No kertokaapas te jotka poltitte raskauden aikana

näin
Alkuperäinen kirjoittaja näin:
mä poltin kaikkien kolmen aikana. ekan aikaan meni noin 5-6 tupakkaa päivässä. pojalla oli tajuton koliikki. Toisen aikana poltin 8-10 päivässä ja iltaitkuja oli tälläkin mutta huomattavasti vähemmän ku ekalla. Korvatulehduksia oli ekan vuoden aikana muistaakseni 5 kappaletta eli kai sitä sit voi kierteeksi sanoa. (tässä kohtaa haluan kertoa että pikkuveljelläni oli ekan vuoden aikana 9 korvatulehdusta ja mutsi ei tasan polttanu raskausaikana).Nuorimman aikana poltin eniten. tais mennä 10-15 päivässä. Ei koliikkia, ei iltaitkuja, ei mitään minkä osaisin yhdistää tupakointiin. Kolme flunssaa on sairastanu ekan vuotensa aikana mutta niin ollaan me kaikki muutkin. Mulla itsellä esim ollut 2 kertaa angiina nuorimman ekan elinvuoden aikana. Että miten sen nyt sit ottaa. mikä on tupakoinnin aiheuttamaa ja mikä ei. niin ja sen meinasin unohtaa että kaikki olleet syntyessään normaalin kokoisia eikä tämän hetkisessä koossakaan ole valittamista. Vanhin sy
Jatketaas vielä ku kone sekoilee omiaan. Eli vanhin syntyessään viikoilla 40+4 oli 3490g ja 49cm, keskimmäinen 38+0 viikoilla 3080g ja 48,5cm ja nuorin 38+0 viikoilla 3228g ja 50cm.

Tiu
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Mä olen järkyttyny lukemastani tässä pinossa :eek: Kiitti, mutta mulle riitti.
Tuliks sulle yllärinä että jotku on polttanu raskauden aikana? :hug:

Mä lopetin tupakanpolton kun sain tietää olevani toista kertaa raskaana, enkä sen koommin ole röökannu. Silti en suostu kieriskelemään itsesäälissä/inhossa että ekan aikana tupakoin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..
 
Kaikki näyttää puhuvan täällä kavereiden lapsista, silloin kun on kauheita ja hirmuisii iikiik vaikutuksia.. mitäs jos antaisitte kavereiden lapset olla ihan vaan omassa rauhassaan, ja puhuisitte omistanne, te kun ette voi tietää mistä kaverin lapset on mitäkin saanut vaan voitte ehkä arvailla vain omanne kohdalla.. helppo muita syyllistää...
 
Tiu
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..

tyhmä se on kuka uskoo kaiken mitä kuulee ;)
 
Niinpä, tiedän paljon astmaatikkoja, allergikkoja, ihottumaisia, korvatuhlehduksia saavia lapsia, joiden vanhemaat eivät polta, mutta jos on polttanut nämä eivät olekkaan enää normaalia, vaan johtuvat äidin tupakoinnista..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..

tyhmä se on kuka uskoo kaiken mitä kuulee ;)
Tähän riittää ihan maalaisjärkikin. Surullista sen vauvan kannalta kun sitä ei ole kaikille suotu.
 
vieras
Vaikka ei tuliskaan mitään todistettavia jälkiä tupakoinnista lapseen, sikiö voi huonosti joka kerta kun äiti tupakoi. On ihan ultralla näytetty miten sikiö kiemurtelee ja sätkii kun äiti vetää röökiä. Ei se ole ihme, kun ne kaikki sadat eri myrkyt mitä tupakka sisältää, menee istukan läpi suoraan lapseen :( Mieti sitä oloa kun joskus olet tupakoinut liikaa ja tulee huono olo... sellaselta varmaan tuntuu pienestä ihmisen alusta.
 
