*** Neljännestä Kuumeilevia vol.4***

Minä olen myös ollut kotona lasten kanssa ja nyt kun mulla loppuu kolmosesta äitiysloma tämän kuun lopussa, niin edelleen jään kotiin lasten kanssa odottelemaan seuraavan äippäloman alkua tuolla maaliskuussa. Onneksi mieskin on samaa mieltä, että oon kotona. Ja aivan hirveän kalliiksikin se tulisi viedä nuo kaikki lapset päivähoitoon. Meillä ehkä mies on enemmän se, joka yrittää miettiä järjellä. Toki minäkin, mutta mä oon kyllä meistä se joka ajattelee enemmän myös tunteella. :) Auton vaihto meilläkin on edessä nyt ennen huhtikuuta. Omakoti talossa asutaan, joten periaatteessa tilaa kyllä on. Ja emme mekään ole mitään tosi hyvä tuloisia. Toimeen kuitenkin tullaan ja ollaan molemmat sellaisia, että ollaan tyytyväisiä melko vähään. Ei siis tarvitä etelänmatkoja vähintään kerran vuodessa yms. Eihän se edes tälläisella kokoonpanolla olisi mahdollista.

Pidän peukkuja sulle Vaavimasu, että se plussa testiin ilmestyisi.

Haluatko tripla-äiti että lisäilen sut listalle, vai haluutko vaan muuten kirjotella mukana? :)

Adrianna ja kirppu 11+0:heart:
 
No nyt se tais sitten tulla... Se plussa... Aamulla tein testin, ja ensin näytti ettei tullut mitään,mutta n 5min päästä kun katoin testiä niin oli viiva ilmestyny.. Apteekin testin tein ja joku tuolla sanoi että siihen ei sitä viivan paikkaa tulekkaan eli viiva se ois ja on siinä kyllä väriäki et ei kai se vboi kuvittelua olla.. Kuvaa en saanu kunnolla otettua,mutta yritän sitten ens vkolla testailla vielä uudemman kerran kuhan testit saapuu postilaatikkoon =D
Älkää vielä lisätkö plussanneisiin.. en uskalla vielä iloita...
 
Mä tein tänään hetken mielijohteesta apteekin oman testin. Olin 2 tuntia ollut pissaamatta ja tulos on tämä:
Aijaa.com - 6736005.jpg

Mutta tulos tuli juuri ja juuri testiajan jälkeen, aika lupaavalta kuitenkin näyttäs. Täytyy testailla uudelleen vielä vaikka maanantaina kun saa uuden testin, tietenkin jos menkat ei ala enne sitä.

En kuitenkaan vielä tuonne plussanneisiin uskalla siirtyä.

Mä en vaan usko tätä mitenkään todeksi...juthan mä ne pillerit kuukaus sit vasta lopetin :confused:
 
karvatonkoira kyllähän toi selkee plussa on, mutta jos se ilmaantu testiajan jälkeen niin eiköhän se parin päivän päästä oo jo vahvistunu. :)

Vaavimasu ja karvatonkoira en nyt vielä laita teitä plussanneiksi, jos teistä itsestä siltä tuntuu, ilmoitelkaahan sitten kun tilanne muuttuu :)
Ja toivottavasti Vaavimasu ne ei olisi menkat ja vuoto ei alkaisi.
 
Oiskohan se ollu vaan jotai kiinnittymisvuotoa tms??
Tuli vain vähäsen ja siteeseen ihan sellanen puolisenttiä kapea ja 5cm pitkä viiru.. muuta ei ole kuulunut vielä ainakaan...
Voi hitto tää on jännää oottaa.. Alkuvkosta pääsee vast testaileen sitten uuestaan jos ei ne mensut sitten ala... Ja karvatonkoira sulla oli aikalailla kuvassa saman näkönen viiva ku mulla paljain silmin katottuna,mutta kuvaan en sitä saa näkymään noin hyvin.. ja mulla se tuli kans kyllä vähä jälkeen sen testi ajan...
Jospa se ois se plussa niin sais sen pikku nelosen kasvamaan ja sais peräti syliin asti!!! <3
 
Nyt täälläkin ollaan testailtu ja plussaahan se näytti. Aika hailakka tosin mutta selvä silti, tein testin samana päivänä kun ois menkat pitäny periaattessa alkaa ja vielä päiväpissistä. Joten, kassellaan vielä päiviä eteenpäin mihin suuntaan tämä lähtee, aika realistisilla odotuksilla mennään. Keskenmenoja on pari ollut tässä vuosien varrella joten vielä ei tohdi hirveesti hihkuu:(
Mutta oireita on jo , lämmöt pomppii eestaas ja rintoja aristaa sekä alamahaa nipsii aina silloin tällöin. Muuten kaikki ok fyysisesti, henkisellä puolella meinaa vähän heikottaa..iik neljäs;)
 
Voin muuten vaan kirjotella sillon tällön mukana,koska en kovinkaan aktiivinen välttämättä ole ja kun tää on vaan mun omaa kuumeilua.....ehkä meille joskus sitten 5 vuoden päästä vois tulla iltatähti...hengaan tässä teidän hengessä mukana...aikoinaan tuli esikoista odotellessa täällä vietettyä aina pari tuntia päivässä niin ihan kiva fiilistellä ja muistella noita jänniä päiviä yms..tsemppiä teille kaikille! =)
 
Haahuu,vaavimasu, karvatonkoira OOOONNNNEEEAAAA :kiss: Ihanaa =) Nauttiikaa masun kasvatuksesta.
Vaavimasullako sielä tuli vähän vuotoa? Mulla on tullu kaikissa kolmessa raskaudessa sinä päivänä kun olisi menkkojen pitänyt alkaa semmosta tuhruvuotoa joitakin päiviä, on ihan normaalia. Kyllä siellä varmaan jo pienet varpaat kasvaa masun suojissa <3
 
Minäkin tulisin mukaan joukkoonne. Pakko se kai on itelleen myöntää, että jonkinmoinen vauvakuume tai odotuksen odotuksen kutkutus tai raskaus- & synnytyshaikailu on iskenyt. Kolme ihanaa lasta on: tyttö 04 sekä pojat 06 ja 09. Kuumeilupalstoille eksyn alituiseen, haaveissa olisi vielä neljäs, mutta ehkä vähän myöhemmin, ei vielä. Tuo kuopuskin on vielä niin vauva (1v 4kk). Mies ei ehkä niin innostunut ole ajatuksesta, ainakaan vielä. Eilen viimeksi selittelin, että haluaisin vielä yhden vauvan jossain vaiheessa. Pitäisi kuulemma mennä eka kolmeksi vuodeksi töihin niin sen jälkeen voidaan keskustella asiasta. Kotiäippänä olen ollut esikoisen syntymästä asti. Tosin ykkösen ja kakkosen aikana opiskelin opinnot loppuun. =)

Haikeusmielellä tässä olen. Imetystä oon suunnitellut lopettelevani, ei siitä ehkä tulekaan mitään, kun iskee niin kova haikeus ja itku, että onko tämä viimeinen kerta kun imetän, jos neljättä en ikinä saakan. Ja jos työt aloittaisin ensi vuodesta, loppuu tämä ihana kotiäitiys-aika ja karmeaa erota kuopuksesta, viedä pikkuinen tarhaan ja tahkoa töitä erossa lapsista. Työhön meneminen lähinnä kiinni taloudellisesta tilanteesta, lisäraha ei olisi pahitteeksi. Kotona mieluummin kumminkin olisin kunnes kuopus olisi 2-3 vuotias. Jos olisi enemmän rahaa niin miehellekin sopisi että olisin kotona. Nyt joutuu yksin tuomaan rahan pöytään, kun ei pienellä kodinhoidontuella pitkälle pötkitä. :'( Mutta jospa vaikka ihme tapahtuisi ja vaikka lotossa voittaisin! Eikun kiskalle lottoamaan ja arpoja raaputtelemaan! ;)

Vaavimasu-nimi kuulostaa tutulta, olitko huhtikuisissa odottelemassa kolmosta? Täällä peukut pystyssä että tulisi plussa!! :)

Isot onnittelut kaikille plussanneille!! :flower:

Terkuin Tassutin
 
Tein taas vaihteeksi negatiivisen tekstin. :| Kiertopäivä on kuitenkin jo 35, joten ajattelin että olisi jotain tapahtunut, mutta meidän vaavi antaa näköjään odotella itseään.

No, yrittänyttä ei laiteta. Ja onhan tämä vauvan yrittäminen ihan kivaa puuhaa... :D
 
Heip!
Jos mäkin sit uskaltaisin siirtyä tuonne plussanneisiin. Muutaman testin olen tehnyt ja ne kaikki näyttävät plussaa. Kaitpa se on vähitellen alettava uskomaan että raskaana ollaan.

Oireitakin kyllä on mm. tissit kipeet, palelee, lämpö koholla, koko ajan juoksen pissillä, maha turvoksissa ja etova olo satunnaisesti.

Hui sentäs 4 vauva :confused:
 
Onnea vielä kerran karvatonkoira :heart: Lisää sinut plussanneisiin. :)
Ilmoitelkaahan Vaavimasu ja Haahuu sitten kun haluatte myös plussanneisiin. Ja mä ainakin ajattelen teidän puolestanne, että eiköhän ne pikkuiset siellä hienosti lähde kasvamaan. :)

Johnulle :hug: ja onneksi se tekeminen on kuitenkin myös ihan mukavaa. ;)

Tervetuloa mukaan Tassutin :flower:

Adrianna ja kirppu 11+2
 
Hei... Ja anteeksi, kun ei musta kuulunutkaan mitään... Laitoin tuonne toiseen pinoon kuulumiset ja sit jotenkin luulin tännekin laittaneeni, nyt oon ollu toisaalla vallan. Ja varmasti arvaattekin, että negatiivinen testi oli ja menkat nyt loppuivat tänään..

Onnitteluja kovasti niille, jotka ovat raskautuneet :)

Nyt on jotenkin väsy olo... (oisko flunssa tulossa?)
 
Täälä vuotelee edelleen jonkun verran verta,mutta ei ole oikeestaan yltynyt hirveesti, mut kuitenkin jatkuu.. Jospa huomenna kolahtas postilaatikkoon ne testit ja pääsis pissiin tikkuun niin tietäis missä mennään...
Huoh!!!
Inhottavaa kun ei tiedä...
 
Mitähän tämä nyt oikein on? Ei näy ei kuulu mitään. Varmaan mun psyykekin alkaa tekemään jo mitälie-oireita kun, rinnat aristaa, pissattaa yhtäkyytiä, väsyttää, oksettaa, ruokahalu on kadonnut täysin ja jotain limaista vuotoakin on nyt runsaasti ja mua palelee!! Mua ei yleensä KOSKAAN palele. Mahaa kyllä aika-ajoin vihloo, että jos tässä on nyt kuitenkin ne kuukautiset tulossa viikon viiveellä. Ei vaan jaksais tätä tämmöstä just nyt... :|
 
Viimeksi muokattu:
Helou.. Täällä sitten eilen illalla ja nyt aamulla tuli tikkuun negatiivinen tulos, eli ei olla raskaana.. Se taisi sitten olla menkat vaikka oudot menkat kyllä olikin...
Mites siinä kemiallisessa raskaudessa? Siis sekö näkyy plussana, mutta tulee pois ennen 5vkoa?
Olisko sittne ollut sellanen kun kuitenkin lauantaina hailakan viivan sain ja saman tien alkoi vuotaa..
Sitten taas eilen oli jännä kun vuoto loppui ku seinään... Päivällä ja illallakin vielä ku olin töissä niin vuoti aika reilustikki ja sit ku tulin kotiin ja kävin veskissä niin se oli loppunu...
No.. Onko mulla nyt sitten kp1 vai mites ne lasketaan?? En ole ikinä mitään laskeskellu tollasia kiertopäiviä ja mitä ihmeitä ne dpo:t on?
Tällä kierrolla minä aion tulla raskaaksi :D
Eikös tehä muutkin sellanen päätös? Otetaan sellanen joukkoraskautuminen :LOL:
No joo... Rauhallisesti etiäpäin...
Mutta ihmeen rennosti osasin nyt tuon ottaa taas... Eilen tuli tosiaan 15kpl raskaustestejä postissa niin nyt taas kärsii testailla :LOL:
Mutta hauskaa päivää kaikille ja niitä plussapuhureja!!!
Ja sori kopsattu vaan ku en jaksanu erikseen kirjottaa =D
 
Johnu ja Vaavimasu :hug:

Vaavimasu mulla ei itsellä ole kokemusta kemiallisesta raskaudesta (tai en ainakaan itse sitä sitten tiedä), mutta yhdellä kaverilla tiedän olleen ja hän sai testiin haaleen viivan, mutta sitten seuraavana päivänä menkat alkoi ja testikin muuttui negaksi. Kun siinä kemiallisessa se alkio vain hipaisee kohdun seinää ja se antaa hetkeksi sen positiivisen tuloksen. Mutta jos vielä epäilyttää ne oudot menkat, niin testaile vielä varmuudeksi parin päivän sisällä uudelleen, kun niitä testejäkin kerran on. :) Ja peukut pystyssä uuteen yritykseen.

Adrianna ja kirppu 11+5
 
Hei! :wave: Tänne haluaisin mukaan. Olen 30-vuotias ja lapseni ovat syntyneet 2001,2002 ja 2004. Tulee aika pitkä väli tämän ensimmäisen ja toisen "poikueen" välillä, mutta sama isukki näillä on. Meillä yritys alkoi nyt uudelleen loppukesällä ja ehdin kokemaan yhden keskenmenon heti alkuunsa. Toinenkin keskenmeno on aikaisemmin ollut. Uskon kyllä, että vielä onnistuukin. Ovulaatio oli vasta ja nyt taas odotellaan alkaako menkat 7.10. Vähän mietityttää miten elämä muuttuu, jos perhe kasvaa..? Meillä on talonrakentaminen kesken, mutta ihan hyvällä mallilla jo.
 
Hölyhuispake: :wave:Kyllä se pää siitä kääntyy... Eka kertaa meillä on miehellä kanssa vauvakuume... Ja olishan se ihana nähdä vielä pieni nyytti silläkin sylissä:whistle: (mä oon 30 ja se 32...)

Mutta meillä on kans nuorin menossa eskariin ja sitä mäkin tähtäilisin ja haluaisin olla kotosalla sittten... Oikeastaan tuo työjuttukin saattais vähän sopia muhun ;)

Yleensä meillä on tärpänny jo melkein ajatuksesta, mutta näinhän se on, ikinä ei tiedä varmaksi.
Mukava olla täällä muiden samanhenkisten seurassa. Musta tuntuu että me nelosesta haaveilijat emme ole niin kauhean kovia "touhuttamaan":p kuin ekaa odottelevat, enkä aina jaksa lukea ihan joka hullutusta...:ashamed: alkaa olla nuot jalat jo aika tukevasti maassa.
 

Yhteistyössä