*Noin kolmekymppiset ekakertalaiset TOUKO- ja KESÄKUUSSA*

ok, mä vaan odota vielä puotoista viikkoa jo mennyt, jos ei ens viikolla alanäkymään niin täytyy laittaa postia sinne et missä viipyy. kun luulis et maksut sun muut meni oikein. siellä vaan ei ollut ns palaa myyjän palveluun nappia ;)
 
unico, ne bravadot tulee normaalisti ihan parissa päivässä englannista (oon tilannnut kaksi kertaa), mutta nyt se tuhkapilvi on sekoittanut kansainvälisen postiliikenteen niin, että ties kuinka kauan voi mennä. mäkin odottelen kovasti hoitolaukkuani.

kvartti, en tiedä, ootteko tehneet saman amatöörimokan niiden vaippojen kanssa kuin me, mutta me ei tajuttu työntää niitä lahkeenssuita sinne nivustaipeisiin saakka. ne jäi siis meillä yleensä sinne puolireiteen lahkeistaan. kun ne on siellä ihan nivusvaossa saakka, säädönkin pystyy paljon herkemmin saamaan oikeaksi. yksi vauvakerhon äiti oli kans aluksio ihmetellyt, kun tuli pissat läpi, mutta sillä tuo auttoi ja niin sitten meilläkin. olin aiemmin ihmetellyt, että onpas jotenkin tosi tönkkö vaippa, että saako siin edes vauva jalkoja liikutelluksi. tuo auttoi siihenkin. :)

toivottavasti se mahatauti menee pian ohi eikä mitenkään haittaa pikkuisen oloa!

niin ja kestoissa käytän myös huuhteluaineena etikkaa, jossa on pisara laventeliöljyä seassa. toistaiseksi ovat tulleet ihanan raikkaina pyykistä!

mulla tulee ihan hirveästi kirjoitusvirheitä, kun kirjoita yhdellä kädellä. poika koisii tissi suussa toisen käden päällä. en oikein jaksa näitä juttujani oikolukeakaan, varsinkaan nyt, kun ruudulle paistaa aurinko. mutta kiva että paistaa! me oltiin juuri leikkipuiston vappujuhlassa ja tehtiin sen jälkeen vielä muutaman tunnin kävely. tervetuloa kesäiset ilmat!

hyvää vappua teille kaikille!
 
Hei,

käyn äkkiä täällä kommentoimassa tämän aamuista. Ei ollut kovin hehkeä pelkopolikäynti, naislääkäri oli suorastaan kamala. Joten oma olo on nyt samanmoinen ja ei lainkaan vappuinen.

Onneksi sentään ultrassa poika oli edelleen poika ja painoa 1200g täysin keskimääräisestti. Ilmeisesti on myös öisin supistellut vähän enemmänkin, kun paikat oli jo pehmeänpuoleisia, että olisivat laittaneet sairauslomalle ellen olisi jo ollut valmiiksi.

Glada ja klara vappen teille muille!
 
Kiitos KvartIlle uudesta pinosta! :) Mun aika on 12/8 ja paikka NKL.

Miten nopeasti aika kuluu kun Hapsiaisen hernis on jo 6 viikkoa ja Unicon pikkuisella tulee jo viikko täyteen? :) Huih!

Kiitos vielä Unicollekin synnytyskertomuksesta!

Ja isot onnittelut Omena tytöstä!!!!! :heart: :heart: :heart: :flower:

Jaa Piip kiitos tuosta vinkistä noiden fuzzibunzien kanssa.. meillä kun tuo läjä tuolla
odottamassa käyttäjää.. :) Mietin kans että mikähän kikka niissä on,
mutta mukava kun kerroit.

Täällä vielä reilu viisi viikkoa töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloma.. lasken päiviä.. :)
Vauveli on pari päivää potkinut jotenkin hiljenpaa kuin normaalisti.. pitäisköhän siitä huolestua? Siis kylläkin ilmottelee itsestään tasaisin välein mutta ihan kun potkut ois vähän hiljaisempia (?).. tai sitten kuvittelen.. ? Ihme jutuista sitä hermoilee koko ajan..