palma

Niin, mahdotontahan se onkin todentaa esimerkiksi sitä, kuinka paljon tupakoinnin aiheuttama happivaje vaikuttaa sikiön aivojen kehitykseen. Kukaan sauhuttelija ei voi tietää, kuinka paljon älykkäämpi oma lapsi voisikaan olla ilman äidin raskaudenaikaista tupakointia. Asia pitäisi todistaa lapsen kloonin avulla, mutta sehän ei onnistu ainakaan nykymaailmassa. Älykkyysvaje voi silti olla tosiasia.
 
uskomatonta
Siis eikö teille riitä se tieto, että se lapsi kärsii joka kerta kun äiti polttaa? Eikö se ole riittävä syy? Tuon jälkeen on ihan sama että tuleeko jotain näkyvää vai ei :(
 
joku
No kyllähän kaikki tietää, ettei tupakka ole terveellistä. Tupakka sisältää ties mitä myrkkyjä nikotiinin lisäksi. Tuosta linkistä voi lukea tarkemmin mahdollisia vaikutuksia. Tupakka lisää riskiä saada ylimääräisiä sairauksia. Tupakan poltto on varmasti vaikeaa lopettaa, mutta kyllä miettisin itse millaiset lähtökohdat omalle lapselle haluaisin.

http://www.stumppi.fi/portal/tupakka_ja_terveys/lastentaudit/
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vaikka ei tuliskaan mitään todistettavia jälkiä tupakoinnista lapseen, sikiö voi huonosti joka kerta kun äiti tupakoi. On ihan ultralla näytetty miten sikiö kiemurtelee ja sätkii kun äiti vetää röökiä. Ei se ole ihme, kun ne kaikki sadat eri myrkyt mitä tupakka sisältää, menee istukan läpi suoraan lapseen :( Mieti sitä oloa kun joskus olet tupakoinut liikaa ja tulee huono olo... sellaselta varmaan tuntuu pienestä ihmisen alusta.
Istukan kautta ei mene muuta kuin nikotiini joka on äidin veressä, muut tupakan sisältämät myrkyt jäävät tupakoijan keuhkoihin aiheuttamaan keuhkosyöpää, tää on just tätä kun luullaan vaan ei tiedetä, se sitten mitä nikotiini aiheuttaa lapsessa on eri asia, mutta älä vääristele tuhansilla myrkyillä..
 
tupakka on hyvä juttu
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..

tyhmä se on kuka uskoo kaiken mitä kuulee ;)
Niinhän sä jo alotukses sanoit.
Et oo koskaan kuullut aiheuttavan mitään...eli tyhmä oot ku kaiken uskot mitä kuulet.

Puollustele vaan sitä tupakointia.Kyllä ne sun lapses sitten joskus ymmärtää ku äiti halus olla niin itsekäs ettei voinu kessutteluu lopettaa vaik odotti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskomatonta:
Siis eikö teille riitä se tieto, että se lapsi kärsii joka kerta kun äiti polttaa? Eikö se ole riittävä syy? Tuon jälkeen on ihan sama että tuleeko jotain näkyvää vai ei :(
Niimpä. Mut omapa on lapsensa, jos sen vertaa ei järki päässä pakota niin se on voi voi.
Turha on enempää jankata kun joillain ei mee hissi ylös asti.
 
Teräsmami
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Teräsmami:
Kaverin lapsella paha korvakierre+infektioastma epäily (lääkitys päällä). Sukulaisen vauva kuoli kohtuun loppumetreillä. Syyksi epäillään tupakointia, vaikka lopullista kuolinsyytä voitukaan selvittää.
omat lapseni kaikki kolme tosi allergisia ja infektioastma kahdella, yhdellä korvakierre enkä ole polttanut koskaan ja elin superterveellisesti kaikki raskauden ajat. Olen toki sitä mieltä että totta hemmetissä se tupakointi raskauden aikana jotenkin vaikuttaa mutta ei pidä yleistää.
Taitaa se kaverin lasta hoitanut lääkäri tietää sinua paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..

