No nyt on sitten minulla(kin?) tili tyhjänä... *turhis*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "harmaus"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"harmaus"

Vieras
Kyllä kannatti pistää sukanvarteen silloin kun vielä oli! Olin hoitovapaalla kolme vuotta ja kaikki meni ihan hyvin. Halusin kuitenkin lapsen aloittavan päiväkotitaipaleensa vasta elokuussa, vaikka täytti kolme jo kesäkuun puolessavälissä, sillä muuten hän olisi joutunut heti alkuunsa vaihtamaan pk:ta, aluksi olisi ollut jossakin päivystävässä, sitten vasta omassa. Minulla oli suht täysi säästötili (lähes 2000€) mutta kuvittelin tarvitsevani siitä vain puolet tuohon siirtymäaikaan, kun eläisin ilman kotihoidon tukea tai palkkaa; saisinhan kuitenkin asumistukea, elareita ja lapsilisiä. Elokuussa lapsi siis aloitti hoidossa ja minä aloitin elokuun toisella viikolla työt, pk harjoittelujakson päätyttyä.

No mitä vielä! Maksoin juuti laskut ja vuokrat. Nyt on säästötilillä jäljellä enää 70€. Käyttötilillä vissiin vajaat 40€. Ja pahin: jouduin lainaamaan lapsen säästötililtäkin, otin sieltä 600€, sille tilille jäi nyt 120€. Mä olen ihan PA!! No, osan selittää se, että en ole elareita saanut moneen kuukauteen paperisotkujen takia. Nyt tulevat taas, ja saan kolme kuukautta takautuvasti. Ja palkka alkaa pikkuhiljaa juosta, jee! Ehkä jouluun mennessä tää homma on taas hanskassa. Mutta kyllä on pelottavaa olla näin persaukinen, en ole ikinä ollut näin tyhjän päällä...
 
Sama fiilis täällä. Aina ollut rahaa säästössä ja sitten kun voiti ison summan rahaa, menin irtisanoutumaan ja kummasti ne säästöt hupenee täs karenssissa. Mutta onneksi tilanne sullakin väliaikainen. Mulla myös.
 
;ulakin viikoksi 50E ja kahdeksi viikoksi 140E. En oikein riedä kuinka pärjäämme, ei koskaan näom köyhää. Ollut nyt paljon menoja, kun kuopus aloirri ammattikoulun. Kirjat ja pakki, maksoivat yhteensä yli 300 euroa ja piebet ovat tulot.
Ei voi kait enää kaljaaa ostaa mutta tupakasta en luovu.
 
Osa kuluista varmaan selittyy sillä, että pk:n aloittamiseen liittyi aika paljon kuluja, on pitänyt ostaa kaikenlaista uutta jota ei kotona ole tarvittu. Ja harppas just pituutta ja kenkien koko kasvanut, saappaat menivät rikki ja päätin sitten ostaa kunnolliset, upposi niihinkin 30€ kaiken muun lisäksi. Pienistä puroista tulee iso joki, pätee sekä tuloihin että menoihin.

Nyt *toiv* ne elarit tulee jo taas kymmenes päivä. Kelassa taitaa olla ruuhkaa kun ei ole kuulunut mitään vaikka laitoin paperit jo aikoja sitten. Siinä tulee jo lähes 600€. Sitten viidestoista päivä saan yhdeltä työpaikalta palkan, tosin verojen jälkeen ei taida jäädä maksuun kuin ehkä 120€ :D
 

Yhteistyössä