Ns. luomuna synnyttäneet, uskallatteko uudestaan?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
maniokki
Myös minä vahingossa luomuna synnyttänyt, synnytys käynnistettiin ja sinnittelin liian pitkään pyytämättä mitään joten lopulta ei ehditty antaa mitään, aukeninkin muutamasta sentistö täysin auki alle puolessa tunnissa. Supistukset aivan järkyttäviä, itse ponnistus ei tuntunut enää miltään. Aikeissa on kokeilla luomuna vielä mahd. toinenkin synnytys, mutta poissuljettua ei ole kivunlievitystenkään käyttö jos siltä alkaa tuntua. Mutta pirun ylpeä olen itsestäni! (suunnitelmissa oli ottaa kaikki nuijanukutuksesta lähtien...)
 
vieras
no ihan luomuna en kakkosta synnyttänyt, sillä käytössä oli ilokaasu mutta EN MILLOINKAAN tekisi sitä enää uudelleen. Oli se NIIIIIN tuskallista verrattuna esikoisen synnytykseen, jossa sain spinaalin.
 
anonymous
Mulla on ollut tavoitteena joka synnytyksessä edetä luomuna niin pitkään kuin mahdollista ja loppuun asti on päästy ilman epiduraalia.
Jos tuntuu siltä, että haluaa yrittää synnyttää luomuna niin mun mielestä kannattaa tutustua esim. aktiivisen synnytyksen materiaaleihin ja lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin ja kertoa toiveista kätilölle ja esitietolomakkeessa. Tästä huolimatta ainakin itse pidin joka kerta takaportin auki, eli ajattelin, että jos synnytys pitkittyy tai tulee jotain odottamatonta, niin sitten mennään sen mukaan.
Tukihenkilön, siis miehen tai muun mukaan tulevan, ois ihan hyvä tutustua samoihin materiaaleihin ja tietää sun toiveet tarkoin.
Epiduraalista ei mulla ole siis kokemuksia, mutta olen toipunut synnytyksistä tosi nopeaan ja vauvojen on kehuttu olevan tosi virkeitä synnytyksen jälkeen (kuulemma kipulääkitys voi vaikuttaa tuohon virkeyteen ja siten esim. vaikka sen ensi-imetyksen sujumiseen).

 

Yhteistyössä