Mun elämässä on ollut renttuja, mutta ns. ihania renttuja. Rakkaita kusipäitä. Sellaisia, joissa on munaa ja särmää, jotka on sopivasti pahoja, mutta kuitenkin kohdelleet mua hyvin, vaikka heidän jokainen tekonsa ei ehkä päivänvaloa olisi kestänytkään.
Aviomies on myös silleen sopivasti paha poika. Ei tylsä eikä yllätyksetön kuten ex-kihlattuni :| (sellainen hajuton ja mauton, valmiiksi pureskeltu, mikä hitto mua vaivasi kun edes kuvittelin jaksavani elää hänen rinnallaan?!). Mutta hyvä minulle, hyvä lapsille, vastuuntuntoinen mutta myös luovaa hulluutta löytyy tarvittaessa. Ei oo elämä tylsää hänen kanssaan, vaikka turvallista onkin. Mies ei uhoa, ei haasta riitaa, mutta osaa tarvittaessa ärjäistä jos joku alkaa hyppimään nenille, ja puolustaa omiaan.
Mihinkään väkivaltaisiin (mua kohtaan) petollisiin paskiaisiin en onneksi ole sekaantunut.
Mä olen sen verran vahva persoona ja vaativa luonne, että kovin kiltti mies ei mun kanssa pärjää.
Ja alkoholin käyttö ei mun mielestä tähän asiaan mitenkään liity, vaikka joku ylempänä mainitsikin jotain sen suuntaista. Absolutisti tai lähes absolutistikin voi olla bad
