Kyllä kai jokainen normaali ja terve ihminen käsittää että lapsissa on työtä, mutta voitko kumiankka tai muut (joille mikään ei ole yllätys ja varaudutte kaikkeen ennalta) ihan oikeasti väittää, että kaikki sujui ongelmitta ja mikään ei ollut yllätys. Niinkuin aikaisemmin tänne jo kirjoitinkin, että minulle ainakin esikoisen kanssa alku oli rankkaa, toisen kanssa ei niinkään ja sitten taas kolmennen kanssa. Ekan ja kuopuksen jälkeen olen kokenut voimakkaan herkitysmisen eli ns. "baby bluesin" ja jälkeenpäin ajateltuna olin varmaan lievästi masenutunut. Kakkosen kanssa ei näin ollut. Olen ollut paljon lasten kanssa ja hoitanut siskojeni lapsia, siksi usein mietinkin että onkohan musta äidiksi. Niinpä sitten elämäni miehen kanssa halusimme perheen, emme sitä kadu ja olemme todella onnellisia lapsistamme tietenkin, mutta minulle tuli täytenä yllätyksenä miten voimakkaat hormoonit voi olla synnytyksen jälkeen ja miten omia mielenliikkeitä ei voikaan hallita, olin siitä kuullut, mutta liian paljon niitä juttuja miten " liikutuin onnen kyynelistä kun vauva nostettiin rinnalle" tai " kaikki oli niin ihanaa". Entäs kun menee toisin, sille ei vain voi mitään!
Kun esikoinen syntyi olin pitkään alakuloinen, kunnes rakkaus syttyi ja mieli tasottui, kuopukseen rakastuin heti, olin onnenni kukkuloissa kaikki tuntui helpolta, alakuloinen mieli oli vain hetken pari kertaa siinä alkuaikoina. Kolmas lapsi syntyi odotin kovasti, tiesin että osaan jo hommat ja kaikki menee omalla painollaan, mutta kun kuopus syntyi olin taas alakuloinen ja ahdistunut vaikka rakastin lasta, halusin suojella ja olin onnellinen, mutta silti mieli teki tepposet jälleen.
Nyt kuopus on vuoden ja mieli tasoittunut onneksi. KUKAAN ei ole täydellinen äiti, mutta valitettavasti voimakas myytti äidistä elää edelleen ja esim. äidin alakulo ja masennus saattaa olla toisille liian vaikea ymmärtää ja syytetään että " mitäs teit lapsia" tai oletpa huono äiti kun koet noin. Mutta kyllä se elämässä joskus tulee eteen että ihminen joutuu nöyrtymään. Nöyrtyminen tekisi hyvää meille nykyäideille ja kannattaa vaan katsoa itseään peilistä ei tuijotella niitä muiden "virheitä".
p.s eipä osannut arvata hyvä ystäväni sitäkään, (vaikka valmis oli äidiksi ja oikein hyvä äiti onkin), että saa sairaan lapsen ja sen jälkeen tuli masennus tai siskoni sai keskosen kaikki pysähtyi siihen, taisteluun elämästä ja kuolemasta jne....elämässä tulee yllätyksiä ja vastoinkäymisiä, vaikka olisi kuinka valmis, hyvä ja kaikkeen varautunut äiti. Elämä pitää nöyränä ja hyvä niin ja jos ei niin, kyllä se sitten joskus opettaa.
