Naimisissa vai ei

[kukkahattutyttö]

Mietin täällä ihan hassua asiaa. Meillä suunnitellaan kovasti perheenlisäystä, ja tarkoitus olisikin aloittaa yrittäminen ihan pian. Mulla vaan on jotenkin vähän dilemmainen olo. Rakastan avopuolisoani ja tiedän, että hän on paras mahdollinen mies minulle ja isä mahdollisille lapsillemme. Jotenkin mun kuitenkin tekisi mieli naimisiin ennen lasten saamista. Mua painaa pari juttua:

Haluaisin, että kaikilla perheessä olisi sama nimi. Lisäksi mua ahdistaa ajatus lastenvalvojan (tai mikähän sosiaalityöntekijä se lieneekään) tapaamisesta ja isyyden tunnustamisesta. "Juu, kyllä tämä mies oli makuuhuoneessa silloin... enkä ole häsännyt kenenkään muun kanssa..." Sitten, haluaisin jonain päivänä joka tapauksessa naimisiin, mutta en halua ison mahan kanssa naimisiin enkä myöskään halua lapsikatraan kanssa häitä järjestää. Tai lähinnä mua ahdistaa ajatus häämatkasta: joko lapsi/lapset pitäisi jättää mummolaan tai ottaa mukaan. Kumpikaan ei kuulosta kauhean hyvältä vaihtoehdolta. Ja vielä: miesystäväni ei ole suomalainen ja hänen lapsistaan ei automaattisesti tule hänen kotimaansa kansalaisia, jos emme ole naimisissa. Käytännön syistä voisi olla edullista, että mahdolliset lapset olisivat kahden maan kansalaisia.

Tää ajatus tuntuu niin lapselliselta, että en ole siitä puhunut edes mieheni kanssa. Tarkoitus olisi, mutta en tiedä miten muotoilisin asian, koska en missään nimessä halua kiristää/painostaa tai vaatia häntä kanssani naimisiin. Odotan, että hän tajuaa omasta aloitteestaan kosia minua jonain kauniina päivänä. Raskauden yrittämistä en haluaisi kovasti lykätä, koska olen (lapsellisista jutuistani huolimatta) jo kolmen kympin toisella puolella.

Onko kellään ollut samanlaisia ajatuksia? Miten olette toimineet? Myös erilaiset ajatukset ja kokemukset ovat kovasti tervetulleita

 

[Naimisissa]

Ei tuo mikään hassu juttu ole, ehkä tämänpäivän tyyli on elää pikemmin avo-kuin avioliitossa.
Me olemme menneet naimisiin ennen lapsia, koska se meistä tuntui paremmalta. Ja minä avasin suuni ja rupesin puhumaan asiasta, ilman painostusta. Mies oli samaa mieltä kanssani, niin mehän menimme naimisiin Suosittelen sinullekkin, kerro rohkeasti tunteistasi tästä asiasta!
Ja käytännön asioista, on huomattavasti helpompaa kaikki kun ollaan naimisissa.

 

[ella20]

täällä on myös yks pari joka kuumeilee pienestä. minulla on leikattu eilen toinen munasarja. tiedän että raskautuminen tulee vaikeutumaan entisestään yli puolella. joka pelottaa meitä. oon vasta 20v. mieheni 22v. minulla munasarjan poistoon johti munasarjhassa oleva kasvusto ja iso 8 cm kysta. ja lääkäri sano että meilla on ehkä mahdillisuus saada pikkuinen niin kauan kun on toinen munasarja jäljellä. eli voi olla kauan aikaa tai pian voin saada myös toiselle puolelle kystan ja toinenkin pitää poistaa. nyt pitää odottaa vielä 2 menkat ja sitten voidaan taas alkaa yrittään.meillä oli jo muutama yritys kuukausi ennen leikkausta. siis nyt perjantaina mut leikattiin. oon vielä niin kipeä, joka paikkaan sattuu jotain kaasua on mahassa mikä sattuu jäätävästi. onko muilla samanlaisia kokemuskemuksia? kauanko raskautuminen on vienyt??

 

[Neuvo*]

Kukkahattutyttö; ei nuo ajatukset ole minusta mitenkään hassuja. Lapsi sitoo sinut ja miehesi loppuelämäksi yhteen. On vain luonnollista, että sitä ennen sitoudutaan julkisesti ja juridisesti menemällä naimisiin.

