nuorena äidiksi?

[Unna]

lisään vielä...

usein vaikka itse nainen olisikin äidiksi valmis, olethan varma että myös miehesi on valmis vastuuseen eikä koe sitä painostavana/esteenä...

 

[Lilja]

Mie kyl luulen, et lapsi kasvattaa vanhempiaa oli ne sitte minkä ikäsiä hyvänsä. Joutuu siinä ottamaa ison vastuun on sitte 20 tai 40 vuotias. Ja onhan se lapselle mukavampaa sittenki ku se on esim. 15-vuotias et vanhemmat ei ois kauhean vanhoja. Ainaki omalta kohalta voin sanoa, että helpotti kun oma äiti ymmärsi mun teinikohelteluja paremmin, koska luultavasti ne omat kohellukset oli paremmassa muistissa ku mitä ois jos se ois tehny mut 10 vuotta myöhemmin. (mun äiti oli 21 ku sai mut ja ihan tasapainonen ihminen musta on omasta mielestä tullu )
Ei se ikä kato sitä kuinka hyvin osaa ottaa vastuun ja pitää huolen lapsestaan.

 

[kohta musta tulee äitiii]

Ehkä sitä elämää kantsisi ensin opetella katsomaan vähän laajemmiltakin kanteilta kuin biletys <> lapsi.

Moni 17-20-vuotias on jo kypsä äidiksi, mutta vähintään yhtä moni ei ole, vaikka hormoonit pistääkin vauvakuumeen jylläämään. Ainakin kaksi asiaa kannattaa selvittää itselleen:

- se vauva ei tule olemaan aina vauva, vaan siitä kasvaa uhmaikäinen, kyselyikäinen, kouluikäinen, murrosikäinen ja lopulta aikuinen ihminen

- siinä tulee olemaan kiinni -vähintään- seuraavat 18 vuotta, ei vaan sen aikaa kun huvittaa

Minä olen kohta 18-vuotias ja raskauden puolessa välissä. Asumme poikaystävän kanssa yhdessä ja mietimme lapsen hankkimista jo ennen raskautta. Ja poikaystävänikin oli sen kannalla, että nyt saisi tulla. Itseasiassa hän jopa aloitti koko idean. Kenties siksi, että hänen omakin äitinsä ja isosiskonsa oli 17-vuotiaana tullut raskaaksi. He olivat siinä iässä jo aivan hyviä äidiksi. Ja eivät kadu vieläkään. Minua ei voi nuoresta iästäni huolimatta verrata tupakkaapolttaviin teiniäiteihin, Toki minullakin on ollut kapinani, tavattuani poikaystäväni minulla oli lievä alkoholiongelma mutta ITSE tajusin jo enne lapsen teon harkitsemistakaan että on paljon parempaa nauttia elämästä johon kuuluu pysyviä suhteita eikä alkoholin käytön tuomia piirejä jotka vaihtelevat ja jotka eivät ole pysyviäkään... puhumattakaan mielenterveysongelmista. ja se että pitää saada pää sumeaksi että olisi onnellinen!
en ole varmasti vielä täysin aikuinen, mutta kyllä joissakin asioissa nään olevani kasvaneempi kuin jotkut muut, jotkut aikuisetkaan. ja se että olen nuori, ei ole mikään peruste että olisin huono äiti. on aikuisiakin äitejä jotka eivät ole koskaan läsnä. Tottakai minua pelottaa että entäs jos minusta tuleekin huono äiti. Eikös se ole jo hyvä merkki? Haluan olla hyvä ja haluan että lapsen elämästä tulee elämisen arvoinen!
Minua pistää niin suututtamaan se, että minusta saatetaan ajatella "Lapsi saa lapsen". Jos olen jo parin vuoden ajan pärjännyt itsenäisesti, enkö ole jo melko aikuismainen? Osaan itse hoitaa ja pitää elämäni järjestyksessä. Tänä kesänä mennään poikaystävän kanssa mökillekin nauttimaan elämästä. Kohta mukana on lapsi... Kivaahan sille on opettaa vaikka kalastusta.
Olen jokseenkin kyllästynyt kavereihin jotka eivät pysy ja ovaat epäluotettavia... siksi pidän siitä että minulla on vaan muutama läheinen (poikaystävä, tuleva lapseni, äitini, paras kaverini) ja niiden kanssa on kiva seikkailla ja tapailla sellaisikin kavereita joita ei tapaa niin usein..
Tunnen sellaisia jotka ovat tulleet nuorena äideiksi ja eivät ole päivääkään katuneet sitä. sitten on niitäkin jotka miettivät aborttia ja eivät teekkään sitä ja joku päivä katuvat. minä hyväksyn abortin kyllä.

