*Noin kolmekymppiset ekakertalaiset ELOKUUSSA*

Valeska kiitos hyvästä vakuutuslinkistä! Me yritämme saada varmaan If:stä vakuutuksen (muutkin vakuutukset sieltä ), mutta voi olla ettei saada syntymättmälle lapselle, koska mun terveysselvitys ei taida mennä läpi (en ainakaan sairaskuluvakuutusta saanut)...

Linda32 tuntuu varmaan pelottavalta, mutta luulisin ettei ole vakavaa. Itsekin olen rakastellessa nykyään hiukan jännittynyt, en halua päästää miestä liian syvälle ;)
 
Huomenta.

Käytiin np-ultrassa, mutta liian aikaisin, enkä kuulemma ole ainoa. Täällä kaikille näemmä varataan neuvolasta liian aikaisin ultra-aika ja sitten mittausta ei voida tehdä, kun sikiö on vielä liian pieni. Koko ultrauspaikka on ihan tukossa, kun lähes kaikki joutuu käymään kahteen kertaan ultrassa. Saatiin onneksi parin viikon päähän uusi aika, jolloin toivottavasti saadaan kaikki tarvittava mitattua.

kaapo 11+3
 
Valeska, kiitos paljon linkistä, näyttää tosi hyödylliseltä!

Keltakaneli, meilläkin potkitaan vähän väliä. Tietysti hyvä niin, tietää ainakin että pikkukaveri on pirteänä siellä, vaikka kieltämättä välillä tulee semmonen olo, että lopeta nyt jo.. mitäköhän se sitten parin kuukauden päästä enää onkaan, kun voimaa tulee koko ajan lisää.

Linda32, tuo on tosi inhottavaa, mutta tuskinpa vakavaa. Voihan siitä neuvolaan soittaa, vaikka en kyllä usko, että tekevät asialle mitään, todennäköisesti neuvovat vaan seurailemaan tilannetta. Mulle lekuri neuvoi pitämään muutaman päivän taukoa petipuuhista, jos tulee verta.

Hampiainen 23+5
 
Kaapo Aika kurjaa että tollai antavat np-ultra aikoja liian aikaseen :| Toisaalta saa nähdä pikkusen useamman kerran :p Mut kalliikshan tuo kunnalle tulee ja aikoja varmaan aika hankala saada järjestettyä. Toivotaan että seuraavalla kerralla saavat kaikki mitat mitattua!

Anna kandeehan sitä vakuutusta koittaa ainakin hakee, ei oo kauheesti vaivaa, mut tietty jos joutuu jotain selvittelee, joku perussairaus ym. niin sit homma käy monimutkikkaammaksi. Itse ei tosiaan sitten "keritty" vakuutusta hakea, tai siis alko vähän mietityttää koko touhu. Nyt vaan on ärsyttävä et pitää olla sormet ristissä ja toivoo parasta et pienel ois kaikki hyvin. Jossain yhtiössä (ainakin pohjolassa) ne on kuulema tosi tarkkoja ton sairaskuluvakuutuksen myöntämisen kanssa, pitää olla katkeamaton tieto siitä missä, mitä ja milloin sua on hoidettu ja vissiin tosi monen vuoden takaa. Mun yks kaveri ei saanu tota pohjolalta, kun puuttu jonkun vuoden joku pikku tieto, ja toi mun kaveri on perusterve.

Omassa navassa ei ihmeempiä, tänään oli eka duunipäivä, 18 päivää jäljellä :whistle:

Danuli + Toppis 31+3
 
Hampiainen tänään juuri miehelleni sanoin, että tuun kyllä oleen aika kovilla (sisäisillä ) mustelmilla loppuraskaudesta, kun tuon pienen voimat tästä vielä kasvaa... :)

Linda tuskinpa tuo verenvuoto mitään vakavaa on. Mutta rohkeasti vaan kyseleen neuvolasta kaikista asioista mitä mieleen tulee. Sehän on neuvola eli neuvoja varten. :D

Keltakaneli 24+0 poks!
 
