monille äideille itkuja.... tissit on kipeät, maitoa ei tule kunnolla, vauva vaan huutaa nälkäänsä, mutta maitoa ei tule riittävästi... tai sitten vauva kieltäytyy syömästä rintaa kokonaan, se vasta kamala tunne onkin! Ei auta kun siirtyä korvikkeisiin ja tuntea huonoa omatuntoa... Entäs jos vauva ei suostu juomaan pullosta.... mitäs sitten tehdään...

Vauva-arki on täynnä huolia ja murheita. Monet itkut tulee vauvan kanssa itkettyä, mutta voitko kuvitella...... yksi ainoa hymy pieneltä tuhisijalta pyyhkii kaikki huolet pois

 

[jumantsuikkelis..]

KORVIKKEISTA EI TARTTE POTEE HUONOA OMAATUNTOA!! Jessus.

 

[nii]

ja mitähän erikoisjärjestelyjä kakalla käynti nyt vaatii?

 

[yksinhuoltaja]

Kyllä se kakalla käyntikin voi vaatia erikoisjärjestelyjä. Itsellä hirveä ummetus synnytyksen jälkeen ja takapuoli muutenkin tikattu moneen kertaan repeämien vuoksi. Lapsi oli koliikkivauva ja yksin hoidin. Kyllä siinä meinasi itsellekin itku tulla kun istuin pöntöllä, yritin saada ulosteen ulos ilman että sattuisi ihan hirveesti ja samalla aikaa vauva kilju naama punaisena täyttä huutoa vatsavaivojensa kanssa sängyssään. Monesti piti paskoa lapsi sylissä, heijata ja keinuttaa samalla, kun ei sattunut olemaan ketään auttamassa. Ja tämä tarina on tosi.

 

[huh]

oiskohan heikkali kuitenkin liian nuori kun on noin vaikeeta

 

[hekkali]

No en usko, että tämä vaikeus on iästäni kiinni. Kyllä se esikoisen kanssa aina ensimmäiset kuukaudet yleensä hankalia ovat. Mutta toki joukossa on parempiakin päiviä ja jostain sitä voimaa aina saa.

Tosiaan itse ainakin olen päivät (miehen ollessa töissä) niin sidottu vauvaan, että ei toivoakaan, että kävisin silloin esim.vessassa kun hätä yllättää. Ja kuten aikaisemmin mainittiin, synnytyksen jälkeen edes pisulla käynti ei ole helppoa ja nopeaa, ssaati suuremman asian toimittaminen....

Se nyt vaan on niin, ettei se arki ole ruusuillatanssimista. Ja en tarkoittanut missään nimessä, että korvikkeen käytöstä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa, eikä pitäisikään! Itse kuitenkin tunsin huonoa omatuntoa kun ei imetys onnistunutkaan.

 

[hekkali taas]

niin ja vielä... käykääs tuolla ""vauvan hoito"" puolella lueskelemassa ketjuja, niin huomaatte, etten ole ainoa, jolla on sillointällöin raskasta
Ja itse ajattelen, että tämä on ihan normaalia, tätä on arki, arki on raskasta, mutta palkitsevaa.

 

[Kk]

Olen 22 vuotias 1,5 vuotiaan lapsen äiti. Kyllä minä olen pissillä ja kakalla päässyt käymään lapsen ollessa vauva...Jos itki niin annoin vaan huutaa esim. sitterissä vessassa vieressä, otin syliin vasta kun sain asiani toimitettua. Eihän tuo siitä hajonnut ja takuulla rakastaa äitiään niinku muutkin lapset omia äitejään! Ei lapsi ole mikään jumala jota pitää palvoa ja palvella ihan jatkuvasti. Tietenki vauvanhoito sitoo mutta kyllä pitää vessassa pystyä käymään jopa miehen töissäollessa! Muksu mukaan vessaan ja yhdessä tinkaamaan

Ja sitäpaitsi, kyllä meillä mies oli tosi kypsä isäksi vaikka olikin 19 kun esikoinen syntyi. Kypsempi kuin monet vanhemmat miehet! Riippuu aina tapauksesta, ihan niinku naisenki kypsyys äidiksi!

 

[äiti myös]

Tämä nyt alkaa mennä alkuperäisen otsikon vierestä, eikä siis taida olla oikiea palsta tälle keskustelulle, mutta sanonpa kuitenkin. Minun kasvatusperiaatteisiin kuuluu, ettei pientä vauvaa saa huudattaa. Vauvan itkuun on reagoitava. Omista tarpeistaan on pystyttävä tinkimään. Eli yhdyn hekkaliin ja yksinhuoltajaan täysin. Toki vauva joskus joutuu varmaan pakostakin yksin itkemään, ennenkun hätiin kerkiää, mutta sen ei mielestäni pitäisi tulla tavaksi. Mutta kuten sanoit, varmasti lapset rakastavat vanhempiaan jokatapauksessa, mutta asian ydin ei olekkaan siinä. Ei vanhemmat voi toimia sen mukaan... Lapsilla on niin vahva perusluottamus vanhempiinsa, ettei sitä hevillä horjuteta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni ja tapani toimia. Tapoja on monia, eikä vain yhtä oikeata. Kukin kasvattakoon lapsensa kuten parhaaksi näkee!

 

[hekkali]

No mä en ainakaan pysty kuuntelemaan pienen lohdutonta huutoa siihen reagoimatta, sitäpaitsi pienen vauvaan itkuun on aina joku syy.... Tutkitusti stresssaavin ääni on vauvan itku... Mutta totta sekin, ettei pieni siitä rikki mene tai muutakaan jos ei hänen itkiessä heti olla hyssyttelemässä.

 

[yksinhuoltaja]

Ei aina voi heti reagoida lapsen itkuun, mutta vessareissuni ihan oikeasti eivät tapahtuneet alta puolen tunnin eli en voinut kuvitella huudattavani lasta kivuissaan niin kauan. Ja ne kivut olivat vauvalla totisinta totta, ei mitään kiukutteluitkua!

 

[Mimmi]

Vaikutat vastuuntuntoiselta ja fiksulta. Voisitko odottaa vielä vaikka 2 vuotta? Lapsen saaminen voi olla rankkaa parisuhteelle ja varsinkin miehet ovat eivät tuossa iässä osaa odottaa, millaista elämä lapsen kanssa on. Nuori olet kuitenkin vielä silloinkin.

 

[Cami]

Kannattaa nyt rauhassa odottaa ainakin sinne, että miehesi valmistuu. Sitten on hyvä pohtia vaihtoehtoja. Edellä kirjoittaneet ovat oikeassa siinä, että vauvan saanti vaatii hermoja ja pitkää pinnaa - äideiltä se yleensä tulee luonnostaan, mutta miehet ovat asia erikseen (poikkeuksia toki löytyy .

Työtilanteesi takaa hyvän äippärahan ja se jo helpottaa huomattavasti. Kouluttautua ehtii kyllä! Itse olen vain ylioppilas (hakenut olen amk:n monta kertaa, mutta on paikat tiukassa), mutta tein reilu kolme vuotta töitä ennen äitiyslomaa. Olin myöskin 21-vuotias (2 viikkoa vajaa 22-vuotias lapseni syntyessä) enkä koe millään tasolla olevani teiniäiti tai liian nuori äidiksi. Mieheni oli 28 kun tyttö syntyi. Nyt tyttö on 1v4kk ja joka päivä kiitän siitä, että olemme saaneet niin ihanan ja mahtavan pienen lapsen . Vaikeaa on välillä ollut, mutta ei mitään mistä ei olisi voinut selvitä.

Toki kannattaa myös miettiä sitä mahdollisuutta, että lapsi saattaa olla syntyessään sairas . Eihän tietenkään sellaiseen voi mitenkään täydellisesti valmistautua, mutta ottaa kuitenkin huomioon että ei se elämä ole lapsen kanssa pelkkää ruusuilla tanssimista.

Niin ja minä parhaimmillaan kiireessä istuin vessassa, imetin tyttöä ja söin aamupalaa yhtä aikaa heh.

 

[Voi taivas..]

Ap: lapsia ei TEHDÄ, niitä saadaan! Jos saadaan.. Lapsettomuutta on jos jonkinlaista, se jos joku laittaa ymmärtämään termiä ""tehdään""..! En kritisoi haluasi äitiytyä nuorena, mutta älä tee niin vaan siitä syystä että äitisikin teki. Lapset on lahja, vaikken uskonnollinen olekaan!

 

[Kk]

Pissatkaa sitten housuunne, jos ei lapsi laske vessan.

 

[yli kolmikymppinen]

Hei! Itse sain ensimmäisen ja tähän asti ainoan lapseni 31-vuotiaana. Toiveissa ollut toinen, mutta ei kuulu, ei näy edes hoidoilla. Nyt on vakituinen työpaikka, riitävän iso asunto ja maailmaa nähty. Kieltämättä mieleen tulee olisko pitänyt aloittaa yritykset nuorempana. Asioilla on aina puolensa. Kukin tekee ratkaisunsa. Kevään jatkoja kaikille!

 

[Lina]

Joo ja täällä on toinen liki kolmekymppinen. Esikoinen on jo olemassa ja toista koitamme kovasti saada alulle.

Se vain ei aina ole niin yksinkertaista ja saman olen huomannut monen ystäväni kohdalla. Useilla tuntemillani tässä iässä olevilla naisilla on ollut keskenmenoja tai vaikeuksia saada lapsi alulle luomukonsteilla.
Tiesysti tuonkaltaiset ongelmat ovat yleisiä ja kuuluvat lapsentekoon, mutta veikkaisin silti, että ikä painaa jo meilläkin, vaikka kolmekymmentä ei edes vielä ole ihan täynnä.

Jos siis itse koet olevasi kypsä vanhemmaksi ja kykenet elättämään lapsesi, yritä ihmeessä. Olet fyysisesti parhaassa lapsentekoiässä.

On hullua, että tämä yhteiskunta tuomitsee parikymppiset naiset teiniäideiksi ja moralisoi heidän vastuuttomuuttaan. Eikö ole vastuutonta myös lykätä lapsentekoa niin pitkälle, että se käy fyysisten tekijöiden puolesta lähes mahdottomaksi tai ainakin hyvin hankalaksi?

 

[Lina]

..Lisään vielä, että en missään tapauksessa halua tuomita vanhoina lapsensa saavia. On ymmärrettävää, että elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee ja sopivan lisääntymispartnerin löytäminen ei ole ylen yksinkertaista.

 

[pikku-miranda]

Joten minäpä alotan ihan järkevästi sinä pohdit asiaa, mietit taloutta, ja että mitä sen jälkeen kun vauva on tullut. Teepä vielä ihan lista, miten varat riittää lapsen tarvikkeisiin ennen syntymää, ja syntymän jälkeen. Ja sille isukille kannattaa tosiaan kertoa etukäteen millasta helvettiä se arki voi olla (niinkuin hekkali jo kerkes kauniisti kuvailemaan ), jotta se ei sitten tule yllätyksenä. Sehän on ihan ihmisestä kiinni, milloin on valmis saamaan lapsia. Minäkin oon haaveillu lapsista nuorena, että ehtis sitten aikuisena elämäänkin, mutta ei oikein ole tuota isäehdokasta löytynyt En ala neuvoa niinkuin muut täällä, se on sinun ja miehesi oma päätös, ja sitä tulee kunnioittaa.

Ja sitten näille valittajille: Lapsia "tehdään" eli jätetään ehkäisy pois. Tuskin kukaan ajattelee (ei niin tyhmiä ihmisiä olekaan) että päätän tehdä lapsen, harrastan seksiä ja hups! olen raskaana. Kun lapsia ei tehdä, käytetään ehkäisyä, kun lapsia tehdään, jätetään se ehkäisy pois ja ehkä vielä harrastetaan enemmän seksiä ovulaation aikana. Eli siis käytetään paljon vaivaa siihen että se lapsi tulisi. Älkää pliis tarttuko tommosiin yksityiskohtiin, ei ketään kiinnosta.

 

[Haaveileva Pupu]

..Lisään vielä, että en missään tapauksessa halua tuomita vanhoina lapsensa saavia. On ymmärrettävää, että elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee ja sopivan lisääntymispartnerin löytäminen ei ole ylen yksinkertaista.

Totta potentialisia siittäjiä olisi pilvinpimein, mutta oikea isäainesta ei ole joka oksalla. Osalle meistä käy sitten niin, että se jonka kelpuuttaisi lapsensa isäksi tulee naisen elämään vasta joskus 20-29-ikävuosien jälkeen.

 

[Aurora Vee]

Aloituksesta on kulunut jo kaksi vuotta. Oletkohan nimimerkki pikkutyttö vielä langoilla, ja mitä kuuluu?

 

[Haaveileva Pupu]

Hups, olipa tosiaan jo aika vanha aloitus. Mutta olisi tosian mielenkiintoista tietää.

 

[vanha äiti?]

Ihan biologian perusteella on viisasta tehdä lapset nuorena, alle 25-vuotiaana on kroppa siihen tarkoitukseen parhaimmillaan. Harvalla parikymppisellä kuitenkaan on vielä halua alkaa lastentekoon, opiskelut ja elämästä nauttiminen ovat etusijalla. Niin oli minullakin, en missään nimessä olisi halunnut lasta opiskeluaikana tai yleensäkään alle 30-vuotiaana, silloin tein uraa. Minulle oli tärkeätä, että oli ammatti, hyvä työ, oma asunto, auto jne. kaikki taloudelliset asiat järjestyksessä, maailmaa nähtynä ja elämää jo elettynä ennen kuin saatoin alkaa haaveilla perheenlisäyksestä. Minä kypsyin siis asiaan vasta täytettyäni 30. Joku on kypsä äidiksi jo 20-vuotiaana. Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa on sellaiset tukirakenteet, ettei sen taloudenkaan tarvitse niin kunnossa olla. Lapsiperhe (molemmat vanhemmat työttömiä) saattaa jopa pärjätä paremmin kuin yksinasuva työtön tai matalapalkkatyössä oleva aikuinen taloudellisesti. Eli ohjeeksi ap:lle: tee niin kuin sydän sanoo ja kuuntele myös poikaystävän mielipidettä!