Naimisiin meno ei ole pelkkää ihanuutta, vaan monille suhteille myös kriisi. Siinä tehdään tilinpäätöstä ja mietitään, mitä oikeasti halutaan yhteiseltä elämältä. Itse koin tämän erittäin tervetulleena.On hienoa kuulla (eikä vain muuten olettaa) että todella olen toiselle ihmiselle se ihminen, jonka kanssa elämä viettää. Avioliiton ensimmäinen vuosi on meillä ollut ihan erilainen, kuin sitä edeltävät yhteiset vuodet. Keskinäinen rakkaus ja luottamus on vaan lisääntynyt. Siihen lämpimään rakkauteen oli turvallista ja hyvä suunnitella lapsi, jonka syntymää nyt siis odottelen.

Mun neuvo on, että ota tämä asia reilusti esille, menkää naimisiin ja nauttikaan toisistanne ja yhdestä elämän onnellisimmista päivistä. On se sen arvoista.

 

[nopeesti ja hiljaa :)]

Joo, mulla oli ihan sama juttu... Meidän teki kovasti mieli yhteistä pienokaista. Sanoin suoraan miehelle, etten hanki lapsia kenenkään kanssa ennen kuin olen naimisissa (ja sama nimi postilaatikossa). No hetki sitä ajatusta pyöriteltiin ja marssimme käräjille, jossa meidät vihittiin. Tämä on varmaan kaikista nopein tapa. Me siis halusimme ryhtyä heti toimeen... Ei haluttu ruveta suunnittelemaan häitä, kun siinä rumbassa olisi mennyt ikuisuus ja homma olisi lykkääntynyt... Mentiin vain saman tien mars mars naimisiin ja kahdestaan sen jälkeen tilaisuutta juhlistettiin... Pääteettiin pitää itse hääjuhla joskus myöhemmin ja matkustelemaankin keretään...

Tuosta on nyt jo aikaa ja lapsiakin sitten tuli... Lisää haaveissa.

 

[tutut mietteet]

Hei,

Luin sun viestin parisuhdepalstalta, mutta päätin vastata tänne vauvapuolelle. Mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia, juuri häiden järjestämisestä ja häämatkasta Naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta on ollut meillä puhetta varmaan jo vuodenpäivät, mutta ei mitään suunnitelmia tai aikatauluja. Mies on ollut kerran naimisissa, ja minä en kuulu kirkkoon, joten ollaan ajateltu vihkimistä maistraatissa ja iltajuhlien järjestämistä "sitten joskus" .

Ollaan jo yli kolmekymppisiä, joten mulla on mietityttänyt että jos tässä alkaa häitä "odottamaan" ja järjestämään niin ikää tulee kokoajan lisää ja raskaaksitulemisen mahdollisuudet senkuin pienenee.

No sitten kävi silleen että kortsu meni rikki.. Mutta, ajateltiin että katotaan mitä tapahtuu ja tapahtuuko mitään eikä hankittu jälkiehkäisypilleriä. Ja niinhän siinä kävi että odotan nyt vauvaa

No, nytpä ei ole sitten tietoa miten häät ja häämatka järjestyy. Ennen vauvan syntymää en kyllä naimisiin halua mennä. Johonkin kaukomaille halajan, joten täytynee odottaa että vauveli on tarpeeksi iso että pystyy matkustamaan. Ajatus jättää hänet pariksi viikoksi jonkun hoitoon ei kuulosta kivalta. Tai, ehkä "hää"matkalle on otettava isompi porukka mukaan että löytyy sitten hoitajia pariksi päiväksi tai illaksi. No, sen näkeepi sitten, ensin pitäis saada tämä uusi tulokas onnellisesti maailmaan

Olis kyllä mielenkiintoista kuulla millaisiin ratkaisuihin muut ovat päätyneet!

 

[tälleen meillä]

Olen raskaana, mutta emme miehen kanssa ole naimisissa. Olemme eri kansalaisuutta myöskin kuten aloittaja, joten siitä syystä menemme maistraatissa naimisiin ennen kuin lapsi syntyy. Asiat helpottuvat meidän perheelle näin hieman. Hääjuhlat sitten ensi kesänä. Matkailleet olemme yhdessä jo paljon, että sinänsä yksi häämatka on aika sama, mutta varmasti pienen lapsen kanssa tulee jo lähdettyä jonnekin...

