Toggle sidebar

Naimattomuusongelma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja emeralda
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja Avovaimo:
Mutta et kai sitä, ainokainen oikeasti ole sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun mies oli työtön, minun olisi pitänyt joko heittää hänet ulos (noh, yhteisestä asunnosta ei noin vain ulos edes voisi toista heittää) tai olisin pakottanut hänen vain olla ilman ruokaa, vaatteita, kaikkea?
Click to expand...

No, jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, edellyttäisin kyllä että mies hoitaa ainakin päivittäiset kulunsa itse. Voisin korkeintaan maksaa osani asumiskuluista (jottei kämppä menisi alta) mutta tekisin selväksi että kyseessä on velanotto minulta, suostuisin siis järjestelyyn sillä edellytyksellä että kun hän saa ne korvaukset tai pääsee takaisin töihin, hän maksaa minulle asumiskuluista velkaa jäämänsä summan takaisin.

Katselisin tilannetta ehkä puoli vuotta, mutta jos työnteko ei alkaisi maistua miehelle, heittäisin hänet kyllä surutta pihalle. Ei minulla olisi mitään intressejä olla parisuhteessa sosiaalipummin kanssa, sillä miehen vapaamatkustaminen todistaisi minulle sen että elämänarvomme ovat täysin ristiriidassa keskenään.


 
Alkuperäinen kirjoittaja emeralda (ap):
ainokaiselle: avoliitossa omistusoikeus omaisuuteen tulee todistaa. Eron sattuessa asuntoon jäänyt osapuoli omistaa kaiken irtaimiston, kun toinen on oven perässään sulkenut. Jos lähtevä osapuoli ei ole lähtiessään kerännyt omaisuuttaan mukaansa, sitä ei talosta saa ilman kuitteja, jos jäänyt osapuoli ei tavaraa halua antaa. Epäreilua ja ikävää, mutta faktaa. Avioliitossa ilman avioehtoa irtain omaisuus tai sen arvo jaetaan tasan. Tarkista asiat ennenkuin hutkit.

Kysymykseni kuului, miksi miehellä on AINA, joka tilanteessa, etuoikeus päättää suhteen laatu? Eli vaikka olisi jo omistusasunto ja lapsia, mies voi silti olla sitä mieltä, että avioliitto ei käy pirtaan ja siihen on naisen tyytyminen. Miksi naimisiinmenoa pitää perustella, mutta naimisiinmenemättömyyttä ei - muuten kuin sanomalla, ettei halua naimisiin? Miksei "haluan naimisiin" ole yhtä käypä perustelu? Tähän kaipaan kunnollisia argumentteja puolesta ja vastaan, en mitään henkilökohtaisuuksiin käyvää turhaa ininää jostain petailusta ja sapattivapaista.

En enää tässä puhu omasta tilanteestani, sillä joko päädymme naimisiin tai emme päädy ja niin yksinkertaista se on. Halusin nostaa keskusteluun juurikin tuon perustelujen eriarvoisuuden, vielä rautalangasta vääntäen: jos suhteen luonne ei kerran tunnetasolla tai omaisuus-, tms. tasolla muutu avoliitosta avioliittoon siirryttäessä, miksi avioliittoa täytyy perustella kissojen ja koirien kanssa mutta avoliittoa ei?
Click to expand...

Ongelma alkaa siitä että näissä seurustelusuhteissa edetään yleensä aina kaavalla Seurustelu-Yhteenmuutto (avoliitto)-Avioliitto (mahdollisesti). Eli jos avioliittoon haluava suostuu muuttamaan pelkkää avoliittoa haluavankanssa yhteen eli avoliittoon, peli on jo pelattu, eli on jo edetty jälkimmäisen toiveiden mukaan suoraan siihen kuvioon mitä tämä kannattaa ja mihin tämä haluaa jäädäkin. Siinä vaiheessa on enää huono lähteä neuvottelemaan että haluaisi muuttaa suhteen avioliitoksi jos toinen ei alunperinkään ole sitä halunnut.

