Näin kesällä taas hämmennyn naisten innosta vaihtaa sukunimi häiden jälkeen

[Akaatti]

Tuntuu, että ainakin 95 % naimisiin menneistä naisista ottaa miehensä sukunimen. Todellisuudessa tuo luku lienee noin 90 %, sellaisen muistan jostain lukeneeni. Tai siis tuohon lukuun tulee myös yhdysnimen ottaneet, onhan niissäkin se miehen sukunimi mukana.

Mutta kieltämättä on alkanut ihmetyttää, että miksi? Moni tekee näin vielä useamman kerran, otetaan aina uuden miehen nimi. Ensin oltiin 30 vuotta Jaana Virtanen, kohta ollaan sitten Jaana Nieminen ja sen jälkeen Jaana Korhonen jne.

Mutta miksi se on aina nainen, joka ottaa miehen sukunimen? En tiedä ketään miestä, joka olisi ottanut vaimon sukunimen. Heitäkin kuitenkin on, tilastojen mukaan muistaakseni noin 1 % kaikista aviopareista ottaa yhteiseksi sukunimekseen vaimon nimen. Usein perustellaan tätä miehen sukunimen ottamista, että "miehellä on kauniimpi sukunimi". No ei taatusti useinkaan ole, yhtä lailla noin 50 %:ssa tapauksista naisella on se kauniimpi sukunimi, mutta silti otetaan miehen sukunimi.

Usein miehen nimen ottamista perustellaan perinteillä. Tuo "perinne" ei ole mikään kovin vanha, Suomessa oli 60 vuotta pakko ottaa miehen sukunimi (joko kokonaan tai sitten pitää yhdysnimi eli tyttönimi + miehen nimi). Tuo pakko poistettiin vuonna 1985.

Minusta se tuntuu jotenkin oudolta, että nainen sukunimeä vaihtaessaan tavallaan liittyy miehensä sukuun, että miksi hän haluaa olla miehensä sukua, eikä omien vanhempiensa sukua? Millainen on miehensä sukunimen ottavan naisen identiteetti? Onko se riippuvainen miehen sukunimestä? Onko perheellä paremmat olot jos koko perheellä on sama sukunimi?

 

[astrolabe]

Meillä tätä hieman mietittiin. Data itse ehdotti, että ottaisi minun sukunimeni. Päädyin kuitenkin siihen, että otin Datan sukunimen ja myös lapsille kaikille tuli sama sukunimi. Epäilen, että olisi ollut hankalampaa vaihtaa kaikki lapset minun sukunimelleni.

Olisin toki voinut pitää oman nimeni - enhän mie oo aiemminkaan sitä vaihtanut. Mutta nyt tuntui hyvältä olla rva Data, vaikkakin esteettisesti tyttönimeni on hivelevämpi korvalle.

Ehkä myö eläkepäivillä tai lasten lennettyä pesästä repäistään ja vaihdetaan jokin ihan uusi omakeksimä sukunimi ittellemme.

 

[huono vastaaja]

Itse koen olevani niin oman sukuni jäsen etten nimeäni vaihda. Olen siis samoilla linjoilla kanssasi. Kun ajattelee, että kokeeko morsian todella kuuluvan siihen miehen sukuun sitten, niin miten tämä selittää sen anoppi-miniä-vihamielisyyden, jota usein ilmenee? Samoinhan avoliitossa syntyneet lapset saavat useimmiten isänsä sukunimen, miksi?

 

[huoooh]

Otin mieheni sukunimen painostuksen alla.
Olisin halunnut pitää omani, kun tyttönimeni haltijoita on alle 200 Suomessa.

 

[huono vastaaja]

Meillä tätä hieman mietittiin. Data itse ehdotti, että ottaisi minun sukunimeni. Päädyin kuitenkin siihen, että otin Datan sukunimen ja myös lapsille kaikille tuli sama sukunimi. Epäilen, että olisi ollut hankalampaa vaihtaa kaikki lapset minun sukunimelleni.