 

[jos ihan]

pelkällä järjellä ajattelee niin lapsen kannalta on taloudellisesti edullisempaa että vanhemmat ovat naimisissa. Itse järkeilimme asian niin, että koska mieheni työskentelee paljon ulkomailla on lapsiemme ja minun tulevaisuuteni paremmin turvattu kun olemme naimisissa ja jos hänelle sattuu jotain (eli esim miehen vanhemmat ja sisarukset eivät ole perimässä vaan yhdessä ostettu asuntomme jää minulle ja lapsille). Olisimme siis muutenkin menneet naimisiin jossain vaiheessa, mutta kaikki sujuu vain helpommin kun se papin aamen on sanottu jo ennen lapsia. Kamalaahan se on mennä naimisiin siltä varalta että toinen kuolee, mutta nykyään kun romantiikalle ei juuri maailmassa jätetä tilaa ja miehille on helpompi perustella "järkisyin".

 

[ÖppÖ]

Toi " Taloudellisesti edullisempaa " ei oikein nyt avaudu....
Siis mitenköhän ??
Mikä on edullisempaa ?????????????
Ihan samat menot ja tulot meillä on kuin ennen naimisiinmenoakin.
Avoliitto ei ole sen kummoisempaa.

 

[ÖppÖlle]

eli edullisempaa, että jos jompi kumpi sattuu kuukahtamaan niin ei tarvi sen toisen sitten yrittää lunastaa esim. 1/4 omakotitalosta takaisin itselleen. Ja siten että aviopuolisot saavat leskeneläkettä. Avioliiton erotilanteessa kaikki menee puoliksi (paitsi jos avioehto) koska kuitenkaan harvemmat avoparitkaan pystyy erotilanteessa oleen sydänystäviä ja jakaan tavaroita tasapuolisesti tasan, esim. meillä asuntolaina oli miehen nimissä, ja mies sen myös maksoi, mutta minä maksoin kaiken meidän elämisen, mutta avoparina erotessamme minulla ei olisi ollut mitään osuutta asunnonjakoon. Eli kuoleman ja eron kohdatessa on lasten kannalta taloudellisesti edellisempaa olla naimisissa...

 

[ÖppÖ]

Ookei...siis naimisiin mennään vaan siltä varalta,
että tulee ero ?
Tai puolisko kuolee ?
Mun mielestä aika oudot perusteet naimisiinmenolle.

Missä ikuinen rakkaus ? Eikö sen nimeen enää vannota ?
Myötä ,- ja vastoinkäymisissä tukena ?
Onks ihan outoa ajatella näin......?

Mulla on käyny ihan samat avoliitossa, mut eihän se naimisiinmeno estä
sitä, etteikö jako olis epäreilu jos ero tulee.
Enkä mennyt naimisiin senvuoksi todellakaan, että avoliitossa noin kävi.
Elämä on epäreilua, ei sitä naimisiinmenolla voi estää.

 

[Öppölle]

No ei kai kukaan sen takia naimisiin menekään, vaan sen takia on JÄRKEVÄMPÄÄ mennä naimisiin ennen lasten saamista. Ja AP:lla kerran nuo tunnepuolen asiat oli jo kunnossa ja naimisiin olisivat menossa joka tapauksessa niin tuossa oli niitä syitä miksi kannattaisi mennä naimisiin ENNEN lasten saantia. Toivon nimittäin että jokainen joka lapsia suunnittelee niin suunnittelee samalla myös pysyvänsä ikuisesti saman kumppanin kanssa. Nyt voit sanoa etteihän tietenkään niin käy, ja tiedän sen itsekin, mutta ei kai kukaan lähtökohtaisesti ajattele että teen tän äijän kans 3 kersaa ja sitten lemppaan sen? Elämä on vitun epäreilua, ja jos joitain sen epäkohtia voi estää menemällä naimisiin, edes lasten takia, niin kannattaa se mielestäni tehdä. Mikä tässä nyt on öppölle ongelma? Se että esitän järkisyitä avioliitolle? Tottakai lähtökohtana on rakkaus ja halu olla juuri sen ihmisen kanssa, mutta esim. oma mieheni kammoksui ajatusta isoista juhlista ja huomion keskipisteenä olemista, sanoi että sitten joskus, mutta järkisyitä hänelle esitettyäni menimme naimisiin ENNEN lapsia ja olemmekin olleet onnellisesti naimisissa jo kahdeksan vuotta.

