Neljännestä Kuumeilevia vol2

Tuo sukupuolijuttu on ihan älytön. Meillä se sukulaisten ja joidenkin tuttujen pakkomielle tytöistä alkoi heti esikoisen synnyttyä. Toisen pojan jälkeen jankattiin, että kai te vielä sen tytön teette, kolmannen jälkeen sama, mutta vähemmän. Kolme kun tuntuu olevan "maksimiluku" monille..
Olin itse hankala teini-ikäinen (tavallista hankalampi), 14- vuotiaan puskajussin päiväkirjassa luki; "..vihaan olla tyttö, miksei veljet tappele mutsin kanssa. En koskaan halua tyttöjä, 4 poikaa minulle kiitos.." Sain jo kolme, neljännestä haaveilen, mutta viideskään ei olisi mahdottomuus, ajattelee tämä 37vee puskajussi tänäpäivänä.
Mua ei haittaa jos koko katras on samaa sukupuolta, tai jos tulisikin toista. Kaikki ne yhtä rakkaita olisi! :hug:
 
Heippa!

Nyt sit puhtaasti omaa napaa eli ultrakuulumiset ;) elikkä turhaan tuli viimeyö valvottua ja murehdittua :ashamed: Mulle sattui aivan ihana kätilö, ultras vatsan päält ja hienosti se pikkainen siellä näkyi, pikkanen oli erittäin vilkas, kovasti siellä meille vilkutteli :) Kyllä mulla kyynel pääsi silmäkulmaan kun lopulta sain todeta et kaikki on oikeesti hyvin. Kätilö sanoi et sukupuolta ei vielä pysty näkemään ja sanoinkin että sillä ei ole mitään merkitystä enkä edes halua tietää johon kätilö sanoikin et sithän se on se oikea ;) En tiedä teinkö oikean ratkaisun vain en mutta ne verikokeet jätin väliin :ashamed:
Verenpainekkin oli laskenut normitasolle eli 124/81. La siirtyi eli pikkainen vastasi kokoa 11+4 ja neuvola oli laskenut et tänään olisi 12+2 eli ihmekkös ettei sydänäänet kuuluneet silloin lääkärineuvolassa kun silloinhan oli vasta 10+0
Nyt siis nautin täydellä kypällä tästä raskaudesta :heart:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 11+4 :heart:
 
Meillä tänään menossa kp 25/29 (29 on ainakin ennen ollut, nyt vasta yhdet kuukautiset olleet synnytyksen jälkeen)
minkäänlaisia tuntemuksia ei ole mihinkään suuntaan, mutta en tästä kierrosta vielä mitään ole odottanutkaan.

minkälaisilla ikäeroilla teillä on lapset? :heart:
 
on aika pitkät ikäerot ekan ja tokan väli 3v1kk ja tokan ja kolmannen 4v5kk.Itse tykkään että jokainen saa olla vuorollaan rauhassa perheen vauva ja pienin =)
Mutta en mitenkään tuomitse niitäkään jotkat haluavat lapset peräkkäin :)
 
Heipsan!
Kiva kun saatu tänne uusia, kaikille tervetuloa :wave:
Ikäerosta meillä varmaan tän pinon isoimmat ikäerot eli esikon ja komosen välillä 15v ja nyt siis jos kaikki menee hyvin niin tulee heille vauvan kans ikäeroksi sen 18v :) No, oikeestaanhan meillä piti olla lapsiluku täynnä jo tokan jälkeen joilla ikäero 2v2kk mut luoja päätti toisin 13v.jälkeen eli nyt meille tulee ikäeroksi 3 ja nelosen välillä 2,5v :) Tottahan sit halusimme meidän pikkuneidille tehdä sen kaverin kun eihän nuo isot tytöt enää montaa vuotta kotona asu kun miettivät oman kodin perustamista ja minähän olin itse 19v kun aloin seurustelemaan ja sit jo muutin mieheni kanssa yhteen ;) Olemme siis olleet yhdessä 20v josta naimisissa 17v =)

Mut nyt mentävä kotiaskareisiin ja ruoan laittoon, palailen taas joku päivä päivittämään uudet tuonne ensimmäiselle sivulle :wave:
Plussapuhureita kaikille :whistle:
Ävm70 ja "pikkukakkonen"11+6 :heart:
 
Moips!

