Tuo valtataistelu pitää kyllä paikkaansa valitettavan monen lapsen ja vanhemman kohdalla ja voin ihan rehellisesti tunnustaa sortuneeni siihen joskus itsekin-onneksi tässä vanhemmudessakin kasvaa itsekin. =) Mutta ihan en nyt allekirjoita noita esimerkkejä tai niistä seuraavia asioita...Kyllä, olen kantanut riehuvan ja huutavan lapsen ulkoa sisälle kun ei muu auttanut, mutta ei tuo siitä huolimatta siskoaan retuuta. Sen sijaan tietää että kun lähdetään sisälle syömään, niin siitä on turha alkaa suuremmin raivoamaan. Ja vaikka meillä on tavaroita, jotka eivät lasten käsiin kuulu, eivätkä saa niillä leikkiä, niin varsin auliisti silti jakavat lelujaan muiden lasten kanssa. Ei nämä jutut ihan noin pelkistetystä yks yhteen mene ainakaan mun oman kokemuksen perusteella.Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:Se on hyvä istua sohvalla ja syödä sipsejä miettien samalla, että miten mä saisin tuon lapsen syömään enemmän tuoreita hedelmiä ja kasviksia? Tai sitten vähän yleisempiä: Vastaan hangoitteleva lapsi kannetaan pois. Lapsi sitten alkaa raahaamaan pikkusisarustansa ku tämä on huonossa paikassa hänen leikkiensä kannalta... Tai äiti ei anna lainata soppakauhaa. Naapurin Tomi ei sitten saa lainata mun traktoria. Ja siihen suuntaan.Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:Tottahan tuo aikuisen esimerkki onkin kaiken perusta. Tämä "tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen"- on kieltämättä kasvatuskeinona vähän... omituinen. Mutta vielä en ole ihan ymmärtänyt sen positiivisen tukemisen
(kehun/kannustan kun lapsi toimii oikein) haitallisuutta, jos se osuu oikeaan paikkaan ja käytetään harkitusti. Sen toki ymmärrän että nuo rangaistukset on hyvä jättää minimiin ja pyrkiä korvaamaan "ei":t jollain mielekäämmällä tavalla joka sitten tukee lapsen toimintaa oikeaan suuntaan.
Meillä tuon nuoremman kanssa tulee helposti yhteenottoja ja olenkin joutunut ihan tietoisesti niitä välttämään ja kehittelemään keinoja joilla arki saadaan sujumaan paremmin. Lapsi esimerkiksi osaa hienosti pukea päälleen, mutta se vie oman aikansa (kun kaiken täytyy olla tip-top). periaatteessa lapsen pukemalla selviäisi aikuinen helpommin ja nopeammin, mutta sitä tyttö ei hyväksy ja hänellä on toki oikeus pukea itse, siksi minun vaan täytyy herättää hänet sen verran aikaisessa että se onnistuu. Samoin jos hän -syystä tai toisesta- ei halua laittaa päälleen minun valitsemaani paitaa on edessä sota. Siksi mielummin otan esiin vaikka kaksi paitaa mistä hän saa valita mieleisensä ja sen jälkeen hän sitten yleensä pukeekin tyytyväisenä kaikki vaatteet päälleen.
Elikkä vähän lasta kuuntelemalla meilläkin pääsee monesta tilanteesta helpommalla. Muutoin edessä olisi joka aamu sama tappelu kun pitää lähteä hoitoon tai jonnekin muualle.
Tuntuu siltä, että moni vanhempi näkee sen taisteluna: Minä sanon miten asiat on, ja mitä paremmin lapseni siihen alistuvat, se hienompi juttu. On saavutus, että lapsi ei saa päättää yhtään mitään. Mun mielestä taas mitä enemmän lapsi saa ja voi itse päättää, sen parempi. Nyky-yhteiskunnassa pitää ehkä tehdä vähän kompromisseja eikä kukaan ole täydellinen, mutta miks sitä pitäis hävetä, jos lapsi saa päättää omia asioitaan itse? Jos lapsi asettaa itselleen hyviä rajoja? Eikö se ole kaiken kasvatuksen päämäärä, että lapsi osais itse huolehtia itsestään ja asettaa itselleen rajoja?
Menipäs syvälliseks
Ja toki meillä on lapsilla paljonkin asioita joista saavat itse päättää ja mitä suuremmiksi kasvavat, niin sitä enemmän saavat vastuuta itselleen-mutta vastapainoksi meillä on kyllä myös niitä asioita joista lapsi ei päätä. Mun mielestä vastuutakin opetellaan palanen kerrallaan.