Ainoa keino estää tämä default kuvio on se että avioliittoon haluava tekee näkökantansa tiettäväksi aikaisessa vaiheessa ja kieltäytyy muuttamasta alunperinkään mihinkään avoasumisen muotoon. Jos avioliitto on sitten noin suuri kompastuskivi miehelle, ehkä suhdetta ei todellakaan kannata viedä seurustelua pidemmälle ollenkaan. Kumpikin voi jatkaa etsintäänsä kunnes löytää toisen samanmielisen.

Muuten, oikeampi määritelmä sitoutumiskammosta on: Sitoutumiskammo = minua kammottaa sitoutua nimenomaan sinuun.

 
Sitoutumiskammo?Mielestäni tuo sanahirviö on liikaa.Enemminkin voisi puhua omasta sitoutumisepävarmuudesta.Vaikka kuin rakastaisi toista ja haluaisi kaikkea hyvää,mutta jos ei luota itseensä,silloin sitoutuminen toisen ihmisen kanssa yhteiseen voi olla vaikeeta.Mielestäni kysymys on epävarmuudesta,ei kammosta.Kuka haluaa seurustella sellaisen ihmisen kanssa jos kammoksuu yhteisoloa tosimielessä pidemmän päälle?Johan tällaisen voi käsittää loukkauksena toista kohtaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen:
No, jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, edellyttäisin kyllä että mies hoitaa ainakin päivittäiset kulunsa itse. Voisin korkeintaan maksaa osani asumiskuluista (jottei kämppä menisi alta) mutta tekisin selväksi että kyseessä on velanotto minulta, suostuisin siis järjestelyyn sillä edellytyksellä että kun hän saa ne korvaukset tai pääsee takaisin töihin, hän maksaa minulle asumiskuluista velkaa jäämänsä summan takaisin.

Katselisin tilannetta ehkä puoli vuotta, mutta jos työnteko ei alkaisi maistua miehelle, heittäisin hänet kyllä surutta pihalle. Ei minulla olisi mitään intressejä olla parisuhteessa sosiaalipummin kanssa, sillä miehen vapaamatkustaminen todistaisi minulle sen että elämänarvomme ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Click to expand...

Enpäs tiedä, että pitäisikö minun nyt itkeä vai nauraa ;-) Ei kai kukaan HALUA olla työtön loputtoman pitkään! Itse jäin työttömäksi kesäkuussa ja kesällä oli erittäin vaikea löytää työtä ahkerasta hakemisesta huolimatta. Sain tiedon uudesta työpaikasta elokuussa ja aloitin työt elokuun loppupuolella, joten olin työtön kesäkuun viidennestä (tarkistin oikein asian) elokuun 20:een päivään. Mies oli aikanaan työtön hieman lyhyemmän ajan, tammikuun alusta maaliskuun alkuun, ihan tarkkoja päiviä en muista. Olemmeko siis sosiaalipummeja ja vapaamatkustajia, joiden elämänarvot eivät ole kohdallaan ja jolle ei työnteko maistu ;-) Muista, ainokainen, että voit joskus itsekin menettää työsi! En minäkään olisi uskonut, että MINULLE, maailman ahkerimmalle ja parhaalle työntekijälle voisi käydä niin, mutta kas vain, kun meiltä saisi muutama viimeksi tullut lähteä ja minä olin yksi niistä viimeksi tulleista, niin minkäs teit.

Me emme myöskään jaa rahojamme sinun rahoihin ja minun rahoihin, meillä on yhteinen tili, johon molemmilla on luonnollisesti käyttöoikeus ja pankkikortit. Tulomme ovat suurin piirtein samaa luokkaa, välillä toisella on enemmän ja välillä toisella on enemmän. Molempien palkasta siirretään myös kuukausittain yhteiselle säästötilille tietty summa. En oikein tiedä, että mitä varten säästämme, kenties eläkepäivien varalle.