Kohta täytyy alkaa tekemään munkkeja, simat on jo juomakelpoisia =)
Mukavaa vappua kaikille!!! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mekkala:
Hei,

käyn äkkiä täällä kommentoimassa tämän aamuista. Ei ollut kovin hehkeä pelkopolikäynti, naislääkäri oli suorastaan kamala. Joten oma olo on nyt samanmoinen ja ei lainkaan vappuinen.

Onneksi sentään ultrassa poika oli edelleen poika ja painoa 1200g täysin keskimääräisestti. Ilmeisesti on myös öisin supistellut vähän enemmänkin, kun paikat oli jo pehmeänpuoleisia, että olisivat laittaneet sairauslomalle ellen olisi jo ollut valmiiksi.

Glada ja klara vappen teille muille!
Oho, tämä olikin ilmestynyt tänne sillä aikaa kun kirjotin omaa viestiä.. pakko siis kommentoida; pystytkö tai haluatko Mekkala enempää avata tuota pelkopoli käyntiä? Mulla kun se on ensi vkolla edessä ja jo nyt pelottaa sinne meno... juurikin jännittää että mitäköhän siellä tulee vastaan ja
mihin ja miten pitäisi varautua siihen käyntiin..? Kun sinne aiemmin soittelin ja kerroin lyhyesti omasta tilanteesta, kätilö puhelimessa sanoi että kannattaa myös pyytää lääkärille lähete sen kätilökäynnin jälkeen.. ???
Tosi ikävää että sinulla ei käynti ollut hyvä ja lääkärikin kamala!!!! :( Sovitko vielä uutta aikaa sinne toiselle lääkärille tms??

 
piip, ouukei, toivottavasti saamme pian postimme :) toi lahkeen suu juttu pitää vissiin yrittää muistaa kaikissa vaipoissa :)

mekkala
:hug: mites jatkot?

Täällä on kylvetty eilen ekaa kertaa. Meen pien joka ei tykkää yhtä pyllyn pesusta oli nauttivan näköinen paljussa :heart: ja nukkuin niin hyvin :D ja on päikkäreillä nyt. Meillä noi unet on mitä on välillä eilen päikkärit oli sellaset 10min mittaiset joten sopii sitä nyt vetää jo useampaa tuntia.

Unico ja toukka 1vk
 
Kirjottelin näköjään tuon synnytyskertomuksen tuonne maaliskuisiin.. Kiitos kaikille onnistteluista! =) Viimeiset pari päivää on sujuneet vähän paremmin, sairaalapäivät ja ensimmäiset päivät kotona meni ihan sumussa, tietenkin kun kaikki on niin uutta. =)

Unico: teillä on lähtenyt hyvin arki rullaamaan tytön kanssa?

Hapsianen: minkäs nimen herne sai? =)

Odessa ja kevätesikko: teillä onkin jo yhtäkkiä huimasti viikkoja! onnea matkaan jos/kun lähtö pian tulee!

Nyt on tosiaan parempi mieli jo, on ollut henkisesti aika rankkaa sektion jälkeen noin viikon ajan. Vaikka se sinänsä oli ihan hyvä kokemus niin en tiedä miksi välillä on tuntunut niin pahalta kun kuitenkin pääasiassa on niin onnellinen! Mulla on ollut muuten kovaa ummetusta, nyt alkaa kyl helpottaa. :ashamed: sehän voi kai olla tavallista sektion ja alatiesynnytyksenkin jälkeen..?

omena ja Möykkyliini 1vko ja 3 päivää
 
omena, juu opettelua on tytön kanssa, mut välillä paremmin ja välillä enemmän hukassa, mut eiköhän sitä opi. Tuntus olevan rauhallista sorttia ettei turhasta itke. no hei se on varmasti tuntunut rankalta. tää itki ekan päivän ja ihan ilman syytä ja sen jälkeenkin tosi herkässä ja tuntuu välillä et yhyy kaikki on sitä. mut itkee tarpeeksi niin menee ohi. Ainakin mulla. olitko kauan sairaalassa?

