Hei.
Olen naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Meille valmistuu kohta uusi omakotitalo. Päällisin puolin kaikki on kuin unelmaa, mutta se on vain harhaa. Olen onneton. Miehestäni on tullut uusia piirteitä esiin viimeisen vuoden aikana. Hän hermostuu nykyään melkeinpä asiasta kuin asiasta. Huutaa ja haukkuu minua ja lapsia. Hän ei juo eikä ole väkivaltainen. Lapset ovat muuttaneet käytöstään isäänsä kohtaan, mutta mieheni mielestä se johtuu siitä, koska itse olen häntä kohtaan välinpitämätön, niin näytän sen esimerkin myös lapsilleni. En tiedä mitä tekisin. En haluaisin erota, mutta onko tämäkään hyvä ratkaisu?
Mikä teidät ajoi yksinhuoltajuuteen? Miten teillä lähti elämä käyntiin?
Itse olen kotiäiti, miehelläni vakityö. Pelottaa miten pärjäisimme lasten kanssa. Miten jaksaisin heidän kanssaan yksin. Minulla ei asu täällä yhtään sukulaista. Kertoisitteko omia kokemuksianne. Ja saa minunkin tilannetta kommentoida. =)