 

[en sano pahalla]

Ehkä sitä elämää kantsisi ensin opetella katsomaan vähän laajemmiltakin kanteilta kuin biletys <> lapsi.

Moni 17-20-vuotias on jo kypsä äidiksi, mutta vähintään yhtä moni ei ole, vaikka hormoonit pistääkin vauvakuumeen jylläämään. Ainakin kaksi asiaa kannattaa selvittää itselleen:

- se vauva ei tule olemaan aina vauva, vaan siitä kasvaa uhmaikäinen, kyselyikäinen, kouluikäinen, murrosikäinen ja lopulta aikuinen ihminen

- siinä tulee olemaan kiinni -vähintään- seuraavat 18 vuotta, ei vaan sen aikaa kun huvittaa

Juuri näin. Lapsen uhmaan, joka alkaa 2-3-vuotiaana, vaaditaan tietynlaista kypsyyttä, jota monellekaan parikymppisellä ei vielä ole. Kyllähän pienen vauvan kanssa pärjää, mutta sitten monesti ollaankin pulassa, kun alkaa varsinainen lapsen kasvatus. 2-vuotiaana imetään vielä velliä tuttipullosta ja 3-vuotiaana kuljetaan vaipoissa tutti suussa. Kasvatuksen tuloksena usein aikamoisia riiviöitä. Toki kurittomia suinpäin riehuvia lapsia on myös vanhemmilla äideillä, mutta noin ylipäätään nuorilla vanhemmilla on usein auktoriteetti kadoksissa.

Koulutus on toinen asia mikä minusta tulisi hoitaa kuntoon ennen lapsia. On todella itsekästä, että juuri siinä kohtaa kun lapsi vanhempiaan oikeasti tarvitsisi tukemaan kasvuaan, niin päivät äiti on koulussa ja illat tekee läksyjä. Nykyään kun opiskelussa painotetaan ryhmätöitä ja esitelmiä, niin aika paljon äiti joutuisi lapsen luota olemaan pois.

Toki nuorena saa perheen perustaa, mutta sitten täytyy olla kypsyyttä hoitamaan nuorena, myös monet muut asiat. Kypsyyttä osoittaa myös se että ajattelee asioita järjellä ja haksaa odottaa että on välttämättömät puitteet saatu hoidettua kuntoon. Tiedän monta nuorta perhettä, jossa 24- vuotiaana on jopa korkeakoulututkinnot ja työpaikat hankittuna ja toinen lapsi tulossa. Ammattikoulusta valmistutaan jo 18-19-vuotiaana, joten jos tutkinto on pulkassa ja asunto hankittuna ja parisuhdettakin kestänyt useamman vuoden niin mikäs siinä. Mutta se että hankitaan lapset tuoreeseen suhteeseen 18-vuotiaana, kun koulut on käymättä ja ei tietoakaan työpaikoista, on ihan kaikkea muuta kuin kypsää touhua. Jos tuntee olevansa valmis vanhemmaksi, niin se tulee minusta osoittaa myös käytännössä ajattelemalla asioita myös pitkällä tähtäimellä, eikä niin että kaikki minulle heti, keinolla millä hyvänsä, kyllä ne porukat ja valtio elättää ja elämä kasvattaa..
Naisella alkaa lisääntymisvietti nostella päätään 18-20-vuotiaana, mutta ihmisellä on järki sitä varten, että asioita voi ajatella myös käytännön näkökulmasta. Ja ihan oikeasti, miksei voisi odottaa paria vuotta ihan vaikka sen takia, että näkee kestääkö parisuhde vai ei..