 
Nopeasti vaan laitan yhden linkin ruokasuosituksista tänne jos jotain kiinnostaa katsella.
http://www.eatwell.gov.uk/agesandstages/pregnancy/whenyrpregnant/
Uskoisiko tuohon vai ei? Vaikuttaa ihan "viralliselta" brittisivulta, eniten siis mua kiinnostaa tuo "Foods you don't need to avoid" kohta..? Kun tuosta parmesanista tosiaan oon kuullut kätilöltä että saisi syödä kun on niin kovaa ettei siihen tule listeriaa, mutta en oo silti uskaltanut syödä kun ei ole tehty pastöroidusta maidosta. Hmm. Eli mitä mieltä te ootte?

Nyt ulkoilua ja syöminkejä, ihan kun ei eilen olisi saanut kavereiden grillijuhlissa tarpeeksi herkkuja :D

Onnittelut Hernikselle kauniista nimestä! :heart:

Kvartti ja potkiva Mini 18+5
 
Onnea Herneelle hienosta nimestä! Kumpi voitti väännön?

Pakko kiusia teitä toukkiksen kuulumisilla :) Meen pikkuselta lähti tänään napa pois, nyt sen maha on ihan erinäköinen. Ja Pien nukahti tänään ihan ite vaunuihin (ne on vielä sisällä kun on niin tuulista ettei olla ulos lähetty) tähän asti on nukkunut sängyssään ja vaunuissa kyllä mutta sinne on pitänyt pääty jo unessa muuten ei oo tullu mitään.
 
Heippa pitkästä aikaa!

Yritin saada aikaa kulumaan pitämällä hiukan palstataukoo,ku tuntu et aika matelee... Ja kyllähän se aika sit kuluu omalla tahillaan... =)

Onnea Omenalle tytöstä! :heart:

Kiinnostuneena lueskelin kestojen käyttövinkkejä! Meinataan varmaan yrittää niiden kanssa ainakin osa-aikaisesti puuhastella, niin hyvä lukee käyttöohjeita. :D En oo siis koskaan minkäänmallista vaippaa vauvalle laittanu, niin kaikki on ihan uutta... :eek: Mieskin jopa pitää kestoja hyvänä ideana, vähemmän rahanmenoo ja jätettä, ainakin vielä tässä vaiheessa on positiivinen kuva sillä. Saas nähä muuttuuko mielikuva todellisuuden iskiessä vai ei.

Tääl on np-ultrassa käyty, siel pikkuinen pomppi menemään ympäriinsä! :heart: Ei meinannu millään olla yhteistyöhaluinen, kun ei asettunu ollenkaan paikalleen, että ois niskaa saanu kuvattua...voi toista kun kiusattiin.. :D Mua nauratti ihan hillittömästi välillä, kun toinen pompotteli menemään siel, niin ei kuvaamisesta tahtonu tulla mitään, kun maha hytkyi... :LOL: Ja käänsi selkää ruutuun päin koko ajan. Hienosti näky kaikki kädet ja jalat + pienet sormet, pituutta oli kunnioitettavat 6,5 cm! Nt oli 1,5 mm ja tähän mennessä kaikki näytti hyvältä. Riskiluku tulee sit perässä sairaalasta, kun laskevat sen sit ku kerkeevät... Viimestään neuvolassa saan sit tietää.

Mukavaa toukokuuta kaikille!

Ritu 13+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja hapsiainen80:
Herne on nyt sitten Julia. :)

Ja Julia sanotaan niinkuin kirjoitetaan, eli siis yhdellä U:lla. :D Tää on tarkkaa kun nimenomaan tästä oli vääntö miehen kanssa että tuleeko Juulia vai Julia. :LOL:

- Hapsis ja Julia-Herne. :heart:
Hapsis Ihana nimi Herneellä! :heart:

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Ritulle ! :)

Täällä on kierretty kirppareita koko päivä ja tehty kasa löytöjä. =) Miestä aina kovasti hymyilyttää kun esittelen pikkutyypin uusia vaatteita ja muita vauvajuttuja. Mihinköhän nuo kaikki vauvan oheistarvikkeet saa lopulta järkevästi mahtumaan pienessä asunnossa.. :D
Sitten vedinkin tuossa alkuillasta taas mukavan pitkät päikkärit niin nyt sitten ihan pirtsakkana täällä vaikka mies ja koirat jo kuorsaa :whistle:

Ensi viikolla edessä pelkopoli käynti, jännittää ihan kamalasti.. huih! :|
Pitäisi koittaa kyllä kohta nukkumaan, muuten voi aamulla olla taas ihan silmät ristissä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

pikkumangusti 25+3


 
Hauskaa toukokuun ekaa viikkoa tänne!

Pikkumangusti: Menin pelkopolille erikoislääkärin tapaamiseen, mulla oli mukana toisen erikoislääkärin lausunto lääketieteellisestä syystä sektioon ja suositus sektiosta. Esitin tämän paperin äitipolin lääkärille ja kätilölle. Naislääkäri ärsyyntyi tästä ja alkoi selittämään miten hänen ammattikuntansa ja tämän toisen lääkärin ovat eri mieltä näistä asioista, miten hän viimeksikin on näistä asioista kokoustanut jne ja antoi ymmärtää, ettei tällä lausunnolla ole painoarvoa, että he täällä äitiyspolilla päättävät miten minä synnytän, ja että sektioon tarvitaan lääketieteellinen syy. Jonkun aikaa jaksoin vastata tälle lääkärille, että tässä lausunnossa todetaan lääketieteellinen syy, ja että yrittääkö hän syyllistää minua asiasta. Sain lapun sektion riskeistä, mutta minua sieppasi, ettei alatiesynnytyksen riskeistä puhuttu yhtään. Sen sijaan sitä mainostettiin kuin riskittömänä. Pelkojani kyseltiin tarkasti, samaten olenko nähnyt painajaisia. Lopuksi naislääkäri totesi, että täällä tehdään juhannuksen jälkeen synnytystapa-arvio, jossa he päättävät asiasta. Ja ei kannata ahdistua tästä kuulemma. Sain ajan myös heidän psykologille ja keskusteluun synnytyssalin kätilön kanssa.

Lopuksi tehtiin sisätutkimus ja ultraääni, joissa todettiin, että kohdunsuu oli pehmentynyt supistelun takia. Lääkäri kysyi olinko rasittanut itseäni eikä määrännyt sairaslomaa, kun olin sillä jo ja jäämässä kesälomalle senjälkeen ennen äitiyslomaa. Loppuajan lääkäri ei enää puhunutkaan minulle, joten en saanut keskustella muista vaivoistani tms kysyä mitään kuten varmaan lääkärineuvolassa olisi ollut tarkoitus. Tästä jäi itselle aika paska maku suuhun, tunne itseni aika lailla objektisoituneeksi, että omalla pelolla ja sairaudella ei ole mitään merkitystä äitiyspolin lääkäreille, ja he asiasta päättävät, mulla ei ole juurikaan väliä. Järkytys koko reissu oli siinä suhteessa, että oma erikoislääkärinin, joka on sairauttani hoitanut viisi vuotta, sanoi, että hänen lausunnollaan on ennekin "saanut" sektion, joten olin ollut jo asiasta kuukauden verran helpottunut, ja nyt tämän jälkeen kaikki pelot ja ahdistus ovat palanneet. Kyllä ymmärrän, että äitiyspoli haluaa erikoisalansa asioista olla viimeisenä päättämässä, mutta sen lääkärin tyyli oli todella hyökkäävä, mieheni mielestä jopa törkeä. Mutta ei siitä sen enempää.