Mutta tämä meni nyt niin sivuraiteille kuin olla ja pääsee, tässä ketjussahan ei ole kysymys mieheni ja minun elämästä, vaan siitä, että LAIN MUKAAN esim. työttömyystapauksessa avopuolisot rinnastetaan täysin aviopuolisoihin.

 
Hyvää keskustelua. En tosin ymmärrä, miksi tähän pitää vetää termi "sitoutumiskammo" mukaan, eihän tässä siitä ole kyse.

Niinkuin joku jo sanoikin, me ihmiset arvostamme eri asioita. Avioliittoon haluavat voivat etsiä kaltaisensa puolison ja tunnustaa rakkautensa julkisesti, ja avoliiton puolustajat voivat pariutua keskenään.

Alkuperäisen tulisikin nyt ymmärtää, että on tullut miehensä kanssa sellaiseen pisteeseen, jossa on joko löydettävä kompromissi tai etsittävä erilainen mies. Et voi pakottaa toista naimisiin eikä hän sinua elämään avoliitossa. Olisiko hyvä kompromissi vaikka se, että elätte ensin 5 vuotta avoliitossa ja sitten menette naimisiin? Näin molemmat saisivat hetken sitä mitä haluavat ja voisitte myöhemmin vertailla, kumpi oli parempi ratkaisu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja naimaton elli:
Alkuperäisen tulisikin nyt ymmärtää, että on tullut miehensä kanssa sellaiseen pisteeseen, jossa on joko löydettävä kompromissi tai etsittävä erilainen mies. Et voi pakottaa toista naimisiin eikä hän sinua elämään avoliitossa. Olisiko hyvä kompromissi vaikka se, että elätte ensin 5 vuotta avoliitossa ja sitten menette naimisiin? Näin molemmat saisivat hetken sitä mitä haluavat ja voisitte myöhemmin vertailla, kumpi oli parempi ratkaisu.
Click to expand...

Aloittajan kannattaa myös miettiä, että mikä on se kaikkein tärkein asia hänelle elämässä, haluaako hän elää Sen Oikean ja Rakkaan kanssa avoliitossa, vaiko mahdollisesti vähemmän oikean kanssa avioliitossa, eli siis onko se papin aamen se kaikkein tärkein asia vai onko tasapainoinen ja onnellinen suhde ilman papin aamenta.

Tämä on ehkä vähän kömpelösti sanottu, mutta toivottavasti tajuatte, että mitä yritän sanoa :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Avovaimo:
Joskus olemme nauraneet yhdelle sähköpostissa kiertäneelle Lasten suusta -lausahdukselle siitä, että mitä eroa on avio- ja avoliitoilla. Avio- ja avoliitot ovat muuten sama asia, mutta toinen on pakollista ja toisessa ollaan vapaaehtoisesti.
Click to expand...

Missähän kohtaa tässä pitäisi nauraa?

Avioliitto on aina vapaaehtoinen, ei Suomessa ketään pakoteta avioon jos ei sitä itse halua. Tietääkseni siinä pitää itse pistää nimi paperiin ja sanoa "tahdon".

Avoliitto taas on pakollista, siis jos haluaa asua yhdessä. Yhdessä ei vaan yksinkertaisesti voi asua ilman että olisi avoliitossa.
 
Kun mennään avioon,se kertoo siitä että nyt ollaan tosissaan.Avoliitto ei sellaista viestiä anna.Ei avioliittokaan kuitenkaan ole mikään takuu mistään ikuisesta rakkaudesta.Toisaalta avoliitto voi toimia hyvin hamaan loppuun asti.Näistä kahdesta sitten valita,molempi parempi.
 
Hienoa, että asia herättää näin paljon keskustelua ja viisaita kommentteja! Lisäinfona vielä: en ole riidellen tai mankuen miestä pakottamassa avioon, näin viiden vuoden seurustelun ja neljän vuoden avoliiton jälkeen on aiheesta ollut aivan asiallisesti puhetta (olen kysynyt, mitä mieltä mies aviosta olisi ja vastaus on, ettei osaa kuvitella itseään naimisissa).