Käytiin viime viikolla np-ultrassa ja saatiin tänään kirjeitse vastaus että seulonnan tulos on normaali. Turvotusta ultrassa näkyi 0,9 mm. Sielä se kovasti heilutteli käsiä ja liikkui. Sormet ja varpaat näkyi kivasti ja kätilö löysi myös korvan.

Laskettuaika vaihtui ja on nyt 16.2. Pieni olikin sen verran iso (6,5 cm), että la arvio oli 5 päivää enemmän kuin neuvolan mukaan. Samalla saatiin ikää lisää, joka tuollon viikolla 12 oli tosi mukavaa. Nyt kun tuo maaginen 12 viikkoa ohitettiin niin tuntuu aikakin menevän nopeampaa. Ensi viikolla on jo lääkärineuvola. Seuraava ultra on vasta lokakuussa.

Minä vihaan selvittää nuita vakuutusasioita...

Siukuki ja Nyyti 13+5
 
Nyt koitti paluu karuun arkeen, aamuherätykset ottaa koville...

Oon myös tuota vakuutusta miettinyt, pitäis varmaan oikeesti alkaa toimia, aika menee niin hurjaa vauhtia! Oon myös kuullut kehuja Pohjantähdestä, mutta me ei voida vaihtaa kotivakuutusta sinne kun menee miehen työn vuoksi muualta, eli se taitaa sitten olla poissa laskuista.. Mä voisin kyllä vaihtaa kaikki omat vakuutukseni sinne, mutta se ei taida sitten auttaa jos vaativat nimenomaan kotivakuutusta.

Siukuki mullakin tuli nt-ultrassa 5 päivää lisää ikää, mutta la:aa ei vielä vaihdettu, saa nähdä mitä tekevät sitten neuvolassa ensiviikolla. Sain muuten myös loman aikana kirjeen labrasta että veriseulassa ei löytynyt kohonnutta down-riskiä ja niskaturvotuskin oli vain 0,7mm. Kätilön mukaan vasta 3mm alkaa olla huolestuttavaa, mutta sekään ei vielä tarkoita mitään, joten toistaiseksi ainakin kaikki näyttää hyvältä! =) Seuraava ultra onkin sitten kuukauden kuluttua ja sitten haluamme selvittää kuka siellä masussa asustelee :)

Linda mullakin on aina seksin jälkeen ollut pientä tuhrua, mutta en ole siitä huolestunut kun ei ole mitään muita vuotoja ollut. Neuvolasta saadussa kirjassakin siitä oli maininta että on ihan normaalia koska limakalvot on niin herkät. Toivottavasti sullakin on vain sitä!

Nauti Keltakaneli potkuista, mäkin kovasti odotan että alkaisi liikkeet tuntua =) Välillä tuntuu sellaista pientä "kuplintaa" ja silloin tällöin joku pieni muljahdus, mutta voi olla että on jotain ihan muuta :D Repäisykipuja valitettavasti on sitten senkin edestä, tänään aamulla en meinannut päästä sängystä ylös kun repi niin pahasti... Mieskin meni ihan paniikkiin ja meinas pakottaa mut takas makuulle kun vihdoin pääsin ylös. Vakuutin sille että on harmitonta vaikka näyttää hurjalta :)

Rae 15+2
 
Kiitokset kaikille viisaille vastauksesta! Soitin neuvolaan ja mä nyt seurailen tilannetta. Varovasti aloitellaan petipuuhia pikkuhiljaa... =)

Kaapo80: Mullekkin on varattu nt-ultra kun oon rv11+4... Toivottavasti ei käy samoin :/ Aika omituista, että "turhaan" juoksuttavat liian aikaisin. Mutta toisaalta, näetpähän pienen useammin! :D

Keltakaneli ym. "nyrkkeilysäkit" ;) : Nauttikaa tosiaan pienistä potkijoista! Voi että odotan että saisin pian itekkin tuntea liikkeitä sisälläni!

