Muutan ensi viikolla pois

Olen hommannut mulle ja lapselle asunnon ja saan viikon päästä avaimet. En ole vielä kertonut miehelle. Muutan ihan lähelle ja kannan ensin tärkeimmät tavarat pois. Mies ei ole väkivaltainen mutta hajottaa tavaroita.

Syynä kohtuuttomat raivokohtaukset. Saattaa tulla keskellä yötä että herään kun hän huutaa kuinka olen pilannut koko elämänsä kun on mun kanssa. Lapsi on kuullut/nähnyt näitä. On hajoittanut seinää, läppärin (hakkasi sen lasin rikki), astioita (tahallaan mun saamia iittalan kalliimpia), lamppuja jne.

Tätä on kestänyt pari vuotta ja tänä aikana kerran mulla oli jo asunto mutta annoin vielä kerran anteeksi.

Sanokaa mitä ajattelette. Juuri nyt mies on hyvällä päällä ja ei aavista luultavasti mitään. Säälittää ja osittain tekee taas mieli perua. Mutta tiedän että raivokohtaukset eivät ole loppuneet. Ennen joulua oli ihan hirveää. Joulun oli kunnolla kun oltiin mun vanhemmilla. Lapsi sanoi miehelle että parasta joululomalla oli että isi ei voi olla vihainen...

Se jälkeen on ollut 2 raivokohtausta muttei ihan täysillä. 0-10 sellainen 6-7.

 

Niin mies on siis sen ensi viikonlopun poissa. Eli saan tavarat sinne uuteen kotiin ja sitten voin sanoa. Lapsi on ala-asteella.

Lapsen puolesta pelottaa ettei mies enää tapaa häntä. Hän on siis aina itse eroamassa kun on raivari ja silloin sanoo että ei aio enää ikinä tavata lasta. Heillä on kuitenkin kaikesta huolimatta läheinen suhde. Jos raivoa ei oteta huomioon, mies on hyvä perhekeskeinen mies. hyvällä päällä jopa hauska ja humoristinen.

 

Nyt kun kirjoitin nuo tuohon, niin tajusin että kyllähän normaali ihminen lähtee tässä tilanteessa, eikä säälittele ja selittele.

Jos haluaa olla rauhassa ja onnellinen.

 

Olet oikeassa, ei tuollaiseen suhteeseen kannata jäädä. Ja en kyllä tajua myöskään sitä, että joku uhkailee sillä että ei aio tavata omaa lastaan eron jälkeen. Kuulostaa aika vastenmieliseltä.

 

Miten luulet miehesi suhtautuvan asiaan? Voit ainakin vastata hänelle, että häivyn tästä pilaamasta tästedes sun elämääsi. Itse en ainakaan sietäisi tuollaista käytöstä kovin montaa kertaa. Lapselle tuollaiset hallitsemattomat raivarit aiheuttavat turvattomuuden tunteita.

 

Kertoohan tuo lapsen lomalla sanoma jo aika paljon. Tuollasessa suhteessa ei oo järkeä.
Hyvä ap että olet ottanu asiat hoitoon ja tehny siirron.

 

Onnea päätöksestä! Lähde nyt kun mitään pahempaa ei ole tapahtunut. Oikea päätös sinulta itseäsi ja lasta aatellen. Eikö tuohon kannattaisi ottaa jo joku virkataho suojaksi, lastenvalvoja tai poliisi. Oletteko naimisissa?

 

Ota perheneuvola avuksesi. Soitto sinne tilanteesta!

 

Ollaan naimisissa, pitkä liitto eli reilusti yli 15 v yhdessä. Naimisissa 13 v.

 

Mies on itse rauhallisena hetkenä sanonut, että hän ei ole hyväksi meille ja että hanki asunto tuolla lailla salaa. Hän varmasti raivostuu, mutta toisaalta mulla oli viime kesänä jo kämppä ja olin lähdössä. Eli yllätyksenä se ei tule.

Mies tuli kaupasta ja raivostui taas jostain tyhjänpäiväisestä. (Kun en ollut laittanut pyykkikonetta päälle, vaikka hän ei puhunut siitä mitään ja hänen illan aikataulu menee siitä pilalle.) Pyysi anteeksi.

 

Ollaan naimisissa, pitkä liitto eli reilusti yli 15 v yhdessä. Naimisissa 13 v.

Eli oletettavasti lapsikin jo isompi? Mitä hän tuumii muuttoajatuksesta?

Itse toimisin juuri sinun tavoin, lähtisin hieman varkain jos mies saa kuvaamiasi raivokohtauksia. Siinähän olet jo sinä ja lapsesi vaarassa.

Oletko ollut yhteydessä mihinkään viranomaiseen asioissanne?

 

Mitä se perheneuvola auttaa tai mikä hyöty siitä on, jos sinne soittelen? Mies on eri paikkakunnalla, kun muutan. Ei voi tulla kesken kotiin.

Eiköhän tuo sunnuntaina kotiin tullessaan tajua, että olen lähtenyt. Luultavasti soittaa ja raivoaa asiasta. Kun on myöhemmin rauhoittunut, menen juttelemaan. Sopimaan käytännön asioista (lapseen liittyvät, koska hän muuttaa jne.)

Tässä kohta entisessä kodissa on mulla myös rahaa kiinni. Kummallakaan ei ole rahaa ostaa toista ulos. Eli siksi kummatkin joutuvat muuttamaan.

 

Luuletko, että hän ei halua tavata enää lastaan eron jälkeen, vai uhkailiko vain sillä? Lapsellle on varmasti kamala kokemus, jos isä hylkää hänet.

Jostain pyykkikoneesta suuttuminen kuulostaa oudolta. Tuollainen arvaamattomuus on tyypillistä henkilöille, joilla on paljon narsistisia piirteitä, voi tosin kertoa myös muusta.

 

Eikö sua pelota että mies tekee sulle jotain? Tuosta tavaroiden rikkomisesta ei ole iso kynnys toisen vahingoittamiseen... Miten lapsi suhtautuu muuttoonne?

 

Lapsi on ala-asteella (9). Hän ymmärtää kyllä. Silloin kun mulla oli se asunto, kävimme yhdessä katsomassa sitä. Hän rakastaa isiä ja haluaa kuitenkin tavata. Mutta välillä on sanonut, ettei uskalla olla yksin isän kanssa esimerkiksi koko viikonloppua (jos mulla on ollut joku meno). On kuitenkin ollut ja on mennyt ihan hyvin. Mies on ollut ihan kunnolla silloin.

 

Oletan toki että lapsi reagoi kuitenkin jotenkin muuttoon, vaikka siis muutamme ihan lähelle. Siis kiukuttelee, itkee, suree ym. Mutta kyllä hän tietää että isi suuttuu liian rajusti. Että silleen ymmärtää.

En usko, että lyö mua tai lasta ikinä. Olisi jo lyönyt, eikä ole ikinä edes uhannut sillä.

Enemmän pelkään että vittuillessan hajottaa kämppää niin että mä kärsin taloudellisesti. Hänellä on parempi työ ja palkka ja mä tarvin niitä rahoja enemmän kuin hän.

 

On muuten vaikeaa päättää, mikä on mun ja mikä hänen, siis kun jaan yhteisiä tavaroita. Yritän jakaa puoliksi, mutta esimerkiksi jos mä otan imurin, niin hän saa kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen, niinkö?

 

Mies sai taas raivarin. Uhkaili erolla. Sanoin siihen rauhallisesti, että kyllä se ero käy ja pääset minusta eroon. Ehdotin että puhutaan järkevästi siitä, koska hän muuttaa pois ja miten tapaa lasta. Hän hermostui, mutta oli hiljaa. Lapsi oli tällä aikaa kaverilla

Lapsi tuli syömään ja mies raivosi vähän hänenkin kuullen. Jotain niistä pyykeistä ja että hän yrittää kaikkensa ja mä en tee mitään (olen tänään siivonnut, tehnyt lämpimän ruuan ja tiskannut). Lapsi sanoi suieasn aija kyllästyneellä äänellä, että turpa kiinni nyt. Mies oli hiljaa.

Lapsi söi ja mies tuli sitten keittiöön pyytämään anteeksi. Kyseli lapselta, ollaanko me muuttamassa. Lapsi ei nyt tiedä, että asunto on olemassa, joten sanoi vaan ettei hän tiedä.

Lapsi lähti ulos.

Tämmöistä kivaa. Mutta nyt ainakin olen yrittänyt saada keskusteluyhteyttä asiasta.

 

Eikö riitä että pilasit miehesi elämän? Nyt olet pilaamassa lapsesi elämän myös.

 

En oikeastaan usko, että ei tapaisi. Voi alussa olla loukkaantunut. Mutta oikeasti rakastaa luultavasti tuota lasta enemmän kuin minua. Yllätyn, jos oikeasti hylkäisi.

 

Miten tarkalleen ottaen pilasin miehen elämän ja miten lapsen elämä menee pieleen erosta?

Nyt esimerkiksi lapsi ei tuo kavereita meille edes eteiseen, jos isä on kotona.

 

Todella hyvä päätös! Eikä sun tarvitse vielä tehdä lopullisia ratkaisuja, JOS vielä haluat ja JOS mies esim. hankkii apua raivokohtauksiinsa ja parantaa tapansa niin voitte ehkä vielä joskus palata yhteen. Ehkä tuo muuttosi herättää miehen ja tajuaa mitä on menettämässä - ja jos ei niin ainakin saatte elää rauhassa.
Tiedän tasan millaista tuo on, tai meillä ei onneksi ollut lapsia ja mies kävi muhunkin käsiksi... Mutta aikalailla samankaltainen tilanne oli. Voimia, sitä tarvitset, mutta aivan varmasti olet muutettuasi todella onnellinen että teit sen päätöksen!

 

Joo, en aio esimerkiksi ottaa avioeroa. Katsotaan rupeaako terapia kiinnostamaan. Olen nyt sata kertaa sanonut, että hae apua.

En kyllä osaa sanoa, mistä merkeistä olisin varma, että raivoilu on varmasti loppunut. Eihän sitä ollut ekoina 15 vuotenakaan.

 

Mies ei raivoa ilman syytä.

 

Siihen on syy, tai on syy, mikä laukaisi sen. Se ei liity minuun, vaan omaan lapsuutensa, josta selvisi ikäviä asioita, kun tyhjennettiin hänen dementoituneen äitinsä asuntoa. Tämän enempää en avaudu, mutta nyt se viha purkautuu miten sattuu. Ei oikeaan kohteeseen, koska sieltä ei enää tule mitään järkevää vastausta. Ja siksi mä olen tätä näinkin kauan sietänyt.