Nainen ei tee aloitetta, en ymmärrä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mies"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mies voi olla kunnollinen vaikka olisi tällä tavoin vässykkä. On naisia jotka ovat ns. miehisiä ja näille naisellinen mies voi olla sopiva. Osa heistä tosin haluaa kilpailevan miehen ja osa vässyköistä haluaa toisen vässykän rinnalleen. Perinteiset sukupuoliroolit eivät kahlehdi enää niin paljoa kuin ennen.

Muut ominaisuudet luultavasti estävät miehen pariutumista enemmän, mutta ehkä se oikea kävelee joskus vastaan. Varmasti iso osa olisi juossut karkuun nopeaa kosintaani, mutta astrolaben kanssa olemme täydelliset :heart:

No oliko se edes oikeasti nopea, jos ajatusprosessi vei kuitenkin vuosia, kuukausia?
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Ehdottomasti arvostan minäkin yksilöä, jonka toimintaa ohjaa kehittynyt moraalikoodisto. En vain ulota sitä niinkään seksiin, irrotan sen tietyllä tavalla omaksi alueekseen. Parisuhteiden määrä kertoo minulle paljon enemmän kuin seksipartnereiden määrä, jälkimmäisestä en ole edes juurikaan kiinnostunut.

Seksuaalisuuden ja ajattelun/moraalin suhde on silti olemassa. Kyse on siitä, kuinka paljon ilmentää seksuaalisuuttaan, joka on meissä kaikissa. Kukaan ei voi olla rajattomasti tai täysillä seksuaalinen nykyisessä ihmisyhteisössä, joten on erilaisia kompromisseja asiasta.

Ihmiset ovat ehkä menneet tässä jopa konservatiivisempaan suuntaan, esim. 1600-luvun Lontoossa puistoissa julkinen paneskelu oli aika yleinen näky.
 
[QUOTE="Huhhuh";28567278]Höpöhöpö, sinä se olet koko aika. Sua vissiin harmittaa, että sut leimattiin vässykäksi ja myt vielä joku nainenkin on päänvaivana. Rankkaa se on miesten elämä, kun haluaiI olla haluttu, mutta kun ei vaan ole. Tulikos sun illalla juotua vähän liikaa? :D[/QUOTE]

Turha yleistää. Normaalin miehen elämä on pelkkää ruusuilla tanssia ja kukasta kukkaan lentämistä =)

AP taitaa edustaa pullamössöjä, jotka odottavat kaiken kotiovelle. Naisenkin pitäisi kotoa tulla noutamaan.
 
[QUOTE="mies";28567329]Seksuaalisuuden ja ajattelun/moraalin suhde on silti olemassa. Kyse on siitä, kuinka paljon ilmentää seksuaalisuuttaan, joka on meissä kaikissa. Kukaan ei voi olla rajattomasti tai täysillä seksuaalinen nykyisessä ihmisyhteisössä, joten on erilaisia kompromisseja asiasta.

Ihmiset ovat ehkä menneet tässä jopa konservatiivisempaan suuntaan, esim. 1600-luvun Lontoossa puistoissa julkinen paneskelu oli aika yleinen näky.[/QUOTE]

Tottakai yhteys on olemassa useimpien ihmisten mielissä yksilöstä riippuen. Minä en seksipartnereiden määrälle aseta merkittävää painoarvoa suuntaan tai toiseen, jollekin toiselle se merkitsee valtavasti. Otan mieluummin sadan naisen kanssa seksiä harrastaneen ja pari kertaa vakavasti seurustelleen miehen kuin viiden kanssa seksiä harrastaneen, jos mies on ollut kaikkien viiden kanssa naimisissa. Jos siis näillä perusteilla täytyisi valinta tehdä.
 
Nähdäkseni yksilönvapaus tietoisuutena heikentää seksuaalisuutta. Mitä isommat "rajat" eri ihmisyksilöiden välillä on, sen padotumpaa seksuaalisuus on, koska toisen huomioiminen yksilönä, pelkästään omalle himolle passiivisen kohteen sijaan, nousee yhä tärkeämmäksi. Kääntäen sosialistien ja sosialistisesti ajattelevien seksielämä on vilkkainta :) Mikä on vahvistettu tutkimuksissakin. Heillä suhde yksilöllisyyteen ja yhteiskunnallisuuteen on eri sangen tavoin toimiva.

Uskon seksin jatkavan vähenemistään tulevaisuudessa länsimaailman siirryttyä oikeammalle. Muistaakseni oli just tutkittu, että jo nyt parhaassa iässä olevat ihmiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ennen Suomessa.
 
[QUOTE="mies";28567370]Uskon seksin jatkavan vähenemistään tulevaisuudessa länsimaailman siirryttyä oikeammalle. Muistaakseni oli just tutkittu, että jo nyt parhaassa iässä olevat ihmiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ennen Suomessa.[/QUOTE]

Suosittelen viriilin kumppanin hankintaa. Ei haittaa siirtymiset oikealle tai vasemmalle, kun peitto heiluu.
 
[QUOTE="wtf";28567161]Älä nyt edes viitsi. Ei kannata yrittää nostaa nyt kaikkia naisia jalustalle ja kiillottaa kypärää. Kyllä niitä lapsia synnyttävät ympäri maailman ihan täysin vässykät naiset siinä missä muutkin. Naiset jotka eivät lapsia edes halua, naisia jotka eivät kykene niitä elättämään, naiset jotka päätyvät tappamaan omat lapsensa tai antamaan ne pois, esimerkkejä on lukemattomia. Luonto huolehtii siitä että naiset hankkivat lapsia, ei niitä päätöksiä ja koko toimitusta todellakaan pelkkä järki ohjaa vaan hormonit ja vaistot jotka löytyvät myös vässyköiltä.

Tälläkin palstalla on tällä hetkellä naisia jotka ovat synnyttäneet lapsia joita eivät kykene itse elättämään ilman yhteiskunnan turvaverkkoa tai miestä. Ne naiset ovat vässyköitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Joten ei se synnyttäminen poista naisesta vässykkyyttä.[/QUOTE]

Eli sun mielestä on fiksua nimitellä?
 
Suosittelen viriilin kumppanin hankintaa. Ei haittaa siirtymiset oikealle tai vasemmalle, kun peitto heiluu.

Viriili voi olla, vaikkei harrastakaan määrällisesti paljon seksiä. Puhuin tuossa yleisellä tasolla eli kuinka paljon niitä kumppaneita hankitaan. Sama ihminen voi olla vähillä kumppaneilla ja silti erittäin viriili. Itse olen tällainen :)

Vertaa esimerkiksi siihen, että se minariin pukeutuva nainen ei välttämättä ole viriili seksuaalisesti kun vertaa siihen villapuseroiseen naiseen. Yhteiskunnallinen ei ole sama kuin yksityinen - mikä on muuten populaarifeminismin paha virheoletus.
 
[QUOTE="mies";28567184]Olen tuosta hieman eri mieltä. Moni nainen oikeasti arvostaa miestä, joka ei lentele kukasta kukkaan. Maailma on menossa perinteisempien arvojen suuntaan.[/QUOTE]

Eli kukasta kukkaan hyppii ne, jotka ei ole 30-vuotiaana neitsyitä?
 
[QUOTE="mies";28567370] Nähdäkseni yksilönvapaus tietoisuutena heikentää seksuaalisuutta.Mitä isommat "rajat" eri ihmisyksilöiden välillä on, sen padotumpaa seksuaalisuus on, koska toisen huomioiminen yksilönä, pelkästään omalle himolle passiivisen kohteen sijaan, nousee yhä tärkeämmäksi. Kääntäen sosialistien ja sosialistisesti ajattelevien seksielämä on vilkkainta :) Mikä on vahvistettu tutkimuksissakin. Heillä suhde yksilöllisyyteen ja yhteiskunnallisuuteen on eri sangen tavoin toimiva.

Uskon seksin jatkavan vähenemistään tulevaisuudessa länsimaailman siirryttyä oikeammalle. Muistaakseni oli just tutkittu, että jo nyt parhaassa iässä olevat ihmiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ennen Suomessa.[/QUOTE]

Mitä ihmettä tuokin lause edes tarkoittaa???? Kokeile sinäkin laskeutua näennäisintellektuellilta jalustaltasi tänne rahvaan pariin, vois alkaa pillua löytyä sullekin...
 