Joka tapauksessa toivottavasti tästä viikosta tulisi sitten kivempi, tänään olisi hieroja, keskiviikkona kampaaja, torstaina akupunktio ensimmäistä kertaa ja perjantaiksi sain mieheltä "äitienpäivälahjaksi" kasvohoidon. Ainut tylsä juttu on, että huomenna pitäisi vääntäytyä töihin pitämään tylsästä aiheesta luento, ei yhtään jaksaisi.

Onnea Ritulle hyvin menneestä niskaturvotusultrasta!

Hapsis, Julia on kaunis nimi!

Unico, hauskaa kuulla teidän pienen kuulumisia, kerro vaan lisää!

Kvartti, mä olen ainakin popsinut parmesaania raasteena pastan seassa, luin kätilön sanoneen sen olevan sellaisena niin minimaalisen pieni määrä, että listerian todennäköisyyttä ei ole.

Omenalle vielä onnittelut uudemman kerran pikkutytön johdosta!
 
voi itku, millainen lääkäri mekkalalla oli! luulisi nyt kaikkien ymmärtävän, että tuollaisella asenteella pelko ei lienny vaan pikemminkin kasvaa.

meillä poika on nyt 8 viikkoa vanha, ja luulen aamulla kuulleeni ensimmäisen hekotuksen. se näytti tulevan refkesinä, kun poika äkkäsi minun kasvoni yhtäkkiä allaan. olin ottanut hnet rintani päälle röyhtäisemään. sen jälkeen ei ole kuulunut, joten ihan varma en ole. mutta jännityksellä odotan!

on tämä elämä jännää. juuri eilen juteltiin miehen kanssa, miten yhdellä kertaa vanhemmuus muuttaa koko elämän. rutiinit ja prioriteetit sekä arjen todellisuuden. on jotenkin helpompaa olla vain tässä hetkessä.

ihanaa odotusta!

:heart: piip ja poika
 
Ihana lukea miten vauva-arki on lähtenyt käyntiin, Unico ja piip. :)

Onpa mekkalalla ollut ikävä kokemus. :hug: Ystäväni, jonka ensimmäinen synnytys päätyi hätäsektioon, kävi kanssa pelkopolilla tai muulla vastaavalla omalla paikkakunnallaan toisessa raskaudessaan ja etukäteen oli sovittu että koska hän on riskisynnyttäjä, synnytys tullaan käynnistämään viimeistään tiettynä päivänä. No joku toinen lääkäri oli sitten alkanut pyörtää puheita ja puhella ettei synnytystä tulla käynnistämään, vaan saa mennä vaikka yliaikaiseksikin jos niikseen tulee. :eek:

Meillä mies on saanut mahataudin. :headwall: Nyt sopii toivoa että a) vauva pysyy mahassa ettei tarvii ilman miestä lähteä synnyttämään ja b) etten itse sairastu. Mulla kyllä on sellainen olo että olen tulossa kipeäksi, mutta lähinnä vain sellainen olo että nousee vaan vähän lämpöä. En ole koskaan sairastanut mahatautia, toivon että säästyn siltä nytkin.

kevätesikko 38+0 (mistä näitä viikkoja oikein tulee?!)
 
Voi, toivottavasti kevätesikko et sairastu ja miehesikin paranee pian!
Samaa mieltä, mistä näitä viikkoja oikein tulee :eek:

Herneelle onnea nimestä :flower:

Meillä on tuossa mun tekemä lista etunimistä, kirjasin vain nimipäiväkalenterista ylös kaikki vähänkään kivan oloiset. Mies sen on lukenut läpi, mutta pitäis vielä mennä se silleen läpi, että ei tuota, ei tuota, ehkä tuo, tuo on hyvä, ei tuota jne :D
Mulla on oikeastaan kaksi ennakkonimeä ollut, mutta nyt se vahvempi ei enää tunnukaan niin hyvältä :$ Saa nähdä, mitä tästä nimen keksimisestä vielä saadaan :whistle:

Mukavaa alkanutta viikkoa ja toukokuuta kaikille!
Ja kiva tosiaan, että uudet äititkin käy vielä vauvaelämäänsä kommentoimassa =)


Odessa80 38+1
 
Ritu Onnea ensimmäisestä vilkaisusta pikkuiseen! Kvartti ja Mekkala Mä kanssa just vedin parmesaaniraastetta pastan päällä, en kyllä yhtään muistanut että siinä edes voisi olla listeriavaara. Mut hyvä, jos riski on monen asiantuntijan mukaan pieni. Mekkala Kurjaa, et pelkopolille ajautuu tollasella asenteella olevia lekureita.

