Niin paha mieli...

Mitä ihmeessä tekisin äitini kanssa, joka tunkee elämäämme kaikella tapaa?

Puuttuu asioihin, määräilee mua kodissani, käskee tekemään kaikki juuri päinvastoin mitä teen.

Olen 19v ja minulla on yksi lapsi, toinen tuloillaan.

Ei se, että hän sanoisi asiasta, ja jos oikeasti vanhempana ihmisenä osaa katsoa asioita eri tavalla... se on totta, että hän varmasti tietää tietyistä asioista enemmän kuin minä...

MUTTA ne asiat mihin hän puuttuu... ihan esimerkkinä raskausaikana jokainen vaatekappale jonka ostin tulevalle vauvalle. En olisi saanut ostaa, koska "saathan sen äitiyspakkauksen" tai "mitäs jos vauva kuolisikin, mihin kaikki vaatteet laittaisit" -jo se, että pelkäsin hirveästi odotusaikana lapsen menettämistä, ja sitten noi kommentit... :'(

Kovasti puuttui siihen minkä nimen lapsellemme annamme (oli kuulemma todella helpottunut, että annoimme "normaalin" nimen), kun kuuli ketkä on tulossa lapsemme kummeiksi alkoi saarna "miksi **** pyysitte?" "olisitte pyytäneet ****!" Siis asioita jotka ei hänelle kuulu, ei millään muotoa!

Senkin ymmärtäisin, jos asuisin kotona ja vanhempani elättäisivät minua, mutta kun ei! Olin ennen ensimmäisen lapsen syntymää asunut jo 3-vuotta omillani EIKÄ vanhempani olleet rahoittaneet elämääni... eikä rahoita vieläkään. Eikä ole muuten ostanut mitään lapsellenikaan, joten ei pitäisi olla siitäkään kiinni! Emme myöskään ole tarvineet hänen lastenhoitoapua.

Puuttuu siihenkin käytänkö vaaleiden housujen sijasta mustia, tai käytänkö sika-nauta vaiko paistijauhelihaa. Puuttuu siihen istutanko parvekkeelle orvokkeja vai ahkeraliisoja. IHAN OIKEASTI. Eikä sano asioitaan ja näkökantojaan vitsillään, vaan ihan tosissaan ja niin, että monta kertaa olen itku kurkussa ollut!

Olen sanonut asiasta hänelle kymmeniä, ellen jopa satoja kertoja, mutta ei... asia ei mene perille. Olen kuulemma niin nuori, että hänen kuuluu puuttua. Ja ihan ok jos puuttuisi aiheesta, mutta ei VAATTEET, PARVEKEKUKAT, JAUHELIHA ja se MONTAKO BODYA lapsellani on eivät ole oikeita aiheita eikä ongelmia.

Tää ongelma on paisunut ja paistuu, ihan kamalan suureksi. En enää halua äitiäni meille kylään, enkä halua käydä hänen luonaan.

Mun olo on tosi yksinäinen, kun kukaan ei arvosta minua ihmisenä, eikä äitinä. Olen aina huono, enkä missään hyvä. Olisi ihana jos olisi äiti jonka kanssa voisi jutella ihan "naisten kesken" -olen muuttanut 3-vuoden aikana kuudesti ja vaihtanut paikkakuntaa kolmasti. Se selittänee sen, että kaverit ovat matkan varrelle jääneet eikä mulla ole oikeasti KETÄÄN.

Sen lisäksi lapsuudenkodissani koettu järjettömän kova henkinen väkivalta on jättänyt niin syvät arvet etten edes pysty tutustumaan uusiin ihmisiin, koska pelottaa. Itsetuntoa ei ole. Henkista väkivaltaa sain isältäni, äitini oli sokea eikä huomannut asiaa. Asia on niin kipeä etten voi siitä puhua kellekään. En edes ammattiauttajille... en pysty ja pelkään, että alan itkeä.

Tämän edellä mainitun syyn vuoksi myös muutin kotoa 15-vuotiaana pois.

Mulla on tosi paha olla! Miten saan "äitini" äidiksi minulle? Äidiksi joka kannustaa ja vaikka joskus sanois, että oot ihan hyvä... :ashamed: :'(

 

:hug: Miten sun mies suhtautuu asiaan? Oletko hänelle kertonut ongelmasta? Suostuisiko sun äiti keskusteleen asiasta, jos istuttaisit hänet vaikka kahden kesken ja pyytäisit kuunteleen sinua? Saisit sanoa, että miltä sinusta tuntuu, kun hän puuttuu asioihisi. Olethan jo täysi ikäinen, ja on todellakin sinun asiasi, miten puet ja annat lapselle nimen ja muut asiat miten teet sinun omassa kodissasi.
En oikein muuta neuvoa osaa antaa, jos hän ei halua tai suostu kuunteleen sinun kantaasi, niin ehkä sitten olsi hyvä pitää pientä etäisyyttä.
Tai jos vaikka kirjoittaisit hänelle kirjeen, jossa selität, että sinusta tuntuu pahalta, kun hän puuttuu joka asioihin.
Toivottavasti saatte asiat yhdessä kuntoon.

 

\

:hug: Miten sun mies suhtautuu asiaan? Oletko hänelle kertonut ongelmasta? Suostuisiko sun äiti keskusteleen asiasta, jos istuttaisit hänet vaikka kahden kesken ja pyytäisit kuunteleen sinua? Saisit sanoa, että miltä sinusta tuntuu, kun hän puuttuu asioihisi. Olethan jo täysi ikäinen, ja on todellakin sinun asiasi, miten puet ja annat lapselle nimen ja muut asiat miten teet sinun omassa kodissasi.
En oikein muuta neuvoa osaa antaa, jos hän ei halua tai suostu kuunteleen sinun kantaasi, niin ehkä sitten olsi hyvä pitää pientä etäisyyttä.
Tai jos vaikka kirjoittaisit hänelle kirjeen, jossa selität, että sinusta tuntuu pahalta, kun hän puuttuu joka asioihin.
Toivottavasti saatte asiat yhdessä kuntoon.

Mies on samaa mieltä kanssani siitä, että äitini tunkeilee liikaa elämäämme. Siitä huolimatta, ei hän kehtaa sanoa äidilleni niinkuin asiat ovat. Ja äiti saattaa tämän takia luullakin, että mieheni on jopa hänen kanssaan osittain samaa mieltä. Mieheni ei tiedä kaikkia perheemme ongelmia, etenkin tuo minun ja isäni välinen suhde on niin kipeä etten ole siitä edes hänen kanssaan pystynyt ikävä kyllä puhumaan kunnolla... :'(
Ei minua kuunnella, vaikka istuttaisin äitini kahden kahvipöytään ja nätisti yrittäisin sanoa. Hän on kuulemma kumminkin se joka tietää... onhan nähnyt elämää paljon enemmän kuin minä... Olen kirjoittanut, en kirjettä, mutta pitkiä sähköposteja hänelle. Ei apua. Ei joko kommentoi ja kommentoi kirjoittamalla "OK." Ehkä etäisyys on ainoa vaihtoehto...?
Kiitos kommentistasi! :flower:

 

No, kuitenkin kun olet niitä sähköpostiviestejä äidillesi laittanut, hän kuitenkin tietää, miltä sinusta tuntuu. Ja sitten kun vielä pidät hieman sitä etäisyyttä, niin luulisi, että jossain vaiheessa hänkin huomaa, että jotain on pielessä.
Toivon sulle jaksamista, Ja olet aivan varmasti ihan yhtä hyvä äiti ja ihminen, kuin kuka tahansa muukin. Olet vielä nuori ihminen ja sulla on kaikki vielä edessä. Älä lannistu, vaikka äitisi ei ehkä osaa olla rakentava ja kannustava. Nosta nokka ylös ja ajattele että sinä olet HYVÄ.
Mulle voi laittaa vaikka y-viestiä, jos haluat purkaa mieltäsi. :hug:

 

Voi että, tuli minullekin paha mieli puolestasi. Tosi ikävää että on noinkin etäiset välit vanhempiisi. Mummimamma olikin jo kirjoittanut sinulle samoja asioita, mitä minullekin tuli mieleen. Minä toivoisin että menisit ammattiauttajalle. Se ihan oikeasti vois helpottaa ja avata sisimmässäsi olevia lukkoja. Voimia sinulle :hug:

 

Etäisyyden ottaminen äitiin voi auttaa, ainakin saat olla rauhassa asiattomilta kommenteilta. Muista, että olet hyvä äiti ja ihminen, kenenkään sanomiset ja kommentit ei voi sitä asiaa muuttaa.

