Neuvoja rikkinäiseen parisuhteeseen..

Kerron nyt teille IHAN kaiken. Sen mitä ennen on tapahtunut ja missä nyt mennään. Toivottavasti jaksatte lukea.

Vajaa 5-vuotta sitten:

Seurustelin lähes kolme vuotta entisen miesystäväni kanssa. Mies oli minua 4 vuotta vanhempi. Suhteessa ei ollut mustasukkaisuutta, ei epäilyjä, elimme lähes täydellistä elämää, harvoin oli edes riitoja. Kaikki muuttui hieman ennen joulua 2000. Mies ei käynyt, ei soittanut, ei vastannut puheluihin, ei tekstiviesteihin. Ei avannut ovea. Kukaan ei ollut nähnyt häntä kahteen viikkoon. Epäilin jo kuolemaa, kunnes sain vihdoin hänet kiinni puhelimella. Tylysti hän ilmoitti seuraavin sanoin, jotka muistan koko elämäni "Ai sori, enkö oo muistanut kertoo, että mulle ja Sannalle tulee vauva parin kuukauden päästä" Että näin. Olimme suunnitelleet kihloja uudeksivuodeksi, muuttoa yhteen jne.. Olin todella rikki, yritin itsemurhaa unilääkkeillä ja viinalla, mutta en onnistunut. Veljeni löysi minut ja toimitti sairaalaan.
Kävin psykiatrisessa hoidossa muutaman kuukauden. Elämä alkoi palata taas raiteilleen, mutta miehiin en luottanut.

3-vuotta sitten:

Löysin nykyisen kihlattuni sattumalta. Pikkuhiljaa ystävyys muuttui rakkaudeksi. Häntä oli petetty edellisessä suhteessa myös..muutenkin meillä oli paljon yhteistä..olimme, kuin luotuja toisillemme..

Ikäeroa meillä 5,5 vuotta ja Välimatkaa yli 150km..Opiskelut sain päätökseen, tein kesätyön pois alta ja muutimme yhteen elokuussa 2001. Minä jätin kaiken taakseni, perheeni, ystäväni, kummilapseni..ihan kaiken..Aika nopeaan muutto tuli, mutta tämä suhde iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikki oli paremmin, kuin hyvin, kihloihin menimme heinäkuussa 2002, aika-ajoin minä olin mustasukkainen, olen vieläkin...kai...mutta pääosin asiat olivat hyvin, aina tammikuuhun 2003, jolloin olimme suurella joukolla laivalla. Tuolloin osallistuin Karaokekilpailuihin, joihin kihlattuni ei tullut kannustamaan..ei se haitannut..Olin kuitenkin 15, 45 kilpailijasta..Mutta mitä sen jälkeen tapahtui, oli myrskyä. Kun palasin laivabaariin toisten joukkoon, löysin kihlattuni toisen naisen kanssa. Ja kaikki "ystäväni" siellä myös. Silloin en nähnyt muuta, kuin heidät, en kuullut mitään.. Sain hillittömän raivokohtauksen..niin ja mitä siitä seurasi..kihlattuni lennätti sormuksensa syliini ja sanoi "se on loppu nyt", lähti tämän uuden naisen kanssa tanssilattialle.. Minun kanssani hän ei ole koskaan tanssinut..sillä omaan kilpatanssitaustan, eikä hän itse osaa tanssia. Olin aivan rikki. Juoksin laivan kannelle ja siinä kohtaa, kun sain toisen jalkani yli kaiteen, joku repi minut hiuksista alas..Taaskaan en onnistunut. Aloitin uuden psykiatrisen hoidon. Saimme kihlattuni kanssa asiat sovittua..mutta ilmeisesti emme tarpeeksi hyvin.. Jatkoin hoitoa ja sain lääkityksen masennukseeni..