Siispä joko odotan (ehkä vuosia), muuttuuko miehen mieli, tai sitten tyydyn tilanteeseen ja jatkamme eloa kuten ennenkin, ehkä vanhuksiksi asti. Suhde toimii muuten kaikin puolin hyvin, eli mitään syytä eroon ei kummallakaan meistä ole. Avioliitto ei ole itselleni mikään pakollinen tulevaisuuden päämäärä, mutta... tottakai mielessä käy, että enkö sitten kaikista miehen puheista ja teoista huolimatta olekaan hänelle se oikea, kun avioliitto tuntuu hänestä niin turhalta. En aio miestä tämän takia jättää, koska se olisi mielestäni kummallista kiukuttelua ("en saa tahtoani läpi, hyvästi"). Kuitenkin mielen pohjalla välillä häivähtää, että miksi minun täytyy luopua jostain (avioliittohaave) ja miehen ei (koska on jo saavuttanut tavoitteensa eli avoliiton). Mutta sitäpä ihmissuhteet kaikkinensa ovat, kompromisseja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja emeralda (ap):
Hienoa, että asia herättää näin paljon keskustelua ja viisaita kommentteja! Lisäinfona vielä: en ole riidellen tai mankuen miestä pakottamassa avioon, näin viiden vuoden seurustelun ja neljän vuoden avoliiton jälkeen on aiheesta ollut aivan asiallisesti puhetta (olen kysynyt, mitä mieltä mies aviosta olisi ja vastaus on, ettei osaa kuvitella itseään naimisissa).

Siispä joko odotan (ehkä vuosia), muuttuuko miehen mieli, tai sitten tyydyn tilanteeseen ja jatkamme eloa kuten ennenkin, ehkä vanhuksiksi asti. Suhde toimii muuten kaikin puolin hyvin, eli mitään syytä eroon ei kummallakaan meistä ole. Avioliitto ei ole itselleni mikään pakollinen tulevaisuuden päämäärä, mutta... tottakai mielessä käy, että enkö sitten kaikista miehen puheista ja teoista huolimatta olekaan hänelle se oikea, kun avioliitto tuntuu hänestä niin turhalta. En aio miestä tämän takia jättää, koska se olisi mielestäni kummallista kiukuttelua ("en saa tahtoani läpi, hyvästi"). Kuitenkin mielen pohjalla välillä häivähtää, että miksi minun täytyy luopua jostain (avioliittohaave) ja miehen ei (koska on jo saavuttanut tavoitteensa eli avoliiton). Mutta sitäpä ihmissuhteet kaikkinensa ovat, kompromisseja.
Click to expand...

Siksi, Emeralda kulta sinun on luovuttava, kun jo menit ja muutit miehen kanssa avoliittoon. Mies on jo saanut tasan sen mitä haluaa, joten on epätodennäköistä että sinä saisit myöhemmin mitä haluat. Vaikka voihan se miehen mieli tietysti muuttuakin, varsinkin jos edellytät avioliiton solmimista ennen lastentekoon ryhtymistä.

Avoliitossa asuva mies haluaa säilyttää illuusion vapaan poikamiehen elämästä, vaikka samassa huushollissa nyt sattuukin tyttöystävä asustelemaan ja laskut jakamaan.
 
Lisäisin viimeiseen kappaaleeseesi, että "Jotkin avoliitossa asuvat miehet haluavat...", eivät suinkaan kaikki. Toiset eivät vain näe avioliittoa tarpeelliseksi.

Eihän avioliiton tarvitse olla mikään päämäärä elämässä tai parisuhteessa? Sehän olisi vähän sama ajatella sitten vaikka opiskelujen suhteen, etten ole valmis enkä tarpeeksi hyvä, jos en lue ensin ylioppilaaksi, sitten maisteriksi ja viimein tohtoriksi. Varmasti jotkut ajatttelevat niin, mutta kaikkien ei ole pakko.

