[QUOTE="yrittaja";26351155]Ok, odottelen siis huomiseen. Olisi kiva saada linkki ihan julkisesti, koska olet taalla juuri selitellyt rokotteen 100% tehoa. Kuitenkaan mikaan artikkeli tai linkitetty tutkimus ei tuo vaitetta, niissa on paasty vaan 50/50 tuloksiin, eika useilta ole lahtenyt edes viruksen dna pois.
"Suurimmalla osalla naisilla HPV poistuu elimistöstä omia aikojaan. Osalla naisista HPV-tartunta aiheuttaa papa-näytteessä näkyviä solumuutoksia. Näistä muutoksista suurin osa häviää; elimistö itse poistaa viruksen ja sen aiheuttamat vauriot. Uusimman tiedon mukaan papilloomavirus poistuu elimistöstä maksimissaan neljän-viiden vuoden kuluttua tartunnasta. Tupakoimattomilla virus yleensä poistuu paremmin."
Lahde:
Papilloomavirus / Kondylooma - Väestöliitto
Sulla ei siis ole edes tutkittu, onko HPV tyyppisi vaarallista? Tai syopaa aiheuttava? Ja kaikki tama oli siis vaan raskauden aikana? Sehan vaaristaa papa-tulokset.
Ja taas yksi ihmeparantumunen Meksikolaislaakarille?[/QUOTE]
Ensiksi, kun papilloomavirus joutuu elimistöön se ei poistu ikinä, se voi niin sanotusti nukkua eikä enää herätä ikinä tai sitten tehdä taas muutoksia tai aiheuttaa syövän. Mulla on varallinen tyyppi. Ja nyt sä puhut taas tietämättömiä. Kyllä mulla on tutkittu että mulla on suurin riski Hpv, eli se syövän aiheuttaja, en vaan tiedä kuinka monta virusta minulla on, onko yksi vai ne kaikki, kun siitä EI TUTKITAAN. Myös saman viruksen kaantaija on joka 4s mun ikäinen nainen ja 50 ikävuoden saakka papilloomavirukseen sairastu 80-90% koko väestöstä. Raskauden aikana mulla papassa oli LK 2, silti lääkäri oli siitä mieltä että ota koepalan, niin koepalassa oli Cin 3 joka on todella pieni 6mm, mutta hän on otanut vain yhdestä paikasta koepalan. Loppuraskaudessa kun se värjäsi kohdunsuuta siellä ei näkynyt enää muutoksia. Kun mä kävin raskauden jälkeen Mehiläisessä, se värjäsi kohdunsuuta ja sanoi että muutos on 20cent kolikon kokoinen taas. Hän oti koepalat siellä oli paljon pelkästään hormonaalista ja yhdessä koepalassa oli Cin-2. Se on jooko laskenut tai sitten tuli takaisin. Mutta joka koepalassa näkyi papilloomavirus, joka varma taas alkaa tekemään jotain, kun siellä oli sllaisia epämäräisiä soluja... ei se tiedetään....
Miks rokote on 100%
Ensiksi, kun luette jotain tutkimuksia,
näitä pakko osaata tulkata oikein
miks 50% poistui virus ja jopa 50% virus laski JOPA 60%
Sellaiseen tutkimukseen oli kerätty erilaiset naiset ,,terveet ja nuoret,, , ,,vanhat,, , ,,kellä on imunni sairauksia, mihin mitään ei tehoa,,.... Jopa ne naiset jotka on vanhoja ja kellä on imunni sairauksia rokote tehoa sillä tavalla että pailloomavirus on laskenut 60%....
Sama lääkäri mullekin sanoi jos mulla
jotain jää, hän lisää mulle 3kk päästä rokoteen, näile kellä oli jäänyt jotain ja oli lisätty rokote, virus poistui loppujen lopuksi, siks rokotetta pidetään 100% noin, jos on nuori ilman mitään 6 rokotetta on riitänyt kaikille. Vuonna 1996 he keräsivät noin 4000 naista. Vieläkään kukaan ei enää kärsinyt Hpv:sta, eikä muutoksa enää tulleet. Siks kun se myös estää että saat muutoksi... en tasa tarkaan taas muista miten se toimii...
Mutta jos joku ei vieläkään usko, niin mulla 2 todistusta, mun kaverit kelle 6 rokotetta riitänyt, yhden kaverin mieskin oti sen. Ne ei enää kärsi mistään ja saa elää normaalia elämääkin, eli tehdä mitä halua. Kun Hpv:n kanssa myös kieletty vaikka mitä, ettei se taas valta sun kehon kun imunitetti laske, raskaus aiheuttaa muutoksia, joku sairaus voi laukaista että Hpv alkaa taas tehdä jotain kehossa, suuseksi on pahaa, tupakointi pahaa, ruokavaliokin pitää olla vaikka ja mitä ja paljon muuta, entäs kuinka monta syöpä se aiheuttaa??? Kuka halua elää noin ahdistava elämää? Myös jos joku olisi tiennyt miten iso bisness maailmalla on HPV, jopa jotkut lääkärit ovat noin paljon terapeuttisten rokoteiden vastaan, ettei se vie heidän leipä jos tämä kaikki loppu.
Parempi paskasta pois
Mutta jos joku halua yks juttu vielä tiedä laittakaa mulle yv:n

. Ainakin mä haluan kertoa kuka se Ivan on... mutta mulla ei paljon aika oo, kun me mennään toiselle kaupungille

.....
Ja lopuksi, voitte luota että rokote on hyvää. Myös ei mun kaverit olisivat parantaneet, eikä heidän mies. Mun mieskin ei olisi tullut tänne, jos olisi edes 1% epälystä, eikä hän oo mikään skitsofreninen että alkaa uskoamaan ihan mihin vaan häntäkin te ette tunne, miten hän suhtautu joka hoitoon ja lääkäriin, mutta se kokoajan itsekin puhuu, miten hieno rokote tää on. Rokote myös tehoa niin hyvin että lopulta elimistöstä saadaan sen paskan pois.
Jos joku halua että kerron lisää ja uskotte oikeasti siihen nin pistäkää yv:n...sanottava mulla löytyy