(.) Ajankulu tuntuu pysähtyneen ja nt ultraan on ikuisuus! Hitaasti mutta varmasti kuitenkin viikot etenevät:) Ja sen huomaa ainakin teidän muiden viikkojen määrässä: Keltakanelikin jo 24!! Ja Rae yli 15! Vau!
Viikon ajan on ollu tosi ällö olo melkeinpä aamusta iltaan. Ennen ruokailua tulee ällötyshuippu, mut sitten ei oikein ruokakaan maistu. Krapulainen olo. Ja illat menee nuokkuessa, ei puhettakaan että jaksais lenkkeillä tai urheilla (mitä mulla on yleensä tapana tehdä). Hampaiden pesu aamuisin vaatiin oikein keskittymistä ettei tulis yökki... :) Ja kahvikaan ei maistu. Väsytttävää on esittää töissä ihan pirteetä ja hyvinvoivaa, mut vielä ei oo aika kertoo. Viikonlopuna pitäsi jollain verukkeella olla juomatta työporukan mökki-illanistujaisissa... Vinkkejä? Ajattelin vedota migreeniin ja sanoo että oon ottanu pari migreenilääkettä (kolmiolääke) enkä uskalla juoda... Meneeköhän läpi? Sitä kuvittelee, että kaikki varmasti epäilee, vaikkei niin oliskaan. ;)

Linda+Taimi (uuniotuore työnimi!!;) ) 8+3
 
Linda Migreeni on kyllä minusta hyvä selitys jos muutenkin kärsit siitä. Tai siis alkava sellainen (ettei tarvi kokonaan jäädä pois) ja otit estolääkkeen. Silloin ei haittaa vaikka vähän väsyttäiski. Ja jos joku alkaa epäilemään jotain, niin kysyt närkästyneenä, että näytänkö minä niin lihavalta. :kieh:
 
Linda, mullakin alussa tuntui siltä, että voi kun kaikki kestää kauan, ultraankin monta viikkoa jne.. Mut tosi nopeastihan se aika sitten kumminkin menee! Nytkin taas semmonen olo toisaalta, että vielä 2,5kk äitiysloman alkuun, onpa pitkä aika, vaikka kyllä tiedän, että aika hurahtaa taas nopeasti ohi ja kohta sitä ollaankin jo tositoimissa. :D

Tänään poksahtaa rv 25 mittariin. Loppuviikoksi lähdetään Savoon mökkeilemään, tää päivä pitäs vielä jaksaa kituuttaa töissä. :)

Hampiainen 24+0
 
Niin se aika tosiaan rientää, just oli se tilanne kun joutu peittelemään juomattomuutta ja esittämään reipasta töissä vaikka oli koko ajan hirveän paha olo, mutta nyt kun kaikki jo tietää ja masukin alkaa kasvaa niin voi nauttia vihdoin raskaudesta =)

Linda mä tein pari kertaa niin että kaadoin siideripullosta sisällöt viemäriin ja tilalle omenamehua ja meni ihan täydestä. Tosin vähän tuhlaantuu rahaa, mutta kukaan ei huomaa mitään. Baaritiskillä tilasin Gingeralea jäillä tuoppiin, näytti ihan siideriltä. Toisaalta vaikeinta oli olla sellaisessa paikassa johon ei sopinut viedä omia juomia. Tuo migreeni kuulostaa hyvältä selitykseltä, vaikka joka tapauksessa joku aina epäilee, mutta ei niistä kannata välittää. Mulla usein ennen raskautta ihmiset katseli jos join heidän mielestään liian hitaasti viinilasin tms. ja kommentoi heti että taidat olla raskaana. Tokihan se ärsytti, varsinkin kun tuntui ettei millään tärppää. Niin ja olen aina muuten juonut viiniä, mutta selitin että näin kesällä maistuu kuiva siideri paremmin ja viinistä tulee ihmeellistä päänsärkyä :)

No nyt ei tosiaan enää tarvitse selitellä :) Ja kun tuo vatsakin jo paisuu, niin hölmöimmätkin pian huomaa :)

Rae 15+3
 
Niin ja suurimmasta osasta baareja saa nykyään alkoholitonta olutta ja siideriä, että sekin on yksi vaihtoehto. Kaupastakin toki saa alkoholittomia siidereitä ja viinejä, mutta minusta ehkä parempi selittää jollain syyllä ettei juo ollenkaan kuin alkaa niiden kanssa salailemaan asiaa illanvietoissa.

Ainakin jos tapana on ollut juoda useampia illan mittaan, niin itsellä nuo holittomat alkavat muutaman jälkeen tökkimään. Ravintolassa "yksillä" käydessä voi vielä mennä läpi.
 
Nyt on kerrottu raskaudesta jo melkein kaikille läheisimmille ystäville ja isovanhemmille. Uutinen on otettu oikein positiivisesti vastaan. Muutama sanoi että onkin jo odottanut. Töissä ajattelin kertoa kun sopiva tilaisuus tulee vastaan, varmaan ensi kuussa.

Tilasin muuten kotidopplerin. Ultrassa kätilö sanoi istukan olevan edessä ja koska se voi vaimentaa liikkeiden tuntemista, niin voin lisäksi kuunnella vauvaa. Eikö ole hyvin perusteltu miksi tarvitsen tuollaisen vempeleen. :LOL:

Siukuki 14+4
 
Siukuki me ollaan kerrottu jo sukupuolikin kaikille. :) Ajateltiin, että mitäpä sitä salaileen.

Kotidoppleri on meilläkin. Lainassa tosin. Se on itseasiassa tosi mukava. Kuunnellaan pikkuisen sydänääniä (ja liikututaan, minä ainakin) noin pari kertaa viikossa. Se suihkinta joka kuuluu on sitten istukan äänet. Mullakin on istukka edessä. Pikkuisen sydän kuulostaa laukalta. Koppoti, koppoti, koppoti -aikamoisella vauhdilla. Mulla on äänet löytynyt aika usein tosi alhaalta, oikealta puolelta. Nyt myöhemmin kun poika on kasvanut ja alkanut liikkua enemmän, niin vähän väliä tulee häiriöääniä kun toinen vaihtaa asentoa.

Juomattomuudesta mä olin lopettanut melkein jo pari vuotta ennen raskautta juomisen. Pari kertaa vuodessa saatoin muutaman oluen ottaa (ja sitä sitten ihmeteltiin ja sain selitellä etten nyt sentään absolutisti ole vaan välillä mäkin saatan oluen ottaa...). Joten mun ei tarvinnut juomattomuutta peitellä. Raskaus tulikin kavereille sitten ihan puun takaa. Olivat muutenkin asennoituneet, ettei me kai hankitakaan lapsia. Tuolloin alkuunsa, kun olin juomisen lopettanut, sain tietenkin kuulla kysymykset, että oonko raskaana. Naureskelin vaan, että kyllä kyllä ja annoin ihmisten tajuta sit muuten etten oikeesti ookaan raskaana. Joten voihan sitä aina naureskella uteluille, että juu raskaanahan mun täytyy olla kun alkoholi ei maistu... :LOL: Voivat sitten jäädä miettimään että totta vai ei...

(.) Maha on taas ottanut kasvupyrähdyksen. Aamulla juoksin bussiin ja istahdettuani se juoksu alkoi kyllä tuntumaan mahassa. Kiinnikkeet varmaan repeili tms. Ei pitäis enää juoksennella, edes pieniä matkoja. Mutta milläs opit oleen ajoissa ja tajuamaan, että kävelykin hidastuu pikku hiljaa. Tai tänään tuntui että jouduin hidasteleen kävelyä, mutta saattoi johtua tuosta aamun juoksentelusta että välillä vähän nipisteli...

Keltakaneli 24+0 Poks!
 