En itse ainakaan osaa tehdä aloitetta. Ei ole koskaan tarvinnut ;) Joten jos joskus olisi tehnyt mieli tehdä aloite, niin olen kuitenkin jättänyt väliin :( Olen kai sitten heikko. Tai jotain.
 
Aika heikkoa provoilua. Se ei ole tasa-arvo-ongelma, että joku ei pidä sinua viehättävänä tai lähesty sinua. Jos nainen on täysin passiivinen ihmissuhteissaan, saattaa hänkin jäädä lehdelle soittelemaan. En tunne yhtäkään ihmistä, jonka mielestä naisen pitäisi odotella miehen aloitetta tai pitäisi sitä jopa suotavana. (Mitä yrität ilmeisesti väittää noilla höpötyksilläsi.)

Jos itse on saamaton kumppanin etsinnässä, on aika tekopyhää ruikuttaa miksei ne prinssit ja prinsessat ratsasta sinun ikkunasi alle vetämään serenadia. Miehet ovat yleensä aktiivisempia, minkä takia monien naisten ei tarvitse olla aktiivisia, kun tarjontaa riittää. Mutta ne naiset, joilla tarjontaa ei ole tai jotka eivät pidä tarjonnastaan, joutuvat ihan yhtä lailla etsimään ihan itse sitä sopivaa kumppania. Tietysti joka asiassa voi jäädä kotiin märisemään miksi naapurin Maija tai Matti on komeampi, fiksumpi, menevämpi ja rikkaampi, mutta kovin hedelmällistä se ei ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Ja sitten kun nainen tekee aloitteen niin se on päällekäyvä munahaukka ja kerrotaan kaikille että hyi mitä toi ämmä kuvittelee olevansa kun mua tuli yrittämään. Yhyy :'( ei oo reilua!
 
Aika heikkoa provoilua. Se ei ole tasa-arvo-ongelma, että joku ei pidä sinua viehättävänä tai lähesty sinua. Jos nainen on täysin passiivinen ihmissuhteissaan, saattaa hänkin jäädä lehdelle soittelemaan. En tunne yhtäkään ihmistä, jonka mielestä naisen pitäisi odotella miehen aloitetta tai pitäisi sitä jopa suotavana. (Mitä yrität ilmeisesti väittää noilla höpötyksilläsi.)

Tunnen monta ihmistä, jonka mielestä miehen pitäisi tehdä aloite. Jotta mies pääsee parisuhteeseen, täytyy hänen noudattaa paljon tiukempaa maskuliinista roolia kuin naisen femiinistä roolia. Miehen täytyy olla enemmän kuin naisen päästäkseen parisuhteeseen, joka on ihmislajille tyypillinen ominaisuus.

Naiset puhuvat mielellään tasa-arvosta. He eivät kuitenkaan näe ongelmia, mitä keskimääräinen mies joutuu sosiaalisissa suhteissa kokemaan.

Jos itse on saamaton kumppanin etsinnässä, on aika tekopyhää ruikuttaa miksei ne prinssit ja prinsessat ratsasta sinun ikkunasi alle vetämään serenadia. Miehet ovat yleensä aktiivisempia, minkä takia monien naisten ei tarvitse olla aktiivisia, kun tarjontaa riittää. Mutta ne naiset, joilla tarjontaa ei ole tai jotka eivät pidä tarjonnastaan, joutuvat ihan yhtä lailla etsimään ihan itse sitä sopivaa kumppania.


On helppo kannattaa vapaita parisuhdemarkkinoita, kun on nainen.

Mutta se on sitten väärin, jos fyysisesti vahvemmat miehet kannattavat vapaata yhteiskuntaa, jossa valtio ei puutu vahvempien valtaan.

Tietysti joka asiassa voi jäädä kotiin märisemään miksi naapurin Maija tai Matti on komeampi, fiksumpi, menevämpi ja rikkaampi, mutta kovin hedelmällistä se ei ole.

