kotona ollaan, eilen päästiin. Anteeksi pitkä ja sekava sepustus synnytyksestä, mutta parempaan en pysty...
La-su yönä heräsin puol neljä siihen, että apua mulla tulee kakka housuun - lyllersin kauheella kiireellä vessaan ja helpotti - kunnes helvetillinen vannemainen kipu iski alavatsaan ja meni ohi. Kohta toistu uuestaan. Viksuna tietty unen pöppyrässä ajattelin, että mahatauti perkele - se tästä puuttu. Kunnes huomasin limatulpan poistuvan ja joukossa tulevan verta.Tässä vaiheessa mä oivalsin, että jaaaaa taitaa olla muksu tulossa. Supistelut tuli epäsäännöllisinä 2-10minuutin välein aamu ysiin asti ja sit harvenivat ja mä menin torkkumaan. Kokonaan ne ei oikeestaan loppunu koko päivänä, mutta olivat erittäin epäsäännöllisiä väli 2min - 2tuntia. Noh, oltiin menossa nukkumaan yhentoista aikaan illalla ja olin jo sillon pistäny merkille, että hitto nämähän tiivistää tahtiaan. Puolilta öin sunnuntaina siis supistukset paukahti säännölliseksi melkeen kerta heitosta 7minuutin välein ja heti kesto n minuutin. Mies tietty nukku tietämättömänä ku mä puhisin ympäri asuntoa. Koirat oli jo onneksi mökillä kun se äippäpolin kontrolli olis ollu ma-aamuna. puoli kahen aikaan nousin pois sängystä ku aattelin, että mies saa nukkua vielä mä tulin sohvalle puhisemaan ja edelleen laukkasin vessassa. Koko ajan hoin ittelleni, että tunti vielä tunti vielä. Lämmittelin kaurapussia mikrossa ja se alkuun auttokin, panadolista ei enää ollu mitään apua. Puol neljä mä heitin hanskat tiskiin ja menin herättämään miehen, että mä en kestä enää tätä plus olin helvetin väsyny ku olin jo vuorokauden valvoskellu. Lähettiin sitte menemään TYKS;n kunhan mies ensin pakkas ittelleen eväät, vähän vaatteita ja söi aamupalaa.
TYKS:ssä jouduttiin heti käyrille ja kätilö tietty haastatteli miten supparit tulee ja miten raskaus on menny jne. Pötköttelin puoli tuntia käyrillä ja supparit oli aika pirullisia. Kätilö teki sisä tutkimuksen, ja nolouttani joudun myöntämään, että olin vaatimattomat 1,5cm auki vasta, mutta äärimmäisen väsyny kipuun - ottivat meijät sisälle kun kyseessä oli selkeesti yliaikanen raskaus, muuten olis jouduttu kotiin vielä. Sain Tramalin naamaan ja sen avulla pääsin torkkumaan supistustern välit synnytyssaliin. Saatiin sali nro 1 jossa on siis amme - muissa sitä ei ole. Plus siellä oli miehelle oma sänky ja meillä oli muista saleista poiketen meillä oli myös oma vessa. Kätilö joka oli yössä ja kävi heittämässä meille heipat, saatiin aamuun sellanen keski-ikänen rouva, joka toi jo mukanaan rauhan synnytyssaliin. Toisin ku yökätilö oli sitä mieltä, että en saa syyä niin aamu kätilö kuskas mulle kunnon aamupalan, kun ei jaksa synnyttää jos ei oo kunnolla syöny. Lääkäri tuli puol kympin aikaan kattomaan miten meillä menee (olin siis torkkunu puol kuudesta puol kymmeneen) ja teki sisä tutkimuksen - olin 3cm auki. Annettiin luonnon hoitaa tehtävää ja lähettiin miehen kanssa kävellen kanttiiniin - välillä pysäheltiin mun supistusten tahtiin hengitteleen. Tässä vaiheessa molempien porukat sai tietää meijän olevan synnytyksesssä ja niillä nousi jännitys potenssiin sata. Tultiin saliin takas ja olin kipeämpi jälleen - menin kokeeksi suihkuun, mikä helpotti aika reilusti kipuja, mutta lämpö sai vedessä olla aika kova. Ammeeseen mua ei vielä päästetty, koska ei ollu riittävän pitkällä kohdunsuu auki. Suihku sitte harvensi supistukset lähes olemattomiksi ja mä olin jo valmis parkumaan turhautumista - hitto eikö tätä mukulaa saa millään ulos? olin 4cm auki tuossa vaiheessa. Lisäksi mä olin menettäny kykyni pissata vaikka mitä tein. Helvetillinen tilanne, kun supistaa ja rakko täys, eikä saa pissattua... aamukätilö oli ja meni, ilta vuoroon tuli about mun ikänen kiva nainen, joka lupas katetroida mut - en oo muuten koskaan ollu valmiimpi tuohon toimenpiteeseen. Kävi katetroinnin yhteydessä ilmi, että kyllä mä pissattua sain, mutta vauvan pää paino virtsaputkea ja siksi mun oli hankala olla.