Siinä edellinen on kyllä oikeassa, että nämä "mitä haluat elämältä" -kysymykset pitäisi selvittää jo suhteen alkuvaiheessa, ettei myöhemmin tule niistä turhaa kränää.
 
Avoliitto taitaa tulla juridisesti päteväksi (lainmuutoksen myötä) siihen, että avopuolisolle tulee oikeus periä avopuoliso - mikäli toinen kuolee aiemmin.

Tämmöistä olen jostain lukenut ja kuullut - että perimisoikeuden takia ei vissiin avioliittoon sitten enää kenenkään kannata mennä - jos on riittävän kauan avoliitossa.

Siitä en sitten tiedä - että miten on - jos kuolleelta avopuolisolta jää velkaa jonnekin - joutuuko elossa oleva vastaamaan kuolleen veloista ja velvoitteista?

Tietääköhän kukaan - et miten se uusi laki oikeen on kaavailtu olevan?

Saattaa olla niin, että enää ei ole mitään syytä edes mennä avioliittoon - kun avoliittolaisetkin pian rinnastetaan avioliittolaisiksi juridisesti.
 
Ei hyvää päivää.

Naiset elävät elämäänsä miesten ehdoilla. Illman miestäkin pärjää tai sitten pitää käyttää ylä- ei pelkästään alapäätä.

Jaa että sitä miestä katselee AVOliitossa (ressukka ahdistui niin kovin kun avioliitto tuli puheeksi, en sitten hennonnut Reiskaa kiustata....), lapset synnyttelee ja talonkin ostaa puoliksi, jos vaikka sattuisi ukon perimään kun se tuossa muutaman neljänkymmenen vuoden päästä kuolla kupsahtaa? Tietenkin ellei löydä netistä/thaimaasta/ lähiöbubista ehtoisampaa elämän sulostuttajaa ensin...

Missä on naisten itsekunnioitus?
 
Yleensä naimisiin ei mennä ihan "samalla vaivalla", vaan pidetään juhlia ja vaihdetaan nimiä yms. soopaa. Alkuperäinenhän voi ehdottaa miehelleen, että käyvät vain häthätää perjantai-iltapäivänä maistraatissa (virka-aikaan, ettei tule lisäkustannuksia), jolloin homma on hoidettu "samalla vaivalla". Sopisiko se alkuperäiselle? Sopisiko se alkuperäisen miehelle? Jos nyt kyse on tosiaan vain siitä juridisesta avioliitto-statuksesta.

Tämä palsta oikein huokuu kyynisyyttä - vapaaehtoiseen yhteiseloon ei uskota, vaan on pakko saada miehelle se pallo jalkaan jotain ihmeellistä turvallisuudentunnetta tuomaan. Missä on usko vilpittömään rakkauteen?
 
Minun rakkauteni ainakin on ihan vilpitöntä, enkä ole laittamassa kenellekään palloa jalkaan. Haluaisin vain niin kovasti kokea sen tunteen, että olen miehelle niin tärkeä ja rakas, että hän haluaa osoittaa sen solmimalla kanssani avioliiton.

Pelkän naimisiinmenon takia en miestä lähde vaihtamaan, sillä häntä rakastan, mutta kyllähän tämä vähän surulliselta tuntuu. Enkö ole sen arvoinen, että minun kanssani mentäisiin naimisiin? Olisi varmaan pitänyt pihdata avioliittoon asti, kuten täällä moni on ehdottanut (ihan oikeasti, tulkaapa takaisin nykyaikaan).
 
Korostan vielä, että minä en ainakaan edes kaipaa mitään prinsessahäitä, maistraatti riittäisi ihan hyvin.