Ammattiauttajalle meno voi tuntua ylivoimaiselta, mutta siellä voisit purkaa tuntojasi esim. tästä äitiasiasta. Sinä olet se joka määrittelee sen mitä haluat puhua ja jakaa, kaikkia asioita ei tarvitse kertoa jollei koe olevansa siihen valmis.

Löytyisikö paikkakunnaltasi esim. MLLerhekerhoa tai vastaavaa, josta saisit tuttuja, se voisi auttaa yksinäisyyden tunteeseen.

Voimia sinulle, jonakin päivänä äitisi tajuaa sinun olevan itsenäinen ihminen, jota ei tarvitse määräillä. Ikähän ei merkitse mitään vaan se henkinen kypsyys. Sinulla on oikeus elää rauhassa OMAN perheesi kanssa muiden ihmisten kommentoimatta.

 

Äitisi kuulostaa aivan meidän äidiltä...tosin olen saanut esikoiseni kymmenen vuotta sinua vanhempana..ja olen kasvatusalan ammattilainen, mutta silti äitini saattaa vielä joskus soittaa aamulla, että "nyt on tosi kylmä ilma ulkona..laitappas lapsille kunnolla päälle"..
Aluksi oli tietty aika luu kurkussa, mutta nykyään annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...tai sanon vaikka että" en aatellut pukea mitään, on ne ennenkin alasti pakkasella pärjänneet" eli olen kehittänyt itselleni kärkkään tyylin vastata hänen kommentteihinsa.
Mutta tiedä sitten mikä tuollaisen "tunkeutumisen" taustalla on? Ehkä oma äitini ei osaa päästää irti ja kokee itsensä tarpeettomaksi jos ei tuputa neuvojaan????
Vaikea sanoa, mutta ymmärrän sinua, ei tuollaista tarvitse kestää edes omalta äidiltä!!!! Tosin luulen,että myös äitisi saattaisi tarvita ammatti-apua!?

 

Kurja tollanen tilanne. Itse ehdottaisin että alkaisit sanoa äidillesi takaisin vaikka vähän "rumastikin", tyyliin "mitä hittoa se sulle kuuluu mitä kukkia mulla parvekkeella kasvaa eipähän noista sinun tarte huolehtia " tai "meinaatko syömään ängetä kun noin tosta jauhelihan laadusta huolehdit" :kieh:

 

Hei mulla on ihan sama ongelma,itse olen melkein 30v.mutta äitini haluaa tietää aivan kaiken.vanhempi poika kuin syntyi sektiolla ja joutui lasten teholle niin "ihana"äitini tuli toivottamaan onnea sairaalaan ja sanoi että harmi kun et ole vielä oikea äiti kun et alakautta synnyttänyt ja eine sulle vielä vauvasta tuo syntymätodistusta jos vauva vaik kuolee.Tosta se on vain pahentunu...mun sisarukset on täydellisiä kun ne käy töissä ja koulussa pärjäävät hyvin minä olen vain kotona hoitamassa 2poikaani josta toisella on tehty kalloleikkaus ja toisella on keuhkoastma mutta äitini mielestä keksin lapsille sairauksia että saan huomiota esim.mun piti pyytää lääkäriltä todistus että kummallakin pojalla on keskivaikea laktoosi-intorelanssi kun äitini ei muuten suostu ostamaan ja antamaan lapsille laktoosittomia tuotteita.Etäisyyden ottaminen auttaa meillä välimatkaa reilu 30km ja on ihan riittävä, näen äitiäni 2kertaa kk mutta isäni kanssa soittelen joka päivä.Voimia sulle ja kaikille samassa tilaanteessa oleville :hug: Mukavia kesäpäiviä :flower:

 

Mun äiti on vähän samanlainen. Tai on se puuttuminen tässä vuosien kuluessa hiukan laantunut, joten ehkä sullakin on toivoa!