 

[Lumikukka'']

Kuolemantapauksen sattuessa aviopuoliso ei peri vaan lapset perivät edesmenneen vanhemman. Toisaalta lesken asema on kyllä avioliitossa turvattu hallintaoikeudella. Ja toisaalta avoliitossa voi tehdä keskinäisen testamentin.

Jos elää avoliitossa eikä esim. taloa osteta kummankin nimiin ja lainaa yhteisiin nimiin, voi todellakin hullusti käydä. Tämän ansan voi välttää hankkimalla asunnon kummankin nimiin puolet ja puolet ja lainan myös.

Ei ole mikään pakko olla naimisissa taloudellisten seikkojen takia.

 

[Lumikukalle!]

Siis mitä?! Jos mieheni kuolisi, niin perisikö puolivuotias vauvamme hänen koko omaisuuden?! Toivon kyllä, että mieheni ei tule kuolemaan ennen minua, sillä sitä en kestäisi, mutta todella oudolta kuulostaa, että vaikka olemme avioliitossa, niin minä jäisin puille paljaille! Oletkos nyt ihan varma asiasta Lumikukka? Minun mummoni ja ukkini olivat nimittäin eronneet toisistaan vaikka asuivat yhdessä mummon kuolemaan saakka (joo oudolta kuulostaa, mutta älkää välittäkö, se on taas asia erikseen)... Tämä ukkini sitten silti peri mummoni, eikä vanhempani, eli heidän lapsensa saanut tätä mummon perintöä. Mummo ei kenenkään tietääkseen ollut tehnyt mitään erillistä testamenttiä. He olivat sitä paitsi ihan syystä eronneet, joten outoa olisi, että perinnön olisi testamentannut ukille.

 

[Lumikukalle tai muulle...]

Ja vielä...

Mites tämä sitten menee, kun Jenkkilässähän on näitä kuuluisuuksienkin liittoja, joissa nuorempi ottaa vanhemman äveriään tyypin ja lapset valittavat, kun nuori pyrkyri tulee ryöstämään heidät? Mites ton asian laita sitten on? Mites se perintö sitten noissa tapauksissa näyttää menevän tälle uudelle puolisolle?

 

[avoliittossa ei peritä]

Avioliitossa on puolisolla oikeus lesken omaisuuteen ikäänkuin osinkona, eli puolet leskelle, loput lapselle, tai lapsille ositettuna, avoliiton lapset perivät vanhenpansa suoraan, silloin avoleskellä ei ole osaa eikä arpaa perintöihin, kuin vain ja ainoastaan testamentin kautta.

 

[ex-jolly]

myöskin avioliitossa puolisot edelleen omistavat oman omaisuutensa (joten talokin kantsii hankkia kummankin nimiin 50/50). Kun toinen kuolee, listataan kummankin varat ja velat. Jos kuolleella oli omaisuutta 60 000 ja leskellä 50 000, niin leski saa tasinkona 5000, näin toteutuu se ajatus, että kaikki puoleksi, silloin kummallakin on kuoleman hetkellä yhtä paljon.

Mahdollinen lapsi sitten perii kuolleen vanhempansa ja leski näin ollen säilyttää oman omaisuutensa ja saa vähän tasinkoa. Mutta leski ei peri eikä maksa perintöveroa.

Jos lapsia ei ole niin sitten kai perivät kuolleen vanhemmat/sisarukset/ja muita??? Mutta leski ei edelleenkään peri, vaan on jonkinlainen testamentti tehtävä.

Näin tämän ymmärsin isän kuoleman jälkeen.

 

[Lumikukka'']

http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=345

Lapset perivät juu, jenkkilästä en todellakaan tiedä, siellä kaikki on mahdollista

 

[Pointzi]

Tässä asian ydin : Ei ole mikään pakko olla naimisissa taloudellisten seikkojen takia.