Mielestäni naimisiinmeno juuri osoittaa sitä vilpitöntä rakkautta: juuri sinun kanssasi haluan olla ja haluan sen kertoa ihan virallisestikin. Naimisiinmenon vankka vastustus herättää väistämättä epäilyksiä, mitä mies pelkää? Sittenkin vapauden menetystä?
 
Avioliiton solmivat ihmiset antavat toisilleen lupauksen tahtoa, kaikkien edessä. Siinä on varmaan jotain niin "lopullista" ja "aikuista" ja "sitovaa", että miehiä pelottaa. Vaikka nykypäivänä saa avioeronkin, kun paha paikka tulee. Avioehdotkin on keksitty. Veikkaan että moni mies ei vain kasva aikuiseksi ja malta olla valitsematta "lopullisesti". Nurkan takana on aina uusia houkutuksia ja jotain parempaa tiedossa...

Onhan se huonompi meriitti olla useita kertoja eronnut avioliitosta, kuin olla muuten vaan useita suhteita takana. Voi sanoa aina seuraavalle, ettei vaan ollut niin rakastunut, että olisi halunnut naimisiin. Mutta nyt sinun kanssasi... niinpä...

Kuinka heitä ei pelota hankkia lapsia? Lapsistaanhan ei voi erota?
 
Alkuperäinen kirjoittaja edellinen:
Naimisiinmenon vankka vastustus herättää väistämättä epäilyksiä, mitä mies pelkää? Sittenkin vapauden menetystä?
Click to expand...

Minä kerran eronneena vastustan avioliittoa juuri päinvastaisesta syystä, eli kun kerran on naimissa oltu ja erottu - eli huonoksi tuo instituutio todettu - niin en halua ottaa riskiä ja pilata hyvää ja pitkäaikaista avosuhdetta menemällä naimisiin.

Varmasti typerää taikauskoa, mutta minkäpä sitä kukaan taikauskolleen voi...
 
Naimaton elli: Eikös se nimenomaan ole kyynisyyttä, että avioliittoon haluavat haukutaan täällä maan rakoon, ja syytellään "palloa-jalkaan-vain-hingut-siinä"-heitoilla? Edellisen sanoin, minäkin ajattelen niin, että (vaikka avioliitto onkin juridinen sopimus) avioliitto osoittaa vilpitöntä rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olisihan se ihana tuntea, että olen miehelle niin tärkeä, että hän hyvillä mielin pystyy ajattelemaan olevansa kanssani vielä vaarinakin. Avioliitto kun tavallisesti solmitaan koko elämänmittaa ajatellen (vaikka joka toinen pari eroaisikin, tuskin kukaan naimisiin mennessään tähtää eroon....). Avoliitto taas on itselleni "koeliitto", eli sovitaanko yhteen. No, sovitaanhan me, joten askel avioon olisi itselleni helppo ja lyhyt. Miehelle taas ei.
 
Kyynisyyttä on tässä tapauksessa mielestäni se, että oman miehen rakkautta epäillään, jos hän ei halua naimisiin.

Minulle vilpitön rakkaus tulee sydämestä, se tulee siitä, että ollaan toisen kanssa ilman sitoumuksia, ilman avioliiton tuomia irtisanomisaikoja. On ihana tuntea, että olen avopuolisolleni niin tärkeä, ettei hän vaadi eikä pakota minua julkisesti todistamaan ja vannomaan rakkauttamme todistajien läsnäollessa.

Mutta meistähän on moneksi.
 
Tänään, 08:59
pimpero vihkimällä (vierailija)
Niin väittävät ettei
Parane, pikemminkin sen jälkeen on parasta ennen päiväys ohi...

Ei kai avioliitto ja pimperon laatu asia ole minkäänlainen yhtälö?
Eikä muuten se avioliitto paranna mulkkuroakaan, lerppuseksi sekin voi muuttua paljo ennen parasta päiväystä...varsinkin noilla käteen vetäjillä.
Vaikka kuinka vaimolla olisi nätti naama, lämmin syli, taitavat kädet ja hinkuvat halut.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa