Nöyryyttävä kokemus?????

Joissakin ketjuissa täällä (esim. mies mukaan synnytykseen -ketjussa) naiset valittavat, että synnytys on ollut "nöyryyttävä kokemus".

Olisi mielenkiintoista kuulla, että millä tavalla ja miksi synnytys on nöyryyttänyt äitejä? Mitä olisi pitänyt tapahtua/tehdä toisin, jotta nöyryytystä ei olisi tapahtunut?

 

olen miettinyt samaa... En voi ymmärtää mikä siinä voisi olla noloa! Itse en vielä ole synnyttänyt mutta menossa hetkenä minä hyvänsä. Onko nöyryyttävää esim jos "isohätä" tulee pöydälle? Se että huutaa kivusta vai mikä?? Itse en voi kuvitellakaan että siinä tilanteessa eli synnytyksessä, tapahtui mitä tapahtui, tarvitsee paljoa nolostella! Sanoin miehellenikin että minä en ainakaan ihmettele yhtään jos kököt tulee pöydälle siinä vaiheessa kun ponnistan jos tyhjennystä ei ole esim ehditty tehdä. En minä siitä nolostumaan rupea!! Kyllä siinä ponnistaessa tulee varmasti mietittyä ihan muuta kuin sitä että mitähän muut minusta juuri nyt ajattelevat...

Synnytys on ainakin minulle sellainen jonka SAAN kokea! Ja tahdon mieheni olevan jakamassa sen kanssani!! :heart:

Itse ei voi päättää mitä siellä salissa tapahtuu ja asiat menevät kuin menevät!

 

no mä en hävennyt sitä synnytystä itsessään tapahtumana, mutta ponnistusvaiheen alkuvaiheessa ilmeisestikkin avautumista edistääkseen kätilö ohjasi minut konttausasentoon, en ollut ilmeisesti tarpeeksi auki ja ponnistutti jo kovasti, tuo asento kai jotenki edisti avautumista. noh, epiduraalin johdosta mulla ei jalat pitäneet ollenkaan joten lysähtelin sängylle ja vaan itkin kivusta, sitten kätilö keksi tunkea säkkituolin mahani alle jotta pysyisin konttausasennossa...siinä vaiheessa alkoi tuntua aika nöyryyttävälle ja säälittavälle olotila....sanoinki että haluan tästä pois ja pääsinkin kyllä mutta tämä oli minusta jotenkin hävettävää vaikka ymmärrän kyllä että minun parastahan siinä ajateltiin eikä tietenkään tarkoitus ollut minua nöyryttää.

 

eli oiskos tuossa edellisessä tekstissä sinulle siis vastaus... Varmaan moni pitää sitä "nöyryyttävänä" kun on sellaisessa tilassa, tavallaan toisten armoilla, ehkäpä hieman alistunut olokin. Varsinkin jos ei ole aikaisemmin kokenut. Ei tiedä mitä tapahtuu ja kätilötkin ovat monesti aika "tiukanoloisia" Itse en sitä hämmästele, mutta saattaa joillakin tuntua että VITsi kun tuo komentelee ja pomottaa...

 

ja jatkoa edelliseen...

nöyryyttääkö näyttää oma heikkous? Vaikka tavallaan sitä on melko vahva kun siitä synnytyksestä selviää.

 

\

no mä en hävennyt sitä synnytystä itsessään tapahtumana, mutta ponnistusvaiheen alkuvaiheessa ilmeisestikkin avautumista edistääkseen kätilö ohjasi minut konttausasentoon, en ollut ilmeisesti tarpeeksi auki ja ponnistutti jo kovasti, tuo asento kai jotenki edisti avautumista. noh, epiduraalin johdosta mulla ei jalat pitäneet ollenkaan joten lysähtelin sängylle ja vaan itkin kivusta, sitten kätilö keksi tunkea säkkituolin mahani alle jotta pysyisin konttausasennossa...siinä vaiheessa alkoi tuntua aika nöyryyttävälle ja säälittavälle olotila....sanoinki että haluan tästä pois ja pääsinkin kyllä mutta tämä oli minusta jotenkin hävettävää vaikka ymmärrän kyllä että minun parastahan siinä ajateltiin eikä tietenkään tarkoitus ollut minua nöyryttää.

Mä olisin varmasti kokenut tuon tilanteen ihan samoin. Enkä edes usko, että pystyisin synnyttämään konttausasennossa. Voihan sitä tietty kokeilla jotain asentoa, mutta jollei se itsestä tunnu hyvältä, niin aika nöyryyttävää on siinä könöttää konttausasennossa.