Nyt olen jo yli 30v. ja silti äiti sanoo mielipiteensä lähes kaikkiin asioihin. "Et kai sä nyt punaisia verhoja osta, nehän on ihan kauheet?" "Muista sitten paistaa kanaa vähintään 15 minuuttia" "Eikö sun pitäis nyt jo maksaa se lasku, ettei tuu muistutusta" "Kyllä syntymäpäivillä pitää hame olla, eihän housut nyt sovi" "Kyllä mä olisin ahkeraliisaa laittanut, ne on niin nättejä, noi petuniat ränsistyy nopeemmin" "Soita nyt tänään sinne sähkölaitokselle ja sovi se asia". Ja niin edelleen.

Nykyään yritän suhtautua noihin neuvoihin niin, että ne nyt ovat osa äitiäni. Hän ei osaa puhua muuten. Ehkä hän vain haluaa osoittaa olevansa kiinnostunut elämästäni. Annan siis niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos enkä kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota. Eivät neuvot sitä tarkoita, etteikö äitini silti minua arvostaisi (tai niin ainakin kuvittelen). Sinäkin kuulostat oikein fiksulta ja kypsältä nuorelta, joten varmasti äitisikin sinua arvostaa!

 

Äiti87 :wave: Haluaisitko vaihtaa ajatuksia kanssani. Mulla vähän

samanlainen " äiti-ongelma".

metsä.mansikka@dnainternet.net

 

korjaus tuohon osoitteeseen

metsa.mansikka@dnainternet.net

 

Sinulle äiti87!

Mulle tuli tosi paha mieli kun luin sun juttus!!
Tuli olo,että haluaisin halata sua oikeen lujaa! :hug:

Ihan tosi,voimia sinulle!!
Voisitko vaikka kommentoida tänne,että onko tilanne muuttunut...?

 

\

Mitä ihmeessä tekisin äitini kanssa, joka tunkee elämäämme kaikella tapaa?

Puuttuu asioihin, määräilee mua kodissani, käskee tekemään kaikki juuri päinvastoin mitä teen.

Olen 19v ja minulla on yksi lapsi, toinen tuloillaan.

Ei se, että hän sanoisi asiasta, ja jos oikeasti vanhempana ihmisenä osaa katsoa asioita eri tavalla... se on totta, että hän varmasti tietää tietyistä asioista enemmän kuin minä...

MUTTA ne asiat mihin hän puuttuu... ihan esimerkkinä raskausaikana jokainen vaatekappale jonka ostin tulevalle vauvalle. En olisi saanut ostaa, koska "saathan sen äitiyspakkauksen" tai "mitäs jos vauva kuolisikin, mihin kaikki vaatteet laittaisit" -jo se, että pelkäsin hirveästi odotusaikana lapsen menettämistä, ja sitten noi kommentit... :'(

Kovasti puuttui siihen minkä nimen lapsellemme annamme (oli kuulemma todella helpottunut, että annoimme "normaalin" nimen), kun kuuli ketkä on tulossa lapsemme kummeiksi alkoi saarna "miksi **** pyysitte?" "olisitte pyytäneet ****!" Siis asioita jotka ei hänelle kuulu, ei millään muotoa!

Senkin ymmärtäisin, jos asuisin kotona ja vanhempani elättäisivät minua, mutta kun ei! Olin ennen ensimmäisen lapsen syntymää asunut jo 3-vuotta omillani EIKÄ vanhempani olleet rahoittaneet elämääni... eikä rahoita vieläkään. Eikä ole muuten ostanut mitään lapsellenikaan, joten ei pitäisi olla siitäkään kiinni! Emme myöskään ole tarvineet hänen lastenhoitoapua.

Puuttuu siihenkin käytänkö vaaleiden housujen sijasta mustia, tai käytänkö sika-nauta vaiko paistijauhelihaa. Puuttuu siihen istutanko parvekkeelle orvokkeja vai ahkeraliisoja. IHAN OIKEASTI. Eikä sano asioitaan ja näkökantojaan vitsillään, vaan ihan tosissaan ja niin, että monta kertaa olen itku kurkussa ollut!