Gynekologi pääti, että pistetään vähän vauhtia tähän touhuun ja kalvot puhkastiin klo: 14.45 jos olin aatellu tuohon asti, että vittu olen kipee nii joo - käsitys meni uusiksi. Oikeestaan klo: 16 jälkeen mulla on kaikki hataria muistikuvia ja pätkiä - onneksi on synnytyskertomus ja mies. Tässä vaiheessa supistukset tuli säännölliseksi todellakin ja saatanan kipeeksi - olin valmis kokeilemaan ilokaasua - kiva muuten, mutta teki mulle helvetin huonon olon ja meinasin oksentaa. Mikäs siinä olis ollu pikku höplässä synnyttää - Mies laski mun supistusten väliä tulivat 3minuutin välein ja kestivät melkeen 2min. Noh, vauvan sydänääneet oli ktg;ssä huonot, ku ei vauva pysyny paikallaan, joten sille laitettiin pinni päähän ja multa tietty lopetettiin hetkeksi ilokaasu ja sain 100% happea. Olin 5cm auki. Mä koitin jatkaa edelleen ilokaasun kanssa, mutta kuuelta olin valmis vaikka mihin, että kipu loppuu - sain epiduraalin, mikä on muuten maailman paras keksintö. Ainoo huomautus tässä kohtaa hoono soomi lääkärille, joka ei saatana osannu pistää kunnolla ja sitä pisteltiin muutaman kerran. Ei oo mikään helppo homma olla siinä asennossa ku supistaa samaan aikaa ihan helvetisti. Puudutuksen tehottua alotettiin oksitosiini-infuusio vauhdittamaan synnytys loppuun. Kipu palas takas repien mut kahtia ysin aikaan illalla - sain lisä annoksen puudutetta. Taas vaihtu kätilö - tilalle tuli yökätilö ja opiskelija Kätilö. Tässä vaiheessa mua alko ponnistuttaa ja voin kertoo että on vitun hankala olla ponnistamatta kun tuntuu että se tulee ihan väkisin ulos. Sanoinki miehelle, että kuvittele sulla olevan helvetillinen ripuli, mutta et saa mennä vessaan.
Kätilöä vertaus nauratti aika reilusti... Tehtiin sisätutkimus; vielä pikkusen reunaa. Kymmeneltä sanoin miehelle, että hankkii helvetti jonku tänne ja just, ku mä en voi enää mitään ku tää tulee ittekseen ponnistelematta ulos.
Ponnistusvaihe alko klo:22.15 sain alottaa ponnistelun ihan missä asennossa halusin ja vasemmalla kyljellä oli hyvä olla. Alkuun oli helpottavaa ku ei tarvinnu enää pidättää ponnistustarvetta vaan sai oikeesti ponnistaa ja kunnolla. Miehelle oli lätkästy käteen kylmäpyhe ja käsketty pyyhkiä mun kasvoja - oli muuten oikeesti älyttömän hyvä ku viilensi joka supistuksen välissä. Samalla mies silitteli mua olkapäästä ja teki varmaan elämänsä suurimman virheen, ku anto kätensä mun käteen - siihen se jäi... :lol: Noh, ponnistelin kuulemma hyvin, mutta poika sahas pään kanssa edes takas koko ajan. Ärsyttävintä oli kun tunsin oikeesti että se liikkuu ulospäin ja palas takas ku ponnistaminen loppu. Kakkaki tais tulla siinä ponnistelun lomassa. En huomannu mutta sellanen tunne mulla on. Oksitosiinia lisättiin koko ajan ja on lääke ihan helvetistä ku se pakottaa ponnistamaan vaikka helvetillinen kipu repii kahtia. Kätilö-opiskelija joka synnytystä hoiti pääsääntösesti suihkutteli välilihan seutuun varmaan pullollisen ceridalia, jotta vauva tulis liukkaammin ulos ja repeämät vältettäs. Siltikin poika luisu koko ajan takas. Kertaakaan en todistetusti huutanu, mutta suomen laatusanat kaikkine variaatioineen kätilöt kuuli mun suusta vähemmän hienostuneesti lausuttuna. Se kipu oli jotaki ihan järkyttävää ja ponnistus suunta oli hukassa. kätilö-opiskelija helpotti suunan löytymistä laittamalla sormen pään ja välilihan väliin (ei muuten tunnu sekään kivalle, mutta oli niitä pienimpiä haittoja tässä vaiheessa). Monta kertaa turhautuneena lausuin, että tämä ei tule ja että ottakaa se jo pois. Väittivät pirulauta vaan, että hyvin sujuu. Mulla ei oikeesti oo mitään tajua ponnistusvaiheesta, lähinnä vaan hämäriä pätkiä. Jossain