Naimattomuusongelma

[toisen asunto]

Kyynisyyttä on tässä tapauksessa mielestäni se, että oman miehen rakkautta epäillään, jos hän ei halua naimisiin.

Minulle vilpitön rakkaus tulee sydämestä, se tulee siitä, että ollaan toisen kanssa ilman sitoumuksia, ilman avioliiton tuomia irtisanomisaikoja. On ihana tuntea, että olen avopuolisolleni niin tärkeä, ettei hän vaadi eikä pakota minua julkisesti todistamaan ja vannomaan rakkauttamme todistajien läsnäollessa.

Mutta meistähän on moneksi.

Muuten, mitä termiä käytät, kuvatessanne suhdettanne muille? Oletteko kihloissa, asutteko yhdessä, elättekö avoliitossa?

Jos suhteenne rakkaus on vilpitöntä, niin onko avioliittoparien rakkaus sitten vilpillistä? Toinen juksaa toista saadakseen tämän kiikkiin ja naimisiin? Suomen maassa ei varmaan ketään ole vaadittu tai pakotettu vannomaan rakkautta toiselle julkisesti. En ole ainakaan kuullut termiä "shotgun wedding" käytetyn Suomessa. Tosin varmaan on niitä, jotka ovat menneet naimisiin ennen kaikkea lasten takia, ja osaksi juridisten syiden takia, ja aika suuri osa aviopareista kuuluu näihin, haluavat virallisen leiman suhteelleen, joko maistraatissa tai kirkossa. Osa haluaa vain suuret häät, ja osa muuten vaan julkisuutta lehtien palstoilla. Voihan avioliitossa käyttää toista hyväksi, mutta näin voi tapahtua jopa seurustelu-, kihla- ja avoliittoaikana, jopa ilman, että edes asutaan yhdessä, katsos kun toista ei voi valvoa, edes avioliitossa täysin, ellei pidä kortteja, tilejä, autoja, omaisuutta ja taloa täysin omalla nimellään, siihen tuskin kukaan suostuu.

Useimmille se naimisiinmenopäivä on yksi suhteen tärkeimmistä päivistä, sillä kerrotaan muille, että hei, me ollaan nyt tällaisia. Eikä mielestäni ole ollenkaan paha juttu saada yksi juhlapäivä lisää kalenteriin.

 

[tahdon naimisiin_]

Minä ainakin haluan naimisiin siksi, että kun jommastakummasta meistä sitten joskus aika jättää, haluan, että myös puolisoni voi saada leskeneläkettä, maksaa pienemmät perintöverot ja päinvastoin. Ajattelen meitä molempia. Myös elinaikanamme rasti ruudussa "naimisissa" tekee monista asioista helpompia - joku mainitsikin ulkomailla asumisen. Avioeron varalta tehtäisiin avioehto. Rakkautta meillä kyllä riittää, mutta ei se tarkoita, ettei kannattaisi ajatella myös niitä järkinäkökohtia...

Avopari ei tule saamaan todisteluvaikeuksien vuoksi samanlaisia juridisia oikeuksia koskaan. Tästä on kyllä jauhettu moneen kertaan tälläkin foorumilla.

(Ja jos kerran avopari haluaa tehdä jonkin virallisen sopimuksen siitä, että he ovat nyt NIIN pari, että heitä pitää kohdella samalla tavoin lain edessä kuin aviopariakin, niin mitä heistä sitten tulee? Aivan oikein - aviopari ilman i-kirjainta. Sama asia. Korkeintaan heiltä jäisi pois se "tahdon"-sanan sanominen. Voimaan tulisi siis kaksi samansisältöistä mutta erinimistä instituutiota. Ja koska avoliitosta sovittaisiin täten virallisesti, täytyisi siitä myös erota virallisesti. Jos näitä oikeuksia ei halua, ei tarvitse mennä naimisiin. Mutta olisi tosi outoa, jos niitä ei haluaisi suoda myöskään puolisolleen.)

 

[ainokainen]

Enkö ole sen arvoinen, että minun kanssani mentäisiin naimisiin? Olisi varmaan pitänyt pihdata avioliittoon asti, kuten täällä moni on ehdottanut (ihan oikeasti, tulkaapa takaisin nykyaikaan).

Tässä näkyy selvästyi yksi ajatusvääristymä, joka tuntuu vielä 2000-luvullakin olevan voimissaan: Eli naisen arvoa naisena ja ihmisenä mitataan sillä, onko hän "päässyt" naimisiin. Nainen tuntee olevansa arvoton, jos mies ei ole vienyt vihille.

Eikö ihan oikeasti olisi aika luopua tällaisista kivikautisista ajatusmalleista! Uskokaa nyt naiset, teidän arvonne naisena ja ihmisenä ei ole kiinni siitä, onko teillä sormus sormessa vai ei.

 

[toisen asunto]

Enkö ole sen arvoinen, että minun kanssani mentäisiin naimisiin? Olisi varmaan pitänyt pihdata avioliittoon asti, kuten täällä moni on ehdottanut (ihan oikeasti, tulkaapa takaisin nykyaikaan).

Tässä näkyy selvästyi yksi ajatusvääristymä, joka tuntuu vielä 2000-luvullakin olevan voimissaan: Eli naisen arvoa naisena ja ihmisenä mitataan sillä, onko hän "päässyt" naimisiin. Nainen tuntee olevansa arvoton, jos mies ei ole vienyt vihille.

Eikö ihan oikeasti olisi aika luopua tällaisista kivikautisista ajatusmalleista! Uskokaa nyt naiset, teidän arvonne naisena ja ihmisenä ei ole kiinni siitä, onko teillä sormus sormessa vai ei.

Kyllä sillä sormuksella vaan On aika maagisia voimia, ja se Arvottaa naista ja miestä, se kertoo, kuka Sinä olet, ennenkaikkea mitä oikeuksia lain mukaan sinulla on aviopuolisona. Kevennyksenä, veikkaan, että sormuksen timantin koko, kivien määrä, laatu ja säihkyvyys kertovat aika varmasti sen, minkä arvoisena miehesi sinua pitää. Ja vanhakantaisena olen sitä mieltä, että mies maksaa sormuksen, eikä sitä todellakaan ostettu puokkiin. Voihan kihlakumppani ostella avoliittonsa aikana sormuksia vaikka kuinka, mutta lain edessä ja tosipaikan tullen niillä ei ole arvoa minkään vertaa.

Katsos kun, nykyisen lain mukaan avoliitossa elävä Ei ole kumppaninsa lähin omainen, sitä ovat virallisesti miehen äiti ja isä, ja varmaankin näiden kuoltua muut sisarukset. Tästä todisteena mm. perimysjärjestys, jolleivät avokit ole tehneet testamenttia. Kivikautista ehkä, mutta täysin laillista. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakaan en haluaisi kuulla mieheni voinnista tämän äidiltä, ja sairaalathan eivät voi luovuttaa tietoja kuin lähiomaisille, ja sitä se avopuoliso ei ole.

 

[Lillukka-]

"Kevennyksenä, veikkaan, että sormuksen timantin koko, kivien määrä, laatu ja säihkyvyys kertovat aika varmasti sen, minkä arvoisena miehesi sinua pitää. Ja vanhakantaisena olen sitä mieltä, että mies maksaa sormuksen, eikä sitä todellakaan ostettu puokkiin"

Voisiko tuota sormuksen timanttien kokoa ja ylipäätänsä arvoa pitää myös itsetunnon mittarina? Minä haluaisin kyllä henk.koht. sormuksen, josta oikeasti pidän,esim. Kalevan filigraanin tyylistä. Jos nyt edes naimisiin enää menen.

Sairaalaan voi nimetä henkilön, jolle tietoja haluaa jaettavan.

 

[ainokainen]

Toisen asunto, oletan että kirjoituksesi oli satiiria...?

 

[Selvää pässinlihaa]

Ehkä joillakuilla avioliittoa vastustavilla miehillä voi olla taka-ajatuksena se, että asiaa jatkuvasti lykkäämällä kumppanin saa tarpeeksi nöyräksi kotoisessa arkielämässä. Naisen täytyy siis varoa "nalkuttamasta" ja vaatimasta liikaa oikeuksiaan, olla varpaillaan. Heikko mies ehkä ajattelee, että naimisiinmenon jälkeen valtasuhteet kääntyvät toisin päin, kun ei ole enää valttikorttia, jota heiluttaa naisen nenän edessä.