Smi
Nonni, sitten kun viimein ehdin lueskelemaan ja kirjoittelemaan tänne, niin koko sivusto onkin uuden näköinen... No, kaipa tätäkin tottuu käyttämään :)

Vakuutuksista oli ainakin ollut puhetta. Meilläkin on jo neuvolakortti hakemusta varten kopioituna, mutta itse hakemusta ei vielä olla saatu aikaiseksi. Täytyy varmaan pikkuhiljaa ryhtyä hommiin ettei hakuaika hurahda ohi. OP-Pohjolasta otetaan tämäkin, kun kaikki muutkin vakuutukset ovat sieltä ja asuntolainan vuoksi saadaan sieltä oikeasti niitä viiden tähden vakuutulaskuja :)

Juomista ja juomattomuudesta Alkosta löytyy hyviä alkoholittomia kuohuviinejä, joiden etiketistäkään ei heti huomaa että ovat alkoholittomia. Yhtään hyvää alkoholitonta olutta en ole onnistunut löytämään ja samoin siiderit on liian makeita. Jos siis olen halunnut juhlistella muiden mukana, olen juonut tuota skumppaa, appelsiinimehua vissyllä tai tonicia.

(.) Tänään käytiin rakenneultrassa ja siellä oli kaikki vallan mainiosti. Sukupuolta ei kysytty, koska halutaan säilyttää jännitys sinne tammikuulle asti. Hyvin osasi vauva olla sen aikaa aloillaan, että kätilö sai tutkittua sydämen ym. sisäelimet. Muuten onkin aikamoinen myllerrys mahassa menossa ja muutaman potkun on mieskin tuntenut jo päällepäin :heart:

Huomenna poksuu!
Smi 20+6
 
Juomista löysin Ikeasta tosi hyvän juoman, hiilihapotettu omenajuoma, 500ml tölkissä. Taitaa kyllä paistaa kauas, että on alkoholiton, mutta hyvää oli :)

Sain maanantaina hämmentäviä ultratuloksia: viikot 8+4 --> 6+4 ja sykettä ei (vielä) näkynyt. Aika pessimistiset fiilikset. Ens viikolla uudestaat ultraan... :'( --> LA 14.4., saa päivittää

Anna ja röpsökkä 6+6
 
Anna, mulla ainakin ultrassa siirtyi LA reilulla viikolla eteenpäin, että kyllä se ihan mahdollista on. Mulla kylläkin oli melkoisen vaihtelevanpituinen kierto + testasin vasta aika myöhään. Kyllähän se ahdisti silloin, mutta kaikki sitten olikin hyvin. Toivottavasti sullakin kaikki kunnossa. :hug:

Mä oon tänä aamuna selvitellyt noita palkka-asioita äitiysvapaaseen liittyen, tulee ihan semmonen olo, että apua! se on kohta totta! 2 kk enää töissä ja sitten alkaa vapaa, mihin tää aika oikein kuluu..

Hampiainen 25+0 *poks*
 
Toivottavasti Anna kaikki kuitenkin on hyvin! Mullahan ultrassa kävi toisinpäin, eli ikää oli 5 päivää enemmän. Eli kyllä noita heittoja on. Mulle eivät kuitenkaan muuttaneet laskettua aikaa... Olisin mielellään ottanut muutaman päivän aikaisemmaksi, varsinkin yliaikaisuutta silmälläpitäen.

Eilen oli neuvola, ekaa kertaa kuultiin sydänäänet, ultrissa on vaan syke näkynyt. Oli aika liikuttavaa :)
Kaikki arvot kunnossa, lisärautaa tosin suositteli, hb laskenut aika paljon vaikka vieläkin on hyvä, 124.
Painoa tullut pari kiloa ja neuvolatäti vain kommentoi että on ihan normaalia - onneks ei alkanut siitä urputtamaan. Miehen mielestä oli ihan turha reissu, mutta toki hänestäkin oli kiva kuulla sydänäänet =) Aion silti muuten viikot itse miettiä sen ultran mukaan, koska alunperin arvasin että on pidemmällä kuin keskivertokierron mukaan menkoista laskettuna.

