Pakko liittyä mukaan keskusteluun, olen pari tuntia lukenut näitä juttuja ja välillä itkenyt ja välillä nauranut..... mielenkiinto heräsi siinä vaiheessa kun ruettiin puhumaan refluksitaudista. Tässä hieman meidän taustaa, tyttö on tällä hetkellä 6,5kk:
Neiti oli alussa ns. helppo vauva. Nukkui niinkuin piti ja söi silloin kun oli nälkä. Tyytyväinen lapsi kaikin puolin. Oikea päivänsäde!
Kuukauden iässä alkoi olla sellaisia "oireita", ettei imettäminen tahtonut sujua huonostikkaan: tyttö sai "tissiraivareita", jolloin se piti houkutella tissille, vaihtaa tissi salamannopesti tuttiin ja kohta taas päinvastoin. Röyhtäyttäminen ei tahtonut onnistua, vaan ilma jäi kiertämään jonnekkin rööreihin. Useimmiten jäi röyhtäyttämättä, kun ei vain irronnut vaikka kuinka vatkasi!
Illat olivat suoraa huutoa, klo 16-20 välisen ajan voi varustautua suosiolla korvatulpilla. Lopulta huuto lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Tytön ollessa hieman vajaa kolme kuukautta jätin imettämisen ja siirryimme NAN-korvikkeeseen. Olin tästä pahoillani, koska olisin halunnut imettää pitkään (esikoista, nyt jo 16v., imetin vain 1,5kk), mutta imettämisen hankaluus => tytön raivoamine tissillä antoi periksi. Aluksi tuntui että murheet ja itkukohtaukset helpottavat, röyhtäyttäminenkin sujui paremmin ja kunnon röyhtäys irtosi nopeasti.
Tyttö on ollut aina kova ja herkkä pulauttamaan, sillä, oliko tissimaito vai korvike menossa ei ollut merkitystä. Pulautus (siis ihan vain plop, ei oksennus) tulee monesti heti syönnin jälkeen, MUTTA myös myöhemmin, osittain jo sulaneena maitona.
Kun aloitimme kiinteiden syönnin kolmen kuukauden iässä, kaikki murheet tuntuivat taas helpottavan, hetkeksi. Tyttö ei enää pulautellut, röyhtäilytkin sujuivat suosiolla.
Tyttö on aina ollut hyvä nukkumaan. Yöllä ollaan syöty alkuun 2*yössä, nykyään vain kerran. Päiväunia ollaan nukuttu 2,5h-3,5h yhteen putkeen, ja päivän "rytmit" ovat muutoinkin olleet säännöllisiä.
Nyt kaikki on muuttunut. En tiedä johtuuko se ensimmäisestä hampaasta, joka tuli 5kk iässä vai muuten vain jostain iän tuomasta kehitysvaiheesta, mutta elämä on tällä hetkellä yhtä helvettiä. Minne on kadonnut se äidin pikku ENKELI????
Tyttö ei nuku. Siis nukkuu päivällä puolen tunnin jaksoissa, ja sitten on taas silmä kirkas kuin sarkanapilla. Yöllä nukkuu edelleen niin että herää kerran yössä syömään, mutta kitisee yöllä noin tunnin välein niin että herään, käyn laittamassa tutin ja pukkaan vähän toiseen asentoon. Jos en tätä tee, herää kunolla huutamaan niin että naapuri kortteerikin herää. Viime yönä laskin että nousin sängystä klo 23-6:30 välillä yhteensä 12 kertaa.
Tyttö ei syö. Vaikka järjellä ajateltuna pitäisi olla nälkäkuoleman partaalla niin ei maistu maito eikä sose. Kait se kuitenkin jotain syö koska paino oli 6kk neuvolassa noussut. Mutta syönnit ovat yhtä tappelua. Maitoa saa menemään kun huijaa pulloa tutin kanssa vuorotellen, max. 120ml kerrallaan. Sosetta menee se purkki kun väkisin syötän, aikaa taas saa varata tunteroisen.
Kaikki mikä menee myös tulee. Kun aloitimme kiinteiden syönnin, pulauttelu loppui käytännössä katsoen kokonaan. Nyt, 6kk iässä se on palannut entistä pahempana takaisin. Se vähä mitä saa sisään uppoamaan tulee samaa reittiä myös pois. Ei siis oksenna, vaan pulauttaa /nieleksii takaisin. Myös kiinteät ruuat, myös pari tuntia ruokailun jälkeen.
Vaatteet loppuvat myös tytöltä kuin itseltä, 4-6 kertaa päivän aikana vaihdetaan kamppeet eikä ole mikään ihme. Hirmu kivaa muuten olla kylässä kun neiti puklaa käsin solmitun persialaismaton jossa on about 5.000.000 solmua neliöllä...... joo, tervetuloa toistekkin!!
Mikään ei kelpaa. = hovinarri saa työtä.
Kun vain jaksat viihdyttää neitiä sen hereillä ollessa, ilveilemällä, pöljyilemällä, uusilla leluilla (joo, kukapa vanhoilla leikkisi), kantamalla sylissä, hyppyyttämällä sylissä, keksimällä kaikkea kivaa ja uutta niin nou hätä. Mutta pistäpä tyttö hetkeksi sitteriin, lattialle, mahalleen, selälleen, päälleen.... ihan miten vaan niin alkaa huuto. Ja se huuto sitten ihan tosissaan vihloo korvia. Siihen malliin että muutaman minuutin huutosession jälkeen korvat soi "tilliä" seuraavat 20min., etkä kuule yhtään mitään. (miten noin pienestä voi lähteä noin kamala ääni????) Ja huuto ei ole mitään itkua, vaan ihan vaan huutoa. Jos salmannopeasti keksit jotain tosi supermielenkiintoista, huuto lakkaa kuin seinään. Ei siis kyyneleitä, eikä mitään muutakaan ikuisen trauman merkkiä.
Kaiken huipuksi tämä kaikki tapahtuu pääosin kotona. Silloin harvoin kun vierailemme jossain (kts. kaikki mikä menee myös tulee) neiti on kuin herran enkeli. Nauraa, hymyilee, jokeltelee, hauskuuttaa talon väkeä. Kaikki sanovat että tässähän tulee kohta vauvakuume kun katselee noin hyvän tuulista vauvaa... joo, tietäisittepä vain todellisuuden!
Niin kauan kun on jotain uutta ja jännää katseltavaa, tyttö on tyytyväinen. Oltiinppa sitten kylässä, kaupassa, kaupungilla, koiranäyttelyssä, raveissa.... ihan jossain muualla kuin kotona!
Tuo hillitön pulauttelu on se mikä minua häiritsee, varsinkin kun nyt luin näitä teidän keskusteluita. Voiko kyse olla refluksitaudista? Edellä mainitut oireet kyllä passaa: ilmavaivat, hillitön kiukuttelu syönnin ja muun kanssa, pulauttelu joka pahenee vaan.
Vai onko kyseessä vain vaativa vauva? Tiedän että kyllä se aikanaan loppuu, rippikouluiässä viimeistään, niin kävi ensimmäisenkin kanssa