Syyskuussa 2003 löysin hänen sähköpostista naisten kuvia..alastomina..ja kaikkea muuta..Tiedustelin kihlatultani asiasta ja hän kiisti kaiken..VAIKKA MINULLA OLI TODISTEET NENÄN EDESSÄ!! Taas annoin anteeksi, sillä rakastin häntä ja todella toivoin suhteemme onnistuvan. Minä en jättänyt kaikkea taakseni vain siksi, että vastoinkäymisten jälkeen voisin palata heti takaisin.. Olin sisukas ja taas meni hetken hyvin.. Noin kuukautta myöhemmin heräsin yöllä 3 aikaan vaistojeni varassa siihen, että olohuoneessa oli edelleen valot..näppäimistöä naputeltiin..kuuntelin hetken sängyssä..ihme puhinaa ja kahinaa..Laitoin sukat jalkaan ja hiivin olohuoneen oviaukkoon..ja mitä näinkään..mieheni oli chatissa ja veti käteen..Kyllä!! Ensin hän ei tajunnut, että todella seisoin siinä vaan jatkoi touhujaan..kunnes havahtui ja yritti sulkea yhteyttä.. sain sen estetyksi ja raivostuin..hetken aikaa itkin ja huusin ja raivosin ja taas itkin miehelleni ja yritin penkoa syitä, että MIKSI??? Ei vastausta, mies vain totesi, ettei kai chattailussa ole mitään pahaa.. No ei kai..mutta se mitä siitä seurasi ei ollut oikeutettua.. Rullasin keskustelun alkuun ja luin ja luin ja luin.. ensin oli kyselty niitä näitä..sitten harrastettu esileikkejä..juttu oli kääntynyt treffikeskusteluun ja päivämäärä ja aika lyöty lukkoon..Ja sitten otettu esimakua, mitä sinä päivänä he tekisivät..

Ja arvatkaapa mikä päivä ja mikä aika.. Minun viimeinen kertani psykiatrin juttusilla ja jolloin lääkkeiden syömisestä piti keskustella, että lopettaisin ne parantuneen voinnin vuoksi..En tiennyt mitä tehdä, kaikki tuntui niin sekavalta, mikään ei ottanut onnistuakseen, olin aivan rikki. Kaksi yötä nukuin parvekkeella makuupussissa..en voinut olla sisällä, sillä tuntui että seinät kaatuvat päälleni..Työssäkään en jaksanut käydä..Sitten päätin, että nyt tämä saa loppua..Hain marketista kasan pahvilaatikoita ja ostin jätesäkkejä..Minä olin päättänyt lähteä takaisin KOTIIN.

Kun päivien mittaan olin saanut puolet tavaroista pakattua mieheni murentui edessäni. Vajosi polvilleen ja piti polvieni takaa kiinni..nojasi niihin ja itki..En ollut ennen nähnyt miehen itkevät ja vieläpä niin vuolaasti.. En koskenut mieheeni vaan tönäisin pois. Sanoin, että jälkeenpäin on vaikea saada tehtyä tekemättömäksi. Minä olin päättänyt lähteä. En olisi ikinä sinusta uskonut.. Kolmen päivän aikana mieheni ei puhunut minulle mitään..vältteli katsettani ja kuunteli toistuvasti lähes 24h vuorokaudessa biisiä "Haavemaa" ja itki.. En heltynyt, olin niin vihainen.. Toistelin vain hänelle "Miksi? Mitä vikaa mussa on? Mitä olen tehnyt väärin" Mies vain vastasi "En tiedä.."

Kaikki muut tavarani olivat valmiita kannettaviksi muuttoautoon, paitsi astiat. Tässä kohtaa ystäväni oli huomannut jotain outoa..sen mitä oli tekeillä..hänelle kerroin ja hän pahoitteli..Sanoi vain, ettei olisi ikinä uskonut miehestäni. Että eikö hän ollut oppinut viimeisestä suhteestaan mitään..Aikaa kului taas muutama viikko..Olin saanut muuttoauton ja kaikki..Sitten tapahtui jotain..ensimmäistä kertaa suhteemme aikana, mieheni puhui ongelmistamme..Puhuimme kaikesta mahdollisesta..IHAN kaikesta..Menneestä, senhetkisestä tilanteesta, tulevasta..Jotenkin vain taas päädyin antamaan anteeksi..Parissa viikossa purin tavarani..Olin ehtinyt irtisanoa itseni työstäni, kun todella luulin että lähtisin..He eivät ottaneet minua takaisin..Enpä ole vieläkään löytänyt työpaikkaa. Kävin kaksi kuukautta kursseillakin, että saisin myös minä rahaa..pääosin elän yhä edelleen mieheni tulojen varassa..

Tämänhetkisessä elämäntilanteessa muuten asiat ovat ok, toisia naisia ei ole, ei chattailua ei mitään. Mieheni todella pelästyi, että lähtisin..Asiasta on puhuttu useempaan otteeseen..Mutta työtä ei ole, enkä näin ollen saa kannettua kortta kekoon ja leipää pöytään..Nyt kaikki on kuulemma minun syytäni, se ettei ole töitä, eikä rahaa tilillä että saisi laskut maksettua ja ruokaa ostettua..Mieheni tilistä menee puolet vuokraan, lopuilla pitäisi ostaa ruokaa ja maksaa laskut, vakuutukset ym menot. Työttömyyskorvauteni ei paljon tässä kohtaa lämmitä..