Juomista Alkosta saa hyvää kuivaa alkoholitonta siideriä, Stowford Press-nimistä. Siinä tosin holia 0,25%, mutta määrä on niin olematon, että sitä olen silloin tällöin pullon nauttinut. Kaikki muut siiderit on liian makeita mun makuun. Alkoholitonta skumppaa ostin juhannukseksi, mutta se maistui ihan väljähtyneelle oluelle... Yök! Mutta nuo alkuviikot meni kyllä lopulta kamalan nopeasti ja aika pian pääsi jo kertomaan joillekin ja nyt jo melkein kaikki tietää ja ainakin huomaa, joten eipä tarvitse enää piilotella ;)

Rae 16+3
 
Smi
Se on jännä miten erilaisia käytäntöjä eripuolilla Suomea / eri sairaaloissa on. Meillä eka ultrassa ikää oli 4 päivää arvioitua enemmän (itsehän tämän tietenkin tiesin jo :D ) ja ainakin Jorvissa laskettu aika siirrettiin aikaisemmaksi sillä perusteella. Joissain paikoissa raja taitaa olla 5 päivää ja Raen tapauksessa ei siis siitäkään muutettu. Eilen ultrassa käydessä viikot oli 20+6, mutta kätilön mukaan vastasi viikkoja 21+0, se on tarkkaa se, millipeliä :D Nyt ei tietenkään päivää muutettu enää mihinkään.

Varmasti Anna kaikki on kunnossa, laskelmasi vain ovat heittäneet. Vaikka ymmärrän kyllä, että kurjalle ja hämmentävälle tuntuu ja varsinkin kun ihan aluksi aika tuntuu kuluvan kovin hitaasti. :hug:

Hampiainen täällä kanssa on ihmetelty äitiysvapaan korvauksia. Työnantaja maksaa ensimmäiset 3 kuukautta palkkaa, mutta ihan vielä ei ole selvinnyt mitä lomakkeita pitää täytellä. No, ensi tiistaina saan neuvolasta todistuksen äitiyskorvausta varten, joten jospa selvittelen tätä ajan kanssa sitten ensi viikolla.

Smi 21+0 POKS =)
 
Yritin järjestellä etusivun listaa, mutta tää uus systeemi tekee siitä aika vaikeaa. Millään ei osu päiväykset alekkain, vaikka kirjottaessa siltä näyttää, ja viestiin tulee välejä joita ei todellisuudessa ole. Samaten siellä oli kyllä tapahtunut muutakin omituista mitä sai korjailla. Olkoot nyt hetken aikaa tuollainen... Anna korjasin sun LA:n listaan.

Keltakaneli 24+2
 
Anna: Mullakin laskettu aika myöhästyi ekan ultran jälkeen lähes viikolla, mutta vielä sitä ei muutettu "virallisesti". Varmasti sulla kaikki hyvin. Mutta tietysti kurjaa odotella epävarmana seuraavaan ultraan asti. Ja viikko "takapakkia" tuntuu tylsälle... Viikot matelee, ainakin täälläpäin: /

Äitiysvapaista & lomista: Eikös se mee niin, että ennen äitiyslomalle jäämistä "täytyy" pitää kertyneet lomat? Eli jos mulla la maaliskuun lopulla, niin äitiysvapaa alkaa helmikuun lopulla ja sitä ennen mun on pidettävä viikon talviloma. Entäs kertyneet kesälomapäivät? Kuuluuko nekin pitää ennen kuin jää äitiyslomalle (olen vakituisessa työsuhteessa). Laskeskelin vaan, että munhan ei tarvii paljoo enää ensi vuoden puolella olla töissä jos lomajutut menee mun logiikan mukaan=)

Juomattomuusesta: Mun mökki-illanistujaiset meni mukavasti. A-holia ei erityisemmin tyrkytetty, kun monet olivat autolla. Valittelin migreenioireita ja täydestä meni(?) tai ainakin luulen niin.;) Kiitoksia juomavinkeistä! Rae, aion kokeilla tuota Alkon kuivaa siideriä. Kaupan a-holittomat on munkin makuun liian makeita.

(.) Vatsa turpoaa päivän mittaan melkoisiin lukemiin...: / Pakko miettiä mitä aamulla päälleen laittaa... Paino ei oo noussu, mutta nälkä yllättää tosi usein:popcorn:. Iltaällötys ja väsymys eivät oo vielä hävinneet... Sitä odotellessa. Jaahas, aika valmistautua yöpuulle|O. Hyvää vointia kaikille!

Linda & Taimi 9+5
 
Huomasin, että olin pudonnut pinon alussa olevasta "odottelijat"-listasta. Myöskään Talitinttiä ei siellä näkynyt (?). Mulla siis la näillä näkymin 19.3.2010 ja sairaala MKS. Hämmentävät muutenkin nää uudenlaiset sivut: /
 
Linda ei kait mikään pakko niitä lomia ole käyttää ennen mammista. Mulla alkaa mammis tammikuun lopulla ja sitä ennen aion pitää talviloman pois. Kesälomathan tulee vasta huhtikuussa, joten niitä ei voi pitää edes. Voi tietysti olla, että työpaikkalla on sääntö, että lomat pitää pitää pois, mutta sekin varmaan tarkoittaa sun kohdalla vain sitä talvilomaa. Joissain paikoissa liukamat pitäis käyttää ennen mammista pois, mutta meillä siitäkin joustetaan. Halutaan, että silloin kun on töitä, tehdään töitä ja sit kun on hiljaista käytetään vapaat.

Sit voi olla sitä, että suositellaan lomien pitämista mammiksen ja mahdollisen hoitovapaan välissä. Tätä kannattaa harkita, sillä työnantaja voi tämän loman aikana kutsua sinut töihin tai jopa irtisanoa. Mammiksella tai hoitovapaalla ei voi irtisanoa.

Näin olen asian ymmärtänyt, mutta kannttaa kysyä oman työpaikan palkanlaskennasta tai esimieheltä asiasta. Jos epäilyttää vastaukset, niin omasta liitosta voi vielä tarkista omaa alaa koskevat säännöt.
 
Moikka vanhat ja uudet tuttavat!

Olen lueskellut tätä palstaa mielenkiinnolla ja saa minut listoille lisätäkin eli talitintti80 LA 6.4 KOKS. Varhaisultrassa kävin tiistaina miehen kanssa ja pikkuisella kaikki hyvin. :heart: -syke näkyi ja pituutta kaverilla oli 16,3 mm :D Vanhemmille ja lähimmille ystäville kerrottiin, myös töissä muutama tietää, ei kuitenkaan esimiehet.

lomista: Oon ymmärtänyt, et meillä nykyisin ei enää ole muuta kuin lomien kertymä huhtikuusta-maaliskuuhun, mutta kesä ja talvilomia ei ole muuten määrätty kuin, että kesällä on pidettävä väh. 75 % kertuneistä lomapäivistä. Ennenhän oli niin, että kesälomakausi oli touko-syyskuu (n. 4 vko) ja loka-huhtikuu oli talvilomakautta (n. 1 vko). Ja vaikka toi kertymä onkin huhti-maaliskuu, voi jo ansaittuja päiviä pitää ns. ennakkoonkin.

loppuyhteenvetona: Jos kaikki menee hyvin: itse pidän ainakin talviloman ennen äippälomaa ja ehkä 2 viikkoa tulevaa kesälomaa, koska äitiyslomalta kertyy normaalit vuosilomapäivät. Toisethan säästää kaikki päivät pidettäväksi vanhempain- ja hoitovapaan välissä, jolloin esim. mahd. isäkuukausikin toteutuu. Tai sitten vasta vanhempain/hoitovapaan lopuksi. Usein tunnutaan ajattelevan, et lomia/varhennettua äitiyslomaa ei kannata pitää, koska jos ei kykene töihin saa sairaslomaa. Oma työni on kuitenkin raskasta sekä henkisesti (melu, jatkuva valppaus) että fyysisiltä puitteilta (huonot työasennot), että jotain pitää keksiä ihan ilman saikkuakin! Olihan tarpeeksi sekavaa ;)

Talitintti ja Toukka 8+3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä