L
lähivanhempi
Vieras
Raskaita mulle, mutta ennenkaikkea raskaita lapselle.
Lapsi on eskari-ikäinen ja vajaan vuoden ikäisestä ollut jokatoisen viikonlopun isällään. Isänsä on ihana ihminen ja hyvä isä ja asuu lähellä, joten näkevät arkisinkin.
Nämä jokatoinen sunnuntai-ilta on yhtä kiukkua, itkua, kitinää, rutinaa, vastaanväittämistä ja riidan haastamista....
Olen kolme vuotta sanonut exälle, että toisi lapsen sunnuntaisin aikaisemmin kun klo20 maissa, vaikka klo 18, niin ehdittäisiin rauhassa jutella ja rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Nyt kun tulee isältään n.klo20, on aivan kanttuvei ja kierroksilla ja nukkumaan pitäis suht samantein ruveta.
Mutta lapsen isä ei suostu kun se on sitten pois heidän yhteisestä ajastaan. Totta sekin, mutta........
Tänäänkin lapsesta näki heti, että on aivan tattista tavaraa (unen laatu varmaan "heikompi" isän luona kun "vakkarikodissa" ? ), kiukutti ja haki aiheita raivariin. Söi esim.iltapalan ja lopetti sen, laitoin iltapalajutut kaappiin niin alkoi raivota et olis syönyt vielä.
Ei meinannut avata suuta kun mentiin hammaspesulle, alkoi sängyssä huutaa ja parkua sellaisen pehmolelun perään mikä on isän luona mikä ei ikinä ole ollut täällä päässä... Sitten lopulta nukahtaa siihen huutoonsa -olen vieressä tai en.
Ihan kamalaa ja sydäntä särkevää.
Aamulla saan repiä lapsen ihan kesken unien ylös ja aamu on taas yhtä takkua ja tahmeeta ja tuskaa. Huoh.
Yleensä tasoittuu oleminen ja eläminen vasta keskiviikkona.
Tää on niin vaikeaa ja tällaisina hetkinä syytän itseäni erosta ja pidän itseäni syyllisenä tähän tilanteeseen ja kaikkeen, vaikka tiedän, että tein oikein aikanaan. Huokausten huokaus.
Sainpahan purettua tuntojani, helpotti vähän
Lapsi on eskari-ikäinen ja vajaan vuoden ikäisestä ollut jokatoisen viikonlopun isällään. Isänsä on ihana ihminen ja hyvä isä ja asuu lähellä, joten näkevät arkisinkin.
Nämä jokatoinen sunnuntai-ilta on yhtä kiukkua, itkua, kitinää, rutinaa, vastaanväittämistä ja riidan haastamista....
Olen kolme vuotta sanonut exälle, että toisi lapsen sunnuntaisin aikaisemmin kun klo20 maissa, vaikka klo 18, niin ehdittäisiin rauhassa jutella ja rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Nyt kun tulee isältään n.klo20, on aivan kanttuvei ja kierroksilla ja nukkumaan pitäis suht samantein ruveta.
Mutta lapsen isä ei suostu kun se on sitten pois heidän yhteisestä ajastaan. Totta sekin, mutta........
Tänäänkin lapsesta näki heti, että on aivan tattista tavaraa (unen laatu varmaan "heikompi" isän luona kun "vakkarikodissa" ? ), kiukutti ja haki aiheita raivariin. Söi esim.iltapalan ja lopetti sen, laitoin iltapalajutut kaappiin niin alkoi raivota et olis syönyt vielä.
Ei meinannut avata suuta kun mentiin hammaspesulle, alkoi sängyssä huutaa ja parkua sellaisen pehmolelun perään mikä on isän luona mikä ei ikinä ole ollut täällä päässä... Sitten lopulta nukahtaa siihen huutoonsa -olen vieressä tai en.
Ihan kamalaa ja sydäntä särkevää.
Aamulla saan repiä lapsen ihan kesken unien ylös ja aamu on taas yhtä takkua ja tahmeeta ja tuskaa. Huoh.
Yleensä tasoittuu oleminen ja eläminen vasta keskiviikkona.
Tää on niin vaikeaa ja tällaisina hetkinä syytän itseäni erosta ja pidän itseäni syyllisenä tähän tilanteeseen ja kaikkeen, vaikka tiedän, että tein oikein aikanaan. Huokausten huokaus.
Sainpahan purettua tuntojani, helpotti vähän
