T
tosi pettynyt
Vieras
Jos vähän valottaisin taustaa, niin ajatus itsellä ihan aurinkoinen ja positiivinen jaksanut olla vaikka suht vaikeaa uusioperhekuviota elellään. Minulla tyttö 7v ja poika 9v ja miehen kanssa yhteinen poika 2,5v. Miehellä ex vaimon kanssa yhteinen tyttö 6v. Omat suhteet toimii ja ollut ok sen kummempia ongelmia, arki rullaa. Miehen ja ex-vaimon välit erittäin huonot keskenänsä ja heillä tyttö oirehtii huonoja vanhempien välejä, syytä tosin haetaan jostain ihan muualta, mutta siitä se pahoinvointi johtuu kun isä ja äiti ei tule toimeen yksinkertaisissa asioissa.
Olen autellut ja kuunnellut tosi paljon, mutta pikkuhiljaa vetäytynyt ns. syrjään sen kummepia enää kommentoimatta asioihin kun "junnaavat" samaa rataa koko ajan.
Olen ajatellut, että ehkä heillä on tavallaan vaikea päästää irti toisistaan, kun pitää koko ajan kaivaa kuoppaa ja tehdä tikusta asiaa. Tytön kanssa menee hyvin ja ei ole ongelmia hänen kanssaan ja hän tykkääkin minusta paljon. Tämä taas on vaikuttanut erittäin negatiivisesti, että minusta ei löydykään "syntipukkia ns. pahaa äitipuolta ja sen olen huomannut myös miehestäni. Hänen on vaikea hyväksyä sitä, että tulen toimeen tyttönsä kanssa ja hän ei. Asian tiimoilta ilmassa leijuu epämiellyttävä tunne ja välillä tuntuu että parempi kun en mainitse tytöstä mitään niin ei tule kateutta kohtaani.
No olen silti aurinkoisin mielin elellyt tätä uusperhe arkea ja löytänyt aina kivoja asioita arkeen, ihan tavallista pyykinpesusta terveyteen josta olen iloinen..
Nyt vain on tullut tilanne, että jo alkuajasta lähtien epäilin tätä uuden mieheni rehellisyyttä.. mutta laitoin sen heti alussa sen piikkiin että liekö olen mustasukkainen tai jotain kuvittelen. Ihan normisti olen aina suhtautunut ja en ole voimakkaasti tunteileva ihminen parisuhteessa, koen olevani ihan ns. järkevä ja rakastava.
No se mitä on selvinnyt.. nyt kun tämä elämä ei niin helppoa ole ollut, olen koittanut jutella ja auttaa ja sanonut että jutellaan aina iltaisin asioista jos on jotain mielessä kun lapset nukkuvat. Otetaan pieniä hetkiä yhdessä katsotaan elokuvia, syödään jotain ja jutellaan, siis tämän minun mieheni kanssa...
No vuoden aikana yhtään kertaa hän ei ole aloittanut keskustelua, aina aikonut ja sanonut että kiva kun juttelen ja autan. Kovasti ollut töitä ja aina iltaisin joutunut niitä vielä jatkamaan myöhään yöhön. Minä olen yleensä aina mennyt lasten kanssa nukkumaan, olen käynyt kuitenkin monta kertaa vikossa huhuilemassa meneekö vielä myöhään töiden parissa, josko olisi ollut yhteistä aikaa ja kainaloa missä olla. "Menee vielä aikaa kun on paljon töitä" sanonut aina ja minä tietysti uskonut, lukenut tms ja nukahtanut yksin. Hieman olen epäillyt äänen sävystä että ihan kuin hän valehtelisi, mutta olen työntänyt ajatukset pois koska en koe että hän ns. parempaa tarvisi hakea tms. kun kaiken pitäisi olla ihan ok suhteessa.
Sitten jäi kiinni, vaihtoi sivua kun ei ollut kuullut tuloani lähelle.. yllätys oli minullekin, että työt ei olleetkaan totta. Mies on sitten käyttänyt paljon aikaansa aina iltaisin kun on "tehnyt töitä" niin nettipo...n katseluun. Ennen minua jo tehnyt sitä eli ei ole uusi asia hänelle.
Minulle asia on iso valehtelu+pettymys siksi koska on käyttänyt aikaansa ennemmin koneen kanssa kuin minun ja eteenkin siksi kun olen yrittänyt auttaa ja tukea häntä.. ja tietysti olisin halunnut viettää aikaa hänen kanssaan.
Nyt olen puoli vuotta miettinyt miltä minusta tuntuu ja miksi jatkaa tätä ns. vaikeaa kuviota kun kaiken kukkuraksi en ole kelvannut kainaloon tai iltaseuraksi miehelleni vaan on ennemmin ollut koneen kanssa.
Jotenkin on vaikea kuvitella, että haluaisin enää hänen läheisyyttään, yritän välillä hakea yhteyttä mutta aitoa sellaista ei tunnu olevan. En tiedä nyt kun olen miettinyt asioita, onko sitä hänen osaltaa ollut alun alkaenkaan.
Mies sanoo ettei vain jostain syystä tiedä mikä muka vaivaa ja miksi ei tunne olevansa niin onnellinen ja on hyvin poissa oleva aina. Sanoo ettei haluaisi erota kun ei hänellä ole oikein mitään muutakaan ja ei ole rahaa erota. Olen jo puoli vuotta elänyt tätä ja mitä te tekisitte? Selkeästi näkee ettei hänellä ole tunteita enää minua kohtaan, jos niitä nyt on ollutkaan. Iso asia minkä uskon häneen vaikuttavan ettei haluaisi myös erota on se mitä muut läheiset sanoo kun hän on jo kerran eronnut.
Olen ihan rikki.
Olen autellut ja kuunnellut tosi paljon, mutta pikkuhiljaa vetäytynyt ns. syrjään sen kummepia enää kommentoimatta asioihin kun "junnaavat" samaa rataa koko ajan.
Olen ajatellut, että ehkä heillä on tavallaan vaikea päästää irti toisistaan, kun pitää koko ajan kaivaa kuoppaa ja tehdä tikusta asiaa. Tytön kanssa menee hyvin ja ei ole ongelmia hänen kanssaan ja hän tykkääkin minusta paljon. Tämä taas on vaikuttanut erittäin negatiivisesti, että minusta ei löydykään "syntipukkia ns. pahaa äitipuolta ja sen olen huomannut myös miehestäni. Hänen on vaikea hyväksyä sitä, että tulen toimeen tyttönsä kanssa ja hän ei. Asian tiimoilta ilmassa leijuu epämiellyttävä tunne ja välillä tuntuu että parempi kun en mainitse tytöstä mitään niin ei tule kateutta kohtaani.
No olen silti aurinkoisin mielin elellyt tätä uusperhe arkea ja löytänyt aina kivoja asioita arkeen, ihan tavallista pyykinpesusta terveyteen josta olen iloinen..
Nyt vain on tullut tilanne, että jo alkuajasta lähtien epäilin tätä uuden mieheni rehellisyyttä.. mutta laitoin sen heti alussa sen piikkiin että liekö olen mustasukkainen tai jotain kuvittelen. Ihan normisti olen aina suhtautunut ja en ole voimakkaasti tunteileva ihminen parisuhteessa, koen olevani ihan ns. järkevä ja rakastava.
No se mitä on selvinnyt.. nyt kun tämä elämä ei niin helppoa ole ollut, olen koittanut jutella ja auttaa ja sanonut että jutellaan aina iltaisin asioista jos on jotain mielessä kun lapset nukkuvat. Otetaan pieniä hetkiä yhdessä katsotaan elokuvia, syödään jotain ja jutellaan, siis tämän minun mieheni kanssa...
No vuoden aikana yhtään kertaa hän ei ole aloittanut keskustelua, aina aikonut ja sanonut että kiva kun juttelen ja autan. Kovasti ollut töitä ja aina iltaisin joutunut niitä vielä jatkamaan myöhään yöhön. Minä olen yleensä aina mennyt lasten kanssa nukkumaan, olen käynyt kuitenkin monta kertaa vikossa huhuilemassa meneekö vielä myöhään töiden parissa, josko olisi ollut yhteistä aikaa ja kainaloa missä olla. "Menee vielä aikaa kun on paljon töitä" sanonut aina ja minä tietysti uskonut, lukenut tms ja nukahtanut yksin. Hieman olen epäillyt äänen sävystä että ihan kuin hän valehtelisi, mutta olen työntänyt ajatukset pois koska en koe että hän ns. parempaa tarvisi hakea tms. kun kaiken pitäisi olla ihan ok suhteessa.
Sitten jäi kiinni, vaihtoi sivua kun ei ollut kuullut tuloani lähelle.. yllätys oli minullekin, että työt ei olleetkaan totta. Mies on sitten käyttänyt paljon aikaansa aina iltaisin kun on "tehnyt töitä" niin nettipo...n katseluun. Ennen minua jo tehnyt sitä eli ei ole uusi asia hänelle.
Minulle asia on iso valehtelu+pettymys siksi koska on käyttänyt aikaansa ennemmin koneen kanssa kuin minun ja eteenkin siksi kun olen yrittänyt auttaa ja tukea häntä.. ja tietysti olisin halunnut viettää aikaa hänen kanssaan.
Nyt olen puoli vuotta miettinyt miltä minusta tuntuu ja miksi jatkaa tätä ns. vaikeaa kuviota kun kaiken kukkuraksi en ole kelvannut kainaloon tai iltaseuraksi miehelleni vaan on ennemmin ollut koneen kanssa.
Jotenkin on vaikea kuvitella, että haluaisin enää hänen läheisyyttään, yritän välillä hakea yhteyttä mutta aitoa sellaista ei tunnu olevan. En tiedä nyt kun olen miettinyt asioita, onko sitä hänen osaltaa ollut alun alkaenkaan.
Mies sanoo ettei vain jostain syystä tiedä mikä muka vaivaa ja miksi ei tunne olevansa niin onnellinen ja on hyvin poissa oleva aina. Sanoo ettei haluaisi erota kun ei hänellä ole oikein mitään muutakaan ja ei ole rahaa erota. Olen jo puoli vuotta elänyt tätä ja mitä te tekisitte? Selkeästi näkee ettei hänellä ole tunteita enää minua kohtaan, jos niitä nyt on ollutkaan. Iso asia minkä uskon häneen vaikuttavan ettei haluaisi myös erota on se mitä muut läheiset sanoo kun hän on jo kerran eronnut.
Olen ihan rikki.