 

En tiedä käyttäisinkö sanaa nöyryyttävä omasta synnytyskokemuksesta. Koin kuitenkin hallitsemattomana ko tapahtuman ja olin kätilön armoilla, kätilöt kiljuivat minulle ja itselläni oli kaikki voimat menneet, pakolla väännetty lapsi, jonka syntymästä äiti ei muista mitään. Siinä vaiheessa kun muistan vielä jotain kokeiltiin kaikenlaisia jakkaroita ja tuoleja, mutta mistään ei tullut mitään. Mies oli kyllä tosi uupunut ja varmaan aika järkyttynyt synnytyksen vuoksi. Seuraava lapsi olikin sitten pelkosektio, kun aloin pelkäämään voimien menetystä, kätilön armoilla olemista, kätilöiden kiljumista, mitä tapahtuu lapselle jos tulee samanlainen kuin eka synnytys. Sektio sujui niin rauhallisesti, että siitä oli ihana alkaa hoitamaan ja keskittymään vauvaan, kun ei ollut mitään miettimistä, että mitä HELV---- tapahtui...
En sinänsä jaksa miettiä mitään ruumiin eritteitä tai kuka näkee tms. Tupa oli täynnä ekassa synnytyksessä vaikka mitä porukkaa ja sektiossakin annoin kaikkien opiskelijoiden olla, koska sellaiset asiat ei mietitytä tai vaivaa.

 

Olenko täysin väärässä, että nöyryytyksen tunteen tuo lähinnä se, että synnytystilanne on oman kontrollin ulkopuolella? Muut pahimmillaan huutavat ja määräävät miten pitää toimia, ja missä asennossa pitää olla. Sinänsä paradoksaalista, mutta varmasti kätilöt, ym. määräilijät ajattelevat varmasti synnyttäjän ja erityisesti syntyvän vauvan parasta, eikä siinä pitäisi olla mitään "nöyryyttävää".

Tuntuu siltä, että nykyajan ihminen luulee voivansa kontrolloida kaikkea. Tämä koskee niin yhteiskuntaa kuin jopa yksilötasoa. Ihmiset luulevat voivansa kontrolloida elämänsä kulkua ja sisältöä. Tiettyyn pisteeseen saakka ihminen voikin vaikuttaa elämänsä ja asioiden kulkuun omilla valinnoillaan, mutta auttaisiko tilanteessa se, että tunnustaisi tosiseikan ts. että emme pysty kaikkea ohjaamaan omilla voimillamme ja käsityksillämme? Että tunnustaisimme itsellemme jo synnytykseen mennessämme, että edessä on jotakin hallitsematonta, jossa luonto ja meitä hoitavat asiantuntijat tekevät päätöksiä oman tietoisen minämme puolesta?

 

Liisa taitaapi olla kätilö...

 

\

Liisa taitaapi olla kätilö...

En ole. Olen ihan tavallinen talliainen, joka harrastaa syvämietteistä filosofiaa.

 

Se nöyryytys tulee siitä kun kaikki voimat on menneet, ei pysty enää tekeen mitään, ei ymmärrä oikein mitä ympärillä tapahtuu ja on hirveä hätä vauvan hyvinvoinnista. JA kätilöt tiuskivat, sättivät että "etkö sää nyt vieläkään ymmärrä mihin suuntaan tässä ponnistetaan, onhan sulla ollu jo kolme varttia aikaa opetella", "kuule ei toi huutaminen mitään auta", "oles nyt jo hiljaa", "no mihin sää nyt haluat?", "just joo" tms. (ja etenkin se äänensävy millä noi sanotaan)Eli tilanteessa jossa on itse #&%?$!* kipeä ja kauhuissaan, toiset tulevat haukkumaan ja ivaamaan. SE ON SITÄ NÖYRYYTYSTÄ.
En tarkota että kätilöiden tarvisi silkkihansikkain kohdella synnyttäjiä mutta asiallisuus olisi edes tarpeen jos ei kerta kykene tuntemaan empatiaa kärsivää ihmistä kohtaan. Se mollaaminen tossa tilanteessa kun en todellakaan osannut enkä pystynyt tekemään enää mitään ja pelkäsin että lapselle tapahtuu jotain mun osamattomuuden takia... voi luoja...
Osa kätilöistä tarvisi ehdottomasti pientä asennekoulutusta.
Kontrollin menettäminen ei mua haitannut, ei kakkaaminen yms. Vain se kauhea hädän tunne kun ei pysty ja toiset vaan vieressä tiuskivat ja ivaavat... :/ Mulle riitti kerta. Seuraava on pelkosektio.

 

Tottakai synnyttävien äitien pitää saada asiallista kohtelua kätilöiden taholta. Mutta jos törkeydet menevät yli, miksi ottaa niistä itseensä? Eikö voi ajatella, että kätilö on vain tyly moukka? Onko kukaan puolustautunut kätilön törkeyksiä vastaan ja mikä on ollut lopputulos? Miten mukana olleet miehet ovat suhtautuneet kätilöiden käskyttämiseen? Eikö miehenkin velvollisuus ole puolustaa "nöyryytettyä" vaimoaan?

 

Alkuperäiseen teemaan liittyen:
Olen synnyttänyt kolme lasta ja ainoa nöyryyttävä kokemus oli ekassa synnytyksessä, kun mieslääkäri vääntäessään oksitosiinitippaa hieman tiuhempaan tippumiseen tokaisi: "Kyllä se sattuu. Synnyttäminen on sellaista. Saatte kyllä epiduraalipuudutuksenkin." Sitä ennen minusta, terveestä, nuoresta ensisynnyttäjästä, oli jo tehty potilas kaiken maailman mömmöillä (hullu kun suostuin niihin ja samalla luovutin tilanteen hallinnan itseltäni). Viimeisillä voimillani sanoin herralle, että pidä #&%?$!* puudutuksesi. Lapsi syntyi tuskallisten hetkien jälkeen aikanaa. Ja päätin, ettei minua enää nöyryytetä tuolla tavalla. Kaksi seuraavaa synnytystä ovat sujuneet eri malliin, aktiivisena toimijana ja ilman mömmöjä. Ja miespuoliset henkilöt (omaa miestä lukuunottamatta) ovat pysyneet pyynnöstäni salista kaukana.

 

Mua vähän ihmetyttää tässä ketjussa ilmi tuleva tuntemus et kätilöt olis jotenkin tiukkoja tai töykeitä. Mä oon synnyttänyt kolme kertaa ja joutunut olemaan sairaalassa jos jonkinmoisilla osastoilla missä kätilöitä on töissä ja mun kokemus on täysin päinvastainen!! Lähes kaikki minua hoitaneet kätilöt ovat olleet aivan ihania! empaattisia, ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Siis huomattavasti ihmisläheisimpiä ihmisiä kuin keskivertosuomalaiset yleensä.
Toki JOKAISEEN ammattiryhmään kuuluu muutama sinne sopimatonkin henkilö. Ja tuosta tiuskimisesta vielä. Synnytyshän on rankka ja upea kokemus fyysisesti ja henkisesti. Varmasti monet ensisynnyttäjät etenkin ovat siinä äärirajoillaan ja vähän pihalla tilanteestakin. Eikö ole hyvä, että joku pitää ohjat tiukasti käsissään. Kätilöt ovat ajantasalla ja heidän tarkoituksenaan on saada hyväkuntoinen vauva syntymään ja tämän lisäksi taatusti auttaa äitiä saamaan hyvä synnytyskokemus. He eivät varmasti piruuttaan käskytä nöyryyttääkseen vaan oman vauvanne hengen puolesta.

 

Itsekin olen pelännyt molemmissa synnytyksissäni, että kätilön kanssa ei synkkaa yhtään. Muutama tollanen natsityyppinen on tullut vastaan omalla uralla, ja siitä pelko. Onneksi pääsääntöisesti kätilöt on ihania, joten ei oo kovin suuri todennäköisyys tulla tenkkapoota, ja toisaalta, kun on taipumusta punnertaa tota jälkikasvua maailmaan vuoron jos toisenkin ajan, niin... Joo, itse koen ennemmin niin, että haluan sellasen jämäkän kätílön, josta saa vaikutelman että on tilanne hallinnassa (niinkuin se nyt ikinä voisi täysin olla, mutta siinä puoliraatona haluaa niin kuvitella). Ilkeily ja vallankäyttö on asia erikseen, mutta sellanen silittely ja voivottelu ei musta kuulu tohon tilanteeseen.

 

Omista synnytyksistäni en käyttäisi missään nimessä sanaa nöyryyttävä kokemus, vaikka vaikeita olivatkin ja kaikkea mahdollista tapahtu.