Viime viikkoina olemme tapelleet tuhat kertaa..rahasta..tai oikeastaan siitä, ettei sitä ole..laskupino kasvaa ja olemme joutuneet lainaamaan minun äidiltäni..

Nyt olen niin loppu, että mietin vain miksen lähtenyt silloin..Minunko vikani se on, että viikossa lähetän lähes 20 työhakemusta, mutta lähes jokaiseen on kuitenkin vaadittu ajokortti..No sitähän ei rahattomalla ole varaa ajaa..Tai muuten kokemusta tai ammattitaitoa..Erikoismaalarin-tutkinnolla ei pitkälle pötkitä, kun kaikki Erikoismaalarit ovat Yksityis-yrittäjiä..

Nyt olen kaksi kertaa käynyt taas ammattiauttajalla..kun en muuten jaksa..
Tiedän, että lähtemispäätökseni on minun itse tehtävä, mutta kaipaisin mielipiteitä..Olenko minä tosiaan syyllinen tähän kaikkeen?? Auttakaa..mihin elämäni on menossa??

Anteeksi sekava teksti..niin paljon oli kerrottavaa, jotta tiedätte missä mennään..

 

Heippa..huh..huh
Muista ensin, että olet maailman paras. istu alas ja mieti mitä haluat elämältäsi. Ota välimatkaa...löydä itsesi siinä voi mennä vuosia..tiedän omasta kokemuksesta.
Lue seuraava kirja; Brian Tracy, "onnellinen menestyksekäs elämä",en ole koskaan lukenut parempaa kirjaa.
usko tämä kirja on huippu, helppoa lukea ja ymmärtää, itkin kuin luin sen, huomasin että saan rakastaa ja kun rakastan itseäni alan myös kunnioittamaan itseäni. ja vain silloin oma itsensä arvokkuus tulee tietoisuuteen. Eli toisin sanoen, katso itseäsi peilistä ja sano "olen upea ja rakastan minua"....huomaat että olet paremman arvoinen, vaadi itsellesi parempaa......

 

On todellakin järkyttävää kuulla vastaavanlaisia tarinoita ja sitten ihmetellän että kyllä on nainen tyhmä kun ei osaa lähteä. Ymmärrän sinua hyvin, koska olen itse ollut jo muutaman vuoden samankaltaisessa tilanteessa ja sitä vain ei pysty päättämään koko helvettiä, vaikka tietäisi että taas se jatkuu! Olen joskus miettinyt, että olisi helpompaa jos itse pystyisi tekemään miehelle kaikki samat asiat, satuttaa oikein kunnolla, mutta rakkaus ja järki estää sen. Kukaan ei ansaitse tuonkaltaista tilannetta, ei kukaan! Itsekunnioituksen kun vain jotenkin itsekin tässä saisi takaisin, olisi varmasti paljon helpompaa...

 

Ikävää, samanlaisessa tilanteessa hieman minäkin, nimittäin suhteemme alusta asti olen alitajuntaisesti tiennyt? ettei tästä tule mitään, en saa suhteesta sitä mitä tervitsen, kuitenkin rakastan miestäni hirmuisesti ja annan anteeksi teot joilla loukkaa mua, pettämisestä en ole saanut kiinni mutta kännissä muiden kanssa flirttailu mun silmien edessä on tullu koettua useampaan otteseen ja mies ei ymmärrä että tekee väärin. Meillä riidellään siitä että olemme eri aaltopituudella ja toinen puhuu kiinaa ja toinen mandariinia, ollaan kuu ja aurinko, toistemme vastakohdat-ehkä liikaakin, mutta irti en ole pystynyt päästämään. Meille on kohta tulossa yhteinen lapsi joka varmaan osoittaa tietä jompaan kumpaan suuntaan. lapsen takia ja tietysti tämän suhteenkin takia toivoisin että siihen oikeaan suuntaan. Itse se on päätettävä mitä virheitä toisessa jaksaa sietää ja antaa anteeksi.
En kyllä sanoisi että vika missään nimessä on sinussa, tilanteenne on kummallekin turhauttava ja kriisejä tulee ja menee. Jos sinusta tuntuu oikeesti siltä ettet jaksa niin älä tunne huonoa omaa tuntoa siitä jos lähdet, olet ainakin anteeksi antanut jo monta kertaa. Toivon sinulle voimia jaksaa, päätätpä sitten mitä tahansa mutta yksikään mies ei ole sen arvoinen että henkesi uhraisit. Sulla on paljon kanssa sisaria jotka painii samojen asioiden kanssa, et ole yksin!!!!!! Iso rutistus!