En olekkaan pitkään aikaan täällä kirjoitellut.
Kiva kun on paljon uusia kuumeilijoita :)
Kaikille hirmuisesti onnea yritykseen :heart:

:hug: Isot halit kaikille joiden sukulaiset ovat vauvahaaveita/ vauvoja vastaan :hug:

Meillä ihan sama juttu. Esim. mun äiti oli ihan hirveen järkyttynyt ja itki kun huomasi että tuota "kolmosta" odotin. Nyt en ole sitten uskaltanut vieläkään sukulaisille raskudesta kertoa koska tiedän mitä mieltä ovat.
Kohta masua vaan rupeaa kasvamaan niin etten pysty enään sitä piilottelemaan :ashamed:
Kauhulla sitä odottelen :(
Tuntuu että monille 2 lasta on vaan hyvä määrä tai sitten max. 3. (ainakin noitten sukulaisten mielestä)
Yksi on taas monien mielestä liian vähän. (mulle ainakin monet tulivat kyselemään miksi ei toista kuulu kun esikoinen oli n. 1 1/2v)
Eikös tuo, kuinka monta lasta haluaa ole jokaisen oma asia. Haluaa sitten yhden tai kymmenen tai jotain siltä väliltä :)

Ikäeroista. Meillä ikäerot n.2v11kk, n.1v10kk ja nyt tulee n.1v9kk.
Ei pienet eikä hirmuisen suuretkaan. Ihan sopivat :)

Iloista päivää ja plussatuulia kaikille! :flower: :heart:
Tiukun äiti ja masumatkaaja 21+2 :heart:
 
Nyt tulee vuodatusta oikein olan takaa. Pakko saada purkaa pahaa oloa.
Kävin tuolla mitäs nyt? puolella jo kirjoittelee ilman nikkiä.
Mutta siis täällä maailma romahti ihan kunnolla.
Mies lähti keskiviikkona ilman mitään syytä. Tai siis mitään ongelmia ei suhteessa ole ollut ja viime viikolla kyllä ovis aikaan peitot heilu. Vauvaa kun siis molemmat kovasti kuumeilee.
En ole saanut miestä tuon lähdön jälkeen kiinni. Olen koittanut soittaa ja laittaa viestiä. Pyysin tulee käymään kun lapset ihan hädissään tilanteesta. Enkä tiedä mitä heille kertoa, itkettää vain ja kyllä lapset sen näkee.
Mutta siis paniikin keskellä sit päätin ostaa testin. Tiedän et liian aikaista vasta kp 21/28-30. Predictor testi ja sen 30min sisään tuli hyvin haalea viiva. Sai sitä vähän valossa kääntää mutta näkyi. Ajattelin et on viivanpaikka vaan. Epävarmuus jatkui joten ystävä toi tänään uuden testi. (tiedän tämä ihan tyhmää koko ajan testailla mutta kun on pakko) eli tänään kp 23/28-30. Ja siihenkin tuli haalea viiva, sillein et ystävä sen näki. Onko kellään kokemusta tuosta testistä? Kun kahteen saman merkin testiin siis tullut haalea viiva. Viivan näkymistä mun mielestä haittaa se muovi suoja kun siihen tulee varjo. Huomasin sen kun kääntelin testiä. Mutta kun saa testin niin ettei varjoa tule niin viiva näkyy. Tuolla mitäs nyt osiossa sanottiin et plussa on. et kyl siinä ohjeessakin lukee et jos 30min sisään tulee vaikka hyvin haalea viiva niin se on plussa. Kovasti siis lasta yhdessä haluttiin mutta nyt se olisi pahinta mitä voi sattua.
Toiv tästä kirjoituksesta saa jotain selvää.. Kyyneleet vain valuu...
 
CiCi84 :hug: :hug: Voi kun teillä hankala tilanne :hug: En voi muuta kuin toivoa että mies tulisi häntä koipien välissä kiltisti kotiin :hug:
Kovasti siis lasta yhdessä haluttiin mutta nyt se olisi pahinta mitä voi sattua.
Ehkä juuri nyt vielä näet tämän näin mutta kun asioilla on tapana järjestyä, älä stressaa nyt siitä raskaudesta, yritä keskittyä lapsiin jotka odottavat isää kotiin, uskon ihan vakaasti et miehesi tulee :hug: Älä yritä saada pariin päivään yhteyttä, älä laita viestiä, yritä saada tietoa jotain muuta kautta eli jos tunnet hänen työkaverinsa tai jonkun hänen kaverinsa niin kysele sieltä et onko nähnyt, tietääkö missä majailee jne.
Kirjoituksestasi kun ei selviä et ottiko tavaroita, vaatetusta tms. minkäverran mukaan ja sanoiko mitä lähteissään jne.
Toivon sulle kovasti voimia tähän uskomattomaan tilanteeseen :hug:
 
Inhottava tuollainen tilanne :hug: toivottavasti mies kotiutuu ja saatte puhuttua tilanteen selväksi..että ois ees joku syy miksi mies lähti :'(
Mä oon miehelle sanonu että jos tuun raskaksi niin ei kerrota kellekkään,kai ne ihmiset sit huomaa että muksuja onkin 4 kolmen sijaan :LOL: sanotaan vaan että ai toi..onhan toi vauva meilllä jo ollu jonkun aikaa,ei vaan muistettu kertoa :LOL:
Onneksi on ystäviä jotka ymmärtää ja joille voi tilittää vauvahaaveita
=)
 
Nostelen jos tässä pinossa vielä eloa :wave:

CiCi84 miten kävi?

Tässä kopsua odotuspinosta kun laiskuuttani en jaksa kirjoittaa uudestaan :ashamed:
Itse olen kyllä ollut tässä viikonloppuvapaalla mutta väsymys aikamoinen jota vastaan olen kamppaillut :ashamed: Eilen vaan päätin et mun on pakko lopultakin saada noi ikkunat pestyä ja vaihdettuu verhot eli muu siivominen jäi sit tähän aamuun ja kyllä mä sit siivosin ja raivosinkin kun kaikkien kamat levällään jne. vielä kyllä jotain jäi mut silti olen tyytyväinen vaik aikasta poikkinainen olo :ashamed: Onneks huominen vielä vapaata ;)
Kävin mä viel täs illan suus kattoo sienii mut en mä montaa saanut mut mies lähti mukaan ja kerättiin sit puolukoita 16L ihan kuin niitä ei olis entuudestaan tuol huvimajas oottamas mehuks keittoo tai putsausta :/ Keitin mä nyt illal viel yhen 10L mehuks ja päiväl 6L putsasin pakkaseen ;) Joopa joo, huilaa pitäis mut kun nää kotityöt vaan kaatuu päälle ja sit on tällänen kaaos mitä aamulla tosiaan taas raivasin :( Mä en tajua jos kotona sentään 17v ja kohta 15v niin miks nekään ei saa kamojaan paikalleen, taitaa kasvatuksessa olla vikaa :headwall: Meidän esikko tuntuu vain käyvän kotona nukkumassa, jos ei ole koulussa niin sit se on joko töissä torilla, tai maalla peruna/porkkanapellolla tai sit järjestelemäs ja tarjoilee jossain juhlissa mut hyvä puoli ettei ainakaan pahoilla teillä et tienaa sitä omaa rahaa :)

Plussapuhureita teille kaikille ++++ :whistle:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 13+1 :heart:
 
mulla ois pitänyt la alkaa ekat menkat pillereitten lopetuksen jälkeen,mutta ei näy eikä kuulu.Eilen tein testin ja eihän siinä mitään näkynyt :ashamed: Toivottavasti menkat sit alkais jos on alkaakseen..ei oo kiva jos kierrot venyy ja joudun jollekkin hormoonikuurille..
Mulla on ollut aina säännölliset kierrot aiemmin :(
Eilinen nega masensi,koska jotenkin olin varma että ois tärpännyt :'(
odotellaan
 
nostelen vähän pinoo :wave:

meillä on hiljainen vaihe meneillä.mies kyllä haluais
useammin mut multa on hävinny fiilikset.
yhen kerran tästä kierrosta on peittoo heilutellu
joten tiiän ettei oo tärpänny.no täs olis vielä aikaa viikko
jos fiilikset löytyy.
en tajua miks mua väsyttää koko ajan.
nukun yöunet arkisin 10h ja päivällä simahdan 1-2h.

puolukkaita pitääs lähtee metsästämään 1litran.ku vain tietäis mistä löytyis..
esikoisen pitää kouluun viedä huomenna.
esikoinen pääsee toimintaterapiaan kun käden ja silmän yhteistyötä pitää vähän hioa.

meillä on sairasteltu ny koko ajan.
nuorimmaisin on taas flunssas.
on ollu vesirokko,hiiva tulehdus suussa,silmä tulehduksia,flunssaa-lapsilla
mulla kurkku kipu jatkuu,taitaa joku tulehdus olla.

cici84 mitäs kuuluu?onko asiat järjestyneet?
kuinkas äiti vm70 jakselet?

:wave:
 
Heippa!
Kiitos mamma kysymästä ja pinon nostosta :hug: Itse olen käynyt kyllä kurkkimassa ja ajattelinkin et tämä pino onkin sit jo unohdettu :ashamed:
Tänään siis poksahti vko 16 :heart: et tuntuu et tää aika on mennyt hurjan nopeesti ;) paljon olen ollut saikulla oman jaksamisen takia, tää raskaus on vain ollut raskaampi kuin pikkuneidin et väsymys tuntuu ottavan voiton mut jospa kun tämä keskiraskaus alkaa kohta niin jaksaisi olla energisempi ;) Masu on pullahtanut ihan kunnolla, ei jää enää arvailujen varaan kenellekkään vaik anoppi ei edelleenkään eilen tajunnut enkä puhunut mitään kun pikkuneitimme 2v synttäreillä :) Tajuaa kun tajuu, samoin äitini, en sano ite mitään ;) Pikkaisen liikkeet olen tuntenut parisen viikkoa kun tuola masussa muistuttelee olemassa olostaan =) Yritän kyllä nauttia tästä väsymyksestä, närästyksestä ja ajoittaisista kipuiluista huolimatta täysin rinnoin :heart:

Kovasti toivon että mamma teille myös se pikkainen suotaisiin, jospa vitamiinikuuri auttais, mä ainakin uskon et niillä olisi ollut oma vaikutuksensa mun kohdalla kun sen "hevoskuurin" aloitin ;)

Pitäkäähän pino pystyssä ja plussapuhureita kaikille ++++++ :whistle:
Ävm70 ja "pikkukakkonen"16 tasan :heart:
 
Niin täällä olisi kanssa neljännestä haaveileva. Mulla poika 01/02 ja identtiset kaksospojat 08/03. Tässä olen nyt menkkoja odotellut kohta 3vk ja ei ole kuulunut( nyt olisi vk 6+1) mutta ainakin vielä kaikki testit ovat negaa näyttäneet, joten joku hormoonihäiriö vain kyseessä. Täytyy odotella ja yritellä uudelleen jos nyt ei tuota tulosta. :headwall:
 
kierto venähti viikon liian pitkäksi viimeksi,testit oli negaa,joten varmaan pillereitten lopetus sai kierron sekaisin :ashamed:
Jospa nyt sitten oisi lyhyempi kierto,ja tietysti sitä toivoo ettei koko menkat alkaisi ollenkaan.
Itse oon aina kertonut raskaudesta kun eka ultra takana,parille kaverille kerron kyllä heti jos plussan saan,ja heistä on sitten apuakin jos kesken meneekin.
Onko teillä muilla ollut keskenmenoja?
Itselläni on 3lasta eikä yhtään keskenmenoa,ja oon lukenut että ne on yleisä,joten nyt pelottaa että sellainen tulee jos raskaaksi tulen...muutenkin vauvan terveys pelottaa kerta kerralta enenmän :ashamed:
 
äiti vm70:
oot jo pitkällä.pian puoliväli.
pohjoinen:
tervetuloa joukkoomme :wave:
ootteko asennoituneet siihen vaihtoehtoon et jos tuleekin kaks??
hipsu79:
esikoisen jälkeen meille tuli 3 enkeli vauvaa.
mies tietää et yksi km vielä ja meidän vauvahaaveet nyt ja
tulevaisuudes saa unohtaa.mun pää ei kestäisi sellaista enään. :ashamed:
 
Hitsit... Ei ole vieläkään alkaneet, nyt olisi viikkoja jo 6+3. Huomenna teen uuden testin ja jos se on nega niin täytyy kait sitä jo verikokeisiin mennä, jos viikonloppunakaan ei menkkoja ala kuulumaan. Mulla menee hermot tän juupas eipäs leikin kanssa. Hah sitten se onkin huomenna plussa ja ultrassa köllöttelisi taas kaksoset. Voi jumprahuiti se olisi aivan ihanaa. Auto kyllä pitäsi laittaa kerralla minibussiksi. No jospa sieltä nyt tulisi edes se kaivattu yksi paapero eikä turhauttava nega. :headwall: Ihanaa meillä oli tänä aamuna jo lunta maassa, mutta suli pois päivän aikana. Nyt tuksuu ilmassa sellainen jännä "pakkasen"tuoksu.
 
Huomenta!

pohjoinen pahoittelut tätösen hyökkäyksestä :hug: ymmärrän täysin tunteesi, muistan tarkkaan milta tuntui kun täti tuli ja varsinkin jos muutaman päivän myöhässä, kuumeilinhan itsekkin melkein 1,5v vaikka menkkojen alkamisesta pikkuneidin jälkeen yk10 vasta tärppäs eli hormoonitoiminnassani meni vielä 0,5v kun lopetin imetyksen.
Ikä ei ole este raskautua, itsekkin juuri täytin 39v eli en mikään nuori enää :ashamed: mutta käyppä lukemassa 40+ niin siellä ihanan positiivisellä asenteelle mennään joka kuukausi eteenpäin ;) Itsekkin kävin heidän pinoaan lukemassa ja vielä välillä käyn kurkkimassa ;)
Toivon että kuitenkin vielä jaksat uskoa plussaan etkä heitä kirvestä kaivoon :hug:

Pitäkäähän pino pystyssä :wave:
Täällä siis alkoi vko 17 jo, päivittelen itsekkin miten nopiaan tämä aika menee :)
Jaksuja ja plussatuulia +++++++ :whistle:
Ävm70 ja "pikkukkakkonen"17 :heart:
 
:wave:
minä taidan joutua jättämään tämän pinon ainakin toistaiseks..
mä taidan olla raskaana..
me oltiin vain sen kerran ja vau täs ollaan,
raskaustesti kädes, uskomatonta 2 viivaa.

mamma84 ja salamatkustaja +4
 

Yhteistyössä