 

Synnytyskokemukseni ovat olleet terveellä tavalla nöyräksi tekeviä, muttei milläänlailla nöyryyttävia kokemuksia.

 

Tuntui kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin jonka nimimerkillä Vastaanpa minäkin kirjoitti. Mun kokemus synnytyksestä aivan samanlainen! Ei muakaan pelottanut kontrollin menetys yms. Mutta noiden kätilöiden viisasteluista, pakottamisesta hankalaan asentoon jäi kyllä kammottava olo. Ei ponnistamista yhtään helpota se, että kätilö seisoo jalkojen välissä sormella tökkien ja hokien mm. "ponnista tähän suuntaan", "ethän sinä edes yritä", "sinä olet tullut synnyttämään ja nyt ei aleta itkemään". Menin kyseisessä tilanteessa kirjaimellisesti aivan paniikkiin, hengitys meni pinnalliseksi, silmissä alkoi pimetä jne. Minulle synnytys oli sellainen kidutus fyysisesti ja henkisesti, etten siitä koskaan yli selviä. Toinen lapsi jää haaveeksi, koska tuota kauhua mitä synnytyksessä koin en enää ikinä halua kokea.

 

Synnytykseni oli erittäin tuskallinen kokemus. Alussa oli hyvä kätilö joka vaati, mutta ei huutanut tai mitään.
Sitten vaihtui yövuoro ja yövuorolainen oli niin sellainen nyssy!!! kunhan vain oli eikä vaatinut sen kummenmin.
Ilman kipulääkkeitä kipu oli niin kovaa että suorastaan huusin sen 3h, mutta sen jälkeen kun vauva syntyi olin niin super onnellinen ja nyt vielä melkeen 2v se onnen tunne vain säilyy ja rakkaus kasvaa.
Lähinnä sitä että synnytys on aina rankka kokemus kätilöstä riippumatta. Itse kun huusin ja kirosin, niin uskovainen kätilö suuttui niin ettei hän käynyt edes juttelemassa minulle synnytyksen jälkeen katsoi vain erittäin pahasti. Itse sain synnytys voiman siitä kun kyllästyi tähän kätilön nössöilyyn.
Vinkkini menkää avoimmin mielin ja kätilöstä viis te siellä synnytätte ja tarvitsette paljon omaa päättäväisyyttä. Se on suuri kokemus meni miten meni ja palkinto siitä on niin mahtava! Eli se tuska ja kaikki korvataan hienolla lapsella, älkää pelätkö! Jos se olis ollut kamala niin en olisi halunnut heti uudelleen raskaaksi. Nyt avoimin mielin odotan seuraavaa synnytystä. Se tuskan heti on loppujen lopuksi lyhyt ja naisen elimistö on uskomaton se kyllä kestää.

:flower: tuleville äideille :flower:

 

Itse en ole kokenut yhtään synnytyksistäni nöyryyttäväksi. Ensimmäisellä kerralla koin kyllä olevani täysin kätilöiden ohjailtavana, en tiennyt oikein mitä tapahtuu ja että minulla itselänikin on oikeus/mahdollisuus jotenkin vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Olin tosi kipeä ja kieriskelin vain sängyssä, miehen tehtäväksi jäi neuvottomana nostella alas valuvia sairaalasukkia ylöspäin...
Muiden synnytysten suhteen kaikki on ollut toisin, olen lukenut/kuullut paljon synnytyskertomuksia joilloin itselläni on ollut mahdollisuus muodostaa mielikuva siitä, mitä synnytykseltä haluan. Olen saanut liikkua sängystä ja olla käyrillä keinutuolissa, kun olen pyytänyt.
Äidillä on mahdollisuus esittää paljon toiveita synnytyksen kulusta, ja usein niitä toteutetaankin mikäli resurssit/tilanne salii. Itse olen mieltänyt kätilön synnytystä hoitavaksi ammattilaiseksi, jonka tehtävä on synnytyksessä huolehtia siitä, että kaikki menee normaalia kaavaa noudattaen - ja tärkeimpänä - että vauva syntyy terveenä. Ymmärrän ettei hoitohenkilökunnalla ole välttämättä aikaa perustella käskyjään, kun kyse voi olla vauvan hyvinvoinnista. Mielestäni äiti ja kätilö työskentelevät yhdessä vauvan parhaaksi, äiti tekee suurimman työn, mutta kätilöllä on tieto miten tämä tehdään turvallisesti.

Pitkä sepustus tuli...
Tällaisia ajatuksia neljän muksun mammalla, joka haaveilee kätilön ammatista.