tyhmä se on kuka uskoo kaiken mitä kuulee ;)
Tähän riittää ihan maalaisjärkikin. Surullista sen vauvan kannalta kun sitä ei ole kaikille suotu.
Niimpä.. Mulla ainakin oli kauhea morkkis joka kerta kun poltin raskaana.. Ja siksi lopetinkin, kai sen tyhmäkin tajuaa että siinä on tervaa, nikotiinia ym ja ne on kiistatta myrkkyjä. Niin paljon nykyään ilmansaasteita ja muita että eikai kukaan ehdoin tahdoin halua lapselleen lisää tunkea.. Otatteko muksun synnärilläkin mukaan röökille? Entä millä selitätte sen mitä mä oman vauvani kasvusta kerroin, kun mikään muu ei elämäntavoissa muuttunut kuin tupakointi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Mitä ne vaikutukset on? Omissa lapsissa en ainakaan huomaa mitään minkä olisin liittänyt raskauden aikaiseen tupakointiin.
aivan ;)
Siis alkamatta väittämään asiasta kysyn, että oletteko tosiaan sitä mieltä, ettei sillä ole merkitystä, tupakoiko äiti raskausaikana vai ei?
Täällä aina paasataan näistä "vaiktuksista" vaikkei ole todistettu että ne liittyisi jotenkin raskaudenaikaiseen tupakointiin.
Mutta yhdistetään niihin kumminkin. Vaikkei ole 100% todistettu niin miksi leikkiä vauvan terveydellä? Polttakaa vaikka keuhkonne karrelle, mut miks kiusata kohdussa olevaa vauvaa??

Sit kun ne "vaikutukset" todistettavasti on liitoksissa raskaudenaikaiseen tupakointiin niin sit uskon. Mä en valitettavasti usko tollasia olettamuksia.
No et kai sä tosissaan kuvittele, et niistä ihan turhaan paasattas. Tyhmä saa olla, muttei vitun tyhmä..

tyhmä se on kuka uskoo kaiken mitä kuulee ;)
Tähän riittää ihan maalaisjärkikin. Surullista sen vauvan kannalta kun sitä ei ole kaikille suotu.
Mutta syyllistämistä ja asiatonta keskustelu taidottomuutta senkin edestä? tätä on taas jauhettu ihan liikaa täällä perusta vaikka joku lahko, mutta jos kysyy jotain niin ei tarvitse itseään tulla taas todistamaan näihin keskusteluihin et iik ku te ootte pahoja apua..
 
Teräsmami
Haluan vielä sanoa, että tupakointi on jokaisen oma valinta, eikä ole järkevää saarnata kenellekään yhtään mistään. Tupakointi kuitenkin on haitallista lapsen ja äidin terveydelle vissin varmasti. Eikä tupakoinnin seuraamuksista ole kiellettyä puhua ääneen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teräsmami:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Teräsmami:
Kaverin lapsella paha korvakierre+infektioastma epäily (lääkitys päällä). Sukulaisen vauva kuoli kohtuun loppumetreillä. Syyksi epäillään tupakointia, vaikka lopullista kuolinsyytä voitukaan selvittää.
omat lapseni kaikki kolme tosi allergisia ja infektioastma kahdella, yhdellä korvakierre enkä ole polttanut koskaan ja elin superterveellisesti kaikki raskauden ajat. Olen toki sitä mieltä että totta hemmetissä se tupakointi raskauden aikana jotenkin vaikuttaa mutta ei pidä yleistää.
Taitaa se kaverin lasta hoitanut lääkäri tietää sinua paremmin.
Ai sen että johtuu tupakoinnista, jos se sen pystyy toteamaan niin sillähän on taskussaan juuri kohta lääketieteen Nobel palkinto..

Minä olen kyllä piehtaroinut syyllisyydessä,siitä että poltin esikoista odoattessani ensimmäisen kolmanneksen aikana.. en osaa sanoa onko se vaikuttanut tyttöön.
Tyttö on vilkas ja sekä hieno- että karkeamotoriikan alueella on hankaluuksia, ei ylitsepääsemättömiä- mutta haasteita asettavat mm. luistelu, ompelu jne.
Korvatulehduksia on ollut jokunen.