Olisin toki voinut pitää oman nimeni - enhän mie oo aiemminkaan sitä vaihtanut. Mutta nyt tuntui hyvältä olla rva Data, vaikkakin esteettisesti tyttönimeni on hivelevämpi korvalle.

Ehkä myö eläkepäivillä tai lasten lennettyä pesästä repäistään ja vaihdetaan jokin ihan uusi omakeksimä sukunimi ittellemme.

Osaatko perustella syitä, miksi koko perheellä täytyy olla sama sukunimi? Mitä lapset tykkäsivät nimenvaihdoksesta?

 

[Ultramariini]

Minun identiteettini ei rakennu sukunimen varaan. Eikä se, että minulla on miehen nimi, liitä minua yhtään sen kiinteämmin mieheni sukuun tai loitonna omastani.
Minulle sukunimi ei ole oleellinen osa identiteettiäni. Minulla on käytössäni nyt nykyisen mieheni sukunimi. Avioteussani hänen kanssaan, oli sukunimenäni ensimmäisen mieheni nimi, josta olin eronnut jo aika päivä sitten. Mutta en koskaan vaihtanut tyttönimeäni takaisin, sillä ensimmäisen miehen sukunimi oli sellainen slekä ja helppo ( yleinen) ja sitä ei tarvinnut koskaan tavata ja toistaa, kuten tyttönimeäni.


Toisen mieheni nimen otin, koska avioituessamme olin myös suunnitelleet perheenlisäystä ja halusi että koko perheellä olisi sama sukunimi.

Tosin, jos toisen mieheni sukunimi olisi ollut joku hyvin hankala ( tätä asiaa en erittele enempää) en olisi ottanut sitä.

 

["hih"]

Minusta mies on perheen pää ja hyväksyn patriarkaalisen sukunimen periytymisen. Siksi minulla on mieheni sukunimi.

 

["vieras"]

Ap, kerrothan, jos ketjussa joku kerrottu syy on sellainen, minkä voi ymmärtää ja jota et ihmettele.

 

[huoooh]

Itse koen olevani niin oman sukuni jäsen etten nimeäni vaihda. Olen siis samoilla linjoilla kanssasi. Kun ajattelee, että kokeeko morsian todella kuuluvan siihen miehen sukuun sitten, niin miten tämä selittää sen anoppi-miniä-vihamielisyyden, jota usein ilmenee? Samoinhan avoliitossa syntyneet lapset saavat useimmiten isänsä sukunimen, miksi?

Minulla ei ole ollut sitä anoppi-miniä-vihamielisyyttä ollenkaan. Sitä paitsi, teidän logiikallahan anopilla pitäisi olla oma sukunimensä, apella omansa ja sillä puolisolla sitten jompikumpi niistä?!

 

[Minskii]

Jos menen joskus naimisiin niin haluan pitää oman sukunimen.

 

[Piirit on monet]

Jaa, mun kaverit on kaikki pitäneet oman nimensä naimisiin mennessään. Tosin erojakaan ei ole tullut, vaikka neljääkymppiä lähestytään. Liikut kenties yksinkertaisemmissa piireissä?

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26767719]Ap, kerrothan, jos ketjussa joku kerrottu syy on sellainen, minkä voi ymmärtää ja jota et ihmettele.[/QUOTE]

Ja unohdin laittaa sen oman syyni. Olen ensimmäisessä avioliitossani, ollut jo yli 20 vuotta, joten ei voi sanoa, että vaihtaisin koko ajan nimeäni. Ja halusin miehen sukunimen, koska omani oli aina mielestäni ruma ja hankala. Sinäkään et varmaan olisi halunnut olla sen niminen. En kerro sitä nimeä, mutta pyydän sinua uskomaan minua.

 

[Bonaire]

Otin mieheni sukunimen, siksi kun halusin .Sukulaisuussuhteet ei katoa sukunimen muutoksen myötä.Identiteettini ei ole sidoksissa nimiin, olen edelleen se sama ihminen, joka olin ennen mieheni sukunimeä.

