Muuttuneet ystävät...

On alkanut ärsyttämään yh-ystäväni, kulkevat joka paikassa kuin paita ja perse ja oikeastaan en enää koskaan tapaa tätä toista, ilman että toinenkin kaveri olisi paikalla. Näitä minun kavereita on siis kaksi... En itse tykkää jakaa kaikkia asioita niin että ollaan kaikki kolme aina paikalla, mutta tuntuu että tällä mun läheisemmällä kaverilla on nykyään joku velvollisuuden tunto ettei voi tehdä tai lähteä minnekään ilman tätä kolmatta ystävää...
Toiseksi tympäsee ainaiset hihitykset tissuttelusta, miehistä ja siitä kuka nyt oli hyvän näkönen ja kenellä hieno auto ... Tuntuu yhtäkkiä kuin olisin laskeutunut joidenkin 18-vuotiaiden keskuuteen?! Enkä kyllä nyt voi omaakaan seuraa maailman mahtavimmaksi sanoa, mutta mikä hiivatti on alkanut noita mun kavereita vaivaamaan... Ja sitten ne ajaa jotain moottoripyöräkorttia yhdessä jne. Niin onko tuo jokin trauma kun eivät ole päässy tekemään mitä itse haluavat? Seuraavaksi varmaan kumpikin ottaa tatuoinnit p*erseposkiinsa?
Jokin ikäkriisi vai?

Minua harmittaa että ainut hyvä ystävä on yhtäkkiä kuin jokin levoton teini eikä yhtään oma itsensä... Ja ihan kuin minä olisin jokin kummajainen nyt ja ihan pihalla asioista.

 

Kuulostaa hassulta. Mitä ikäryhmää olette?
Jos se on sinun hyvä ystävä, niin voithan kysyä, tahtooko lähteä tekemään dun kanssa vielä teidän vanhoja juttuja. Mut jos sillä on teinikausi menossa, niin anna sen nyt ihmeessä mennä vaihe läpi

 

Kuulostaa hassulta. Mitä ikäryhmää olette?
Jos se on sinun hyvä ystävä, niin voithan kysyä, tahtooko lähteä tekemään dun kanssa vielä teidän vanhoja juttuja. Mut jos sillä on teinikausi menossa, niin anna sen nyt ihmeessä mennä vaihe läpi

30-40vuoden välissä, ja joo kuulustaa todellakin hassulta...

 

Tuommoista elämä on. Onneks itselläni on muutama ystävä pysynyt jo kymmeniä vuosia, mutta hyvässäkään ystävyydessä ei voi olla aina varma, etteikö omaa ystävää "kaappaisi" joku jatkuvasti hihittelevä tai muuten sähäkkä Pirjo joka pistää vähän draivia kaverin olemiseen.

Bestiksen kanssa oli nuorempana tukalaa kun sen "vei" vähäksi aikaa yks likka, jonka kanssa se käkätti _jatkuvasti_. Aikansa heitä oli hauska katsella ja mäkin oon hilpeä ihminen, mutta en jaksa itse ihan jatkuvaa riekkumista, ja olihan siinä ulkopuolinen olo. Mutta piti antaa heidän vaan olla kaksistaan, en viitsiny tunkea väliinkään.
Eikä ketään voi sitoa:joskus voi huomata että itse ei olekaan enää toiselle se ihan bestis, mut sellaista elämä on.

Mutta aikaa kun meni niin tilanne tasaantui. Kaverini kanssa ollaan edelleen erittäin hyviä ystäviä.

Sanoisin vinkiksi, että anna ajan kulua. Ole oma itsesi, kyllä sun kaverisi tasaantuu siitä.

 

Oih, nyt huomasin että ootkin Unique! Ihana nähdä sua pitkästä aikaa.
Tää palsta on semmonen ettei eri nikit niin erotu enää.

 

On alkanut ärsyttämään yh-ystäväni, kulkevat joka paikassa kuin paita ja perse ja oikeastaan en enää koskaan tapaa tätä toista, ilman että toinenkin kaveri olisi paikalla. Näitä minun kavereita on siis kaksi... En itse tykkää jakaa kaikkia asioita niin että ollaan kaikki kolme aina paikalla, mutta tuntuu että tällä mun läheisemmällä kaverilla on nykyään joku velvollisuuden tunto ettei voi tehdä tai lähteä minnekään ilman tätä kolmatta ystävää...
Toiseksi tympäsee ainaiset hihitykset tissuttelusta, miehistä ja siitä kuka nyt oli hyvän näkönen ja kenellä hieno auto ... Tuntuu yhtäkkiä kuin olisin laskeutunut joidenkin 18-vuotiaiden keskuuteen?! Enkä kyllä nyt voi omaakaan seuraa maailman mahtavimmaksi sanoa, mutta mikä hiivatti on alkanut noita mun kavereita vaivaamaan... Ja sitten ne ajaa jotain moottoripyöräkorttia yhdessä jne. Niin onko tuo jokin trauma kun eivät ole päässy tekemään mitä itse haluavat? Seuraavaksi varmaan kumpikin ottaa tatuoinnit p*erseposkiinsa?
Jokin ikäkriisi vai?