Mutta tosiaan: Ei pidä ruveta sänkyhommiin eikä muuttaa yhteen ennen kuin toinen osapuoli on tarpeeksi kypsä sitoutumaan avioliittoon. Hän ei yksinkertaisesti ole vielä kaikin puolin miehistynyt, vaikka niin luulee, eli jätetään rauhassa kasvamaan. Ei kerro myöskään kunnioituksesta toista osapuolta kohtaan tällainen meininki. Kunnioittakaa, naiset, itse itseänne ja uskaltakaa sanoa "ei kiinnosta" jäämättä jankuttamaan asiasta. Ette voi antaa miehen päättää puolestanne, koska päätös ja vastuu ovat omianne. En minä ainakaan haluaisi olla pelottava täti, joka ahdistaa pikku poika parkaa. Tarkistakaa arvojanne rohkeasti nykyajan propagandaa nielemättä.

 

[naimaton elli]

Kyynisyyttä on tässä tapauksessa mielestäni se, että oman miehen rakkautta epäillään, jos hän ei halua naimisiin.

Minulle vilpitön rakkaus tulee sydämestä, se tulee siitä, että ollaan toisen kanssa ilman sitoumuksia, ilman avioliiton tuomia irtisanomisaikoja. On ihana tuntea, että olen avopuolisolleni niin tärkeä, ettei hän vaadi eikä pakota minua julkisesti todistamaan ja vannomaan rakkauttamme todistajien läsnäollessa.

Mutta meistähän on moneksi.

Muuten, mitä termiä käytät, kuvatessanne suhdettanne muille? Oletteko kihloissa, asutteko yhdessä, elättekö avoliitossa?

Jos suhteenne rakkaus on vilpitöntä, niin onko avioliittoparien rakkaus sitten vilpillistä? Toinen juksaa toista saadakseen tämän kiikkiin ja naimisiin? Suomen maassa ei varmaan ketään ole vaadittu tai pakotettu vannomaan rakkautta toiselle julkisesti. En ole ainakaan kuullut termiä "shotgun wedding" käytetyn Suomessa. Tosin varmaan on niitä, jotka ovat menneet naimisiin ennen kaikkea lasten takia, ja osaksi juridisten syiden takia, ja aika suuri osa aviopareista kuuluu näihin, haluavat virallisen leiman suhteelleen, joko maistraatissa tai kirkossa. Osa haluaa vain suuret häät, ja osa muuten vaan julkisuutta lehtien palstoilla. Voihan avioliitossa käyttää toista hyväksi, mutta näin voi tapahtua jopa seurustelu-, kihla- ja avoliittoaikana, jopa ilman, että edes asutaan yhdessä, katsos kun toista ei voi valvoa, edes avioliitossa täysin, ellei pidä kortteja, tilejä, autoja, omaisuutta ja taloa täysin omalla nimellään, siihen tuskin kukaan suostuu.

Useimmille se naimisiinmenopäivä on yksi suhteen tärkeimmistä päivistä, sillä kerrotaan muille, että hei, me ollaan nyt tällaisia. Eikä mielestäni ole ollenkaan paha juttu saada yksi juhlapäivä lisää kalenteriin.

Minulta ei ole pitkään aikaan kysytty siviilisäätyäni, miksi sitä kukaan kyselisi? Me olemme perhe ja kutsumme toisiamme etunimillä, yleensä se riittää kuvaamaan suhdettamme.

En sanonut, että muiden rakkaus olisi vilpillistä. Kerroin vain oman kantani ja sen, mitä rakkaus minulle merkitsee. On aivan ok, jos jotkut toiset haluavat niitä juhlapäiviä kalenteriinsa ja naimisiin mennä. Yritin tuoda esille sitä, että parisuhteessa ei tulisi painostaa toista menemään naimisiin, koska toinen voi ajatella avioliitosta aivan eri tavalla.

 

[soulmates]

Muuten, mitä termiä käytät, kuvatessanne suhdettanne muille? Oletteko kihloissa, asutteko yhdessä, elättekö avoliitossa?

Olen rakkaussuhteessa sielunkumppanini kanssa. Eli suhteeni on syvällisemmällä pohjalla kuin mitä kihlaus, avioliitto tai avoliitto antavat ymmärtää.

 

[onneksi olkoon, mutta]

Aviolitto, kihlaus eivät sulje pois syvällistä suhdetta, päin vastoin....

 

[soulmates]

Aviolitto, kihlaus eivät sulje pois syvällistä suhdetta, päin vastoin....