Ja ajatella, esikoiseni on isänsä sukunimellä ja kuopus tietenkin oman isänsä ja kummatkin on ihan yhtä vahvasti omia lapsiani ja kuuluu sukuuni 100%.

 

[noooh]

Meillä mieheni olisi halunnut minun sukunimeni, mutta ei se onnistunut. Sitten pidettiin omat nimenne. En ole katunut. Yhdysnimi olisi ollut niin hassu, että sitä en edes harkinnut. Lapset on miehen sukunimellä.

 

["vieras"]

Meillä mieheni olisi halunnut minun sukunimeni, mutta ei se onnistunut. Sitten pidettiin omat nimenne. En ole katunut. Yhdysnimi olisi ollut niin hassu, että sitä en edes harkinnut. Lapset on miehen sukunimellä.

Miksi ei onnistunut?

 

[astrolabe]

Osaatko perustella syitä, miksi koko perheellä täytyy olla sama sukunimi? Mitä lapset tykkäsivät nimenvaihdoksesta?

Eihän meillä aiemmin ollutkaan. Meitä oli 3 henkeä, 3 sukunimeä kattoni alla. Nyt vain tuntui yhtenäiseltä, että kaikilla yhteinen sukunimi, ovessa yksi nimi vain. Lapset ovat ottaneet nimenmuutoksen vastaan ihan hyvin, he olivatkin miettineet asiaa jo aiemmin johtuen siitä, että heillä eri nimi kuin minulla.

 

[vaihtanut]

Minä tiedän muutaman miehen, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen.

Itse otin miehen sukunimen, ehkä lähinnä siksi, että halusin koko perheen saman sukunimen alle ja kun kerran osoitteemme on aikanaan kirjattu miehen suvun mukaan, niin olisi ollut hassua vaihtaa kaikkien sukunimi joksikin muuksi. Mietin kyllä, että mummoni tyttönimi olisi ollut sellainen, jonka olisin voinut haluta ottaa, mutta mies ei ajatukselle lämmennyt, joten miehen sukunimi tuntui sitten hyvältä vaihtoehdolta. Omastani en niin piitannut, sillä minun oli tietyn puhevian takia vaikea lausua sitä itsekään.

 

[noooh]

[QUOTE="vieras";26767739]Miksi ei onnistunut?[/QUOTE]

aatelisnimi

 

[Akaatti]

Ymmärrän kyllä sen jos tyttönimi on ruma/hankala/ikävä merkitykseltään. Tottakai silloin moni haluaa siitä eroon ja miehen sukunimen ottaminen on hyvä vaihtoehto. Mutta suurimmassa osassa tapauksista ei näin ole. Vaihdetaan samantasoinen tai joskus kivempikin sukunimi miehen sukunimeen.

Lisäksi ihmetyttää myös se, että jos sukunimissä on pari kirjainta eroa esimerkiksi Virta, Virtanen, Peltola, Peltonen jne. niin silti koetaan niin tärkeäki olla se Maija Peltola Maija Peltosen sijasta.

 

[Ultramariini]

Ymmärrän kyllä sen jos tyttönimi on ruma/hankala/ikävä merkitykseltään. Tottakai silloin moni haluaa siitä eroon ja miehen sukunimen ottaminen on hyvä vaihtoehto. Mutta suurimmassa osassa tapauksista ei näin ole. Vaihdetaan samantasoinen tai joskus kivempikin sukunimi miehen sukunimeen.

Lisäksi ihmetyttää myös se, että jos sukunimissä on pari kirjainta eroa esimerkiksi Virta, Virtanen, Peltola, Peltonen jne. niin silti koetaan niin tärkeäki olla se Maija Peltola Maija Peltosen sijasta.

Jos vaikka haluaa, tai kokee sen käytännölliseksi.
Virran vaihtaminen Virtaseksi ei ehkä koettele kaikkien identiteettiä tai vie loitommas omasta suvustaan.

Minulle sukunimi on edelleen vaan lisä etunimeni perässä.