Minua harmittaa että ainut hyvä ystävä on yhtäkkiä kuin jokin levoton teini eikä yhtään oma itsensä... Ja ihan kuin minä olisin jokin kummajainen nyt ja ihan pihalla asioista.

Oletko tullut ajatelleeksi, että tuolle yhdessä kulkemiselle saattaakin löytyä syy - ehkä he ovat löytäneet itsensä (ja toisensa)?

 

Oletko tullut ajatelleeksi, että tuolle yhdessä kulkemiselle saattaakin löytyä syy - ehkä he ovat löytäneet itsensä (ja toisensa)?

ahaa, no milläs selität sen että puhuvat miehistä ?

 

Mutta oon huomannu, etten siedä yhtään kilpailua ihmissuhteissa.

Jos joku fiksu ja miellyttävä ihminen kelpuuttaa mut ystäväksi, niin uskon että ei se ihan urpoa kelpuuttaisi. Tai monilla on musta varmaan ihan kiva kuva.

Mutta sitten on tullu joku säätäjä-Pirjo kehiin, ja kun en jaksa aina olla mielin kielin sen draamoja kuunnellessa, niin se on kaapannu sen "mun" kaverin, joka on jaksanu paremmin mukailla tätä Pirjoa. Sit on saattanu alkaa närppiä mum kaverille meikäläistä, omiakseen mun kaverin.

Siinä tilanteessa on oltava rauhallinen ja pidettävä pintansa. Usein se alkuperäinen ystävä on pysynytkin.

Mutta jos en tietäis omaa arvoani niin oisin paljon yksinäisempi.

Yks vaihtoehto ois lähteä sen draivi-Pirjon säätämiseen mukaan ja yrittää miellyttää sitä kympillä ja olla SEN kaveria.
Mut äh, en jaksa. Olen sosiaalisesti liian laiska siihen.

 

Tai mulla on joku ihme tapa alkaa kaveerata aina jonkun Maikku-the-kaikkien-kaverin kans. Joku semmonen iloinen ja mukava perheenäiti joka asuu siistissä okt:ssa. Meillä on tosi mukavaa enste yhdessä.

Kunnes liihottaa paikalle kotkansiivillään Julmia Juoninen, joka kattoo "jahas, vähän flegu Echo ja perus-iloinen ja miellyttämisenhaluinen Maikku, nappaampa tuosta itselleni Maikun".

Joskus siitä kaverista ei oo kuulunu mitään. Mut onneks usein on.

 

ahaa, no milläs selität sen että puhuvat miehistä ?

Tiedätkö mikä tämän hyönteisen nimi on toisella kotimaisella?

 

Mut hyvä keskustelunavaus, ja toivoisin enemmänkin tänne joskus pohdintaa ihanista mut ah välillä raastavistakin kaverussuhteista.

Mikä on sun rooli yhteisössä? Onko se aina sama lokero? Oletko perussuosittu, syrjäänvetäytyvä, dominoiva, kiusattu?
Onko joskus elämään tullut semmoinen huikea tapaus kaveriksi jota koet että et ansaitse? Oletko itse kypsynyt johonkin kaveriisi ja ottanu etäisyyttä?
Mites jos kaveri on eri elämäntilanteessa kuin sä?

 

Jos heihin on iskenyt se kuuluisa ikäriisi tai sitten ovat muuten vaan poikenneet tieltä pois, enkä nyt siis meinaa mitään seksuaalista poikkeamista..

 

Mut hyvä keskustelunavaus, ja toivoisin enemmänkin tänne joskus pohdintaa ihanista mut ah välillä raastavistakin kaverussuhteista.

Mikä on sun rooli yhteisössä? Onko se aina sama lokero? Oletko perussuosittu, syrjäänvetäytyvä, dominoiva, kiusattu?
Onko joskus elämään tullut semmoinen huikea tapaus kaveriksi jota koet että et ansaitse? Oletko itse kypsynyt johonkin kaveriisi ja ottanu etäisyyttä?
Mites jos kaveri on eri elämäntilanteessa kuin sä?

Mulla muuten ei ole ystäviä. Siis sellaisia, millaiseksi ystävät mielletään.

Palaan tähänkin myöhemmin ku nyt pitää taas kiitää.

 

Mutta oon huomannu, etten siedä yhtään kilpailua ihmissuhteissa.

Jos joku fiksu ja miellyttävä ihminen kelpuuttaa mut ystäväksi, niin uskon että ei se ihan urpoa kelpuuttaisi. Tai monilla on musta varmaan ihan kiva kuva.

Mutta sitten on tullu joku säätäjä-Pirjo kehiin, ja kun en jaksa aina olla mielin kielin sen draamoja kuunnellessa, niin se on kaapannu sen "mun" kaverin, joka on jaksanu paremmin mukailla tätä Pirjoa. Sit on saattanu alkaa närppiä mum kaverille meikäläistä, omiakseen mun kaverin.

Siinä tilanteessa on oltava rauhallinen ja pidettävä pintansa. Usein se alkuperäinen ystävä on pysynytkin.

Mutta jos en tietäis omaa arvoani niin oisin paljon yksinäisempi.

Yks vaihtoehto ois lähteä sen draivi-Pirjon säätämiseen mukaan ja yrittää miellyttää sitä kympillä ja olla SEN kaveria.
Mut äh, en jaksa. Olen sosiaalisesti liian laiska siihen.

Niin täytyy sanoa että omalta puoleltani on yhteydenpito vähentynyt aika paljon, kun itselläni on sellainen fiilis että nämä kaverit sitten keskenään punnitsevat mun sanomiset jollain muulla tavalla ja kadehtivat kun olen suhteessa... Olen kyllä usein yrittänyt sanoa ettei se onni ja autuus ole aina siinä , että kunhan vain on joku muukin tässä pyörimässä.
Sitä voi ihan hyvin olla yhtä yksin niin kuin olisi sinkku ja ei se puoliso ole todellakaan aina sellainen joka ostaa kukkapuskia joka nimipäivänä.
Kun tuntuu että näille on tullut siitä miehenkin metsästämisestä sellainen pakkomielle, että sillon kaikki on hyvin kunhan vain löytyy se oikea ja että ihan kuin joku toinen voisi sen täydellisen onnen tuoda siihen... Mutta on se tullut niin usein nähtyä ettei sitä ”oikeaa” tullut vielä siihen kuolin vuoteellekaan ja tuli vain tavattua elämän aikana niitä ”vääriä”.
Niin tuokin sitten jotenkin rassaa itseä... Ja varmaan se tässä onkin semmonen erottava ongelma , että elämäntilanteet on erit.
Enkä jaksa tosiaan lähteä kilpailemaan kenenkään kanssa... Et varmaan tässä pitää jäädä odottelemaan josko tuo vöyhötys jäisi ja kohta laantuisi... Ja varmaan pitää hakeutua toisenlaiseen seuraan, mutta se uusiin ihmisiin tutustuminenkin käy välillä ehkä vähän työstä... Kun pitää alottaa niin alusta kaikki.

Lisäksi tämä kolmas kaveri on vähän semmonen töksäyttelijä... Tämän koronankin suhteen hän on jo päästänyt elämän ihan samalle tasolle kuin aina ennenkin, kun taas itse haluaisin kumminkin rajottaa kaikkea ... Kun eihän tämä vielä ole ohitse. Eilenkin sitten sain kuulla kierrellen että minun lapseni tässä kärsii kun rajotan heidän elämäänsä niin paljon. Minua vaan ei henk.koht. Kiinnosta istua missään teholla hengityskoneen vieressä katsomassa kuinka käy... Et onko se väärin jos haluan sen asian välttää? Ilmeisesti...

 

Tiedätkö mikä tämän hyönteisen nimi on toisella kotimaisella?

Lepakko?

 

Jotkut taas pysyy henkisesti samalla tasolla teinivuosista lähtien. Itsellä ainakin tullut perhettä ja ehkä hieman järkeäkin, joten baariryypiskelyt ja samat aiheet ei jaksa kiinnosta vuodesta toiseen.

 

Lepakko?

Tarkoituksellisen huono eläintuntemus ja kielitaito?

Lepakko (joka ei ole hyönteinen) on ruotsiksi fladdermus.

Mehiläistä ankkalammessa nimitetään sanalla BI.

 

Jotkut taas pysyy henkisesti samalla tasolla teinivuosista lähtien. Itsellä ainakin tullut perhettä ja ehkä hieman järkeäkin, joten baariryypiskelyt ja samat aiheet ei jaksa kiinnosta vuodesta toiseen.

Jep. Kyllä joskus ihmettelen niitä joiden elämän kohokohta jaksaa vielä olla 4-kymppisenä kotipippalot tai aamuneljän jatkot jonkun luona.
Itselläkin niin rankka nuoruus oli jo tosi pienestä kersasta saakka ja lähinnä se rellestäminen aiheutti kaikkea negatiivista, niin en vaan jaksa enää jauhaa sen saman asian äärellä . Enkä toivoisi että lapset joutuisi jotain bilehile mutsia katselemaan...

 

Tää sinkkuna olo on niin ihanaa, että voi välillä käyttäytyä kuin teini

 

Tarkoituksellisen huono eläintuntemus ja kielitaito?

Lepakko (joka ei ole hyönteinen) on ruotsiksi fladdermus.

Mehiläistä ankkalammessa nimitetään sanalla BI.

Asiasta tiondeen, Latte on yrittänyt kytätä lepakoita tosi monena iltana niiden monivuotiselta esiintymispaikalta.
Ei vaan oo näkynyt, ja siis niitä siivekkäitä. Nahkhiir U know

 

Ne ovat keskenään parempia ystäviä.

 

Naisten kateus toisia naisia kohtaan on aivan hämmentävää, oli sitten kyse teineistä tai minkäikäisistä naisista tahansa. Tämäkin ketju kumpuaa täysin ilmiselvästä kateudesta ja siitä pahimpaa ja lapsellisinta laatua olevasta: ”noi on ihan tyhmii ku ne tekee juttuja jois mä en oo mukana ja ne on kyl ihan tyhmii juttui”

Jos joku väittää, että miehet ovat niitä, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi niin ei varmaan koskaan ole tavannut yhtään naista.

 

Jep. Kyllä joskus ihmettelen niitä joiden elämän kohokohta jaksaa vielä olla 4-kymppisenä kotipippalot tai aamuneljän jatkot jonkun luona.
Itselläkin niin rankka nuoruus oli jo tosi pienestä kersasta saakka ja lähinnä se rellestäminen aiheutti kaikkea negatiivista, niin en vaan jaksa enää jauhaa sen saman asian äärellä . Enkä toivoisi että lapset joutuisi jotain bilehile mutsia katselemaan...

Itse ihmetellyt samaa, kun meilläkin töissä jotkut sanoo että tulisi hulluksi jos ei pääsisi viihteelle vähintään kerran kuukaudessa ja jotka käy harva se päivä kahvittelemassa eri kaverilla. Mä ymmärrän sen alta kolmekymppisiltä mut perheellisen nelikymppisen kohdalla väkisin käy mielessä et eivät he kauheasti vietä yhteistä aikaa kotona. Mä oon toki itse kovin erilainen, omaa rauhaa rakastava, oman tien kulkija ollut aina ja tunnen aika helposti ystävyyssuhteetkin kahlitsevaksi joten mulla tulee pitkiä pätkiä etten pidä ystäviin yhteyttä mutta he ymmärtävät. Nykyään mulle riittää sosiaalisiksi kontakteiksi ihan työkaverit, vanhat ystävät ovat toki soiton päässä jos tarve tulee puolin ja toisin.

 

Tarkoituksellisen huono eläintuntemus ja kielitaito?

Lepakko (joka ei ole hyönteinen) on ruotsiksi fladdermus.

Mehiläistä ankkalammessa nimitetään sanalla BI.

Aivan.

Naisten kateus toisia naisia kohtaan on aivan hämmentävää, oli sitten kyse teineistä tai minkäikäisistä naisista tahansa. Tämäkin ketju kumpuaa täysin ilmiselvästä kateudesta ja siitä pahimpaa ja lapsellisinta laatua olevasta: ”noi on ihan tyhmii ku ne tekee juttuja jois mä en oo mukana ja ne on kyl ihan tyhmii juttui”

Jos joku väittää, että miehet ovat niitä, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi niin ei varmaan koskaan ole tavannut yhtään naista.

Taidat peilata nyt ihan omista fiiliksistäs tuon kateuden

 

Asiasta tiondeen, Latte on yrittänyt kytätä lepakoita tosi monena iltana niiden monivuotiselta esiintymispaikalta.
Ei vaan oo näkynyt, ja siis niitä siivekkäitä. Nahkhiir U know

Ei muuten ole, oikeasti, näkynyt vielä yhtäkään vaikka ötököitä ja on.