 

Luin sun jutun ja ihan alkoi sydän lyödä hieman ylimmääräistä sunki puolesta ja sitä mitä oot kokenu. Ja oonpa itekkin saanu syödä masennus lääkkeitä ja muutamia 5 milligramman diapamejakin masennus kohtauksiin. Olotila on ollu nii sekava, et oon saanu käydä ammatti auttajan puheilla... tuostakin on jo aikaa kuitenki...
Ja ex kihlattukkin jätti muhun ikuiset syvät arvet ja mullakin on hänen kans yks yhteinen lapsi joka on pian 4v.

 

En osaa neuvoa tai sanoa mitään järkevää, tahdon vain antaa virtuaalisesti ison halin. Voimia sinulle*

 

Eikä tilanne ole muuttunut.. Riitaa riitaa riitaa.. Minun vikani on, että aina saa laskea pennoset tarkasti, kun minä en tuo rahaa taloon.. Tänään tuli KELAn korvaukset ja nekin menivät kihlattuni autolyhennykseen..Tänään (tai siis eilen, kun kello on melkein kaksi yöllä)olen soittanut yli 15 työpaikkaan, kaikki kaatuneet siihen, ettei minulla ole a) ajokorttia B)työssä vaadittavaa koulutusta.Vaikka edellytyksiä ja suosittelijoita löytyy kyllä..

Ei nukuta ja tuntuu että nuo seinät tulevat minuutti minuutilta lähemmän minua..Ja lähtöä ei todellakaan edesauta se, että kaikki tilaukset, lainat ym velat ovat MINUN nimilläni, kun kihlatulta on nuoruuden tyhmistä asioista johtuen luottotiedot menneet..

Tuossa juuri päivällä laskin, kuinka paljon "minulla" on velkaa.. 17,474,28e, josta autolaina on melkein 10,000 euroa..

Ikiuneenko tästä kohta joutuu?? Mä en jaksa enää.. :'( :'(

 

Heips! Ja Paljon voimia sinne! Omalta osaltani voin kertoa, että
kyllä paskoistakin parisuhteista selviää!!!
Minä pääsin viime kesänä irti 2,5 vuotta kestäneestä "helvetistä".
Vaikka meillä ei kyseessä niinkään ollut toiset naiset, vaan
ex-miehelläni oli päihdeongelmaa ja hänestä tuli aina vaan
väkivaltaisempi. Omaa tilaa tai omia kavereita minulla ei saanut
olla yhtään ja jossain vaiheessa sitten muutettiin kanssa ja vaihdettiin kaupunkia, että joskos asiat lähtisi sujumaan paremmin, kun aloittaisi täysin puhtaalta pöydältä, mutta todellisuudessa se mitään auttanut! Päinvastoin! Sen jälkeen en saanut mennä edes tapaamaan vanhempiani ettei siitä tullut
hirveetä sotaa kun kuulemma menin tapaamaan vaan vanhoja "hoitojani"! Monet riidat ex-mieheni ratkaisi siten, että
hän lähti ja kiskas kännin kylään ja sitten minä sain hakea häntä
baareista keskellä yötä, koska koko ajan oli pelko, että jos en
hae niin himassa on taas sellanen show että oksat pois! Ja usein
olikin! Samoin sain kotonani piilotella auton avaimia ja omia kotiavaimia ja puhelimia, koska ei voinut koskaan tietää, että milloin herra koittaa taas viskata minut ja mun kamat pihalle! Eikä sillä ollut mitään väliä, vaikka kuinka oisit ollut jo nukkumassa kun toinen tulee reissuiltaan kotiin niin silti sä nousit
sieltä punkasta ylös, vaikka hiuksista revittynä jos ei muuta.
Naapuritkin soittivat usein poliisit, kun meillä elämä oli niin levotonta. Kuitenkin sitä jatkuvasti uskotteli itselleen, että kyllä tää
tästä ja että pitäähän toista auttaa kun sillä on niin paljon ongelmia, mutta todellisuudessa se on vain itsensä pettämistä.
Ei ketään saa muuttumaan tai ketään saa autettua ellei hän sitä
itse halua. Mekin käytiin monesti jopa parisuhdeterapiassa ( ja minä myös yksilöterpapiassa) josta
tuli sitten siitäkin jossain vaiheessa riitaa, kun kerroit siellä avoimesti että miltä asiat sinusta itsestäs tuntuu niin hänelle se tarkoitti sitä, että minä lähden sinne vain haukkumaan häntä.
Töissä käyminen oli raskasta kun toinen saattoi sinne soittaa
esim. yövuoroon, että hän tappaa itsensä ja koko yön sait sitten
kärvistellä töissä että mitäköhän aamulla on kotona vastassa.
Mutta pointti tässä on vain, se että ei se elämä oikeesti mihinkään
muutu, ennenkuin itse tekee ne päätökset että helvetti, nyt sen
on muututtava!!! Ja jos siihen ei mikään muu auta kuin ero ja muutto niin niin on sitten tehtävä! Toista ihmistä kun ei saa kuitenkaan väkisin muuttumaan ja omaa itseämme varten me täällä kuitenkin elämme! Minä lopetin kaikkien lääkkeitten syömisen siinä vaiheessa kun tajusin, ettei ne mitään muuta, kun
kyseessä on koko ajan menossa oleva kriisi johon ei voi kukaan tai mikään muu vaikuttaa kuin sinä itse! Silti vaikka sen tajuskin
kesti kyllä tosi kauan ennenkuin sain kiskottua itseni irti siitä
paskasta! Rakkaussuhde olikin oikeasti riippuvaisuussuhde! Nyt olen löytänyt varmasti maailman hienoimman ihmisen joka on kaiken tämän kanssa todella suurena tukena ja
antanut tilaa käydä näitä asioita läpi ja jonka kanssa on voinut aloittaa elämänsä alusta! Exällenikin olen antanut anteeksi, koska en halua tuhlata enää voima varojani vihassa ja
katkeruudessa elämiseen, mutta ei se tarkoita että tarvitsisi unohtaa tai palata entiseen tai muutenkaan edes olla yhteydessä
koko ihmiseen! Joten ei muuta kuin paljon voimia ton läpikäymiseen ja tulevaisuuden vastaanottamiseen!
Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä ja mitä niihin velkoihin tulee niin käykää ihmeessä pankissa puhumassa, kyllä sielläkin monesti joustetaan ja voidaan tehdä uutta maksusuunnitelmaa!
Ei muuta kuin tsemppiä!!!

 

Eipä oo muuten mullakaan ajokorttia eikä oo autookaan enkä voi koskaan ajaa ajokorttia itelle. Tai no kyllähän mä voin mennä autokouluun mutta kortti jäis kuitenki saamatta. Enkä oo vielä kertaakaa ollu missää kunnollisessa työpaikassa... :ashamed:

 

Ensinnäkin älä yritä enää kolmatta kertaa tehdä mitään mitä voit katua.Tämä ihmiselämä on muutenkin niin lyhyt.
Aikamoinen kertomus.Hyvä kun olette pystyneet juttelemaan KAIKESTA. Mut toi et sun mies syyllistää sua sun työttömyydestä - se ei passaa. Minkä sä sille voit. Älä vaan anna hänen hallita sua, muista et et ole missään kiitollisuudenvelassa vaiks hän maksaiskin laskut. Niin se menee kun yhdes asutaan - se maksaa jolla on sitä rahaa.

Jos sust tuntuu pahalle niin jätä se mies. Kun kerroit noista itsemurhist ja masennuksest ja tollasest. - sun pitää ajatella itsekkäästi omaa etuas ja sun terveyttä. Älä ota sitä riskiä et menetät sen miehen takia.

Mut toivottavasti teidän tilanne paranee. Tsemppiä !

 

Ei ole mikään "häpeä" käydä ammattiauttajalla, jos/kun/vaikka ei muuten jaksa!!!!!

Meillä miehen kanssa ihan seurustelun alusta asti yhteiset menot ja yhteiset tulot, tietysti niiden tarpeellisuudesta sitten aina välillä keskustellaan ankarasti....

Paha lähteä neuvoja antamaan kahden ihmisen väliin, mutta mieleen tulee silti muutama:

- jatka ihmeessä terapiaa, olet täysin oikeutettu siihen
- koeta saada miehesi mukaan, kun selvästi ongelmat koskevat molempia. Edes kuunteluoppilaaksi.
- Pidä mielessäsi, että _sinun_ hyvinvointisi on _sinulle_ tärkein asia. Et ole velvoitettu tinkimään omasta (mielenkään)terveydestäsi toisen hyväksi. Ennen kuin pidät itsestäsi, et voi elää tasavertaisessa suhteessa kenenkään muun kanssa. Sama pätee mieheesi, "alistaminen", eriarvoistaminen kertoo hänenkin huonosta omanarvontunnostaan...

Puhuminen näistä asioista auttaa, mutta joskus on hyvä hakea ulkopuolinen "välittäjä" molempien tunteille, ettei homma ylikuumene.

MINUN mielestäni luottamus pitää ansaita, myy vaikka miehesi auto ja osta halvempi tilalle, jos ei narinat laskuista ala loppua... Lähinnä siis tarkoitan, että muistuta välillä ystävälliseen sävyyn, mitä ilman miehesi olisi ilman sinun luottotietojasi ja äärimmäistä pitkämielisyyttäsi, jos tuntuu unohtuneen...

Etkö saa sairaslomaa, auttaisiko se taloudelliseen tilanteeseesi? Pätkätyöt vuokrafirmojen kautta voisivat olla myös varteenotettava vaihtoehto, jos et ole niiin nirso työn laadun suhteen, eikä niistä pelkkiä siivoushommia tarjotakaan.

Ja LOPETA hyvä ihminen rahalla miehesi "ostaminen", ei hän autosta tms. hyvää oloa saa. Jos jotain haluaa, niin miksei hän säästä ja maksa itse niitä? Itse kokeilin kantapään kautta, vähistä rahoistani ostelin miehelle kaiken, mitä hän koki tarvitsevansa, mutta kun mikään ei riitä... Ja kuitenkin sitten riittää vain perusasiat: katto pään päällä(ei mikään luxuskoti, mutta lämmin ja siisti kumminkin), ruokaa jääkaapissa(ei hanhenmaksapalleroita, mutta vatsa tulee terveellisesti täyteen) ja (oman mieheni tapauksessa) PUHTAANA PYSYMINEN (ex-addikti...). Aina kun jokin hillitön tavaranhimo hänet valtaa, tai jokin asia ei mene "niin kuin pitäisi" hänen mielestään, yritän muistaa muistuttaa, että "tänäänkin on ollut aivan loistava päivä, kun olet pysynyt puhtaana" (takana 2 vuotta niitä loistavia päiviä).

Lopuksi, ole rohkea. Kun on ratkaisujen aika, niitä pitää vain sitten tehdä, vaikka se kipeältä tuntuisikin sillä hetkellä. Älä yhden miehen takia itseäsi hajoita, KUKAAN toinen ihminen ei ole sen arvoinen.

VOIMIA sinulle ja muillekin vastaavassa tai muuten vaan vaikeassa tilanteessa oleville sydämeni pohjasta!!!!

 

Hiirelle:

Minä en häpeä sitä, että haen apua ammatti-ihmiseltä. Itse olen aina oven taakse mennyt.. Ehkä minulla sittenkin on hitunen rakkautta itseäni kohtaan.

Sanoit, että yrittäisin saada mieheni mukaan.. Vastaukseksi olen niin monta kertaa saanut "ei mun tartte saada apua ja mä en vieraille asioistani puhu.."

En ole nirso työnsuhteen. Olen siivonnut, ollut vammaishoitolassa, pessyt ikkunoita, ajanut nurmikkoa, ollut asiakaspalvelussa, maalannut taloja ym.. Työ, kuin työ kelpaa, mutta kun ei saa mitään.

 

\

Ei ole mikään "häpeä" käydä ammattiauttajalla, jos/kun/vaikka ei muuten jaksa!!!!!

Meillä miehen kanssa ihan seurustelun alusta asti yhteiset menot ja yhteiset tulot, tietysti niiden tarpeellisuudesta sitten aina välillä keskustellaan ankarasti....

Paha lähteä neuvoja antamaan kahden ihmisen väliin, mutta mieleen tulee silti muutama:

- jatka ihmeessä terapiaa, olet täysin oikeutettu siihen
- koeta saada miehesi mukaan, kun selvästi ongelmat koskevat molempia. Edes kuunteluoppilaaksi.
- Pidä mielessäsi, että _sinun_ hyvinvointisi on _sinulle_ tärkein asia. Et ole velvoitettu tinkimään omasta (mielenkään)terveydestäsi toisen hyväksi. Ennen kuin pidät itsestäsi, et voi elää tasavertaisessa suhteessa kenenkään muun kanssa. Sama pätee mieheesi, "alistaminen", eriarvoistaminen kertoo hänenkin huonosta omanarvontunnostaan...

Puhuminen näistä asioista auttaa, mutta joskus on hyvä hakea ulkopuolinen "välittäjä" molempien tunteille, ettei homma ylikuumene.

MINUN mielestäni luottamus pitää ansaita, myy vaikka miehesi auto ja osta halvempi tilalle, jos ei narinat laskuista ala loppua... Lähinnä siis tarkoitan, että muistuta välillä ystävälliseen sävyyn, mitä ilman miehesi olisi ilman sinun luottotietojasi ja äärimmäistä pitkämielisyyttäsi, jos tuntuu unohtuneen...

Etkö saa sairaslomaa, auttaisiko se taloudelliseen tilanteeseesi? Pätkätyöt vuokrafirmojen kautta voisivat olla myös varteenotettava vaihtoehto, jos et ole niiin nirso työn laadun suhteen, eikä niistä pelkkiä siivoushommia tarjotakaan.

Ja LOPETA hyvä ihminen rahalla miehesi "ostaminen", ei hän autosta tms. hyvää oloa saa. Jos jotain haluaa, niin miksei hän säästä ja maksa itse niitä? Itse kokeilin kantapään kautta, vähistä rahoistani ostelin miehelle kaiken, mitä hän koki tarvitsevansa, mutta kun mikään ei riitä... Ja kuitenkin sitten riittää vain perusasiat: katto pään päällä(ei mikään luxuskoti, mutta lämmin ja siisti kumminkin), ruokaa jääkaapissa(ei hanhenmaksapalleroita, mutta vatsa tulee terveellisesti täyteen) ja (oman mieheni tapauksessa) PUHTAANA PYSYMINEN (ex-addikti...). Aina kun jokin hillitön tavaranhimo hänet valtaa, tai jokin asia ei mene "niin kuin pitäisi" hänen mielestään, yritän muistaa muistuttaa, että "tänäänkin on ollut aivan loistava päivä, kun olet pysynyt puhtaana" (takana 2 vuotta niitä loistavia päiviä).

Lopuksi, ole rohkea. Kun on ratkaisujen aika, niitä pitää vain sitten tehdä, vaikka se kipeältä tuntuisikin sillä hetkellä. Älä yhden miehen takia itseäsi hajoita, KUKAAN toinen ihminen ei ole sen arvoinen.

VOIMIA sinulle ja muillekin vastaavassa tai muuten vaan vaikeassa tilanteessa oleville sydämeni pohjasta!!!!

SIIS että mitä? johan oli "teksti"...öhöm,vähän epämääräinen ja epäselvä "tilitys" :/ taitaa olla lääkitys päällä tällä novellistilla tai jotain..... :x

 

:/ pisti tosiaan "miettimään" kertomasi....sen kun muistat mitä MONI täällä aivan oikein on todennut ,että muistat "rakastaa itseäsi"ja arvostaa itseäsi ,olet hyvä ihminen.Ansaitset parempaa.Ehkä kliseitäkin ,mutta kaikkihan lähtee tästä :itsestä.Kukaan mies tai ihminen ei ole itsemurhan väärtti.HYvä että olet hakenut hoitoa ongelmiisi.Harmitti kun et kuitenkaan siinä tilanteessa lähtenyt lopullisesti vaan annoit miehesi"itkujen"sokaista uskomaan parempaan VIELÄ kerran :/ Silti ÄLÄ LUOVUTA ! Sinnittele ,sillä sinua odottaa nurkan takana vielä se oikea ja rakas mies jota varten "olet syntynyt",sinun täytyy vain itse siihen kovasti uskoa?En valitettavasti näe tulevaisuutta ,kertomasi perusteella nykyisesi kanssa Ymmärtääkö hän minkä uhrauksen olet tehnyt ,jätit työsi hänen pettämisen takia?olit valmis kääntämään uuden sivun elämässäsi...Hae sinnikkäästi vielä töitä ,kun saat työpaikan ,lähtee kaikki muu "aukenemaan"kuin itsestään,uskoisin.Olet vapaa lähtemään suhteesta ja elämään itsenäistä elämää ja aloittamaan vaikka uuden ihmissuhteen(kun olet siihen valmis)Yksin eläminen on varteenotettava vaihtoehto,ehkä jopa kasvattava kokemus.(puhun omasta kokemuksesta)Elän itse paraikaa "kriisiä",juuri raha-asiat huolettavat jatkuvasti.Samaten minun miehenni pilannut asiansa ja nimensä ,kaikki ulosotossa:maksumies olen minä,mitään ei jää yli.Ja jää vielä puuttumaan.Kumpikin käymme töissä,mutta mieheni palkat menevät ulosottoon ja juuri ja juuri osa vuokranmaksuun jne.Riitelemme kaikesta.Pettämistä ei esiinny ja jos esiintyisi suunta olisi ukolle selvä : "tuossa on ovi!"Toivon sydämestäni elämäsi selkiintyvän ja että JAKSAT mennä eteenpäin ja katsot luottavaisesti silti tulevaisuuteesi ,usko pois ,myrskyn jälkeen paistaa aurinko! halaus

 

Elämä näytti pikkuisen parantuvan, kahteen päivään en ole kuullut sanoja "mee töihin", vaan olen saanut halauksia ym.. Mutta sitten.. Tänään saimme tietää mieheni työnantajalta, että työt loppuu kuukauden päästä. Jos ei kumpikaan mitään työtä löydä, niin sitten meitä on kaksi työtöntä ja sitten menee mun luottotiedot ihan satavarmasti, kun ei laskuja pysty maksamaan. Noilla KELAn korvauksilla ei paljon eletä..Tosin mies saisi liitolta.. Tämäkin vielä.. Miten me tästä kaikesta selvitään??

 

\

Elämä näytti pikkuisen parantuvan, kahteen päivään en ole kuullut sanoja "mee töihin", vaan olen saanut halauksia ym.. Mutta sitten.. Tänään saimme tietää mieheni työnantajalta, että työt loppuu kuukauden päästä. Jos ei kumpikaan mitään työtä löydä, niin sitten meitä on kaksi työtöntä ja sitten menee mun luottotiedot ihan satavarmasti, kun ei laskuja pysty maksamaan. Noilla KELAn korvauksilla ei paljon eletä..Tosin mies saisi liitolta.. Tämäkin vielä.. Miten me tästä kaikesta selvitään??

Muuttakaa erilleen... paras ratkasu jos velat ovat vain miehen...
Niin tein minäkin ja olen onnellinen

 

Kuule,sanon nyt suoraan vaikka teillä on pari päivää mennyt hyvin eikä hän ole sanonut että "mene töihin"niin se ei tarkoita että teillä menee nyt paremmin.Mielestäni tuo teidän suhde on riippuvuussuhde,molemmin puolin.Ensinnäkin sinä tarvitsisit TUKEA mieheltä koska sinun ongelmat ovat VAKAVIA niitä ei setvitä noin vain vaan tässä tapauksessa pitkäkestoinen terapia olisi tarpeen,mutta tiedän että niihin on vaikea päästä.Sunun tytyisi nyt ensin saada rakennettua vahva itsetunto koska kirjoituksesi perusteella maailmasi romahtaa hyvin nopeasti.Näiden miesten teot eivät tietenkään ole oikeutettuja mutta mielestäni he eivät ole ELÄMÄSI arvoisia.Tarkoitan tällä sitä että tekisit itsellesi jotain.Yritä hyvä ihminen rakastaa itseäsi,ole ylpeä itsestäsi.Toivottavasti löytäisit sielun kumppanin itsellesi ja milenrauhan.VOIMIA!

 

Sorry,kirjoitusvirheet mutta pienokainen häärää sylissä.

 

Voiko jollain mennä todella näin päin p:tä,olis kyllä itsepohdiskelun paikka missä mennään.Eikä se maailmaa kaada jos taloudellinen tilanne vie sihen että menee perintään tai ulosottoon,kyllä niistäkin selviää.

 

Persoonallisuushäiriöistä psykopaattia ei kukaan tai mikään terapia yleensä paranna, joten häipykää suhteesta ennenkuin on myöhäistä.

 

Kuka tässä tekstissä on persoonallisuushäiriöinen psykopaatti?

 

Ihana ekana voitte ainakin myydä sen auton, sillähän kuittaa jo varmaan yli puolet veloista jotka on sun nimellä? Onko auto sun vai miehen nimellä? Muista vaikka hakea apua oikeusaputoimistolta jos sultä tuntuu.

Ja ihan oikeasti... sä ansaitset parempaa.

 

luin äsken sinun tarinasi ja se kyllä pisti ajattelemaan. Neuvomaan en viitsi enkä halua alkaa joten tähän en sano muuta, kuin että voimia jaksamaan eteenpäin, vaikka se olisikin vaikeaa.