Eivät suljekaan, mutta eivät myöskään "lupaa" sitä, että suhde perustuu rakkaudelle ja yhteenkuuluvuudelle, eikä pelkälle tottumukselle tai materialistisille syille. Siksi mieluummin puhun rakkausuhteesta omalla kohdallani. Se on kuitenkin noista kaikista määritelmistä tärkein.

 

[kummin pummin]

Minusta on ihan sama, minkä aviosäädyn kukin valitsee. Joku haluaa elää elämänsä luostarissa selibaatissa kaukana vastakkaisesta sukupuolesta, kun taas joku toinen ääripäässä asuu kommuunissa, jossa on useita sukupuolikumppaneita.

Minä olen ollut naimisissa ja eronnut. Sen jälkeen on ollut pari avoliittoa. Kumpikaan avoliitoista ei ole ollut sellaisia, jotka olisivat avioliittoon asti riittäneet. Minulle avoliitto on vain vaihe, jossa testataan, sovitaanko hyvin yhteen saman katon alle, jotta elämää voisi jatkaa tästä eteenpäin ihan oikein tosissaan. Avoliitosta seuraavat vaiheet ovat avioliitto ja yhteisen asunnon ostaminen. Korostan, että tämä on MINUN näkemykseni asiasta eikä siis mikään ainoa oikea totuus.

Omalla kohdallani avioliitossa on pitkälti kyse myös juridisesta toimenpiteestä sekä ihan yksinkertaisesti kauniista traditiosta, jossa sukulaisten, ystävien ja miksei yhteiskunnankin silmissä olemme virallisesti pari.

Minä vastustan jyrkästi julkisuudessa olleita puheita siitä, miten avoliitto pitäisi rinnastaa avioliittoon. Omalla kohdallani esimerkiksi on avoliitoissa ollut se tilanne, että olen ollut varakkaampi kuin avopuoliso, joten jos lyhytkin avoliitto tulisi tulevaisuudessa tarkoittamaan sitä, että pitää eron tullen luovuttaa puolet omaisuudesta avopuolisolle, niin mitä siitäkään tulisi? Pari avoliittoa olisi minun kohdallani tarkoittanut todellista köyhtymistä. Silloin ei olisi mitään keinoa kokeilla yhteiselämää, vaan pitäisi seurustelusta suoraan siirtyä viralliseen, juridisesti sitovaan suhteeseen (avo- tai avioliitto). Minusta avoliitto on hyvä sellaisenaan. Joskushan avoliitto voi olla aikamoista kärsimystä, jota siedetään vain siksi, että toinen löytää asunnon, kun yhteiselo ei sittenkään onnistunut ollenkaan.

 

[pikkuvinkki]

Omalla kohdallani esimerkiksi on avoliitoissa ollut se tilanne, että olen ollut varakkaampi kuin avopuoliso, joten jos lyhytkin avoliitto tulisi tulevaisuudessa tarkoittamaan sitä, että pitää eron tullen luovuttaa puolet omaisuudesta avopuolisolle, niin mitä siitäkään tulisi? Pari avoliittoa olisi minun kohdallani tarkoittanut todellista köyhtymistä. Silloin ei olisi mitään keinoa kokeilla yhteiselämää, vaan pitäisi seurustelusta suoraan siirtyä viralliseen, juridisesti sitovaan suhteeseen (avo- tai avioliitto).

Oletko koskaan kuullut avioehdosta?

 

[isovinkki]

Omalla kohdallani esimerkiksi on avoliitoissa ollut se tilanne, että olen ollut varakkaampi kuin avopuoliso, joten jos lyhytkin avoliitto tulisi tulevaisuudessa tarkoittamaan sitä, että pitää eron tullen luovuttaa puolet omaisuudesta avopuolisolle, niin mitä siitäkään tulisi? Pari avoliittoa olisi minun kohdallani tarkoittanut todellista köyhtymistä. Silloin ei olisi mitään keinoa kokeilla yhteiselämää, vaan pitäisi seurustelusta suoraan siirtyä viralliseen, juridisesti sitovaan suhteeseen (avo- tai avioliitto).

Oletko koskaan kuullut avioehdosta?

Tai siis AVOehdosta? Sellaista ei ole eikä toivottavasti koskaan tulekaan. Olkoon AVIOliitto lakijuttu, ja AVOliitto ihan jotain muuta ja "köykäisempää".