Masukin liikkeet on selvästi voimistuneet, ja itsekin keskittyy jotenkin koko ajan enemmän tulevaan vauvaan. Hetki sitten tuleva pikkuvauva-aika tuntui vielä tosi kaukaiselta. Kävin perjantaina neuvolassa, ja sain jo Kelan paperitkin mukaan. Onko muilla tokakertalaisilla muuten tietoa voiko kotihoidontukea saada samaan aikaan kun on kesälomalla? Kun eihän se lapsi silloin ole missään muualla hoidossa... Ei tosin seuraavan äitiysloman aikaankaan, mut se ei kai ainakaan käy päinsä et sais äippälomarahaa ja kotihoidontukea samaan aikaan. Sitähän vois vaikka rikastua noilla tuilla... :LOL:

Kevätesikko Toivotaan tosiaan että ei tule nyt lähtöä. Mulle joku lohdutti kun olin esikosta vähän ennen la:ta flunssassa, että kroppa tietää ettei sairaana kannata lähteä synnyttämään. Eipä tuossa taida mitään perää olla, mutta silloin se lohdutti.

Vetku ja ruttunen 21+5 (vielä päivä virallisesti vauvaksi muuttumiseen)
 
Poks 34+0

Vaput on juhlittu!
Seuraavana sitten juhannus saa nähä onko käärö silloin sylissä!

Mulla on ollut aivan kamalaa.
Polvet ei kestä oikeesti kohta mitään pöntölle, autoon, sohvalle meno ja tulo yhtä tuskaa itku meinaa tulla kun sattuu.
Närästys yhtä helvettiä ihan kokoajan närästää vaan!!
Ei auta renniet ja gavisconit PRKL! :kieh:
Turvotusta jaloissa ja käsissä ihan mukavasti...

Painoa oon tarkkaillu oon muka lihonnut viime to tähän päivään melkeen 2kg!!
Voi johtua turvotuksestakin osittain, mutta tulihan sitä vappuna herkuteltuakin vähän.
En kyllä usko tota meidän vaakaa se on aina näyttänyt vähän enemmän kun neuvolan vaaka.

Keskiviikkona on neuvolalääkäri sielä taas saa kuulla kunniansa!
Saa nähä millanen reissu se tulee olemaan.
On nyt ihan eri paikassa ku aikasemmin, meidän oma neuvola muuttaa uusiin tiloihin.
Uudet neukkutädit ja kaikkee kääks! :eek:

Mulla on supistelutkin vaan lisääntyneet, tulee muutamia päivässä.
Ja alapäästä kuuluu "narinaa" sisko sanoi että hänellä kuului narinaa kun paikat aukesivat :eek:
Oli ollut altaassa sairaalassa niin kuplia oli noussu narinan myötä pintaan.

No niin sain kaivettua tietooni että olen ollut syntyessäni 2950g 49cm ja mies on ollut n. 3,5 kg ei anoppi muistanu kunnolla. Ei mitään järin isoja kumpikaan.
Mun äiti löysi omat neuvolakorttinsa hauska katella niitä.
Mä oon syntynyt sectiolla muutamaa päivää ennen laskettua aikaa.
Olen saanut 8 pistettä! :D

Mutta nyt päikkäreille kun viime yö meni kipuillessa ja valvoessa...

jane ja veijokeiju 34+0
 
Kiitos kaikille symppauksesta. Sillä lääkärillä oli kyllä todella kurja asenne. Kätilö oli mukavampi ja oli monta kertaa melkein koskettamassa mua lohduttavasti, kun selvästi näki miten paha olla mulle tuli sen lääkärin puheiden myötä. No joka tapauksessa, yritetään tästä nyt eteenpäin.