 

Tilannehan on intiimi ja herkkä.
Nainen on takamus ja alapää paljaana monein vieraiden ihmisten tuijotettavana. On kuitenkin syntymässä lapsi..

Se on siis monisäikeinen ja herkkä tilanne, jossa kätilön ja henkilökunnan tulisi olla tavallaan samalla viivalla synnyttjän kanssa,e ikä ylhäältä alaspäin auktoritäärisesti komentoja jakavana.

Empatia tai sen puute.

Itse koin nöyryyttävänä, järkyttävänä peräruiskeen. En tiedä onko semmosta enää, mutta siihen aikaan siinä sairaalassa se oli se iso vesiperäruiske, puoli lirtaa lämmintä vettä metallisesta kannusta letkua pitkin. Tapahtuma oli ..ruma.. ja sen jälkeen pytyllä ravaaminen, vessan paikka oli semmonen, ettei edes verhoa saanut eteen vaan tarve tehtiin lähes avoimessa tilassa, joku seinä sentään taisi olla sivulla.

Joku toinen kokee että vesiperäruiske synnytyssupistusten ohessa ja sen aiheuttaman ripulin vetäminen ovettomassa, verhottomassa vessassa synnytyssupistusten aikana avopaidassa, ilman housuja koko liikkuen on ihan luonnollinen ja normaali tila.
Minä en sitä niin osannut kokea.

Toinen noyryyttävä tilanne oli, kun heti samantien vauvan syntymän jälkeen kätiö poistui paikalta ja jätti minut kahden tirskuvan opiskelijatytön huomaan.
Minut kärrättiin jonnekin.. jossa opiskeliatytöt tekivät jääkylmäksi jäähtyhneellä vedellä alapesun (tuppoja) ja tila, "huone" osoittautui KÄYTÄVÄKSI,.

Minut siis kärrättiin juuri heti synnytyksen jäklkeen sairaalan käytävälle, missä alapesu tehtiin.

Vesi oli kylmää. Tytöt kysyi siitä mutta en enää jaksanut, sanoin ettei haittaa.
Tytötkin olivat järkyttyneitä siitä että juuri synnyttänyt nainen työnnetään käytävälle alapesuun. Jalat levälleen ja pesu..

Ei kyse ole kivusta tai kontrollin hallinnan pettämisestä tai siitä, että joutuu turvautumaan ja luottamaan täysin toiseen ihmiseen,v aan siitä, ettei tämä toinen ihminen hoida tehtäväänsä kokonaisvaltaisesti hyvin. Teknisesti ehkä, mutta jättää henkisellä puolella ihmisen paitsi ihan yksin myös mitätöi sen, vähättelee tätä puolta, vähättelee ihmistä itseään, vaikka ollaan tilanteesa missä kaivattaisi tukea..

Olikohan se kerrottu niin että tietämätönkin ymmärtää..

 

Varmaan riippuu että miten synnytys etenee, miten se kätilö reagoi... Mulla ei mitään valittamista kätilöstä, mutta kun ponnistusvaiheessa päästin vähän ääntä, en mitenkään huutanut (kuten seinän takana...), niin sanoi tylysti, että älä huuda ja että ei lapsia huutamalla tehdä. Niin, seinän takana joku tosiaan kiljui kun olisi teurastukseen joutunut. Ole siinä sitten positiivisella mielellä, varsinkin ensisynnyttäjänä, kun et tiedä asiasta yhtään mitään...

Eli kätilöt ovat kai ihan ok ja kivoja, jos teet kaiken heidän ohjeiden ja toiveiden mukaan eikä mitään ongelmia ole. Sitten kun tulee hätää tai muuta sählinkiä, alkaa tulla ikävyyksiä ja kommentteja. Siinä jos missä, kätilön rauhallinen ohajaava asenne voisi olla paikallaan, ei v-mäisyys.

 

Miten voi olla huutamatta, jos sattuu ihan vietävästi??

ja minua ainakin sattui, en muista että olisin huutanut, mutta kipu oli mieletön. Se yllätti: kaveri kertoi, että VAIN supistukset saatuvat, ei se itse synnytys. Mutta kyllä se sattui.

Miksi synnytyskipu on semmosta, minkä olemassaoloa ei saa myöntää, vaikka se kohdistuu alapäähän - genitaaliseutuun - emättimeen ja kaikki muu sorkkiminen ja muuna aikana siellä suunnalla tapahtunut väkivalta tai kovakourainen sorkkiminen ja siitä kokema ja aiheutuva kipu ymmärretään? Miksi ei siis ole sallittua tuntea kipua ja myös reagoida kipuun vaikkapa huutamalla kun kyseessä on synnytys???!!