 

[Akaatti]

Otin mieheni sukunimen, siksi kun halusin .Sukulaisuussuhteet ei katoa sukunimen muutoksen myötä.Identiteettini ei ole sidoksissa nimiin, olen edelleen se sama ihminen, joka olin ennen mieheni sukunimeä.

Ja ajatella, esikoiseni on isänsä sukunimellä ja kuopus tietenkin oman isänsä ja kummatkin on ihan yhtä vahvasti omia lapsiani ja kuuluu sukuuni 100%.

Minä kyllä sen ymmärrän hyvin, että annetaan lapsille isän sukunimi. Jomman kumman sukunimihän lapselle on kuitenkin pakko antaa, yhdysnimeä ei voi Suomessa antaa lapsille. Ja lapset ovat syntyjään siitä suvusta, siis äidin ja isän suvusta, joten on ihan luonnollista, että heillä on jomman kumman vanhemman sukunimi. Mutta vaimo ei ole millään tavalla miehensä sukua. Moni ei muuten tunnu tajuavan sitä, että mies ja vaimo eivät ole keskenään sukua, eikä esimerkiksi miehen sisko ole miehen vaimon sukulainen.

 

[perinteet<3]

mitä vikaa on perinteissä? Minulla ja miehelläni on tasavertaiset sukunimet, joten miehen sukunimen "paremmuus" ei ollut valintani syy. Minusta oli vaan mukava ottaa mieheni sukunimi naimisiin mennessä. yhdistelmänimeä en missään nimessä halunnut, sillä molemmat ovat -nen -loppuisia. Lapsilla myös miehen sukunimi (yllätys, yllätys) ja mikä pahinta, lasten toinen nimi on "perintönimi" suvusta, tytöllä miehen suvusta, pojalla minun suvusta.

perinteitä on kiva noudattaa... Ei aina tarvitse tehdä viimeisimmän muodin mukaisesti tai erikoisemmin kuin naapurin Kaisa ja Matti...

 

["vieras"]

Jos vaikka haluaa, tai kokee sen käytännölliseksi.
Virran vaihtaminen Virtaseksi ei ehkä koettele kaikkien identiteettiä tai vie loitommas omasta suvustaan.

Minulle sukunimi on edelleen vaan lisä etunimeni perässä.

Minulle se kyllä oli ja on edelleen enemmänkin. En ole koskaan tuntenut itseäni isäni sukuun kuuluvaksi eikä se nimi senkään puolesta ollut läheinen. Kun menimme naimisiin, meistä tuli yksikkö, pari jolla on yhteinen nimi. Se on minusta aivan kelpo ja hyvä syy (tämä ap:lle, ei Ultrikselle)

Onkohan ap:llä muuten isänsä suvun nimi vai äidin puolelta, ei tarvitse kertoa, jos on liian tungetteleva kysymys. Eikä tietenkään muutenkaan

 

[vaihtanut]

Ymmärrän kyllä sen jos tyttönimi on ruma/hankala/ikävä merkitykseltään. Tottakai silloin moni haluaa siitä eroon ja miehen sukunimen ottaminen on hyvä vaihtoehto. Mutta suurimmassa osassa tapauksista ei näin ole. Vaihdetaan samantasoinen tai joskus kivempikin sukunimi miehen sukunimeen.

Lisäksi ihmetyttää myös se, että jos sukunimissä on pari kirjainta eroa esimerkiksi Virta, Virtanen, Peltola, Peltonen jne. niin silti koetaan niin tärkeäki olla se Maija Peltola Maija Peltosen sijasta.

Minä ymmärrän vaihdon näissä tapauksissa, mutta en sitten mitenkään voi käsittää yhdysnimeä, joka on periaatteessa kaksi samaa nimeä. Esim. entinen opettajani oli sukunimeltään Koskinen-Koski. :headwall:

 

["vieras"]

Moni ei muuten tunnu tajuavan sitä, että mies ja vaimo eivät ole keskenään sukua, eikä esimerkiksi miehen sisko ole miehen vaimon sukulainen.

Moni? Äläs nyt höpsi.