 

[ainokainen]

Minä en ymmärrä tätä vanhakantaista ajattelua ollenkaan!
Kuulostaa siltä, että joillekin ihmisille avioliitto on kauppa, jossa nainen maksaa seksillä siitä että mies suostuu menemään hänen kanssaan naimisiin. Aika moni tähänkin ketjuun kirjoittaneista tuntuu edelleen ajattelevan parisuhteista näin. Eli nainen kokee tulleensa kusetetuksi, jos on antanut oman panoksensa suhteelle, mutta sitten mies ei suostukaan menemään naimisiin. Tätä ajattelutapaa kuvaakin hyvin sanonta: "Miksi mies ostaisi koko lehmän, kun voi saada maidon imaiseksi". Eli kaikki eri sukupulten välinen kanssakäyminen on nollasummapeliä, jossa kumpikaan osapuoli ei vahingossakaan halua joutua tilanteeseen, jossa antoi enemmän kuin sai.

Kylmää kyytiä! En yhtään ihmettele, miksi olette suhteissanne onnettomia. Ei noista lähtökohdista voi syntyä mitään hyvää.

 

[pikkuvinkki]

Omalla kohdallani esimerkiksi on avoliitoissa ollut se tilanne, että olen ollut varakkaampi kuin avopuoliso, joten jos lyhytkin avoliitto tulisi tulevaisuudessa tarkoittamaan sitä, että pitää eron tullen luovuttaa puolet omaisuudesta avopuolisolle, niin mitä siitäkään tulisi? Pari avoliittoa olisi minun kohdallani tarkoittanut todellista köyhtymistä. Silloin ei olisi mitään keinoa kokeilla yhteiselämää, vaan pitäisi seurustelusta suoraan siirtyä viralliseen, juridisesti sitovaan suhteeseen (avo- tai avioliitto).

Oletko koskaan kuullut avioehdosta?

Tai siis AVOehdosta? Sellaista ei ole eikä toivottavasti koskaan tulekaan. Olkoon AVIOliitto lakijuttu, ja AVOliitto ihan jotain muuta ja "köykäisempää".

Sori, luin joka kohdassa "avioliitto". Lukiluki. ) Jotenkin tuo juttusi olisi paremmin sopinut siihen. Ei kai kukaan haluaisi, että avoliitto tai joissakin tapauksissa myös avioliitto tarkoittaisi sitä, että eron tullessa olisi mahdollisuus kahmaista puolet varakkaamman puolison omaisuudesta. Parempi olisi silloin pysytellä kokonaan sinkkuna tai vain seukata niin, että kumpikin asuisi omassa asunnossaan. Tosin tuo viimeisin vaihtoehto minun oman kokemukseni mukaan parhaiten toimiikin.

 

[isovinkki]

Ei kai kukaan haluaisi, että avoliitto tai joissakin tapauksissa myös avioliitto tarkoittaisi sitä, että eron tullessa olisi mahdollisuus kahmaista puolet varakkaamman puolison omaisuudesta. Parempi olisi silloin pysytellä kokonaan sinkkuna tai vain seukata niin, että kumpikin asuisi omassa asunnossaan. Tosin tuo viimeisin vaihtoehto minun oman kokemukseni mukaan parhaiten toimiikin.

Olen samaa mieltä. Kun pysytään eri kämpissä ja tapaillaan enemmän tai vähemmän tiuhaan, vältytään monelta murheelta. Paitsi, ettei tartte tapella rahasta, tuntuu, että samalla toisen kunnioituskin säilyy paremmin. Ei niin herkästi ajauduta siihen pisteeseen, että toiselle saa täräyttää ihan mitä huvittaa.

 

[toisen asunto]

"Kevennyksenä, veikkaan, että sormuksen timantin koko, kivien määrä, laatu ja säihkyvyys kertovat aika varmasti sen, minkä arvoisena miehesi sinua pitää. Ja vanhakantaisena olen sitä mieltä, että mies maksaa sormuksen, eikä sitä todellakaan ostettu puokkiin"

Voisiko tuota sormuksen timanttien kokoa ja ylipäätänsä arvoa pitää myös itsetunnon mittarina? Minä haluaisin kyllä henk.koht. sormuksen, josta oikeasti pidän,esim. Kalevan filigraanin tyylistä. Jos nyt edes naimisiin enää menen.

Sairaalaan voi nimetä henkilön, jolle tietoja haluaa jaettavan.

No, jos mies ostaa 50 euron hopeasormuksen, vaikka sinä oikeasti pitäisit jostain ihan muusta, niin kyllä se jostain kertoisi.