Eli yhdyn ÖppÖ: n mielipiteeseen.
Naimisiin RAKKAUDESTA toista kohtaan,
ei perinnön toivossa tai paremman taloudellisen tilanteen.

 

[Kamoon`hei]

Kukkahattutytön kannattaisi ottaa selvää miehen kotimaan lainsäädännöistä
tässä kohdin.
Nythän on tullut selville vain Suomen lainsäädäntöön perustuvat seikat
perinnönjaon ja muun suhteen.
joka maassa nuokin hommat toimii eritavalla.

Tai siis jos asutte vakituisesti koko perhe Suomessa,
tietenkin suomen lainsäädäntö koskee teitä.
Ja silloin mahdollinen leski ei peri puolisoaan,
varat ja velat menee 50%-50% puolisoiden kesken - ja lapset saa loput.
MYÖS velka periytyy muistaakseni vielä nykyään,
vai olikohan niin että siinä olisi lakiuudistus jo voimassa ....?

Tuo " Taloudellisesti kannattavampaa olla naimisissa "
ei mitenkään ainakaan suomessa päde.
Asuntovelan korotkin menee nykyisin niin,
että ne on verotuksessa osuuden mukaan,
eli ei kummankin verotuksessa täydestä määrästä huomioituina.

Häämatkasta sanoisin,
ettei se ole ollenkaan hankalaa lähteä joko lasten/lapsen kanssa
tai järjestää myöhempänä ajankohtana niin että
voi hyvin hoitoonkin jättää.

Raskautuahan voi vaikka vasta 10 vuoden päästä suunnittelun aloittamisesta ,
että sen varaan ei kannata laskea, että olis raskaana häissään
tai häämatkallaan sitten...turha on tässäkin asiassa jossitella,
menette naimisiin omasta halustanne jos
niin päätätte. muut asiat kyllä tulee " siinä sivussa" jos on tullakseen.

Tässä kohdin ei voi "pelkällä järjellä ajatella" kun lapsia ei kaikille
tule kuin postimyynnistä tilattaessa noin vaan.

Älkää nyt ainakaan pysäyttäkö koko elämäänne
vain odottaaksenne mahdollista raskautumista.
( nimimerkillä "kokemusta omaava ja 4,5 vuotta odottanut aikanaan" )

Onnea teille mitä ikinä päätättekään tehdä ;O)

 

[rautalankaaa]

AVOliitossa-> Omakotitalo on ostettu puoliksi, mies kuolee, miehen perivät parin lapset ja miehen vanhemmat, nainen toki pitää oman osuutensa
AVIOliitossa-> Omakotitalo ostettu puoliksi, mies kuolee, miehen perivät puoliso ja lapset, ja nainen pitää oman osuutensa.
AP:lla sitä rakkautta oli jo ja naimisiin olisivat menossa jossain vaiheessa, niin kyllä se silloin kannattaa ennen lasten tekoa. ONKO VAIKEA YMMÄRTÄÄ SUOMEA?????

 

[lapseton pari]

kyllä perintä kaavio suomessa on ennen ainakin lapsettomalla avioparilla emnnyt niin, että leski on perinyt puolisonsa... En sitten tiedä onko säännöt muuttuneet viimeaikoina?

 

[oihvbor]

Tässä asian ydin : Ei ole mikään pakko olla naimisissa taloudellisten seikkojen takia.

Eli yhdyn ÖppÖ: n mielipiteeseen.
Naimisiin RAKKAUDESTA toista kohtaan,
ei perinnön toivossa tai paremman taloudellisen tilanteen.

Harva kait menee perinnön tai paremman taloudellisen tilanteen toivossa naimisiin, niitäkin toki on.

Mutta jos on rakkaudesta toisen kanssa yhdessä, miksi mennä naimisiin? Samalla lailla voi rakastaa toista avoliitossakin? Eihän rakkaudelle tapahdu siviilisäädyn muutoksessa mitään? Avioliitto on nimenomaan juridinen ja julkinen sitoutuminen. Ero avoliittoon on juurikin nämä tasapuolisuuteen ja turvaan pyrkivät "taloudelliset seikat", jotka ovat avioliiton myötä ikään kuin "automaattisesti" kunnossa.

"rautalankaa":n esimerkki on tosi klassinen.