Taas näitä naisten luomia tabuja joita kätiöt vahvistaa :headwall:

 

\

Miten voi olla huutamatta, jos sattuu ihan vietävästi??

ja minua ainakin sattui, en muista että olisin huutanut, mutta kipu oli mieletön. Se yllätti: kaveri kertoi, että VAIN supistukset saatuvat, ei se itse synnytys. Mutta kyllä se sattui.

Miksi synnytyskipu on semmosta, minkä olemassaoloa ei saa myöntää, vaikka se kohdistuu alapäähän - genitaaliseutuun - emättimeen ja kaikki muu sorkkiminen ja muuna aikana siellä suunnalla tapahtunut väkivalta tai kovakourainen sorkkiminen ja siitä kokema ja aiheutuva kipu ymmärretään? Miksi ei siis ole sallittua tuntea kipua ja myös reagoida kipuun vaikkapa huutamalla kun kyseessä on synnytys???!!

Taas näitä naisten luomia tabuja joita kätiöt vahvistaa :headwall:

Huh, näiden lukeminen on tulevalle kätilölle aikasta opettavaista... mielessäni tässä lukiessani olen käsi sudämellä vannonut, etten koskaan, ikinä, milloinkaan unohda miettiä, miltä synnyttäjästä ehkä tuntuu!

Toisaalta hiukan hirvittää tässä omaa ensimmäistä synnytystä odotellessa, koska juuri tuollaiset jutut ovat niitä, mitkä pelottavat. Itse synnytystä en osaa pelätä, mutta taatusti ei ole kesken tuskallisen ja vaikean tilanteen voimia ruveta heittämään kätilöä pihalle. Jos minulle puhutaan tuohon sävyyn kuin jotkut ovat kertoneet, en varmaan osaisi muuta kuin itkeä ja käpertyä itseeni, tai ehkä korkeintaan kysyä, miksi kätilö sanoo niin pahasti...

 

Meillä neljä lasta ja neljä hyvin erilaista synnytystä. Kätilöt olleet enimmäkseen tosi mukavia ja huomaavaisia, mutta joukkoon mahtuu niitäkin, että vieläkin pistää vihaksi kun ajattelee. Mutta järjellä ymmärrän, että synnytyksessä on kyse ihan muusta kuin siitä että sattuuko kemiat yhteen kätilön kanssa vai ei. Ja "tiuskiminen" on enimmäkseen sitä, että kätilö yrittää määrätietoisesti sanoa asiansa, ohjata synnyttäjää kun tämä ei ole ihan täysissä tolkuissaan. Lempeä puhe "jos sinä nyt vähän tekisit näin tai ehkä noin.." ei siinä tilanteessa auta. Selkeä "nyt työnnä! Enemmän!" menee perille paremmin, vaikka onkin vähän ärsyttävää komentelua. Myös epäystävälliseen kätilöön olen törmännyt, enkä hänestä pitänyt enkä ajattele lämmöllä vieläkään. Mutta... luulenpa että hänenkin tavoitteensa oli vain äkäisyydellään estää minua joutumasta paniikkiin kun aloin hätääntyä liikaa ja vauva piti saada pian ulos. Eipä hänen kai muu siinä auttanut kuin käskeä minua lopettamaan vaikerrus ja keskittymään ponnistamiseen. Kiukkuhan sitä paitsi antaa voimia... Ihmisiähän tässä vaan ollaan. Mutta kaikessa hurjuudessaan, paljaudessaan, kipeydessään ja äänekkyydessään synnytys on kaunis ja ihana kokemus. Sitä ei yksi kiukkuinen kätilö pilaa ja kieltäydyn murehtimasta moisia pikkuasioita jälkeenpäin.
Pitkän jaarittelun jälkeen, sitä vain, että itse olen ajatellut kätilöiden yrittävän pitää äiti toimintakykyisenä olemalla itse hyvin määrätietoisia ja tiukkoja. Välillä ehkä menee yli, mutta tarkoitus on varmasti kaikilla hyvä. En ole kenenkään kuullut opiskelevan kätilöksi saadakseen nöyryyttää alastomia, väsyneitä äitejä näiden ollessa avuttomimmillaan. Onnellisia ajatuksia kaikille mukaan synnytykseen!