Olemme siis samaa mieltä siitä, että naisten valitus miesjohtajista ja naisten eurosta on tyhmää.
 
moni syyllistää aloittajaa siitä, ettei hän ole miehekäs. "varmaan kaappihomo", "pikkutyttö", "oletko varmasti mies".

aloittaja on fiksu, kun ei noudata miehisen roolin ylimääräisiä velvollisuuksia. naiset haluavat, että miehet tekevät ylimääräisiä velvollisuuksia tekemällä raskaimmat työt ja tienaamalla perheen rahat, sillä naiset haluavat olla passiivisia vastuuta pakoilevia luusereita. kukapa ei haluaisi?

naiset eivät ymmärrä todellisia tasa-arvo-ongelmia. ja turha sanoa, että parisuhteet olisi täysin yksityinen asia. yksityinen on poliittista. jos kaikki parisuhteet ovat vain yksityinen asia, jossa ihmiset saa toimia vapaasti, niin lakkautetaan kaikki lapsiperheiden tuet.
 
valtio ottaa pois miehiltä ja antaa naisille miesten perinteisen vahvuuden, resurssien hankkimisen.

mutta naisten seksuaalinen valta on asia, josta ei puhuta mitään.
 
[QUOTE="nessu";28566523]no miksi et itse tee?[/QUOTE]

Olen täysin samaa mieltä. Kyllä tässä tapauksessa täytyy olla sen verran "munaa", että uskaltaa itse tehdä aloitteen. Ei niin herkkä voi olla, tai niin paljon epäonnistumista pelätä. Jos ei koita, ei myöskään voita..
 
Olen täysin samaa mieltä. Kyllä tässä tapauksessa täytyy olla sen verran "munaa", että uskaltaa itse tehdä aloitteen. Ei niin herkkä voi olla, tai niin paljon epäonnistumista pelätä. Jos ei koita, ei myöskään voita..

Odotan, että nainen näyttäisi sen verran "vaginaa", että tekisi aloitteen. Haluan olla suhteen alussa se, jota kysytään, koska sitten olen ikään kuin halutumpi ja se tuntuu kivalta.

Ja kertoohan se jotain työkaverinaisestani, jos hän ei aloitetta tee. Melkoinen nössö jos ei uskalla komeaa ulkomuotoani lähestyä. Ehkä hän ei ole silloin arvoiseni.
 
[QUOTE="mies";28569443]Odotan, että nainen näyttäisi sen verran "vaginaa", että tekisi aloitteen. Haluan olla suhteen alussa se, jota kysytään, koska sitten olen ikään kuin halutumpi ja se tuntuu kivalta.

Ja kertoohan se jotain työkaverinaisestani, jos hän ei aloitetta tee. Melkoinen nössö jos ei uskalla komeaa ulkomuotoani lähestyä. Ehkä hän ei ole silloin arvoiseni.[/QUOTE]

Yksinkertaisin selitys sille on kyllä se ettei se kertakaikkiaan oo susta yhtään kiinnostunut, luulet vaan niin. Saatat haluta olla halutumpi osapuoli, mutta huomaatko, että et sinä nyt vain ole?
 
[QUOTE="Huhhuh";28569460]Yksinkertaisin selitys sille on kyllä se ettei se kertakaikkiaan oo susta yhtään kiinnostunut, luulet vaan niin. Saatat haluta olla halutumpi osapuoli, mutta huomaatko, että et sinä nyt vain ole?[/QUOTE]

Sattui tosi paljon tuollainen ilkeily. Itkettää. Miksi naisten pitää olla noin ilkeitä?
 
Mä vaihtaisin koska tahansa raskaanan olemiset ym. siihen, että pyytäisin vaan jengiä treffeille!!!!!

entä siihen, että olisit vähintään puolen vuoden pakkotyössä käskytettävänä ja olisit milloin vain valmis uhraamaan henkesi puolustaessa miehiä?

tai siihen, että kuolisit nuorempana ja syrjäytyisit nopeammin?

tai siihen, että olisit luonnostaan vähemmän halutumpi osapuoli parisuhteessa? ja siksi joudut tienaamaan usein enemmän ja olemaan vahvempi kuin parisuhteen toinen osapuoli, vain jotta tulet hyväksytyksi?

tai siihen, että pitäisit koko hyvinvointivaltion pystyssä maksaessasi suurimman osan verorahoista?
 

Yhteistyössä