myötä- ja vastoinkäymisissä

[vaimo72]

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 21 vuotta ja niistä 15 naimisissa. Rakastan miestäni ja tiedän hänenkin rakastavan minua, mutta viimeiset puoli vuotta on ollut todella raskasta - lähinnä miehelleni.

Työpaikalla on henki muuttunut täysin: ylhäältä päin tulee jatkuvasti uusia tavoitteita, joissa ei ole mitään järkeä, irtisanomisilla uhataan, väkeä on pitkillä sairaslomilla stressin takia ja jäljellä olevat tekevät entistä enemmän töitä - kunnes itse uupuvat. Tätä on nyt jatkunut vuoden verran.

Puoli vuotta sitten mieheni isä sairastui vakavasti. Toivoa paremmasta ei juuri ole, vaan kyse on lähinnä siitä, kuinka kauan appeni jaksaa. Tilanne on meille kaikille tietysti raskas, mutta miehelleni erityisesti kova.

Ymmärrän miestäni ja yritän parhaani mukaan olla läsnä, mutta tunnen itseni riittämättömäksi. Olen ottanut lähes koko vastuun perheemme arjen pyörittämisestä, lastenhoidosta jne. Yritän kuunnella, mutta mies ei aina ole halukas kertomaan tunteistaan. Kaiken fyysisen läheisyyden hän torjuu ja kokee sen vain uutena vaatimuksena. Seksiä meillä ei ole ollut muutamaan kuukauteen. En tiedä mitä tehdä. Uskon, että kaikesta muusta voimme päästä yli, mutta jos erkanemme toisistamme, miten selviämme siitä. Auttakaa meitä!

 

[maraton1970]

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 21 vuotta ja niistä 15 naimisissa. Rakastan miestäni ja tiedän hänenkin rakastavan minua, mutta viimeiset puoli vuotta on ollut todella raskasta - lähinnä miehelleni.

Työpaikalla on henki muuttunut täysin: ylhäältä päin tulee jatkuvasti uusia tavoitteita, joissa ei ole mitään järkeä, irtisanomisilla uhataan, väkeä on pitkillä sairaslomilla stressin takia ja jäljellä olevat tekevät entistä enemmän töitä - kunnes itse uupuvat. Tätä on nyt jatkunut vuoden verran.

Puoli vuotta sitten mieheni isä sairastui vakavasti. Toivoa paremmasta ei juuri ole, vaan kyse on lähinnä siitä, kuinka kauan appeni jaksaa. Tilanne on meille kaikille tietysti raskas, mutta miehelleni erityisesti kova.

Ymmärrän miestäni ja yritän parhaani mukaan olla läsnä, mutta tunnen itseni riittämättömäksi. Olen ottanut lähes koko vastuun perheemme arjen pyörittämisestä, lastenhoidosta jne. Yritän kuunnella, mutta mies ei aina ole halukas kertomaan tunteistaan. Kaiken fyysisen läheisyyden hän torjuu ja kokee sen vain uutena vaatimuksena. Seksiä meillä ei ole ollut muutamaan kuukauteen. En tiedä mitä tehdä. Uskon, että kaikesta muusta voimme päästä yli, mutta jos erkanemme toisistamme, miten selviämme siitä. Auttakaa meitä!

Teillä on rankat ajat, veikkaan, että kyseessä on masennus, itse moisen kokeneena voin kertoa, että silloin ei kiinnosta mikään, jo sängystä ylöspääsy on melkein mahdotonta.
Puntaroippas tätä vaihtoehtoa ja mieti voisiko olla totta, sairauteen on hyvät lääkkeet, eikä maailma siihen lopu, tulee suvantovaihe, mutta siitä sitten uudelleen ylöspäin.