Olen sanonut asiasta hänelle kymmeniä, ellen jopa satoja kertoja, mutta ei... asia ei mene perille. Olen kuulemma niin nuori, että hänen kuuluu puuttua. Ja ihan ok jos puuttuisi aiheesta, mutta ei VAATTEET, PARVEKEKUKAT, JAUHELIHA ja se MONTAKO BODYA lapsellani on eivät ole oikeita aiheita eikä ongelmia.

Tää ongelma on paisunut ja paistuu, ihan kamalan suureksi. En enää halua äitiäni meille kylään, enkä halua käydä hänen luonaan.

Mun olo on tosi yksinäinen, kun kukaan ei arvosta minua ihmisenä, eikä äitinä. Olen aina huono, enkä missään hyvä. Olisi ihana jos olisi äiti jonka kanssa voisi jutella ihan "naisten kesken" -olen muuttanut 3-vuoden aikana kuudesti ja vaihtanut paikkakuntaa kolmasti. Se selittänee sen, että kaverit ovat matkan varrelle jääneet eikä mulla ole oikeasti KETÄÄN.

Sen lisäksi lapsuudenkodissani koettu järjettömän kova henkinen väkivalta on jättänyt niin syvät arvet etten edes pysty tutustumaan uusiin ihmisiin, koska pelottaa. Itsetuntoa ei ole. Henkista väkivaltaa sain isältäni, äitini oli sokea eikä huomannut asiaa. Asia on niin kipeä etten voi siitä puhua kellekään. En edes ammattiauttajille... en pysty ja pelkään, että alan itkeä.

Tämän edellä mainitun syyn vuoksi myös muutin kotoa 15-vuotiaana pois.

Mulla on tosi paha olla! Miten saan "äitini" äidiksi minulle? Äidiksi joka kannustaa ja vaikka joskus sanois, että oot ihan hyvä... :ashamed: :'(

Laita välit poikki äitiisi. Miten äitisi pääsee kotiisi, onko hänellä omat avaimet kotiisi? Ota avaimet pois ja kiellä äitiä tulemasta kylään. Älä anna puuttua Sinun ja kotisi asioihin ja lastenhoitoosi, älä vastaa äidin puheluihin.

Joskus vain on niin, että äidit ja tyttäret eivät tule toimeen toistensa kanssa. Itselläni on pian 18-vuotias tytär. Todellakin, olen esikoiseni kanssa aivan eri aaltopituuksilla joka asiassa. Arki on jatkuvaa riitelyä, kun tytär asuu vielä kotona. Vielä pari vuotta ja tytär pääsee muuttamaan pois. Ja tuskin pidämme yhteyttä päivittäin, edes viikottain. Anteeksi vaan, mutta minusta tuntuu siltä, että elämäni helpottaa, kun hankalin lapsista muuttaa pois kotoa!

 

Et saa äidistäsi sellaista äitiä kuin haluaisit.

Mutta sinusta itsestäsi voi tulla sellainen omille lapsillesi.
On hyvä, että olet tiedostanut henkisen väkivallan, jota olet kokenut. Sellainen on luonut sinulle käyttäytymismalleja, jotka eivät välttämättä ole hyviä. Niinkuin sekin, että et uskalla tutustua kehenkään. Etsit varmaan aina piiloviestejä ihmisten puheesta ja syyllistyt helposti.


Ota etäisyyttä äitiisi, mutta älä katkaise välejä kokonaan.

Älä ota sen puheita niin vakavasti, niin se menettää mahtiaan sun elämässä.

Se varmaan ajattelee, että kun olet niin nuori, niin tarvitset sen pätemistä.
Minä olin kanssa 19 kun sain ensimmäisen lapseni. Hyvin on selvitty. Olen nyt 16 vuotta. Enkä enää syyllisty kaikesta, mitä äitini yrittää sanoa.
Huomaan kyllä sen katseet ja piiloviestit. Mutta ei se hallitse minua.