 

[Rouva Hulda]

Minä itse äärimmäisen tyytyväinen, ettei minun äitini saanut minua 20-vuotiaana. Minulla itselläni on nyt kolme tytärtä ja todella toivon, etteivät hirmu nuorena perhettä perustaisi.

Eniten tietysti toivon, että lapseni ovat onnellisia ja jos heidät tekee onnelliseksi perheen perustaminen nuorena, niin toki siunaukseni annan. Mutta toivon että heiltä löytyisi sen verran kunnianhimoa, että ammatin itselleen sitä ennen hankkisivat, sillä ei väliä minkä ammatin, mutta kunhan jonkun koulutuksen. Ja puolison, joka myös olisi valmis vanhemmaksi. Mutta joka ei kuitenkaan olisi 20-vuotta tytärtäni vanhempi

 

[Sea-Wind]

Itse sain lepseni 18 vuotiaana ihan suunittelusti. Olen 12 vuotiaasta asti tiennyt että haluan aikaisin perheen Lapsi nyt vuosi ja neljäkuukautta ja mies 31 vuotta. Lopetin koulut peruskouluun ja rupesin työkseni hoitamaan lapsia.

Nyt pojalla uhmis ja osaan mielestäni laittaa hänelle rajaa ja kasvattaa häntä vaikka nuori olenkin (tietysti kokemus on tuonut varmuutta Kyllä nuorena voi perheen perustaa jos siltä tuntuu!

Otan lainauksen "- siinä tulee olemaan kiinni -vähintään- seuraavat 18 vuotta, ei vaan sen aikaa kun huvittaa" Eiköhän me nuoretkin tiedetä että lapsi on aina oma lapsi eikä olla hylkäämässä heti ensimmäiten yöhuutojen ja kauppa kiukkujen jälkeen. Kyse ei ole nyt sentään mistään 12-14 vuotiaasta äidistä

Omasta kokemastani rakkaudesta lastani kohtaan tiedän ettei sitä halua paeta vaan se kestää läpi yöhuutojen, päiväkiukkujen, läpimenneiden kakkavaippojen ja tietysti hampaat

Monella uranaisella voi olla enemmänkin ongelmana sopeutua vauvan rytmiin ja siihen että "työ" onkin 24/7 ilman suuria taukoja ja täysin valtaansa ottavaa niin ettei edes tiskejä saa tiskattua. Vauvan kanssa alkaa ensin aamutyöt sitten päivätyöt, iltätyöt ja yötyöt viikonloppuisinkin!

Omalapsi on maailamn rakkain nuorellekin <3

 

[uskomatonta]

En sano pahalla nimimerkille: mieti vähän mitä kirjoitat. Susta tulee/olet varmaan todella ymmärtäväinen ja kannustava äiti. Huh huh!

 

[en sano pahalla]

Pyrin olemaan kannustava vanhempi. Pyrin kannustamaan lapsiani hankkimaan itselleen ammatin, ennen perheen perustamista. Pyrin kannustamaan heitä elämässään, mitä sitten päättävätkään tehdä.
En usko että kukaan vanhempi toivoo lastensa jättävän itsensä kehittämisen peruskouluun. Voin melkein vannoa, että jokainen vanhempi haluaisi lapsensa hankkivan itselleen jonkinlaisen tutkinnon ja saavan työpaikan. En jaksa uskoa, että kukaan vanhempi toivoisi lastensa saavan lapsia 18-vuotiaina, kouluttamattomia, muutaman kuukauden kestäneeseen suhteeseen ja vielä suunnitellusti.
Toivon sydämestäni, että lapseni huomaisivat, että asioilla on paikkansa ja kaikkea mitä haluaa ja mista haaveilee, ei tarvitse toteuttaa heti, ajattelematta seurauksia, vaan kaikki aikanaan.
Kaikista eniten toivon, että lapseni olisivat onnellisia elämässään, tekivätpä he sitten minkälaiset ratkaisut tahansa.

 

[höhh]

En sano pahalla nimimerkille: mieti vähän mitä kirjoitat. Susta tulee/olet varmaan todella ymmärtäväinen ja kannustava äiti. Huh huh!

Mitä siinäkin muka oli? Ai niin, jos joku saa VAUVAKUUMEEN <3 <3 <3 niin sehän luonnollisesti ajaa yli kaikesta harkinnasta ja maalaisjärjen käytöstä, ja järkipuheen esittäjä on tunteeton ja tuomitseva p***kiainen?
Se todellakin osoittaa kypsyyttä vanhemmuuteen, että ajattelee parisuhdetta sekä yleistä elämäntilannetta lapsenkin kannalta ja hiukan myös huomista pohtien, ei niin että kun ihquprinssi löytyy ja hormoonit huutaa raskautumaan, niin paksuksi pamahdetaan vaikka ollaan vielä omien vanhempien helmoissa.

Kaikille on annettu aivot, mutta kaikki ei niitä valitettavasti osaa käyttää. Kummankohanlaisesta tulee parempi äiti..

(ja tämä ei tarkoita että JOKAINEN teiniäiti olisi liian kypsymätön vanhemmuuteen, mutta en silti suosittelisi kellekään 16-vuotiaana äidiksi ryhtymistä.)

 

[äiti minäkin]

en kyllä tajua, mikä 'en sano pahalla' nimimerkistä tekee ei kannustavan tai epäymmärtäväisen äidin/isän?
Olen hänen kanssaan hyvin samoilla linjoilla. Toivon lasteni hankkivan itselleen koulutuksen ihan omanarvostuksen vuoksi. Minua ei mitenkään imartele se, että lapseni eivät pärjäisi omillaan, vaan ovat riipuvaisia puolisostaan. Toki parisuhteessa ollaan aina riippuivaisia toisesta jollain tasolla, mutta jos koulut on kokonaan käymättä ja ero tulee, niin mitä sitten? Kylläpä onkin mieltä ylentävää elellä lapsen kanssa valtion tuilla, kun työpaikasta ei ole tietokaan. Minusta vanhemman tulee olla lapselleen esimerkkinä. Ei kai kukaan vanhempi halua kannustaa lastaan elämään valtin loisena. Kannattaa siis miettiä oma tilanteensa myös erotilanteessa. Huomattavasti helpompaa on elää yksinhuoltajana, kun on koulutus ja työpaikka, kun peruskoulun käyneenä työttömänä.

Ylipäätään en ymmärrä, että jos perheen haluaa perustaa nuorena, niin miksei niitä kouluja voi myös käydä nopsasti silloin nuorena? Ammattikoulun pystyy suorittamaan kahdessa vuodessa, jos on oikein ahkera. Miksi ihmeessä ei voi odottaa kahta vuotta? Jotenkin minustakin tuntuu hullulta että kailotetaan että ollaan kypsiä ja valmiita vanhemmiksi, mutta sitten koko homma on kiinni kahdesta vuodesta? Kahdesta vuodesta omaksi parhaaksi ja taatusti myös sen lapsen parhaaksi. Jos jokainen nainen tekisi lapsen aina kun on tulee vauvakuume, niin jokaisessa perheessä olisi ainakin 10 lasta. Välillä on ajateltava myös järjellä.

 

[Jep]

Olen itse 18-vuotias ja "vauvakuume" on ollut jo muutaman vuoden. Olen asunut omillani kolme vuotta ja onhan tässä tullut itsenäistyttyä. Tiedän, että perheen perustaminen on minulle yksi tärkeimmistä tavoitteistani ja haaveistani. Mutta tiedostan myös sen, että minun on hyvä ensin opiskella loppuun ja taata lapsen hyvinvointi ja taloudellinen turva. En ymmärrä miksi ei voi odottaa muutamaa vuotta, ihan itsensä ja tulevan perheen takia. Jos ero sattuisi tulemaan ainakin on sitten ammatti ja mahdollisesti työpaikka. Ja ihan muutenkin, olen valmis odottamaan muutaman vuoden ennen kuin harkisten lapsen tekoa, ihan vain ollakseni sitten kypsempi vanhempi lapselle. En ymmärrä kuka ei näitä asioita haluaisi.