vaiheessa soittivat gynekologille, että saako oksitosiinia nostaa kun kohtu alkaa väsymään ja äiti kanssa. Saivat luvan. Meinasin kaikessa kivun paljoudessani purskahtaa nauruun ku jompikumpi joko kätilö tai opiskelija ärähti turhautuneena vauvalle jälleen kerran ponnisteltuani pään puoliksi ulos, että "älä nyt helvetti enää mene takas!" Kipu siinä vaiheessa ku päätä työnsin ulos oli jotaki niin järkyttävää etten ikinä oo sellasta tuntenu; oikeen viimesen päälle väkivaltaselta se tuntu ja ikään ku puukolla olis halkastu alapää kahtia - ei kestäny kauaa, mutta ihan hirvee kipu. Yhtäkkiä pää oliki ulkona ja mua komennettiin hengittelemään ja ponnistamaan vaan lyhyesti ja pienesti. Seuraava muistikuva on ku kätilö opiskelija sanoo miehelle, että "nyt isä vois soittaa syntymäkutsun" eli pyysi soittamaan kelloa. Tässä vaiheessa tajusin, että taitaa olla lähellä. Ja taas piti ponnistaa lisää - ja on muuten hevonkukkua että vartalon tulo ei enää tunnu pään jälkeen - tuntuu se, mutta se ei kestä niin kauaa. Ihan yhtä ikävä kipu se on.
yhtäkkiä vauva oli ulkona - kiukkunen parku kuulu ja vauvaa kuivaitiin hetki ja nostettin mun masun päälle. Napanuora sai sykkiä loppuun ja sitte mies sai kunnian leikata sen poikki. Poika nostettiin ylemmäs mä itteasiassa yritin nostaa jo aiemmin, mutta kätilö opiskelija sano, ettei napanuora anna periksi. istukka synty normaalisti. Alettiin tutkimaan vaurioita - huomasivat heti että syvälle oon revenny. Gynekologi hälytetiin paikalle tutkimaan pitääkö mut ommella nukutuksessa - ei tarvinnu ja peräaukkokin oli ehyt. Mun kipukynnys oli meny niin yli, että uikutin nyt kivusta jo pahemmin ku kertaakaan synnytyksen aikana - puuduttivat varmaan triplakertasesti ja siltiki tunsin ku mua ommeltiin. Eikä oo muuten kiva ku tutkitaan pyllynreijän kautta ku sinnekkin sattuu. Repeämä on toisen asteen syvä kuilumainen onkalo, ei siis kovin leveä, mutta syvä. 3ommelta siihen laitettiin. Lisäksi on nirhaumaa häpyhuulissa ja vulvassa - niitä ei ommeltu.
Mutta se on totta että palkinto on mahtava, mutta en mä vielä oo kipuja unohtanu. Etenki ku ne muistuttaa istuessa joka kerta ja kakkaaminen on edelleen varsin epämiellyttävää - mutta ei niin kivuliasta ku mä luulin. Nyt vasta uskon, että poika on meijän. Sairaalassa pelkäsin koko ajan, että joku tulee hakemaan sen oikealle äidille. Mä jaksasin tuijotella sitä vaikka vuoden eikä siltikään kyllästy. Hormonit on ihan sekasin ku mä pillitän vaikka ja mille. Ja ilman miestä synnytyksessä mä olisin varmaan tullu hulluksi. Vaikka se ei paljon siellä tehnykkään niin se riitti, että se oli siinä vieressä lohuttamassa. En oikeen osaa varmaan ikinä sitä tarpeeksi kiittää että se oli siellä. Mulla oli myös mahtava kätilö opiskelija, vaikka valmistuuki vasta joulukuussa - ihana ihminen. Muutenkaan paljon haukusta tyks;stä mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa ihania ihmisiä. Jaa no yö kätilö osastolla oli laittanu pojalle tutin suuhun verensokerimittausreissulla - oli kuulemma hengittäny huonosti - lähti äkkiä luikkimaan karkuun ku kysyin mistä lähtien tutti on auttanu hengitysongelmiin? Muuten tosiaan kaikin puolin tyks:n synnäri ja vuodeosastolla on mahtavaa henkilökuntaa - ei oo todellakaan ongelmaa suositella muille mennä sinne synnyttämään.
Eli kokonais kesto oli huimat 18tuntia 20minuuttia (tosin tästä olen eri mieltäku olivat merkanneet säännölliset supistukset alkaneeksi klo: 6 kun ne alko klo00) ponnistusvaihe kesti 1tunti 45minuuttia ja jälkeis vaihe 15minuuttia eli avautumisvaiheeseen meni joku päälle 16tuntia. Mutta loppujen lopuksi meni aika nopeesti. Nyt huuellaan tissille. 8)