Sairaaloita on aika monta Suomen maassa, aika mahdotonta on esim. lomamatkaa ajatellen ilmoitella kaikkiin niihin kaiken varalta. Ja lain mukaanhan avokki ei ole lähiomainen, siitä nyt oli kysymys viestissäni. Eli joku oikea lähiomainen voisi kai halutessaan kieltää tietojen luovuttamisen ulkopuolisille, ja tehdä ne päätökset esim. leikkauksesta, elvytyksestä lain mukaan avokilta kysymättä. Jollei hoidettava avokki ole valtuuttanut avokkiaan valtakirjalla hoitamaan asioitaan.

 

[toisen asunto]

Toisen asunto, oletan että kirjoituksesi oli satiiria...?

Kirjoitin, että lain mukaan avokki Ei ole lähiomainen, koska ei esim. peri. Mikä tässä on satiiria?

 

[toisen asunto]

Muuten, mitä termiä käytät, kuvatessanne suhdettanne muille? Oletteko kihloissa, asutteko yhdessä, elättekö avoliitossa?

Olen rakkaussuhteessa sielunkumppanini kanssa. Eli suhteeni on syvällisemmällä pohjalla kuin mitä kihlaus, avioliitto tai avoliitto antavat ymmärtää.

Eli et siis ole kihloissa, avokkina etkä naimisissa? Asutte vain yhdessä? Kai?

 

[ainokainen]

Kyllä sillä sormuksella vaan On aika maagisia voimia, ja se Arvottaa naista ja miestä, se kertoo, kuka Sinä olet, ennenkaikkea mitä oikeuksia lain mukaan sinulla on aviopuolisona.

Toisen asunto, viittasin tähän tekstinpätkään kun epäilin että kirjoitat piloillasi. Ilmeisesti olit kuitenkin ihan tosissasi.

Minusta naisen omanarvontunto on hirveän alhaalla, jos se on miehen varassa. Surullista.

 

[toisen asunto]

Kyllä sillä sormuksella vaan On aika maagisia voimia, ja se Arvottaa naista ja miestä, se kertoo, kuka Sinä olet, ennenkaikkea mitä oikeuksia lain mukaan sinulla on aviopuolisona.

Toisen asunto, viittasin tähän tekstinpätkään kun epäilin että kirjoitat piloillasi. Ilmeisesti olit kuitenkin ihan tosissasi.

Minusta naisen omanarvontunto on hirveän alhaalla, jos se on miehen varassa. Surullista.

Puhuinko omanarvontunnosta? En puhunut siitä, että saan kiksejä timantista, vaan siitä, että sormus kertoo arvoistani, että olen avioliitossa ja uskon sen arvoihin. Avoliittolainen ei usko samoihin arvoihin.

 

[*mie*]

Minullekin tuli tässä olo et pelkääkö se ap:n mies vaan Häitä ja kaikkea siihen liittyvää "hömpötystä", ei varsinaisesti Avioliittoa...?

 

[naimaton elli]

Niin ja haluaako alkuperäinen nimenomaan myös sitä "hömpötystä", vai kelpaako pelkkä avioliitto...?

 

[koko paketti]

Minusta avioliiton myötä saa MONTA etua: ihana muistorikas juhla, perinteitä (esim. sormus), oikeudelliset hyödyt (esim. alhaisempi perintövero, leskeneläke) jne. Tietenkään ei ole pakko mennä naimisiin, mutta minusta kyse on erityisesti TUNNETASOLLA tapahtuvasta muutoksesta. Tajuan tietysti, että eihän se arki muutu siitä minnekään, kun juhlat on ohi ja arki alkaa. Minusta olisi silti mukavaa olla oman rakkaan mieheni ainoa virallinen aviovaimo ja hän olisi minun ainoa oma aviomieheni. En niinkään ajattele sitä, miltä avioliitto näyttää ulkopuolisille päin, vaan kyse on ihan minun ajatusmaailmastani. Taidan olla semmoinen romanttinen höpsö ja hääjuhlat on sitä mitä suurimmassa määrin. Olisin tosi surullinen, jos mieheni ei tajuaisi ollenkaan, miten isosta ja merkittävästä asiasta avioliitosta on minulle kyse. Aikomuksemme on mennä naimisiin myöhemmin. Haluan häät ennen lastentekoa sekä asunnon ostoa.