Kevätesikko, toivottavasti et tule kipeäksi! Ja tosiaankin, mistä sulle nyt noin paljon on niitä viikkoja ilmestynyt...

Vetku, kotihoitotuki ei ole tulosidonnainen, joten voit huoletta olla palkallisella vuosilomalla ja nostaa sen 300? miinus verot kelan kotihoitotukea. Voi olla vaikka itse töissä ja lapsi on isovanhempien hoidossa, silti sen saa. Mikä on oleellista, että lapsi ei ole päivähoidossa ym missään julkisella tai yksityisellä, vaan kotona.

Tänään kävin vauvatavaraliikkeessa ostamassa kaikenlaisia pikkutarpeita, itkuhälyttimen, tutteja, tuttipulloja, muovifroteen, tuttipullojen sterilisoijan, aurinkosuojan vaunuihin yms. Ihan kivaa, mutta kyllä sitä rahaakin sitten meni. Sitä tekee pitkän listan mitä kaikkea pikkujuttua tarvitsee ja sitten kuittiin ilmestyykin huikea luku... Huomenna miehellä on vapaapäivä ja mennään ostamaan Ikeasta lipasto vauvan vaatteita varten, koreja pikkusälää varten ja hoitotaso pinnasängyn päälle. Eli kaikenlaista kivaa vauva-aiheista rahanmenoa tiedossa...

Ainakin ihana ilma täällä Länsi-Suomessa, aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti. Taidankin vaivautua koiruuden kanssa ulos lenkille.

Mekkala 28+4
 
Jane, kysy siltä neuvolalääkäriltä helpotusta tohon närästykseen jos saisit jotaibn toimivampaa

pikkumangusti kiva et tuli kirppareilta löytöjä :)

mekkala hurja toi sun käyntis. jaksuja ja voimia sinne. Kummasti kaikkea pientä vaaville löytyy...

vetku nopeasti menee aika. Eikö muuten mies voi saada hoitorahaa kun äiti on äippälomlla? (asiasta mitään tietämätön kyselee)

kevätesikko toivottavasti et sairastu jaksuja

piip hymyjä odotellessa tällä, varmasti ihan kunhekottaa

odessa
se nimi onkin vaikea juttu, toukan nimipaperit vietiin tänään maistraattiin :)

jaapa me käytiin autolemassa ja hoitamassa asioita toukka nukkui tyytyväisenä.
nyt noi tuolla petillä mesoaa joten pitänee varm,aan mennö kurkkimaan. yritin lypsää maitoa kun toukalle ei maistunut mut kuulostaa et nyt vois mennä...
 
Unico Tulethan meille sitten kertomaan mikä pikku tuokasta tuli nimeltään. :)
Ja piipille onnittelut ekoista hymyistä! :)

Mukava kuulla että arki on lähtenyt mukavasti liikkeelle molemmilla, ja ihana että jo vauvan saaneet jakavat täällä kokemuksia meille vielä odotteleville. :heart:

Kevätesikko Koitahan välttyä tuolta vatsataudilta!

Mekkala :hug: Voi tylsyys mikä suhtautuminen! :( Toivottavasti nyt kuitenkin asia järjestyy ja varmasti järjestyykin ja saat sektion jos haluat. Kiitos kuitenkin että jaoit tuon kokemuksen niin osaa vähän varautua.. Juurikin tuon takia jännitän ihan kamalasti tän viikon käyntiä pelkopolilla koska olen useasti kuullut juuri kertomastasi negatiivisesta suhtautumisesta pelkopolilla. Ihme juttu jos sinulla on vielä toisen lääkärin lausunto asiasta!
Minulla on ensin keskustelu kätilön kanssa ja sitten vasta lääkärin jos tarpeen. saa nähdä mitä sitä tulee niskaan.. :/
 

Yhteistyössä