Tupakoinnin lopetin esikoisen odotusaikana. En siis heti.
Keskimmäisellä oli korvatulehduskierre jo hyvin varhaisessa vauvaviässä. Hän oli lapsista pienin, ja samantyyppisiä motorisia vaikeuksia hänellä, joskin niillä on hänen kohdallaan erilainen ilmiasu.

Kolmas oli itkuisin, aina valveillaolleessan itkevä ja karjuva vauva. Vaativa.
Ja tietynlainen kömpelyys on hänenkin arkeaan hankaloittamassa.

Koska kaikilla kolmella on samantyyppisiä ongelmia, ja mulla on ollut ja on niitä itsellänikin, kulkevat ne oletettavasti ennenkaikkea perimässä (äitini ei tupakoinut)
Siihen, onko tupakointini vaikuttanut esikoiseeni paljonkin en osaa vastata.
En voi lähteä kiistämään, etteikö se olisi vaikuttanut.. mutta mitään selvää seurausta en osaa osoittaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
tuliko jotain epäedullisia vaikutuksia lapseen? En siis ole hyökkäävällä kannalla liikenteessä. Haluun vaan tietää että onko niitä vaikutuksia tullut kellekään ja millaisia. Kun en ole ikinä kuullut kenenkään suusta että niitä olisi tullut.
Jos täältä koittaa saada riippumatonta otantaa, niin voi epäonnistua aika pahasti. Jos äidiltä itseltään kysytään, onko hän mahdollisesti toiminnallaan aiheuttanut lapselle jotakin harmia, niin vastausten todenmukaisuus on huono, koska oireiden ei voida useinkaan yksiselitteisesti todeta riippuvan tupakasta, ja jos jotain oireita on, harva äiti kai pystyy kylmän akateemisesti ajattelemaan, että aiheutin tuon lapselleni tupakoimalla, vaan asia kielletään.
 
Hei ihan kaikella kunnioituksella, jos teidän tai kaverin lapselle ei ole tullut mitään, se ei tarkoita, että tupakointi lisää huomattavasti riskiä sairastua. Se ei vielä tarkoita, että kaikki sairastuu, mutta RISKI on suurempi. Esim. kätkytkuolema on yleisempi tupakoivien vauvoilla, mutta suurin osa tupakoitsijoidenkin vauvoista välttyy kätkytkuolemalta. Riski heillä on suurempi.

Täysin kiistattomia tutkimuksia tästä on vino pino. Tupakoitsijan vauvat syntyy 100-400 grammaa pienempinä mitä olisi ilman tupakointia. Esim. 3,8-kiloinen voisi olla vieläkin isompi ilman äitinsä tupakointia.

Ihan tosissaan, jos ei ole pystynyt lopettamaan, niin sitten ei, mutta on kyllä aika uskomatonta, että haitalliset vaikutukset kiistetään täysin ...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Koodi:
Alkuperäinen kirjoittaja Tiu:
tuliko jotain epäedullisia vaikutuksia lapseen? En siis ole hyökkäävällä kannalla liikenteessä. Haluun vaan tietää että onko niitä vaikutuksia tullut kellekään ja millaisia. Kun en ole ikinä kuullut kenenkään suusta että niitä olisi tullut.
Jos täältä koittaa saada riippumatonta otantaa, niin voi epäonnistua aika pahasti. Jos äidiltä itseltään kysytään, onko hän mahdollisesti toiminnallaan aiheuttanut lapselle jotakin harmia, niin vastausten todenmukaisuus on huono, koska oireiden ei voida useinkaan yksiselitteisesti todeta riippuvan tupakasta, ja jos jotain oireita on, harva äiti kai pystyy kylmän akateemisesti ajattelemaan, että aiheutin tuon lapselleni tupakoimalla, vaan asia kielletään.

Mut onhan se vähän toisinkin päin, jos äiti on polttanut ja lapselle tulee jotain niin ulkopuoliset ajattelevat heti että haa nyt johtuu siitä että se tupakoi..
 
Yhteistyössä